Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Evitaa henkiin herättelemässä

Kuva
Pääsin kuluneella viikolla seuraamaan Evitan harjoitusta. Kyseessähän on Andrew Lloyd Webberin säveltämä ja Tim Ricen kirjoittama kuuluisa musikaali. Jyväskylän kaupunginteatteriin sen ohjaa Jukka Keinonen, koreografina on Jouni Prittinen ja kapellimestarina Lasse Hirvi. Ensi-ilta on syyskuussa. Yleisnäkymää harjoituksista. Evitan nimiroolissa vuorottelevat Saara Jokiaho ja Anna-Maija Oka, joista tällä harjoituskerralla läsnä on Saara. Muista päärooleista Juan Perónia esittää Paavo Honkimäki ja Cheta Miika Laakso, joka on uusi kiinnitys Jyväskylän kaupunginteatterissa mutta ainakin minulle kasvot ovat tutut. Kaikilla heillä on kyllä niin upeat lauluäänet ja ilmaisu että niitä on todellinen nautinto kuulla! Ja tietysti tiedän ennestään, että produktiossa on mukana monia loistavia laulajia - he eivät tällä harjoituskerralla vaan päässeet niin esiin. Paavo Honkimäki ja Miika Laakso. Tällä kerralla käydään läpi isoja joukkokohtauksia. Porukkaa on lavalla parhaimmillaan parikymmentä

Lontoosta kajahtaa

Kuva
Kävin huhti-toukokuun vaihteessa Lontoossa ja tottakai reissuun sisältyi runsaasti teatteria; kaksi puhenäytelmää ja viisi musikaalia. Jälleen tietenkin jäi myös sellaisia esityksiä, joista voi vain todeta että hitsi kun ei mahtunut ohjelmaan. Käyn tässä blogijutussa näkemäni läpi katsomisjärjestyksessä, huomattavasti lyhyemmin kuin mitä yleensä näytelmistä kirjoitan. En myöskään erikseen kerro joka näytelmän kohdalla, että esiintyjät tekevät hyvää työtä, sillä kyllähän näihin on kerätty niin valiojoukkoa, että heikkoja lenkkejä ei ole. On hyviä ja vielä parempia. Tarkat tekijätiedot jokainen voi penkoa nettisivuilta ihan itse. ;) Lähes kaikista esityksistä löytyy sivuiltaan hyvin kuvia ja videoita, kannattaa käydä katsomassa jos kiinnostaa! Kaikki nämä teatterit sijaitsevat Lontoon keskustan, julkisen liikenteen Zone 1:n alueella. Tämä kuva on edelliseltä Lontoon-reissultani, keväältä 2019, mutta se sopii tähän aloitukseksi niin hyvin että käytetään nyt vanhempaa kuvaa. Siinä on s