Kaksi henkilöä mutta illallinen yhdelle

Kävin katsomassa komedianäytelmän Illallinen yhdelle, kun se palasi Jyväskylän kaupunginteatterin pienen näyttämön ohjelmistoon kahdeksan esityksen ajaksi. Näytelmän on kirjoittanut Lauri Wylie ja lavalla nähdään Anneli Karppinen miss Sophien roolissa sekä Antti Lattu hovimestari Jamesina.

Ennen esitystä minulla oli ilo ja kunnia tavata yksityisesti miss Sophie sekä hänen hovimestarinsa James haastattelun merkeissä.

Antti Lattu (James) ja Anneli Karppinen (Miss Sophie).
Kuva: Turkka Saarikoski

Ikuiseksi neiti-ihmiseksi itseään painottava miss Sophie Lochness-Cumberbatch asuu suurta kartanoa Lontoon lähistöllä. Hän on perinyt sen metsästäjäsuuruus William Lochness-Cumberbatchilta ja on tämän kunniakkaan suvun viimeinen edustaja. Hänen hovimestarinsa James Middlehouse aloitti palveluksensa 40 vuotta sitten, aluksi kokin apupoikana kartanon keittiössä, josta on pikkuhiljaa edennyt hovimestariksi. Myös Jamesin isä on työskennellyt kartanossa miss Sophien esi-isien palveluksessa. Vuosien varrella erinäisten yhteistyöneuvottelusopimusten kautta on syntynyt tilanne, jossa James on kartanon ainoa palvelija, todellinen monitoimimies.

Juhlat ovat kartanossa tärkeitä. Miss Sophie haluaa säilyttää perinteitä, jotka kannattelevat vuodesta toiseen. Yksi näistä perinteistä ovat syntymäpäiväjuhlat, jotka ovat vuoden kohokohta. Vuodessa saatetaan tosin järjestää tarvittaessa useammatkin syntymäpäiväjuhlat, sillä miss Sophien muisti ei ole enää ihan terävintä kärkeä - mutta ainahan juhlat ovat elämän sulostuttaja. Juhlat vietetään aina saman kaavan mukaan, ja läsnä ovat aina hyvät ystävät. Vuosien varrella juhlissa on nähty lukuisia mielenkiintoisia vieraita kuten Sean Connery, Wallis Simpson, Lilibet ja Philip sekä Robin Hood.

Perinteikkäitä ovat myös esi-isä William Lochness-Cumberbatchin kartanoon tuomat metsästysmuistot. On leijonaa, tiikeriä, puumaa... James toteaa, että nykyään heitä surkuttavat Williamin kaatamat kissapedot, antiloopit ja kirahvit - nykymittapuun mukaan ne ovat arveluttavia. Miss Sophie puolestaan painottaa, että toisaalta niistä voi löytää myös kauniita muistoja esi-isistä; leijona muistuttaa Williamista, puuma ikuisesta nuoruudesta.

Antti Lattu (James).
Kuva: Turkka Saarikoski

Perinteikkyyteen liittyy myös omavaraisuus. Lochness-Cumberbatchin suvulla on ollut merenrantahuvila, jossa James on käynyt aiemman talonmiehen kanssa vanhalla kalastusveneellä itse Pohjanmereltä kalastamassa kartanossa tarjoillut kalat. Samoin kanat on saatu omasta kanalasta. Kartanon omien lampaiden villasta on kudottu villasukkia, sillä kartanossa on kosteaa. Luonnollisesti myös kartanossa somistuksena olevat ruusut ovat peräisin omasta puutarhasta.

Miss Sophie ja James kertovat, että heille kummallekin hidas elämä on sydämen asia. Asioille ja tapahtumille annetaan aikaa ja niitä arvostetaan kiireettömyydellä. Ikää kunnioitetaan. Perinteet ja pysyvyys ovat nautinto eivätkä pakko. Tässä nykyisessä, muuttuvassa maailmassa jokin on ja pysyy!

Miss Sophie ja James korostavat, että heidän välillään vallitsee suuri keskinäinen kunnioitus. Miss Sophie ylistää, että James on erittäin ammattitaitoinen, hienotunteinen ja kaiken huomioon ottava hovimestari. Miss Sophie paljastaakin tässä salaisuuden vain minulle ja teille blogin lukijoille: hän on laatinut testamentin, jonka mukaan James perii koko kartanon käytettäväksi miten parhaiten näkee.

Jamesin mukaan tässä työsuhteessa on parasta hitaasta arjesta nauttiminen. Joskus työssä haasteena näkyvät juhlapyhät ja niiden alkoholitarjoilu. Tähän liittyy jälleen rönsyilevä tarina. James kertoo, että Lochness-Cumberbatchin suku omistaa Portugalissa portviinin valmistamon, joten kartanossa nautitaan oman valmistamon tuotteita. Rypäleet tuodaan Douro-joen yläjuoksulta laivalla Portoon. Portviinin valmistamo sijaitsee naapurikaupunki Vila Nova de Gaian puolella; sitä ja Portoa yhdistää Douron ylittävä silta, joka on Gustave Eiffelin suunnittelema. Tästä päästäänkin siihen, että myös herra Eiffel on rouvansa kanssa vieraillut Lochness-Cumberbatchin suvun kartanon juhlisssa ja aikoinaan hyväksyttänyt suvulla rakennussuunnitelmansa. William Lochness-Cumberbatch oli ensimmäinen henkilö, joka on vieraillut Eiffelin tornin huipulla.

Anneli Karppinen (Miss Sophie).
Kuva: Turkka Saarikoski

Koska miss Sophien ja Jamesin puheissa vilisee kuuluisuuksia, kysyn vielä, millaiset suhteet Lochness-Cumberbatchin suvulla nykyään on Buckinghamin palatsiin. Miss Sophie pohtii, että nykyään proseduurissa on epämääräisyyttä siinä, kenen kuuluisi ottaa yhteyttä. Sen sijaan miss Sophien muistot ovat niin vahvoja, että hän elää niissä uudelleen kuninkaallisia kohtaamisiaan.

Haastattelun lopussa kaksikko mainitsee erään Lauri Wylie -nimisen käsikirjoittajan vierailleen joskus kartanossa juhlaillallisella. Hän on sittemmin tehnyt tv-ohjelman, jossa käsitellään samankaltaista juhlatilaisuutta ja jota esitetään usein jouluisin. Miss Sophie ja James eivät tosin ole nähneet kyseistä ohjelmaa, sillä heillä ei kartanossa ole televisiota.

Aivan lopuksi miss Sophie painottaa vielä, miten olennaista on arvostaa myös vanhuutta eikä sysätä vanhoja ja heidän kokemuksiaan syrjään. Hekin ansaitsevat juhlansa ja huippuhetkensä. Myös vanhojen ihmisten muistoja ja elämäntahtia on tärkeää kunnioittaa.

Näiden viisaiden sanojen siivittämänä siirryn muun väen joukkoon odottelemaan, että pääsemme katsomaan näytelmää Illallinen yhdelle. Kyseessä on illan toinen näytös.

Esitys on valmistettu alunperin vuonna 2019. Tekijät kiittävät Keski-Suomen kulttuurirahastoa sen myöntämästä apurahasta, joka on mahdollistanut esityksen valmistamisen.

Olen nähnyt tämän näytelmän aiemminkin - nimenomaan Jyväskylän kaupunginteatterissa Karppisen ja Latun esittämänä - ja julkaissut siitä jutun lokakuussa 2020. Nyt päätin kierrättää osin samaa tekstiä, mutta samalla sen verran uudisten etten tyydy vain laittamaan linkkiä edelliseen juttuun.

Anneli Karppinen (Miss Sophie) ja Antti Lattu (James).
Kuva: Turkka Saarikoski

Näytelmässä ikääntynyt neiti Sophie (Anneli Karppinen) nauttii illallista, jolla häntä palvelee hovimestari James (Antti Lattu). Neidin pöydässä on paikat neljälle rakkaalle vieraalle, joista neidillä on paljon ilmeisen lämpimiä muistoja.

Karppinen ja Lattu paneutuvat riemukkaasti rooleihinsa. Kokeneiden näyttelijöiden karisma ja osaaminen pääsevät oikeuksiinsa yhteistyön ollessa hienosti hioutunutta. Kumpikin ottaa roolistaan kaiken ilon irti, heittäytyen tekemään vahvaa karikatyyria.

Hupaisan pinnan alta nousevat hyvin esiin myös haastattelussa mainitut kauniit teemat siitä, miten vanhakin ihminen osaa pitää hauskaa, nauttia nykyhetken ja muistojen yhteenlomittumisesta. Ja että taitava hovimestari - eli kuka tahansa vanhuksen kanssa onkin - tekee kaikkensa tukeakseen tätä ilon hetkeä.

Lavastus, puvustus ja tarpeisto toimivat hyvin näyttelijätyön tukena sekä visuaalisesti että osin erittäin fyysisestikin. Jälkeenpäin Karppinen valottaa, että puvut esitykseen on lahjoittanut Jyväskylän kaupunginteatterin pukusuunnittelija Tuovi Räisänen - tässä esityksessä ne ovat kierrätettyjä ja näin uuden elämän saaneita. Lavastus ja tarpeisto on samoin kierrätys- sekä kirpputorilöytöjä. Leijonaan Lattu on "metsästänyt" tykötarpeet nettikaupasta ja rakentanut sen itse. Ruokatarpeisto, kynttilät ja liina ovat teatterin tarpeistosta. Esityksen valaistuksesta vastaa Jonna Rautala.

Toisto on taiten käytettävä keino huumorissa ja tässä se osuu nappiin. Yleisö osaa jo odottaa tiettyjä asioita, jotka sitten tapahtuvat - tai eivät. Esityksen näin lyhyt kesto, vajaat puoli tuntia, tekee siitä todella tiiviin ja tyylilaji toimii loistavasti. Tosin olisi tätä pidempäänkin katsonut!

Ja kyllä yleisö nautti! Katsomossa suorastaan hihkuttiin, hihiteltiin, kiljahdeltiin, höristiin... Jossain vaiheessa kuulin haltioituneen iloisesti puoliääneen tokaistun "ei voi olla totta!" Väliaplodejakin kuultiin, erityisesti hovimestari Jamesin suorituksille. Lopussa Karppinen ja Lattu saivat pitkät, innostuneet kiitosaplodit.

Kuva: Turkka Saarikoski

 

Illallinen yhdelle -näytöksiä on nyt jäljellä enää kuusi - viimeiset jo 16.11. Näytöksiä on aina kaksi per esityspäivä; klo 18 ja klo 20. Liput ovat kuulema kysyttyjä, joten kannattaa ryhdistäytyä lippukaupoille pikimmiten jos tämän haluaa nähdä! Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

---