Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2023.

Taina ja Hande edelleen Tangon pyörteissä

Kuva
Tango sateessa -näytelmää esitettiin Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä koko viime esitysvuoden ajan, syksystä kevääseen 2022-23, yleensä täysille katsomoille. Ei ole mitenkään yleistä, että näytelmä jatkaa toiselle vuodelle, mutta Tango sateessa on jatkanut tämän syyskauden ajan - ja ollut edelleen hyvin suosittu. Näytelmän on käsikirjoittanut Anneli Kanto, ohjannut Heini Tola ja siinä näyttelevät Taina Reponen ja Hannu "Hande" Lintukoski. Halusin jututtaa pitkän esityskauden ja suuren suosion saaneen näytelmän näyttelijöitä. Kävin myös katsomassa näytelmän jälleen kerran. Kun lasketaan mukaan sekä läpäri että Handen viime keväinen 30-vuotistaiteilijajuhlanäytös, tämä oli minulle viides kerta. Joka katsomiskerralla näytelmä on ollut antoisa. Taina Reponen ja Hannu Lintukoski. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Esityksen jälkeen juttelemme pienen näyttämön takahuoneessa. Hyvin usein, kun toinen näyttelijöistä puhuu, toinen nyökyttää olevansa samaa mieltä. Mi

Katsojien silmissä Keuhkot

Kuva
Anatomisesti ajateltuna otsikko on ehkä hieman erikoinen, mutta sillä mennään. :D Tällä kertaa katsojakyselyn aiheena on siis Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä esitettävä näytelmä Keuhkot. Sen on käsikirjoittanut Duncan Macmillan, ohjannut Perttu Leinonen ja siinä näyttelevät Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen. Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Jakelin katsojakyselyt päivänäytöksessä 28.10. Viidestä vastaamaan lupautuneesta katsojasta kolmen vastaukset tulivat perille - lämmin kiitos vastanneille! Tällä kertaa vastaajat ovat Johanna (iältään 50-), Annikki (70+) sekä eräs, joka ei halunnut kertoa sen enempää nimeään tai nimimerkkiään kuin ikäänsä, joten kutsutaan häntä tässä nimellä Nimetön. Mitä vastaat pitivät esityksestä yleisesti ottaen? Annikki kertoi "pidin kovasti. Näyttelijät eli tätä tarinaa. Ei tarvinnut lavasteita, he kattoivat kaiken tarvittavan. Hienoa työtä." Johanna vastasi "pidin kovasti. Se oli paljas

Katsojien silmissä Evita

Kuva
Tällä kertaa katsojien silmissä kimmeltää Evita-musikaali. Jakelin katsojakyselyt 19.10. päivänäytöksessä. Kaikki viisi vastaamaan lupautunutta palauttivat vastauksensa - lämmin kiitos heille! Tällä kertaa vastaajat ovat AR (joka ilmoitti iäkseen alle 50 v.), Virpi (50), Riitta (76), Eeva (50+) sekä Leena (60+ ja toinen 18+). Lainausmerkeissä olevat kommentit ovat muuten suoraan vastaajien omaa tekstiä, mutta tarvittaessa olen lisännyt sulkuihin näyttelijöiden nimiä. Mitä vastaajat sitten pitivät Evitasta? AR kommentoi "Hyvä valinta ohjelmistoon. Webberin musiikki on kiinnostavaa ja tarttuvaa. Valitkaa vain jatkossakin rohkeasti erilaista ohjelmistoa." Virpi sanoi "Aivan mahtava! Upeaa musikaalisuutta, taitavia laulajia. Taattua Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistoa. Hyvä orkesteri! Mukava, että heidätkin esiteltiin/näytettiin lopussa yleisölle." Riitta vastasi "Todella vaikuttava, voimakas esitys. Vilunväreiltä ei voinut välttyä." Eeva kertoi "

Cabaret (Turun kaupunginteatteri)

Kuva
Turun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitetään klassikkomusikaalia Cabaret. Produktio sai Turussa ensi-iltansa vuonna 2020, mutta sattuneista syistä esityskausi jäi tuolloin kesken. Meidän katsojien onneksi Cabaret palautui ohjelmistoon tänä syksynä. Musikaalin on käsikirjoittanut Joe Masteroff, säveltänyt John Kander ja laulut on sanoittanut Fred Ebb. Se perustuu John van Drutenin näytelmään ja Christopher Isherwoodin tarinaan. Musikaalin tekstin on suomentanut Esko Elstelä, laulut Jukka Virtanen. Produktiossa ohjaajana ja koreografina on Jakob Höglund. Keskellä Miiko Toiviainen (Seremoniamestari) ja sausafonia soittava Jani Jokinen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen Vuosi on 1939, paikka Berliini. Amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw saapuu kaupunkiin kirjoittaakseen romaania, tutustuu moniin paikallisiin ihmisiin ja rakastuu Kit Kat -klubin tähtiesiintyjä Sally Bowlesiin. Samaan aikaan Saksan politiikassa kuohuu niin, että vaikutukset ylettyvät kaikkialle. Me katsojat n

Solaris (Turun kaupunginteatteri)

Kuva
Turun Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä on tänä syksynä esitetty scifi-näytelmää nimeltä Solaris. Alkuperäisteoksen on kirjoittanut Stanislaw Lem, sen pohjalta käsikirjoituksen on tehnyt David Greig ja suomentanut Aleksi Milonoff. Turkuun näytelmän on ohjannut Ona Korpiranta. Sara Paasikoski (Kelvin) ja Markus Ilkka Uolevi (Ray). Kuva: Otto-Ville Väätäinen Solaris on kiehtova, omalaatuinen ja intensiivinen näytelmä. Se sijoittuu avaruusasemalle, lukemani mukaan kaukana tulevaisuudessa - eikä ilmeisesti "in a Galaxy far far away" koska päähenkilöt ovat ihmisiä. Solaris on tarina suureen tuntemattomaan tutustumisesta, mutta myös ihmisyydestä, rakkaudesta ja moninaisista ihmissuhteista. Kimmo Rasila (Gibarian) ja Sara Paasikoski (Kelvin). Kuva: Otto-Ville Väätäinen Avaruusaseman henkilöt vaikuttavat paikasta ja työstään huolimatta varsin arkisilta ihmisiltä. Sara Paasikoski Kelvininä tekee tunnepitoisen roolityön onnistuen ilmentämään kummallisessa tilanteessa esii

Kaksi henkilöä mutta illallinen yhdelle

Kuva
Kävin katsomassa komedianäytelmän Illallinen yhdelle, kun se palasi Jyväskylän kaupunginteatterin pienen näyttämön ohjelmistoon kahdeksan esityksen ajaksi. Näytelmän on kirjoittanut Lauri Wylie ja lavalla nähdään Anneli Karppinen miss Sophien roolissa sekä Antti Lattu hovimestari Jamesina. Ennen esitystä minulla oli ilo ja kunnia tavata yksityisesti miss Sophie sekä hänen hovimestarinsa James haastattelun merkeissä. Antti Lattu (James) ja Anneli Karppinen (Miss Sophie). Kuva: Turkka Saarikoski Ikuiseksi neiti-ihmiseksi itseään painottava miss Sophie Lochness-Cumberbatch asuu suurta kartanoa Lontoon lähistöllä. Hän on perinyt sen metsästäjäsuuruus William Lochness-Cumberbatchilta ja on tämän kunniakkaan suvun viimeinen edustaja. Hänen hovimestarinsa James Middlehouse aloitti palveluksensa 40 vuotta sitten, aluksi kokin apupoikana kartanon keittiössä, josta on pikkuhiljaa edennyt hovimestariksi. Myös Jamesin isä on työskennellyt kartanossa miss Sophien esi-isien palveluksessa. Vuos

(Hiljaista) iloa musiikista

Kuva
Pääsin seuraamaan Hiljaista iloa -teoksen musiikkiharjoitusta. Kyseessä on ohjaaja Anssi Valtosen ideoima, käsikirjoittama ja ohjaama teos hänen 25-vuotistaiteilijajuhlansa kunniaksi. Hiljaista iloa -teoksen kantaesitys on 20. tammikuuta 2024 Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Seuraamassani harjoituksessa käytiin läpi useita kappaleita, silti ehkä vain noin kolmasosa koko esityksen musiikista. Musiikki on monipuolista ja vaihtelevasti esitettyä - yhdistävä tekijä on toki esiintymisen taitavuus. Esiintymässä ovat kaupunginteatterin omat näyttelijät - sekä laulamassa että soittamassa -, Gradian muusikko-opiskelijoita sekä Off/Balance -tanssiryhmän tanssijoita. Harjoituksessa lavalla on suuntaa-antavia lavasteita, osa valmiimpiakin elementtejä. Esiintyjillä on omat vaatteet yllään. Monilla on plarit käytössä. Ei ihan niin hiljaista iloa! Iloitsemassa laidoilla Off/Balancen tanssijat Katja Sallinen ja Rebecca Laube-Pohto sekä toisesta vasemmalta alkaen Sami Ulmanen,