Simpauttaja (Teatteri Eurooppa Neljä)
Kesän kolmas kesäteatterini on Kartano Kievarissa Teatteri Eurooppa Neljän esittämä Simpauttaja. Kyseessä on alunperin Heikki Turusen romaani vuodelta 1973, tähän produktioon sen on dramatisoinut ja ohjannut Antti Lattu. Kuva: Jiri Halttunen Näyttelijät tekevät hyvää työtä, monet useampana kuin yhtenä hahmona. Nimiroolissa Simpauttajana nähdään Pertti Koivula, jonka roolityö on todella luontevaa olemista - ikäänkuin hän vain kävelisi lavalle elämään. Karismaa löytyy niin yleisolemuksesta, ilmeistä kuin äänestäkin. Simpauttajan kokeneen olemuksen vastapainona on aikuisuutta opetteleva Imppa Ryynänen, jota näyttelee sopivalla herkkyydellä ja innolla Emil Kihlström. Samaa nuoruuden hehkua ja roolihahmoon kuuluvaa epävarmuutta ilmentää Clara Kinnunen Marketta Willmanina. Kuva: Jiri Halttunen Monen ihailemana emäntänä Juuli Taivaisena nähdään Neija Välilä, joka saa hahmoonsa luontevasti niin komiikkaa kuin tragediaa, elämänharmautta ja intohimoa. Jukka-Pekka Mikkonen tekee ihastutta