#kukaaneioleluuseri
Koulukiusaamismonologi Luuseri sai ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä vuosi sitten keväällä ( linkki ensi-iltajuttuun ). Sen jälkeen sitä on esitetty paitsi teatterissa, myös maakunnan kouluissa ( linkki kiertuejuttuun ). Kävin hiljattain, liki vuosi ensi-illan jälkeen, katsomassa monologin uudelleen. Kuva: Miikka Tuominen Näytelmä oli hyvä jo ensi-illassaan, mutta kyllä se on entisestään jäntevöitynyt esityskertojen myötä - näyttelijä Hannu Rantala kertookin, että tämä oli 40. esitys. Edelleen ihailen Rantalan ilmaisuvoimaa, värisevästä herkkyydestä teinihikiseen uhoon ja ammattiymmärtäjän mielevyyteen saakka. Pelkoa, toiveikkuutta, hämmennystä, huumoria, väkivaltaisuutta, koomista pullistelua. Rantala hyppää roolista toiseen yhdellä loikalla - välillä sananmukaisesti. Tarina vangitsee, ja päähenkilöstä välittää sydämellään. Myös seuranani ollut parisuhdemies piti esityksestä kovasti, ja herkistyikin aiheen äärellä. Monologin jälkeen on vuorovaiku