Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Surutonta treeniä

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä saa syksyllä ensi-iltansa musikaali nimeltä Suruttomat. Se pohjautuu Minna Canthin näytelmään Työmiehen vaimo. Musikaaliksi sen on käsikirjoittanut Sirkku Peltola, laulut sanoittanut Heikki Salo ja säveltänyt Matti Puurtinen. Jyväskylään sen on sovittanut sekä ohjaa Jukka Keinonen, jonka edellinen työ tänne oli tällä kaudella nähty The Addams Family -musikaali. Suruttomien kapellimestarina toimii Lasse Hirvi, koreografina Jouni Prittinen ja lauluvalmentajana Juho Eerola. Suunnittelijana lavastuksessa on Annina Nevantaus, puvustuksessa Tellervo Syrjäkari, valoissa Antti Silvennoinen, äänissä Mika Filpus sekä kampauksissa ja maskeerauksissa Suvi Taipale. Pääsin seuraamaan musikaalin harjoituksia nyt melko alkuvaiheessa. Tällä kertaa harjoiteltava kohtaus on näytelmän loppupuolella ja sitä harjoitellaan nyt ensimmäistä kertaa. Harjoituksessa mukana ovat sekä ensemble että musikaalissa esiintyvät ISOn Tanhuujat Ry:n tanssijat - lavalla on

Voihan rotta kun viimeistä viedään

Kuva
Niin se vaan eilen päättyi jälleen yksi Jyväskylän kaupunginteatterin omien esitysten kausi. Nyt kausi sai päättyä suunnitellusti eikä koronarajoituksiin - loistavaa! Kävin katsomassa viimeisen esityksen The Addams Familysta - enpä arvannut, miten haikea fiilis tulisi ensimmäisen kappaleen aikana! Mutta pianhan musikaali imaisi omaan hirvittävän hauskaan maailmaansa. Vielä kerran koin tutut suosikkihetket; Alicen (Anna-Maija Oka) soolon alku kuin riivattuna hänen juotuaan pyhästä perhemaljasta, "normaali ilta", Lurchin (Jouni Salo) pökkelöinti, Sound of Music -viittaus, Gomezin (Paavo Honkimäki) vilpitön innostus - sekä tietysti upeat, tarttuvat laulut ja tanssit. Ynnä kaikki muutkin erilaiset, kiehtovat henkilöhahmot! (Tämä on oikeastaan ansa; kun mainitsee jotain suosikikseen, tulee heti mieleen kaikkea muuta mistä pitäisi kertoa yhtä lailla, ja lopulta kuitenkin jää paljon hienoja juttuja sanomatta!) Addamsien maailmassa on ihan oma logiikkansa, mutta yksi asia minua on

Tangon ensiaskelia

Kuva
Pääsin viime viikolla seuraamaan Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä syksyllä ensi-iltansa saavan Tango sateessa -näytelmän harjoituksia. Tuolloin menossa oli vasta kolmas yhteinen harjoituspäivä. Harjoituskauden alussa ohjaaja Heini Tola oli pitänyt näyttelijöiden eli Taina Reposen ja Hannu Lintukosken kanssa hahmottelukeskustelua siitä, millainen sävy ja tunnelma näytelmään on tulossa. Tämän jälkeen näyttelijät ovat harjoitusajalla opetelleet tekstiä itsenäisesti. Vasemmalta näyttelijät Taina Reponen ja Hannu Lintukoski sekä ohjaaja Heini Tola. Tässä vaiheessa visuaalisista elementeistä on olemassa vasta aavistus. Näyttämöllä on jakkaroita ja lavoja markkeeraamassa joitakin lavastukseen tulevia elementtejä, jotta näyttelijät voivat istua kun on sen aika sekä poimia tai laskea tavaroita käsistään. Ohjaaja kertoo, että näytelmään tulee runsaasti musiikkia, mutta sen suunnittelija tulee mukaan vasta myöhemmin. Tässä vaiheessa harjoituksissa käytetään tarvittaessa suunta

Musta laatikko 17

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä vieraili torstaina esitys nimeltä Musta laatikko 17. Kyseessä on kokonaisuus, jossa Helsingin Sanomien toimittajat ja kuvaajat kertovat työstämistään ja kokemistaan erilaisista aiheista. Esityksiin liittyy olennaisesti myös kuvitus; valokuvia, tilastoja, otsikoita ja videopätkiä. Tämä on siis 17. samalla idealla koostettu esitys. Näkymä lavalle ennen esityksen alkua. Aluksi juontaja Jaakko Lyytinen alusti illan, esitteli konseptin ja pyysi ensimmäisen puhujan esiin. Tarinoiden jatkumo on harkitusti rakennettu tunnelmasta toiseen. Yhteistä kaikille oli jonkinlainen yksilön näkökulma, osalla hyvin henkilökohtainenkin. Ensin kuultiin Anni Lassilan "helpommin nieltävä" tarina teollisuuden merkityksestä työllisyydelle mutta myös ympäristölle, yksilönäkökulmaa ohittamatta. Toisena vuorossa oli Kaisa Rautaheimon ajatuksia herättelevä kuvaus afganistanilaisesta naispoliisista, jonka oli pakko paeta kotimaastaan Talebanin vuoksi.

Moulin Rouge -musikaalikonsertti / Gradia

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähtiin viime viikolla Gradian muusikon koulutuksen opiskelijoiden Moulin Rouge -musikaalikonsertti. Esityksiä oli keskiviikkona ja torstaina yhteensä neljä. Moulin Rouge -musikaalielokuva ilmestyi vuonna 2001 ja näyttämösovitus siitä tehtiin vuonna 2018. Esityksen musiikki koostuu aiemmin tehdyistä kappaleista, jotka on sovitettu uusiksi tarinaan mukaan - kappaleita ei siis ole sävelletty nimenomaisesti tätä musikaalia varten. Kuva: Helena Minkkilä Lavalla tanssivia ja laulavia esiintyjiä oli parisenkymmentä, bändissä kymmenkunta soittajaa. Kaikilla oli selvästi into esiintymiseen. Bändi soi hienosti monipuolisella soitinvalikoimallaan. Laulun ohjauksesta esityksessä vastasi Tuija Kiviranta, koreografina toimi Noora Kolanen ja bändin ohjaajana oli Outi Jussila. Kuva: Helena Minkkilä Tanssijoista osalle tämä oli luontevampaa, osa oli ehkä hieman mukavuusalueensa ulkopuolella. Osa oli omaksunut koreografian hyvinkin hyvin, joillaki

Tulossa: Rauhaa!

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä järjestetään Rauhaa! -tukikonsertti tulevana sunnuntaina 24. huhtikuuta. Hyväntekeväisyyskonsertin tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Unicefin hätäapukeräykseen Ukrainan lasten ja perheiden auttamiseksi. Esiintymässä nähdään Jyväskylä Sinfonia, Jyväskylän Oopperakuoro, Yona, Semmarit, Litku Klemetti Soolo, Loiskis, Tuomo Rannankari ja Hiekkakakkuorkesteri, Keski-Suomen Kirjailijat, Tanssiryhmä Off/Balance, Kipinät-kuoro, JKL 101 -kollektiivi sekä Jyväskylän kaupunginteatterin henkilökunta. Kyselin ennakkotunnelmia niin järjestävältä taholta kuin esiintyjiltäkin. Konsertin visuaalinen ilme: Tiitus Petäjäniemi Teatterin näkökulma Teatterin näkökulmia konserttiin valottaa vt. teatterinjohtaja, käyttöpäällikkö Tuukka Toijanniemi. Hän kertoo, että idea tähän konserttiin syntyi, kun mediakanavat alkoivat täyttymään sotauutisista. "Sota keskellä Eurooppa on järkyttävä tosiasia. Tuli vahva tunne siitä, että jotain täytyy tehdä. Te

Kepeä elämäni

Kuva
Torstaina täyttyi yksi teatteriin liittyvä haaveeni/tavoitteeni, kun pääsin näkemään Miiko Toiviaisen monologin Kepeä elämäni. Monologin on ohjannut Riikka Oksanen, dramaturgina Aino Pennanen - he ovat myös luoneet käsikirjoituksen Toiviaisen kanssa. Esitys oli vierailulla Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Kuulin Kepeästä elämästä sen voitettua Valtakunnallisen Monologikilpailun helmikuussa 2020. Siitä lähtien se on kiinnostanut ja nyt sen olen nähnyt. Todellakin kannatti! Kuva: A. Halttu Toiviainen elää ja kuvittaa muistojaan lapsuudesta, nuoruudesta, opiskeluajoista, muutosprosessista... Ilmeet, eleet, äänenpainot, koko olemassa oleminen viestii kerrottavaa asiaa. Toisaalta hän myös muuntuu hulvattomasti tarpeen mukaan! Toiviaisen tapa kertoa kutsuu katsojan mukaan niin, että yleisössä voi myötäelää tuntemuksia - niin kipeitä kuin kepeitäkin. Esityksen lopussa tunn

9 asiaa Ysistä

Kuva
Sisältää juonipaljastuksia! Jos olet tulossa katsomaan näytelmää etkä halua tietää mitään ennakkoon, juttu kannattaa lukea vasta nähtyäsi näytelmän. Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä syksyllä 2021 ensi-iltansa saanut 9 hyvää syytä elää -näytelmä tunnetaan tuttujen kesken nimellä Ysi. Tässä 9 asiaa Ysin tiimoilta. 1. Äidit ja tyttäret. Yksi Ysin teemoista on äiti-tytär -suhde. Tuo ikiaikaisesti erityinen, parhaimmillaan lämmin ja välittävä, joskus haastava ja rasittava. Kuinka olla riittävästi läsnä mutta antaa sopivasti tilaa hengittää? Osa näytelmän äiti-tytär -suhteista sijoittuu Harmaan perheeseen; siskokset Ursula (Piia Mannisenmäki) ja Klara (Saara Jokiaho) sekä heidän äitinsä Aulikki (Anneli Karppinen). Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen 2. Hoitohenkilökunta. Hoitajat ovat kovilla niin näytelmässä kuin tosielämässäkin. Jatkuva paine, liian vähäiset resurssit, voimattomuus kun työtään ei pysty tekemään niin hyvin kuin haluaisi, tarjoamaan tarvitseville sellaist

Mysteerin läpi

Kuva
Kuluneella viikolla pääsin katsomaan ensi syksynä 24.9.2022 Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saavan murhamysteerin läpimenoa. Kyseessä on kevään harjoituskauden viimeinen harjoitus tämän näytelmän osalta. Näytelmän annetaan muhia kesän yli, kunnes se ennen ensi-iltaa treenataan vähän vajaassa kolmessa viikossa lopullisesti esityskuntoon. Edelleen ollaan hissunkissun siitä, mikä näytelmä on kyseessä - Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn ohjelmisto paljastetaan huhtikuussa. Ennen harjoituksen alkua näytelmän ohjaaja Anssi Valtonen kertoo pienelle yleisölle, missä vaiheessa harjoitukset ovat ja mitä syksyllä tehdään. Syksyyn jäävät mm. kaikki valmistavat harjoitukset sekä pääharjoitukset. Anssi kertoo myös, että kaikilla osa-alueilla on vielä täydennettävää. Esimerkiksi lavasteista puuttuu etunäyttämön lattiapinta sekä seinäpintoja. Valosuunnittelija Japo Granlund ajaa valoja vasta toista päivää. Eri osa-alueita hiotaan sitten syksyllä. Yleisöä on parikym

Viimeinen ihminen

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterissa sai 26.2. ensi-iltansa Viimeinen ihminen. Näytelmä koostuu kahdesta erillisestä tarinasta, joita yhdistävät teemat ja kirjoittajien yhteys toisiinsa. Henkiin heräävät Bram Stokerin Dracula ja Mary Shelleyn The Last Man. Näiden pohjalta näytelmän on käsikirjoittanut Seppo Parkkinen. Kyseessä on kantaesitys, ja sen on ohjannut Maiju Sallas. Lavalla nähdään Anneli Karppinen, Jouni Salo ja Miko Petteri Jaakkola. Miko Petteri Jaakkola, Anneli Karppinen ja Jouni Salo. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Näytöksiä on ehtinyt olla muutama, mutta päällekkäisyyksien ja aikatauluongelmien vuoksi pääsin itse paikalle vasta toissapäivänä, lauantaina. Esitys kyllä kiinnosti kovasti, etenkin kun sain esimakua päästessäni seuraamaan harkoissa sen valmistumista. Viimeinen ihminen alkaa prologilla teatterin ala-aulassa. Mary Shelley (Anneli Karppinen) saapuu luoksemme kertoakseen hieman työstään kirjailijana. Kävin katsomassa näytelmän Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä, jo

Huomenna hän tulee (Tampereen teatteri)

Kuva
Tampereen teatterissa esitetään nyt yhteistyönä Turun Kaupunginteatterin ja Espoon kaupunginteatterin kanssa valmistettua näytelmää Huomenna hän tulee. Käsikirjoitus on Samuel Beckettin ja näytelmän on ohjannut Pentti Kotkaniemi. Rooleissa nähdään Martti Suosalo, Mika Nuojua, Ville Majamaa ja Tomi Alatalo. Näytelmän nähtyäni ensimmäinen vaikutelma oli, että absurdi teatteri on absurdia, mutta taitavasti tehtyä, monipuolisesti ilmaistua ja jättää pureskeltavaa. Ville Majamaa (Pozzo), Mika Nuojua (Estragon), Tomi Alatalo (Lucky) ja Martti Suosalo (Vladimir). Kuva: Otto-Ville Väätäinen Vladimir (Martti Suosalo) ja Estragon (Mika Nuojua) odottavat Godot'ia. Ihminen odottaa jotakuta tai jotakin, joka tekee hänen elämästään parempaa, pelastaa, nostaa uudelle tasolle, tuo puuttuvaa hyvää. Odotellessa aika kuluu ja ajalle pitää keksiä kulua. "Elämä on sitä mitä meille tapahtuu kun teemme muita suunnitelmia" - tai odotamme niitä toteutuvaksi. Ajan ja paikan taju heittää odotukse

Mitä mies miettii (Teatterikone)

Kuva
Eilen sai ensi-iltansa Teatterikoneen näytelmä Mitä mies miettii. Sen ovat käsikirjoittaneet keräämänsä aineiston perusteella Aaro Vuotila ja Jussi Helminen. Ohjaajana toimi Annu Sankilampi. Lavalla nähdään kaksi miestä, Aaro Vuotila ja Jussi Helminen. Heidän kanssaan ja kauttaan tarkastellaan miehen moninaisia rooleja. Mies ihmisenä, aviomiehenä, poikana, veljenä, ystävänä, isänä, miehenä yhteiskunnassa. Miesten, naisten ja yhteiskunnan asettamia odotuksia miehille, vaatimuksia, velvoitteita, oikeuksia. Erilaisia tapoja toteuttaa omaa miehisyyttään. Sankareita ja esikuvia, miehekkyyttä mutta myös epämiehekkyyttä. Aaro Vuotila ja Jussi Helminen. Kuva: Marianne Hautsalo Aaro Vuotila esittää Nipaa, josta nähdään niin Mies-Studion juontajan rehvakas, kova, menestyjyyttään ja voittajuuttaan psyykkaava olemus, kuin omassa elämässään pikkuhiljaa monitahoisenpi mies. Vuotila kasvattaa hienosti roolityötään alun melko pinnallisesta loppua kohti syvällisempään, herkempään ja monipuolisempaa

Neuromem (Vankilateatteri)

Kuva
Eilen Jyväskylän kaupunginteatterissa nähtiin poikkeuksellinen vierailuesitys; Vankilateatterin Neuromem-näytelmän ensi-ilta. Vankilateatteritoiminnan taustalla on Taittuu ry, joka on tehnyt vankilateatteriproduktioita eri vankiloiden ja paikallisten teattereiden kanssa yhteistyössä vuodesta 2008. Tämän tuotannon esiintyjäryhmä koostuu Jyväskylän vankilan vangeista. Teoksen on ohjannut Antti Lattu, ja käsikirjoituksen ovat laatineet näyttelijät yhdessä ohjaajan kanssa. Kuva: Mirkka Maarajärvi Ennakkoesittely mukaan luvassa oli scifi-dystopiaa - ja jostain (en tiedä miksi) olin onnistunut saamaan sellaisen kuvan että voisi olla melko kokeellistakin menoa. Scifi-elementtejä oli toki mukana, mutta tarina oli selkeä ja hyvin avautuva. Ennen kaikkea olin yllättynyt siitä, miten aidosti hauska tämä esitys oli! Läheskään aina komediaksikaan määritelty näytelmä ei naurata näin paljon ja iloise