Eturivin kuningattaren blogi

Eilen Jyväskylän kaupunginteatterilla vietettiin Glamour & Glam goes Hollywood -gaalailtaa. Illan avasi suurella näyttämöllä pidetty konsertti, jossa kapellimestari Jari Puhakka johti Jyväskylän sinfoniaorkesteria ja teatterin näyttelijät toimivat solisteina. Avauksena kuultiin 20th Century Fox Fanfare ja sen perään Star Wars Main Theme - kyllä muuten kuulostivat hyvältä ison bändin livesoitantana! Konsettin ohjelmisto koostui elokuvamusiikista, jota oli valittu hieman vanhemmista elokuvista. Uudempia helmiä ei tässä konsertissa kuultu. Saara Jokiaho ja Aaro Vuotila solisteina kappaleessa Sinun silmiesi tähden. (Kuva harjoituksista) Kuva: Viivi Väisänen Kapellimestari Jari Puhakka johtaa sinfoniaorkesteria. (Kuva harjoituksista) Kuva: Viivi Väisänen Solisteina esiintyivät Ringa Aflatuni, Saara Jokiaho, Pia Mannisenmäki, Tytti Vänskä, Pekka Hiltunen, Aaro Vuotila, Henri Halkola ja Jouni Salo. Konsertin juonsivat Hanna Liinoja ja Eino Heiskanen. Alkukappaleiden lisäksi

Reilu viikko sitten koitti Päivänsäteiden viimeinen esitys. Olen nähnyt näytelmän ensi-illassa, ja oli mielenkiintoista mennä katsomaan miten se on kenties muuttunut - ja toki muutenkin mielelläni näin sen uudelleen. Päällisin puolin esitys on toki sama - lukuunottamatta sitä, että myös Päivänsäteitä piti muokata lavanostinrikon takia. Päivänsäteissä nostinten vaikutus - ja sikäli muokkaus - on tosin paljon pienempi kuin esimerkiksi Hairissa. Paljon selvemmin huomasin sen, että lukuisat esityskerrat ovat hioneet kokonaisuutta vielä entistä jäntevämmäksi. Aivan erityinen huomio minulle oli se, että tällä kertaa Päivänsäteet tuntui vielä koskettavammalta kuin ensi-illassa. Miten tylsyyteen jo tyytyneet vanhukset tarttuvat toimeen, löytävät oman arvonsa ja uskovat kriisistä selviytymiseen - sekä parempaan huomiseen, jonka takia kannattaa selvitä. Miten toveruus ja sisaruus yli ikärajojen nousee ja kantaa. Ja jälleen aivan ihana helmi oli St. Michaelin (Anneli Karppinen) liikuttava monol

Tämänkertaisessa sunnuntaikonsertissa otsikolla Diiva svengaa esiintyi Tapiola Big Band, kapellimestarinaan Esko Heikkinen ja solistinaan Mari Palo. Teemana oli lavamusiikki "jazz-silmälasien läpi sovitettuna" kuten Heikkinen asian ilmaisi. Enimmäkseen oopperaa, hieman operettia ja musikaalimusiikkia. Osa kappaleista solistin laulamana, osa instrumentaaleina. Konsertin alussa kapellimestari Heikkinen sanoi, että sovitusten tekeminen on ollut mielenkiintoista mutta välillä on myös hirvittänyt sikäli, että monet teokset ovat niin täydellisiä että uskaltaako niihin koskeakaan. Kuva: Eveliina Mustonen Konsertti alkoi Mozartin säveltämän Figaron häät -oopperan alkusoitolla. Alusta asti kävi ilmi, että hyvin on jazz saatu mukaan. Monet soittajat ja kaikki soitinryhmät pääsivät mukavasti esiin sooloissa konsertin mittaan. Kappaleiden välissä kapellimestari Heikkinen ja solisti Palo juttelivat leppoisia välispiikkejä - he esittelivät kappaleita ja kertoilivat mistä niissä laul

Tämä on ryöstö! -näytelmän kevään harjoituskausi päättyi läpimenoharjoitukseen, jota minulla oli todellinen ilo olla seuraamassa. Ennen harjoituksen alkua katsomoon saapuu väkeä; ei ulkopuolista yleisöä, vaan sen sijaan työryhmään kuuluvaa porukkaa ja hieman myös teatterin muuta henkilökuntaa, näyttelijöitä ja hallinnon työntekijöitä. Paikalla on hommissaan myös valokuvaaja Jiri Halttunen. Puhe sorisee lavalla ja katsomassa. Etenkin lavan seutuvilla tunnelma on selvästi innokkaan jännittynyt. Laulajat ja kapellimestari Jari Puhakka kertaavat jotain sävelmänpätkää. Kuva: Jiri Halttunen Lavalta kuuluu satunnainen keskustelunpätkä. "Haluutsä lyödä mua kerran?" "No tottakai!" (päts) "Kovempaa!" Päts. "Vielä kovempaa!" PÄTS! PÄTS!PÄTS! PÄTS! Jari kertaa kappaletta miesnäyttelijän kanssa samaan aikaan kun lavalla käydään pienimuotoiset pampputurnajaiset. Ohjaaja Snoopi Siren pitää pienen aloituspuheen työryhmälle. Kyseessä on tosiaan kevää

Lauantai-illan ilona oli Mika Nuojuan monologivierailu Kahdeksan kärjessä - Elämäni levyt. Esitys koostuu musiikista ja tarinoista, joista osa on näytelmällisempiä, osa enemmän stand-upia - ja jotkut muuten kerronnallisia. Kehyskertomuksessa mies poikkeaa kellariin stereoidensa ääreen kesken sukujuhlien. Tarinat eivät liity toisiinsa, mikä toisaalta antaa enemmän liikkumavaraa, toisaalta tekee kokonaisuudesta jotenkin hajanaisen. Näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus on Markku Pölösen käsialaa. En tiedä, milloin tämä monologi on kirjoitettu, mutta ainakin jonkun tarinanpätkistä muistelen kuulleeni jo kauan sitten. Kuva: Markku Pölönen Monologin lavastuksen on suunnitellut Hantte Oivo. Lavastus oli selkeä kuva kellarihuoneesta, jonne on kerääntynyt muualta poistettuja huonekaluja - ja päähenkilön stereot. Alussa hahmon puhuessa hifisteistä ja laitteistoista meitä parisuhdemiehen kanssa naurattaa keskenämme - mieshän on intohimoinen musiikinharrastaja, ja high-end kiinnostaa kovin. Va

DUM DUM DUM OOUUUU-JEEEAAAAAAA! Astuessani suuren näyttämön henkilökuntaovesta sisälle lavan sivustassa olevat kaiuttimet jytäävät jo täysillä. Toki olen usein ollut teatterilla siihen aikaan kuin suuri yleisö ei, mutta tällä kertaa vuorossa on aivan uusi kokemus. Tänä iltana täällä esiintyvät Semmarit, ja minähän olen ollut fani jo vuodesta -95 kun näin heidät ensimmäisen kerran Ruisrockissa, Miljoonasateen kanssa "maailman vanhimpana lapsikuorona" laulamassa Lapsuuden sankarille. Toki kuoro esitti tuolloin myös omia kappaleitaan - erityisesti ensivaikutelmana mieleeni jäivät miehet vihreissä sukkahousuissa! Harjoituslähteellä. Mutta takaisin tähän päivään - siis viime sunnuntaihin. Olen siis päässyt seuraamaan, miten Semmarit valmistautuvat konserttiin - ja olen aivan tohkeissani. Tässä vaiheessa kuorolaisia ei vielä näy, mutta tekniset miehet roudaavat tavaraa ja setvivät johtoja. Valot pyörivät ja välkkyvät kun niitä testataan. Kaiuttimista jyrisee alkunauha. Kuule