Eturivin kuningattaren blogi

Kävin jonkin aikaa sitten jälleen katsomassa Ansa-musikaalin. Esitys on pitänyt voimansa, ja jälleen elin mukana hahmojen tunnelmia - niin hauskoja kuin voimakkaita ja haikeitakin. Pidän tästä musikaalista edelleen kovasti! Seuranani oli "Ansa-ensikertalainen", ja kysyin häneltä erityisesti, saiko hän laulujen sanoista selvää - tätähän osa katsojista on harmitellut, etteivät ole kuulleet sanoja. Seuralainen koki kuulleensa varsin hyvin, ja minustakin tuntui että kuuluvuus oli aiempaa selkeämpi (vaikka olen hieman jäävi sanomaan kun osaan laulut ulkoa). Paikkamme olivat rivillä viisi. Väliajalla istuimme kahvittelemassa samassa pöydässä kuin pariskunta, joka kertoi istuvansa rivillä 13 - kuulema hekin olivat kuulleet laulujen sanat ihan hyvin. Kuva ryhmäkuvan ottamisesta! Kuva: Jiri Halttunen Sanoitukset ovatkin ehdottomasti kuulemisen arvoisia! Ne on kirjoittanut Heikki Salo, joka on monille parhaiten tunnistettavissa Miljoonasateen sanoittajana ja laulajana. Ansan ...

Näin naistenpäivän kunniaksi ajattelin tehdä koostejutun Jyväskylän kaupunginteatterin tämänhetkisen ohjelmiston naisista - tai siis osasta heistä, en ihan kaikista. Millaisia naisroolihahmoja lavalla nähdään? Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä heissä on? Pohdiskellaampa. Muutamia naisryhmiä löytyy helposti. On vanhoja naisia ja nuoria naisia. Äitinaisia. Työskenteleviä naisia. Ja näytelmissä on myös naisia, jotka haaveilevat näyttelemisestä. Tietenkään nämä ryhmittelyt eivät ole yksioikoisia; esimerkiksi äitejä on niin nuorissa, vanhoissa kuin työskentelevissäkin naisissa. Vanhat naiset Täti (Maritta Viitamäki) näytelmässä Täti ja minä on hiljainen sanoiltaan mutta paljonpuhuva olemukseltaan. Kun paikalle ilmaantuu perintöä kärkkyvä sukulaispoikaa, täti saa hänestä seuralaisen ja kotiapulaisen. Tädin tämänhetkinen elämä kuluu paljolti sängyssä maaten - kuitenkin omassa sängyssä omassa kodissa - eikä hän itse puhu menneisyydestään. Täti on hitaasti lämpiävä mutta myötäelävä ja hyvänt...

eli kuinka lavasteet vaihtuvat Diivat-näytelmästä Ansa-musikaaliin Diivat menollaan. Kuva: Jiri Halttunen Päivänäytös päättyy. Katsojat aploodeeraavat, näyttelijät kumartavat. Katsomon valot syttyvät, yleisö alkaa valua salista ulos. Iltanäytöksessä on vuorossa eri näytelmä. Mitä näyttämöllä tapahtuu siinä välissä? Jo viimeisten katsojien vielä poistuessa salista alkaa lavasteiden takaa kuulua puuhakas poran pärinä - siellä irroitellaan liitoksia ja tukirakenteita. Pian ensimmäinen näyttämömies kirmaa lavasteovesta näyttämölle, joka on vielä tässä vaiheessa täydessä Diivojen loppukuosissa. Tarpeistonhoitaja käy keräilemässä irtaimistoa pois, ja samalla näyttämömiehet jo alkavat purkaa lavastusta. Tämä on todellista tiimityötä, jossa kaikkien täytyy tietää mitä tehdään, miten ja missä järjestyksessä. Lavalla surraa myös pieni söpö trukki, joka on oleellinen osa lavasteiden siirtelyä. Trukilla nostetaan "lasi"seinää, jotta sen alle saadaan pyörällisiä lavoja. Mi...

Tätä tekstiä varten jututin Jyväskylän kaupunginteatterin tuotantojärjestäjä Antti Soinista. Lisäksi pääsin Ansa-musikaalin kulisseihin seuraamaan, millaista hänen työnsä käytännössä on valmiin esityksen aikana. Antti kertoo olleensa Jyväskylän kaupunginteatterissa töissä vuodesta 2004 lähtien. Hän on toiminut näyttämömiehenä, pienen näyttämön järjestäjä-kuiskaajana, ison näyttämön kuiskaajana, ja nyt hän on siis tuotantojärjestäjä. Samaa pestiä hän on hoitanut myös vuosina 2008-09 edellisen tuotantojärjestäjän, Pekka Sankilammen ollessa vuorotteluvapaalla, ja Sankiksen jäätyä eläkkeelle Anttia pyydettiin hommaan. Ammatti on paljolti työn kautta opittu, ja lisäksi Antti on käynyt pyrotekniikan puolelta tehosteräjäyttäjän koulutuksen. Nykyään Metropoliassa on myös teatteritekniikan koulutuslinja, joka sopisi tuotantojärjestäjäksi mieliville. Jyväskylän kaupunginteatterissa on tuotantojärjestäjä ja järjestäjä. Antti viihtyy mieluummin suurella näyttämöllä (koska siellä on enemmän kai...

Edellisessä Ansa-musikaalia käsitelleessä tekstissäni ruodin ensimmäistä ennakkonäytöstä (linkki) . Nyt ehdin lopulta katsomaan varsinaista valmista esitystä - kolmisen viikkoa ensi-illan jälkeen. Esitys oli tuttu ja sama, ja sitten ei kuitenkaan; viime kerran pienet keskeneräisyydet olivat hioutuneet, ja esitys oli eheytynyt, "kokonaistunut" jos niin voi sanoa. Osa roolitöistä oli ihan ennallaan, ne olivat jo aiemminkin valmiita. Esimerkiksi muutokseen, joka päähenkilö Ansassa (Tarja Matilainen) tapahtuu tarinan kuluessa, oli tullut lisää fyysistä eloisuutta, mutta samalla hienovarainen herkkyys oli säilynyt. Tuulikin (Saara Jokiaho) ennestäänkin hienoon sooloon Onni ja muita tekosyitä oli tullut vielä hiven lisää raakaa kaunistelemattomuutta - koskettava hetki, kun nainen huutaa epätoivoaan. Patukkatehtaan naiset - samanlaisiksi puetut, jokainen oma täysi yksilönsä. Kuva: Jiri Halttunen Ansan tiimoilta on ollut paljon puhetta siitä, että laulujen sanoista ei aina oi...