Eturivin kuningattaren blogi

Välipäivinä kävin Tampereella kulttuurimatkailemassa - kohteena Tampereen Työväen Teatterin musikaali Billy Elliot. Käsikirjoitus ja laulujen sanat ovat Lee Hallin tekemät, sävellykset Elton Johnin. TTT:lle musikaalin on ohjannut Samuel Harjanne, koreografina Jari Saarelainen sekä kapellimestareina Joonas Mikkilä ja Tony Sikström. Tässä esityksessä Billyn roolissa oli todella hyvää työtä tehnyt Simo Riihelä. Kuva: Kari Sunnari / TTT Billy Elliot kertoo unelmien tavoittelemisesta ja itsensä löytämisestä sekä kannustuksen ja mitätöimisen merkityksestä. Hiilikaivoskaupungissa tehdään kovaa työtä, työ kovettaa miehet, miehet ja elämä kovettavat naiset, ja lapset hapuilevat kovuuden ja herkkyyden välillä. Kuitenkin myös aikuisista löytyy kovan pinnan alta herkkyyttä ja pehmeitä kohtia - joskus pintaa pitää vain raaputtaa hieman enemmän. Kuva: Kari Sunnari / TTT Lapset elävät lapsuuttaan ja tavoittelevat haaveitaan aikuisten riitojen ja ennakkoasenteiden puristuksessa, riippuma

Kävin viime viikon maanantaina pitkästä aikaa pienellä näyttämöllä katsomassa harkkoja. Työnalla on Supernaiivi, ja harjoituksessa on meneillään neljäs viikko. Näytelmän ohjaa Johanna Sorjonen, jonka tapasin näissä harkoissa ensimmäisen kerran. Supernaiivin nimiroolia näyttelee Aaro Vuotila, ja muissa rooleissa (joita kullakin on monikossa) nähdään Hegy Tuusvuori, Jouni Salo sekä Henri Halkola. Harjoituksen alkaessa käydään läpi kohtausta, jota on selvästi harjoiteltu ennenkin. Ei aloiteta tekstistä vaan mennään suoraan näyttelemiseen - ohjaaja sanoo keskeyttävänsä jos "on jotain". Kyseessä on Supernaiivin ja Panu-pojan dialogi. Panua näyttelee Jouni Salo. Ensimmäinen kohtauksen läpimeno katkeaa yhteiseen nauruun, kun teksti on sopivasti hukassa. Siitä ohjaaja keskeyttää, antaa ohjeita mitä voisi kokeilla toisin, kehuu mikä kaikki oli hyvää. Hän myös kiinnittää huomiota näyttelijän rintamasuuntaan, etenkin kun asusteet peittävät kasvoja. Näyttelijät juttelevat myös siitä, h

Viime sunnuntaina Jyväskylän kaupunginteatterilla sunnuntaikonsertoi Jussi and the Boys eli laulu/basso Jussi Raittinen, kitara/laulu Jari Metsberg, kitara/laulu Tuomas Metsberg sekä rummut/laulu Rudy Ryynänen. Ohjelmiston kappaleista suurin osa oli tuttuja jo vuosien takaa - kaikista en tosin tiennyt, että ne ovat nimenomaan tämän bändin tuotantoa. Etenkin vanhemmasta tuotannosta löytyy paljon covereita, jotka tuntuivat nytkin sytyttävän yleisöä. Itse odotin erityisesti Beatles-covereita, ja niitä edustamassa kuultiin Kaikki rakkauteni (eli All My Loving). Kaunis nainen -kappale sai yleisön taputtamaan innokkaasti mukana. Laulu Vanhan liiton mies, kertomus ikääntyvästä muusikosta, sopi ikääntyvän miehen laulettavaksi loistavasti - Jussi viittasi tähän itsekin. Edessä Jussi Raittinen (laulu/basso). Takana vasemmalta "pojat" Jari Metsberg (kitara/laulu), Rudy Ryynänen (rummut/laulu) sekä Tuomas Metsberg (kitara/laulu). Kuva: Pasi Rytkönen Jussi kertoili myös tarinoit

Minulta on kysytty, kuinka paljon Jyväskylän kaupunginteatterin Hair-musikaalissa on samaa musiikkia kuin "siinä alkuperäisessä elokuvassa". Yksinkertainen vastaus on että paljon. Joskin täytyy korjata, että alkuperäinen Hair on nimenomaan teatterimusikaali, jonka ensi-ilta oli New Yorkissa vuonna 1967. Musikaalin pohjalta tehty Hair-elokuva ilmestyi vuonna 1979. Musikaalin ja elokuvan tarinat kuitenkin poikkeavat toisistaan, joten on luontevaa että musiikkikaan ei ole yksi yhteen. Lisäksi - noin yleensä ottaenkin - musikaaleja lavalle tehtäessä kaikkia musiikkinumeroita ei välttämättä oteta jokaiseen produktioon mukaan, vaan produktion tekijät pystyvät jossain määrin tekemään valintaa itsekin. Kappaleet voivat myös olla eri järjestyksessä, mikäli se on juonenkuljetuksen kannalta luontevaa. Toki on myös ilmeistä, että elokuvan musiikki on ihmisille tutuinta - etenkin kun nykyaikana minkä tahansa elokuvan katsottavaksi saaminen on kohtalaisen helppoa, ja niiden levitys ja levi

Viime sunnuntaina Jyväskylän kaupunginteatterin konsertissa kuultiin Johanna Kurkelan ja Johanna Iivanaisen yhteiskonsertti Gemini. Gemini tarkoittaa kaksosten tähtikuviota, eikä tarvita kovinkaan paljon mielikuvitusta jotta keksii, mihin kiertueen nimi viittaa: paitsi että solisteilla on sama etunimi, myös heidän äänensä ja lavaolemuksensa ovat hyvin samankaltaiset. Äänet sopivat kauniisti yhteen; kummallakin herkkä mutta vahva sointi. Konsertin avasi Johanna Iivanaisen laulama Soittajapaimen (eli Tein minä pillin pajupuusta). Ensimmäisellä puoliajalla solistit lauloivat vuoronperään - toisen laulaessa toinen vetäytyy istumaan ja kuuntelemaan, nauttimaan musiikista ja tarvittaessa laulamaan taustoja. Johanna Kurkela esitti monia suuria hittejään kuten Ainutlaatuinen, Sun särkyä anna en, Rakkauslaulu ja kylmät väreet nostattanut Kuolevainen. Ne sanoo mä oon keijukainen.  Ne sanoo mä en totta oo.  Mä oon joku outo tulokas, uusi asukas, niin ne puhuvat.  Ne sanoo mä oon mennin

Lauantaina Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä koettiin Päivänsäteet-komedian ensi-ilta, joka oli samalla Suomen kantaesitys. Snoopi Sirénin ohjaama, Sandi Toksvigin käsikirjoittama (ja ohjaajan suomentama) näytelmä kertoo viidestä vanhasta naisesta, jotka ovat jäämässä nalkkiin vanhainkotiin tulvan alle. Näytelmässähän on - kuten ohjaaja käsiohjelman alkutekstissä sanoo - kolme eri tasoa; komediallinen taso, jännitysnäytelmä ja tragedia. Jokainen tasoista tulee esiin toimivasti. Näytelmässä on lukuisia teemoja, joista osaa käsitellään syvällisemmin, osaa ohimennen. Arvokas vanhuus ja laajemmin ihmisten arvostaminen sellaisena kuin he ovat on varmasti selkein teema, eikä mitenkään helppo asia näytelmän henkilöillekään toteuttaa - hyvin vaikeaahan se on elämässä ylipäätäänkin. Vaikka näytelmän henkilöt ovat toisaalta yhteiskunnan hylkäämiä, he osoittavat myös itse sen, miten toisia tulee tuominneeksi. Muita teemoja ovat muunmuassa elämän mielekkyys ja sisällöllisyys, rakk

Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähdään muutaman näytöksen vierailuna Tanssiteatteri Minimin esittämä Juha, jonka on Juhani Ahon romaanin pohjalta dramatisoinut Mikko Roiha. Tähän mennessä olen jo tullut siihen tulokseen, että Roiha on ohjaaja jonka töitä todella kannattaa nähdä - enkä pettynyt tälläkään kertaa. Kuvassa Antti Lahti Kuva: Petra Tiihonen Juha yhdistelee mielenkiintoisella tavalla näyttelemistä, tanssillista ilmaisua, videokuvaa ja ääniraitaa. Asioita ilmaistaan paitsi repliikein, hyvin paljon myös sanattoman ilmaisun, vahvan kehonkielen sekä tanssin keinoin. Ihastelen myös sitä, miten vuorovaikutteista näyttelijöiden työ videokuvan kanssa voi olla. Kuvassa Sampo Kerola Kuva: Petra Tiihonen Näytelmän kohtauksissa on aina voimakas lataus, oli kyse sitten illan istumisesta, intohimosta, äidin ja pojan intiimistä hetkestä, irvokkaista juhlista tai mistä tahansa. Läsnäolo on käsin kosketeltavaa, näyttelijät tekevät hienoa työtä. Aivan erityi

Kursivoidut lainaukset Tuomari Nurmion sanoituksista. Sunnuntaina kaupunginteatterilla oltiin aikalailla täyden suuren näyttämön katsomon voimin kuulemassa Tuomari Nurmiota. Kyseessä oli Helvetin ja taivaan välissä -niminen soolokonsertti, joita Dumari tekee nyt useammassa kaupungissa. Väkeä oli kuin pipoa ja tunnelma odottava. Tuomari Nurmio. Kuva: Perttu Saksa Konsertin alkaessa lavalla oli mikki, baarijakkara ja varakitara. Lava oli lattialtaan ja seiniltään musta, kuten paljas näyttämö on. Esityksen aikana takaseinälle heijastettiin välillä valoja, välillä livescreen-kuvaa esityksestä. Valoviikatteet taloja niittää Käsi hamuaa lautturin viittaa En osaa elämää syyttää, en kiittää Se jääköön, en piittaa Ja että voi yksi mies kitaran kera täyttää lavan! Tuomari Nurmion karisma on vastaansanomaton. Ääni soi karheana, sormet elävät kitarankielillä, jalka iskee tahdin. Kuulimme monta suurinta hittiä kuten Valo yössä, Ramona, Lasten mehuhetki, Tonnin stiflat, Kurjuude

Päivänsäteet-komedian ensi-iltaan on reilu viikko kun menen katsomaan 3. valmistavaa harjoitusta. Lavasteet vaikuttavat valmiilta - niissä on hieno harmoninen sävymaailma ja realistinen laitoskodin tuntu. Ennen läpimenon alkua äänimies testaa mielenkiintoisen oloista ääniraitaa. Esirippu lasketaan alas. Paikalla ovat ainakin ohjaaja Snoopi Siren, kuiskaaja, puvustaja Tuovi Räisänen, valo- ja äänimiehet, ja harjoituksen aikana katsomassa käy myös kampaamo-maskeeraamon väkeä. Ja sitten mennään. Anneli Karppinen ja Hegy Tuusvuori. Kuva: Jiri Halttunen En ole lukenut Sandi Toksvikin kirjoittamaa käsikirjoitusta enkä myöskään nähnyt tätä kokonaisena aiemmin, joten tekstikin on minulle uusi. Naurahdan ääneen useamman kerran. Näytelmässä on viisi pinnalta katsoen samantyyppistä roolihenkilöä; viisi vanhaa naista, jotka asuvat samassa vanhainkodissa. Anneli Karppinen, Hanna Liinoja, Piia Mannisenmäki, Jukka-Pekka Mikkonen ja Jouni Salo tekevät hahmoistaan kuitenkin hyvin selkeästi erot

Teatterin sunnuntaikonsertit jatkuvat - viime sunnuntaina vuorossa oli Pelle Miljoona United. Kokoonpanossa ovat Pelle, Tumppi Varonen, Pekka Oinonen sekä - kuulema erityisenä Jyväskylävahvistuksena - joissakin kappaleissa viulisti Esko Eerola. Ennen esityksen alkua yleisössä on selkeästi innostunut vire - vaikka aika ja paikka eivät ihan niin punk ja rock ehkä olekaan, on silti latauduttu kuulemaan idolia pitkältä ajalta. Itsehän aina arvostan numeroituja istumapaikkoja. Pelle Miljoona United: vasemmalta Tumppi Varonen, Pelle ja Pekka Oinonen. Kuva: Pekka Rantakangas Ensimmäinen puoliaika soitetaan akustisesti. Itse muistin omasta nuoruudestani (jolloin olen Pelleä enemmän kuunnellut) ainakin kappaleet Yli tuhat vuotta sitten sekä Pikkupoika ja pikitie. Minut yllätti Partisaanivalssi, mutta hyvin sekin toimii viulusooloineen kaikkineen. Ensimmäisellä puoliajalla Tumppi soittaa tietenkin bassoa, Pekka Oinonen kitaraa sekä Pelle akustista komppikitaraa ja huuliharppua. Esko Eer

Viime viikolla erästä sateista, harmaata syyspäivää valaisi kummasti ajatus siitä, että illalla menen seuraamaan Päivänsäteiden harkkoja. Näytelmän ensi-iltaan on hieman vajaa kuukausi. Lavasteet ovat pääpiirteittäin valmiit, yksityiskohtia hiotaan vielä ja muunmuuassa lavasteiden lattia puuttuu - lavassa sentään on lattia! Kuitenkin liikkumiseen, suuntiin ym tarvittavat elementit ovat kasassa. Harjoituksessa käytössä ovat tällä kertaa vain staattiset harjoitusvalot, eli tasainen valo niin lavalla kuin katsomossakin. Ennen harjoituksen alkua tapaan ensimmäistä kertaa teatterin uuden kiinnityksen, Hegy Tuusvuoren. Hänen lisäkseen lavalla nähdään Hanna Liinoja, Anneli Karppinen, Piia Mannisenmäki, Jouni Salo, Jukka-Pekka Mikkonen ja Pekka Hiltunen. Tapaan myös produktion vierailevan ohjaajan Snoopi Sirenin. Hanna Liinoja ja Jukka-Pekka Mikkonen. Kuva: Viivi Väisänen Harjoituksen aluksi treenattava kohtaus luetaan läpi. Tässä vaiheessa tekstiä vasta opetellaan, kaikki ei ole viel

Olin seuraamassa Oi ihana Panama näytelmän -läpimenoharjoitusta. Näytelmä perustuu puolalais-saksalaisen Janoschin (oikealta nimeltään Horst Eckert) tekstiin. Sen ohjaa Jyväskylän kaupunginteatterissa kiinnitettynä näyttelijänä toimiva Tytti Vänskä. Pikku tiikeri (Eino Heiskanen) ja pikku karhu (Saara Jokiaho). Taustalla musikantti Onni Tulla. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Näytelmässä ystävykset pikku karhu ja pikku tiikeri asuvat majassaan, joka on aivan ihana koti. Pikku karhun löytäessä Panamasta ajelehtineen banaanilaatikon kaksikko päättää lähteä matkalle Panamaan. Reissussa tavataan erilaisia eläimiä, ja huima seikkailu päättyy (tietenkin) onnellisesti. Saara Jokiaho pikku karhuna on varsinainen halinalle, niin täynnä intoa, aurinkoa ja energiaa. Eino Heiskasen pikku tiikeri vaikuttaa välillä hieman hömelöltä, mutta on hyvin sydämellinen eläin. Molemmat eläytyvät eläimennahkoihin selvästi ilon kautta. Saaralla ja Einolla on ilmeisen hauskaa keskenään sekä antoisa (työ)kav