Eturivin kuningattaren blogi

Viikon toisena uutuutena näytillä oli jouluinen brittikomedia Juhlista jaloin, jossa suku ja "lisänumerot" kokoontuvat yhteiseen joulunviettoon. Esiripun noustessa ensimmäisen havainto on se, kuinka huolellisesti, täyteläisesti näkymä on lavastettu - tätä on ilo katsoa, harvoin näkee näin perinpohjaista esillepanoa lavasteiden osalta. Kuitenkin näkymä on luotu samanaikaisesti avaraksi. Myös 70-lukulainen puvustus on huoliteltua. Näyttelijätyö vaatii tarkkaa ajoitusta, ja rytmitys toimii täsmällisesti. Etenkin ensimmäisellä puoliajalla tapahtuu jatkuvasti ja joku puhuu lähes koko ajan, mutta ei päällekkäin - esitys on huoliteltu onnistuneesti. Näytelmässä on monia hyviä henkilöhahmoja. Ja aika moni on aika omalaatuinen, kuten suvun joukkoon uutena tuttavuutena saapuva nuorukainen saa huomata. Näyttelijät tekevät yleensä ottaen hyvää työtä, henkilöhahmot erottuvat persoonallisesti toisistaan. Toisaalta osa hahmoista on ylilyöviä, kuten Rachel, joka monessa kohtauksessa ei

Tekstiä on mukava lukea, kun ilmaisu on sujuvaa, kielioppi on kohdillaan ja ajatus välittyy ymmärrettävässä rytmissä. Vaan entä jos tekstistä sanoja? Ajatus katkeilee, eikä. Satunnaisessa järjestyksessä asiat esitetyt eivät kokonaisuutta ja vaikka. Yrittäisi, ei silti saa kiinni. Siitä, mitä on kirjoittamassalukemassa. Entä, jos oman mielen toiminta käy katkonaiseksi ja ympäröivä maailma hajanaiseksi ja pelottavaksi? Entä jos hän, jonka kanssa on kuljettu yhteistä taivalta ihmisiän verran, onkin vieras - vaikka kuinka joinakin hetkinä tietäisit, että tästä ihmisestä pidä kiinni. Ja toisaalta haluat irti, eroon, pois. Ja vaikka hän kuinka pitäisi kiinni, silti loittonet. Sinne omaan pelottavaan maailmaasi, mihin et tahtoisi. Mutta ehkä siihen viereen pääsee myös takaisin. Ihminen etsii paikkaa tärkeille asioilleen, paikkaa johon asettaa muistonsa - paikkaa johon asettaa itsensä, tehdä itsensämuotoinen tila. Kotia. Tunnelma on vähästä kiinni, elämisen onni haurasta. Eikä se tule - ta

Seuraavaksi katsomisvuorossa oli Jekyll&Hyde - toisen kerran. Liput oli hankittu jo keväällä, ja mikäpä siinä, mielelläni lähdin katsomaan tämän uudestaan. Osui sopivasti vielä niin, että pääosavuorossa oli Joni Leponiemi, kun aiemmin näin Henri Halkolan. Ehdottomasti kannatti nähdä toiste! Nyt ehti "taustalta" huomaamaan sellaistakin, mikä ensimmäisellä kerralla meni ohi. Huomaamatta oli jäänyt Uttersonin pyristely ilotytön yrittäessä markkinoida asiakkuutta varsinaisella suoramainonnalla, sillä aikaa kun Jekyll ja Lucy tutustuvat. Myös uusia helmiä löytyi, kuten Hyden ja Lucyn duetto Peli vaarallinen, ja sitä "kuvittavat" tanssijat sivulla. Viimeksi tämä oli jotenkin vain numero muiden joukossa - Hyde riepottaa Lucya - mutta nyt Lucyn ja Hyden suhde näyttäytyi ristiriitaisena; Lucyn näkökulmasta vaarallisena ja silti jotenkin kiehtovana. Jekyllin ja Hyden duetto - siinä on yhdeltä mieheltä suoritusta kerrakseen! Samoin esiin nousi lyhyt numero, jossa Lukki s

"Varjele meitä toisiltamme, sillä meillä on jo ennestään kylliksi kestämistä itsessämme." Mutta oi, anna meille näitä hetkiä, kun menee katsomaan esitystä hiomattomin odotuksin ja saa maljan täyteisenä! Nauti minusta! on Tommy Tabermannin runoista tehty musiikki- ja lausuntaesitys. En tiedä, olisiko tullut mentyä nauttimaan ilman kuningatar-pestiä, mutta jos en olisi mennyt, olisin menettänyt paljon. Seuraksi otin miehen, joka ei runoutta harrasta, eikä juuri teatteriakaan. Lähti mukaan lähinnä kiltteyttään. Ja kuinka kävi - esitys oli musiikkiosuuksiltaan kuulema vaikuttavampi kuin monikaan asia vähään aikaan! Älkääkä ihmiset takertuko ennakkoajatuksissa liikaa Tabermannin rakkaus-/erotiikkatuotantoon, teksteistä löytyy paljon muutakin. Heillekin, joista voisi etukäteen arvella että "ei tämä kyllä sinun genreäsi ole (mutta lähdetkö seuraksi)". Esityksen tunnelma vaihtelee hetkessä vakavasta ja haikeasta räkänauruun ja onnen kimalteisiin - ja takaisin. Niinhän e

Suurella näyttämöllä on väriä ja liikettä, kun Prinsessa Ruususen hovi elää hovielämäänsä. Perinteistä satua on modernisoitu ajan henkeen; siinä, missä kuningaspari eli Ruususen vanhemmat edustavat ulkoiselta olemukseltaan vielä perinteistä hovia, Ruusunen itse on nykyaikainen tyttö.  Tässä hovissa ei pönötetä! Suvantohetkiä ei ole, mielenkiinto pysyy yllä koko ajan. Ajoittain kyllä naamanvääntelyä on hieman liikaakin, mutta ei se menoa haittaa. Yksi parhaista kohtauksista on kosimaan tulleiden prinssien esittely - riemukkaita hahmoja ja vauhdikasta menoa. Lavastus toimii hyvin, tapahtumapaikkojen vaihdot rullaavat (sananmukaisesti) sujuvasti. Puvustus on ylitsepursuavan värikylläinen, kuten tällaisessa näytelmässä on paikallaankin. Osa vitseistä menee todennäköisemmin ohi ainakin pienimmiltä katsojilta, mutta näytelmä tarjoaa jokaiselle jotakin. Näyttelijät heittäytyvät rooleihinsa energialla, jota tarvitaan että roolit eivät jää ulkoisten elementtien varjoon. Ruusunen (Anne-Mari Al

Torstaina 15. lokakuuta vuorossa oli Eturivin Kuningattaren valtakauden virallinen aloitus: kruunajaiset. Tapahtumaan sai ottaa avecin, joten uskollinen hovinainen mukaan ja menoksi. Siellä sitä istuttiin kahvipöydässä (kuningattarelle kaakaota, kiitos) pahvikruunut päässä. Tapasin myös kaksi kilpakumppania. Kruunajaistunnelmia. Oikealla hovinainen. Kuva: Sirkka Helke Yllättäin paikalle saapuivat myös prinsessa Ruusunen ja hänen isänsä, kuningas! Ruusunen kantoi kruunua satiinityynyllä, ja oikean kruunaamisen suoritti kuningas itse. Sovimme, että monarkioidemme välillä pidetään yllä hyviä suhteita. Huomautin myös, että sotimaan ei kannata lähteä, koska kynä on miekkaa mahtavampi - ja itse  tässä edustan kynäilijäpuolta. (Tai no, nykyään voisi kai mätkiä vastustajaa näppäimistöllä…?) Kuningas ja prinsessa Ruusunen. Ynnä kruunattava kuningatar. Kuva: Sirkka Helke Tilaisuuden aikana paikalle alkoi saapua muutakin yleisöä. Aika uteliaitakin ilmeitä nähtiin, etenkin Ruususen näy

eli kuinkas tähän on Eturivin Kuningattareksi päädytty Elokuun alku: huomaan, että Jyväskylän kaupunginteatteri on julistanut kilpailun nimeltä Eturivin Kunkku. Kas, mielenkiintoista. Sittemmin parikin ystävää jakaa tiedotteen Facebookissa seinälleni, mm. seuraavin saatesanoin: "Mä haluun sut tähän! Olisit tehtävään täydellinen." Täydellisyys on ehkä hieman liikaa, mutta kiinnostaahan tuo, kovasti, joten sitä esivalintatekstiä sorvaamaan. Elokuun puolenvälin paikkeilla: lähetin hakemuksen Kunkuksi, ja perustelin seuraavasti: Teatteri. Minä olen nähnyt sitä alle kouluikäisestä, yli 30 vuotta. Heikoimmillaan se on falskia, "tää nyt esittäis näin ja noi nyt kattois". Mutta harvoin se heikkoa on. Parhaimmillaan teatteri liikuttaa, viihdyttää, ajattelututtaa. Muistan vieläkin, miten muissa maailmoissa olin monta päivää Hirviön lahjan jälkeen. Pienikin asia voi olla henkeäsalpaava, kun se tehdään taidolla; Jouni Salon suoritus aloittaa Fundamentalisti. Ei se tuntun