Pikku Prinssi (Jyväskylän Tanssiopisto)

Jyväskylän tanssiopiston tämänvuotinen tanssisatu perustuu Antoine De Saint-Exupéryn kirjaan Pikku Prinssi. Tarina on varmasti monille tuttu; minullekin kirja on aina ollut tärkeä, etenkin nuoruusvuosina - olen lukenut sen varmaan muutamankymmentä kertaa.

Pikku Prinssi ja muuttolinnut.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Kirjan pohjalta tanssisadun käsikirjoituksen ovat tehneet Miia Elivuo, Anne Joutsimäki, Jaakko Kulmala, Raisa Pylkkö sekä koreografitiimi, eli edellisten lisäksi käsikirjoitusta ovat olleet laatimassa myös Anna Korotysheva Kaisa Lehtonen, Netta Morottaja sekä Jonna Vierikko. Sekä käsikirjoitus että koreografiat ovat mielestäni erittäin onnistuneita. Esityksen on ohjannut Miia Elivuo. Ilmaisuopettajana on toiminut Ville Kiljunen.

Turhamainen.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Kirjan kerrontaa on joiltain osin muokattu tähän esitykseen sopivaksi. Esityksen tarinassa lentäjä on lentokoneensa rikkouduttua tehnyt pakkolaskun aavikolle. Siellä hän kohtaa Pikku Prinssin, joka kertoo omasta kotiasteroidistaan - kukista, baobabeista ja Ruususta. Pikku Prinssi kertoo myös matkastaan muuttolintujen kanssa sekä eri asteroideilla tapaamistaan hahmoista. Maassa hän on tavannut käärmeitä, ruusuja, aikuisia ja lapsia sekä tutustunut Kettuun, jonka kanssa he ovat kesyttäneet toinen toisensa.

Baobab-puut.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Kirjassa Pikku Prinssi tapaa matkallaan Kuninkaan, Turhamaisen, Juopon, Liikemiehen, Lyhdynsytyttäjän ja Maantieteilijän. Tanssiopiston esityksessä kuninkaasta on tullut Diktaattori, juoposta Puhelinaddiktien joukko, liikemiehestä ja maantieteilijästa on yhdistynyt Kirjanpitäjä. Lähimpänä alkuperäistä hahmoa lienee stressaantuneen ja työuupuneen oloinen Lyhdynsytyttäjä. Ratkaisut ovat mielestäni onnistuneita; esimerkiksi puhelinaddiktio on lasten ja nuorten esittäväksi raikkaampi kuin alkoholismi. Erilaisille hahmoille ja heidän kanssaeläjilleen on saatu luotua mielenkiintoiset, toisistaan hyvin erottuvat koreografiat, joissa on monia oivaltavia yksityiskohtia kuten Diktaattorin alamaisten jatkuva nyökyttely tai Turhamaisen ja hänen faniensa tarve toisilleen.

Pikku Prinssi, Lyhdynsytyttäjä ja lyhdyt.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

En muista, onko Tanssiopiston tanssisaduissa aiemmin ollut mukana laulua, mutta tällä kertaa on. Karavaani-laulun on säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut Antti Viitamäki. Laulunopettajana on toiminut Sini Spoof. Laulu on oivallinen tapa selventää kerrontaa, vaikka sitä on vain muutamassa kohdassa. Varmasti katsojissa on kuitenkin heitäkin, joille tarina ei ole ennestään tuttu.

Lentäjä ja Pikku Prinssi. Taustalla hiekkadyynit.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Käsiohjelman mukaan Pikku Prinssin rooli on kolmoisroolitettu, enkä tiedä kuka näkemälläni esityskerralla (torstaina 15.12. klo 18) oli vuorossa; Pihla Keskinen, Kaisla Pellinen vai Elsi Varis. Joka tapauksessa häntä oli todellinen ilo seurata! Pikku Prinssin esiintyminen oli muutenkin taitavaa, mutta aivan parasta hänessä oli vaikuttavan valoisa, herpaantumaton läsnäolo. Rooli on vaativa sikälikin, että Pikku Prinssi on lavalla lähes koko ajan.

Karavaani.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Muita erityisesti mieleeni jääneitä yksilösuorituksia olivat Ruusu (Maria Artimo tai Sofia Kuokkanen) sekä Käärme (Milla Hakkarainen tai Stella Lindström). Ruusu oli juuri niin kimmeltävän ihana, turhamainen ja vaatelias kuin hahmoon kuuluukin - ja tanssi balettia kauniisti. Käärme oli omaksunut käärmemäisyyden olemukseensa ja jazztanssi-liikkumiseensa todella hienosti - ja vaikka käärme on tarinassa vaarallinen, se ei ole paha.

Diktaattori ja hänen alamaisensa.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Joukkokohtauksista omia suosikkejani olivat käärmeyhteisön taitava tanssi sekä lentokoneen korjaaminen ja toiminta; hieno koreografinen oivallus hyvin kertovasti toteutettuna.

Lentokone.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Tanssisadun puvustus on todella hieno! Erilaisia hahmoja on paljon ja niissä on runsaasti näyttävyyttä. Puvustuksesta sekä tarpeistosta on vastannut Kirsti Hirvinen. Etenkin osalla hahmoista myös maskeeraus on olennainen osa hahmon ulkoasua; siitä on vastannut Anitra Nuora. Jonna Rautalan valaistus sävytti kerrontaa kauniisti.

Käärme.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Kaiken kaikkiaan Jyväskylän Tanssiopisto on jälleen kerran luonut hienon esityksen. Kymmenien tekijöiden yhteisponnistus on valtava, muodostaen upean kokonaisuuden. Pidän kovasti siitä, miten eritasoisille tanssijoille on tehty koreografiat niin, että kaikki pääsevät loistamaan. Kaikkia esiintyjiä oli ilo seurata; paitsi varsinaista esiintymistä, myös tekemisen riemua, mahdollisesta jännityksestä huolimatta.

Puhelinaddiktit.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Pikku Prinssin esityskausi on jo päätöksessään. Lauantaina 17.12 on viimeiset esitykset, mutta ne on tähän tietoon loppuunmyyty. Peruutuslippuja voi toki kysellä teatterin lippumyymälästä. Pikku Prinssi Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

Tähdet ja Kirjanpitäjä.
Kuva: Matti Häyrynen / Jyväskylän tanssiopisto

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)