Seiskaveikka, Hurme ja Kivi

Syksyn 2025 viimeinen ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterissa tulee olemaan Juha Hurmeen ohjaama Seitsemän veljestä, joka itsestäänselvästi perustuu Aleksis Kiven samannimiseen romaaniin. Lavalla nähdään 13 kaupunginteatterin omaa näyttelijää eli hyvin vahva ammattilaisten joukko. Heistä veljeksiä esittävät Piia Mannisenmäki (Juhani), Paavo Honkimäki (Tuomas), Sami Ulmanen (Aapo), Jussi-Petteri Peräinen (Simeoni), Asko Vaarala (Timo), Saara Jokiaho (Lauri) sekä Elina Saarela (Eero). Muissa rooleissa nähdään Anneli Karppinen, Miika Laakso, Tytti Vänskä, Jouni Salo, Hannu Lintukoski sekä Jukka-Pekka Mikkonen. Näytelmästä oli lyhyt harjoitusperiodi nyt keväällä, ja syksyllä on pidempi harjoitusjakso. Pääsin seuraamaan harjoituksia niiden kevätosuuden kolmanneksi viimeisenä päivänä sekä jututtamaan ohjaaja Hurmetta.

Seitsemän veljestä eli Elina Saarela, Asko Vaarala, Paavo Honkimäki, Jussi-Petteri Peräinen, Saara Jokiaho, Sami Ulmanen sekä Piia Mannisenmäki.

Tässä vaiheessa lava on vielä hyvin alkutekijöissään; jonkinlaista lattiamateriaalia jo on, sekä taustakangas, mutta niidenkään lopullisuudesta ei ole tietoa. Valaistuksena on tavallinen muuttumaton työvalaistus. Näyttelijöillä on yllään omat vaatteensa, eikä heillä vielä ole mikkejä, jotka tulevat käyttöön myöhemmin. Myös tarpeisto on sitä, mitä on käytettävissä ennestään.

Päivän agendana on käydä läpi jo aiemmin harjoiteltuja kohtauksia näytelmän alusta sekä jatkaa seuraavia eteenpäin. Aluksi koreografi Elina Wuethrich ohjaa lämmittelyn, joka sisältää monipuolista liikettä lattiatasossa. Yleensähän draamoissa ei tällaisia lämmittelyjä ole, mutta ensimmäisen kohtauksen päästyä käyntiin käy hyvin nopeasti selväksi, miksi sitä tässä tarvitaan; tekeminen on erittäin fyysistä ja vauhdikasta. Lämmittelyn aikana pääsen silmäilemään roolilistaa, jossa on hyvin lupaavia nimityksiä kuten enkelipojat sekä oravakuoro.

Vaikuttaa vähän siltä, että Handen mielestä Samin on aika poistua lavalta...?

Ensimmäisiä kohtauksia lähdetään menemään kuten läpimenoharjoituksessa konsanaan. Välillä Juha antaa ohjeita lennosta, toisinaan hän keskeyttää kohtauksen. Osa ohjeista kuulostaa hupaisiltakin, kuten eräässä kohtaa huilua soittavalle Tytti Vänskälle: "Tytti, freejazzia! Älä soita sitä tylsää Metsänreunaa, soita Jehtro Tullia!" Kohtauksen päätteeksi Juha antaa pidempää palautetta siitä, mitä vielä tarvitsee tarkentaa; ääniä, iskuja, liikkeitä. Kaiken kaikkiaan hän toteaa että hyvin menee. Myös näyttelijöillä on kysymyksiä ja ehdotuksia, jotka käydään läpi.

Seuraavassa, koko näyttelijäjoukon kohtauksessa Juha on aluksi lavalla ohjaamassa tekemistä, jotta koko joukko liikkuu ja replikoi oikein ja oikeassa rytmissä. Tätä toistetaan muutamia kertoja. Kohtaukseen kuuluvassa koreografin ohjaamassa hetkessä koreografi Elina toteaa, että kyseessä on niin nopea liike, ettei siinä pysty kontrolloimaan ilmeitä. Pidempää kohtausta käydään läpi kolme kertaa Juhan huikkaillessa tarkennuksia ja ohjeita aina tarpeen mukaan. Lopuksi mennään vielä koko tähänastinen saavutus uudestaan läpi.

Kaiken kaikkiaan harjoituksissa on iloinen, innostunut ilmapiiri. Yhdessä kokeillaan, ideoidaan ja nauretaan, pidetään henkeä ja virettä yllä. Kuten jo alussa totesin, tekeminen on monelta osin hyvin fyysistä, joten kyllä lavalla hikikin tulee. Näyttelijät tarjoavat aina välillä ehdotuksia - joista osan Juha ottaa käyttöön - sekä tietysti muokkaavat tekemistään Juhan ja Elinan ohjeiden mukaisesti.

Harjoituksen aikana käy selväksi, että Hurmeen ohjaamasta Seitsemästä veljeksestä tulee huomattavasti hauskempi kuin osasin odottaa! Kiven teoksesta nousee ehkä ensimmäisenä mieleen kansallishenkisyys ja ylevöity mielikuva nuorukaisista korpisilla salomailla - tai sitten Jouko Turkan 80-luvun lopulla ohjaama tv-sarja, jonka itse muistan ölinäisenä, kuolaisena ja hikisenä. Tämä tuotanto sen sijaan antaa jo nyt vaikutelman omanlaisestaan iloisesta elävyydestä, tuoreudesta ja virkeydestä!

Veljeskatras ja vasemmanpuolimmaisena ohjaaja Juha Hurme.

Harjoituksen jälkeen pääsen haastattelemaan Juhaa. Miten hän on päätynyt Jyväskylän kaupunginteatteriin ohjaamaan Seitsemää veljestä? Juha kertoo, että hänen teatterijuurensa ovat monin tavoin Jyväskylässä. Juha opiskeli Jyväskylän yliopistossa estetiikkaa ja liittyi Jyväskylän Ylioppilasteatteriin vuonna 1983. Hän tutustui Jouni Saloon (joka edelleen näyttelee Jyväskylän kaupunginteatterissa ja on myös mukana Seitsemässä veljeksessä), ja he olivat molemmat mukana perustamassa jyväskyläläistä Yövieraat-teatteria vuonna 1988. Juha pääsi Jyväskylän kaupunginteatteriin vuonna 1992 vierailevaksi ohjaajaksi Dostojevskin näytelmällä Narri kartanon valtiaana. Juha kertoo olevansa nyt eläkkeellä, ja että tämä on hänen toiseksi viimeinen kaupunginteatteriohjauksensa. Tämän jälkeenkin hän aikoo jatkaa teatterintekijänä, mutta ei enää instituutioiden puitteissa, vaan hänellä on "muita erilaisia virityksiä." Juha tuumaa:´"Tämä on maailman lämpimimmällä ja rennoimmalla tavalla ainoa oikea paikka lopettaa!"

Aleksis Kivi on Juhalle monella tapaa tärkeä - sen huomaa myös siitä, miten Juha syttyy puhuessaan Kivestä. "Minä pidän häntä ihan olennaisena; 1800-luvun puolivälin jälkeen koko maailmassa ei ollut monta hänen vertaistaan! Hänen parhaat teoksensa, joihin Seitsemän veljestä tietenkin lukeutuu, ovat maailmankirjallisuutta. Aloitin teatterin tekemisen 1983 ja olen koko ajan tehnyt Aleksis Kiveä. Hän jätti jälkeensä 12 näytelmää - joista pari on ihan mahdottomia raakileita tai epäonnistuneita ja seitsemän tai kahdeksan on hyviä - ja minä olen tehnyt ne kaikki. Pikkuhiljaa, monet moneenkin kertaan. Olen tulkinnut hänen runojaan, olen käännellyt Seitsemää veljestä puoleen ja toiseen. Olen pitkään opettanut teatterikorkeakoulussa ja käyttänyt Kiven tuotantoa opetusmateriaalina. Tähän liittyen noin 15 vuotta sitten huomasin, että fiksut, lukeneet teatterikorkeakoulun päälle parikymppiset opiskelijat eivät enää ymmärtäneet Kiven kieltä sellaisena kuin se julkaistiin 1870-luvulla. Siitä lähti motivaatio, että viisi vuotta sitten julkaisin kustantajani kautta Seitsemästä veljeksestä version, jossa ei tavallaan ole muutettu virkettäkään, mutta jossa olen hyvin lempeästi huolitellut kieltä ymmärrettävämmäksi, kääntänyt kielioppia nykykieliopin mukaiseksi, hiukan uudistanut sanoja ja taivutusmuotoja. Tätä minun 'suomennostani' käytämme tässä tuotannossa, ja uskallan väittää, että se kuulostaa täysin Aleksis Kiveltä. On tärkeätä, että tekstiä ei ole modernisoitu. Sen sijaan minä ajattelen, että kyse on samasta kuin kirkkomaalauksen restauroimisessa; huolella syvennetään värejä ja annetaan nykyajan ihmiselle mahdollisuus nauttia Kiven kielestä. Minulle tärkeä ryhmä on tämän tuotannon näyttelijäkunta; hehän ovat kokeneita ihmisiä, jotka ovat tehneet Kiven tekstiä 1870-luvun mallilla. He kertovat nauttineensa täysillä siitä, miten merkitykset avautuvat. Sitä on kivempi näytellä, ja se antaa myös itseluottamusta, kun katsoja ymmärtää Kiven luoman hienon ironian ilman, että se piiloutuisi väistämättä vanhentuneen kielen taakse. Vaikka Aleksis Kivi elvytti suomen kielen ja oli nerokas, auttamatta takamatka on pitkä, kun hän käytti Mikael Agricolan 1500-luvulla luomaa kielioppia."

Miltä sitten tuntuu työstää tällaista klassikkoa, jonka kaikki tuntevat, verrattuna tuntemattomampaan tarinaan? Juhan mukaan ihanalta. "Minulla on semmoinen ajatus, että loppujen lopuksi Seitsemästä veljeksestä tiedetään kuitenkin aika vähän. Mielikuvat ovat peräisin hieman kömpelöistä filmatisoinneista, ehkä Turkan vähän raskaasta tv-versiosta sekä Mauri Kunnaksen Seitsemästä koiraveljeksestä - jolle kyllä annan täydet pisteet! Kuitenkin aika harva meistä on nykyään lukenut sen kirjan, ja käsitys siitä on ylimalkainen. Minä kerron ehdottomasti saman tarinan kuin Aleksis Kivi, mutta tässä voi ja täytyy valita, mitä kautta. Eepos on niin runsas, että jos sen kaiken siirtäisi teatterikohtauksiksi, esitys kestäisi seitsemän-kahdeksan tuntia. On siis pakko valita sellaiset keskustelut ja tapahtumat, joilla kerrotaan koko Kiven tarinan kaari, mutta ovelalla tavalla, ei niiden kaikkien tutuimpien kurvien kautta. Tärkeää on myös uudistaa teatterikieltä irti kansallisromanttisesta peruskuvastosta. Tavoitteena on, että olipa katsoja tietämätön Seitsemästä veljeksestä tai sen asiantuntija, hän voi nauttia esityksestä. Myös teokseen perehtynyt voi iloisin mielin nähdä että 'vau, siellä oli tällaisiakin nyansseja!'"

Juha tuumaa, että Seitsemän veljestä - romaani ei ole mitään nuorisolukemista, vaan siihen kannattaa tarttua aikuisempana. "Mutta esityshän on täynnä hölmöilyä, huumoria ja väkivaltaa suoraan Kiven jäljiltä, joten tässäpä koululaisesitys parhaasta päästä! Uskon, että tämä voi olla raikas yllätys jollekin 16-vuotiaalle - ei tunnukaan pölyiseltä!"

Juha kertoo: "Aleksis Kivi oli humoristi, mutta hänhän ei menestynyt hyvin tälläkään teoksella, sillä aikalaiset pitivät häntä törkeänä, liian karkeana humoristina. Väitän myös, että sittemmin häntä on kunnioitettu niin kovasti, että tavallaan teatterintekijätkin ovat ottaneet kansallisromanttisen, isänmaallisen asennon ja näytelmästä on tehty suuri, vakava, miehinen sankaritarina. Minulle oli itsestään selvää, että raikastetaan asetelmaa muun muassa sillä, että osaa veljeksistä näyttelevät naiset - erityisesti Juhania. Juhani on veljistä ainoa, joka todella äijäilee, mutta ihanan Piia Mannisenmäen näyttelemänä äijäily leikkautuu luonnostaan pois. Minun perimmäisen tulkintani mukaan Seitsemässä veljeksessä kyse ei ole suomalaisten miesten kuvasta, vaan se on kuva ihmiskunnasta. Kyseessä on pienoisyhteisö, joka tutkii demokratian ja yhteistyön mahdollisuuksia - ja sikäli sukupuolella ei ole tässä erityistä merkitystä."

Veljekset ylhäältä alas: Saara Jokiaho, Asko Vaarala, Sami Ulmanen, Jussi-Petteri Peräinen, Paavo Honkimäki ja Elina Saarela sekä vieressä seisomassa Piia Mannisenmäki.

Oliko roolitus sitten helppo tehdä? Juha pohtii: "Hyvin se lähti. Ensinnäkin sitä helpotti suuresti se, että tunnen Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijäkunnan ja tiedän heidän edustavan todella korkeata ammatillista tasoa. Sikäli näitä rooleja voisi heitellä miten päin vaan. Tein kuitenkin perusvalinnan, että lähdin rakentamaan veljeksiä nuoremman polven näyttelijöistä. Minullahan on täällä vanhoja rakkaita yhteistyötovereita; Jouni Salo, Hannu Lintukoski ja Jukka-Pekka Mikkonen. Heilläkin on isot roolit, mutta he eivät ole veljeksiä. Tässähän kuusi näyttelijää ikään kuin muotoilee maailmaa veljesten ympärille; milloin metsän puina, milloin minäkin. Lähtökohta oli, että kun tuotannossa on 13 näyttelijää ja vain seitsemän voi olla veljeksiä - jotka tietenkin ovat isoja rooleja - myös kuudelle muulle tulee todella isot, merkittävät rooliyhdistelmät. Tässä näytelmässä ei ole avustajatehtäviä. Päätin heti alussa, että Juhani, Lauri ja Eero ovat naisnäyttelijöitä ja loput veljekset talon nuoremmasta päästä. Roolitukset ovat minusta yleensä helppoja, kun ei kiinnitä niihin liikaa huomiota. Sitten pian harjoitusten alettua huomaa, että nehän ovat valikoituneet juuri oikein."

Tässä ei soiteta ilmakitaraa, tässä istutaan ilmajalkapuussa.

Miten harjoituskausi on sujunut? Juha vastaa: "Hyvällä kokemuksella voin sanoa tykkääväni juuri tällaisista poikkeuksellisista harjoitusajoista. Meillähän on siis kolme vajaata harjoitusviikkoa nyt keväällä. Lokakuun alussa jatkuu, ja sitten on tiivistä touhua ensi-iltaan, marraskuun 14. päivään asti. Ratkaisin tämän siten, että olemme nyt harjoitelleet tiiviisti ja tehokkaasti ensimmäistä kolmasosaa materiaalista, eli kaksi kolmannesta on jätetty kokonaan harjoittelematta. Muuten olisi tullut hirveä kiire. Tässä myös syntyi minulle ratkaisu näytelmän estetiikkaan. Näin treenit ovat olleet näyttelijöille sikäli kivat, että keväällä ei ole ollut liikaa tekstin ulkoa opettelua. Valtavalla innolla, ilman mitään kevätväsymystä, he ovat tarttuneet tähän, ja kahden päivän kuluttua siirrymme ihan voittajina pitkälle kesätauolle. Minä puhun 'isolla suulla', mutta tiedän, että tästä tulee jännällä tavalla kahtalainen esitys; tämä on niin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä kuin olla voi, ja tämä on täydellisesti sen kliseet uudistava esitys. Näyttelijät suhtautuvat tähän samalla tapaa kuin johonkin Shakespeareen; tässä on maailman parhaat roolit ja kohtaukset ovat järkyttävän hyviä - niitä on todella hauska näytellä ja tehdä. Kaikki ovat 'saaneet jyvästä kiinni' mitä ja miten ollaan tekemässä. Tässähän on tulossa isoa, syvempää kerrontaa, mm. Simeonin houreet avaruusretkestä Saatanan kanssa, mutta me olemme kollektiivisesti keksineet tavan miten tätä näytelmää kerrotaan, joten kaikki suhtautuvat syksyn kauteen kuten minäkin: luottamuksella. Tällä porukalla ratkaistaan kaikki ja on tässä sellainen tärinä päällä, että tästä tulee menestysnäytelmä."

Kuka näytelmän hahmoista (ei siis näyttelijöistä) on Juhan suosikki? Yhtään epäroimatta Juha toteaa: "Simeoni. Simeoni on Aleksis Kiven luomuksista aivan omaa luokkaansa omaperäisyydestä ja järkyttävyydessä. Veljeksiä on seitsemän, ja se tarkoittaa, että yksi on pariton - ja se on Simeoni. Veljekset ovat kaikki syntyneet seitsemän vuoden sisällä, joten siellä on kahdet kaksoset; Tuomas ja Aapo sekä Timo ja Lauri. Lisäksi Juhani ja Eero, vanhin ja nuorin, muodostavat parin ollen ikuiset 'rakastavat vihamiehet'. Sinne keskelle jää Simeoni, joka ei myöskään ikinä arvioidu. Voidaan myös nähdä mahdollisuus, että hän saattaa olla piilevä homoseksuelli. Kaikki veljekset ovat naiivilla tavalla vahvassa kristinuskossa, johon sisältyy kuitenkin myös suomalainen muinaisusko. Simeonilla on valtavan voimakas uskonnollinen vakaumus ja toisaalta hän on veljeksistä se, jolla on todellinen alkoholiongelma. Tämä on jotenkin niin mahtava kimppu, kauhean tunnistettavaa. Simeoni on veljeksistä myös se, joka näkee koko heidän kurssinsa kääntävän näyn retkestä Saatanan kanssa Kuuhun katsomaan maailmanloppua. Tämähän on käsittämättömän omaperäistä fiktiota, ja on Kiven huumoria, että tällaisesta krapulaisen tyypin sekoilusta syntyy hieno vaikutus veljeksiin, ja sen myötä kertomus päättyy yhteiskuntarauhaan. Minä rakastan kaikkia noita veljeksiä ja on Aleksis Kiven mahtavuutta, että he ovat kaikki erilaisia. Simeoni on heistä kuitenkin kaikista syvällisin, ainainen jakojäännös, jota on mahdotonta täysin ymmärtää koska hänellä on niin paljon kerroksia mielessään. On tärkeää muistaa, että vaikka hänellä on näitä suuria ongelmia, hän on myös tosi sydämellinen ja oikeudentuntoinen, samanlainen naiivi iloinen veikko kuin hänen kuusi veljestäänkin."

Jos Juha voisi lisätä veljessarjaan yhden sisaruksen lisää, lisäisikö hän, ja millaisen? Juha innostuu: "Olisi ihan mahtavaa jos seitsemällä veljeksellä olisi iso- tai pikkusisko! Mitä hänellä olisikaan sanottavaa veljiensä edesottamuksista... Yhtään miesoletettua ei voi lisätä, heitä on täydellinen kirjo. Aleksis Kiven näytelmissä ja lyriikoissa on mahtavia naistoimijoita, ja myöskin veljekset menevät naimisiin itseään parempien naispuolisten ihmisten kanssa. Kiven kertomuksista löytyy esimerkiksi Atalantta, joka on Sveitsissä tapahtuva sankarirunoelma. Atalantta on huikea amatsoni, fyysinen väkevä sankaritar. Toisaalta Kivellä on herkkä runo nimeltä Paimentyttö - siinä on Katri-niminen pikkutyttö, joka on aivan hurjaa ainesta! Että kyllä hänellä olisi ollut hyppysissä taito kirjoittaa sisko veljeksille. Tietenkin sisko olisi tuottanut suuria kerronnallisia ja moraalisiakin kysymyksiä; mitä nainen tekisi metsässä 10 vuotta veljiensä kanssa? Ja miten tämä nuori nainen suhtautuisi esimerkiksi siihen, kun hänen veljensä painivat alasti; painiiko hänkin? Kivi olisi joutunut linnaan jos olisi kirjoittanut naisen sinne sekaan."

Entä mikä Seitsemässä veljeksessä on Juhan suosikkikohtaus? Juha kertoo pohjustuksen kautta: "Kuten sanoin, teatteritekemiseni alkujuuret kietoutuvat lujasti - silloin ja nyt - suuresti kunnioittamani näyttelijä Jouni Salon edesottamuksiin, jonka kanssa tutustuimme vuonna 1988. Teimme todella paljon yhteistyötä silloin ensi alkuun, ja sitten onneksi olemme myöhemminkin päässeet tekemään aina välillä. Tässä teoksessa säästin Jounille helmen näytelmän loppuun. Monethan ovat sitä mieltä, että kun kirjassa päästään yhteiskuntarauhaan, tarina ei ole enää niin hauska, kun se ei ole niin anarkistinen - minäkin olen samaa mieltä. Olen painottanut dramaturgian niin, että villi seikkailu dominoi tässä näyttämöversiossa, mutta haluan kuitenkin, että lopussa tulee lukkarin julistama yhteiskuntarauha. Mutta sinne mennään hauskan kautta! Kun veljekset matkustavat 10 vuoden metsäleirin jälkeen näytelmän loppukohtaukseen - joka on lukkarin vetämä rauhanseminaari - he kohtaavat tiellä vanhan, kuuron, pahansisuisen äijän nimeltä Kolistimen ukko. Siinä anarkisti Aleksis Kivi oikein räjähtää! Se on mitä komediallisin kohtaus, mutta kaikissa minun tuntemissani teatteriversioissa se on jätetty kokonaan pois - ihan käsittämätöntä tuhlausta! Sen roolin annoin Jopelle. Se on tämän näytelmän pisin yksittäinen kohtaus, ihan täydellinen, suorastaan farssi! Siinä veljekset ovat julistaneet olevansa kunnollisia, mutta kun tämä häijy ukko tulee vastaan, he romahtavat takaisin typeriksi tolloiksi jotka rupeavat tappelemaan äijän kanssa. Siitä syntyy mieletön viimeinen anarkistisen huumorin juhla tähän kertomukseen! Se on minun salainen aseeni: siinä kohtaa kun valveutunutkin katsoja ajattelee 'Okei, tää on ollut ihan mahtavaa meininkiä ja nyt vaan puistellaan kättä Toukolan veljesten kanssa ja tarina on ohi', vielä tulee täysin anarkistinen, räkäinen huumorikohtaus, jossa kaikki hyvät tavat karisevat pois. Mutta siitäkin noustaan ja opitaan."

Miksi Seitsemän veljestä on Juhan mielestä kestänyt aikaa ja on ajankohtainen? Juha valottaa näkemyksiään: "Sen kirjoitti kaveri, joka edusti aivan poikkeuksellista lahjakkuutta, jolla oli ihan erehtymätön vainu lapsesta lähtien kuunnella tarinoita ja nauttia suomen kielen rikkaista vivahteista. Ruotsia ja saksaa taitavana Aleksis Kivi oli lukenut ruotsiksi kaikki 30 Shakespearen silloin tunnettua näytelmää, Homeerista runoutta, parasta eurooppalaista kirjallisuutta ja maailmankirjallisuutta. Hänellä oli myös näkemys, että Suomen kirjakieli on heikolla tolalla. Hän oli rikastanut omaa kielellistä mieltään tutustumalla Elias Lönnrotin saavutuksiin Kalevalaan ja Kantelettareen. Hän oli johtava suomen kielen käyttäjä 1860-luvulla. Kirjoitettuaan 12 tai jopa 13 näytelmää sekä 50 runoa ja julkaistuaan niitä huonolla menestyksellä, hän keksi tarinan, jota kuvasi työnimellä Ilotteleva elämänkertomus seitsemästä miehestä - joka on täysin universaali tarina, siinä ei ole mitään erityisen suomalaista. Maailmankirjallisuuden taustaa vastenkin Seitsemän veljestä on äärimmäisen omaperäinen kertomus seitsemästä syrjäytyneestä nuoresta miehestä ja heidän uskomattomista seikkailuistansa keskenään. Siinä ei ole mitään erityisen suomalaista, vaan se tulee mielikuvituksen maailmasta. Minä väitän, että hyvänä käännöksenä se puhuttelisi katsojia kaikilla mantereilla; Amerikan mantereilla, Antarktiksella, Pohjoisnavalla, Euraasiassa, Lähi-idässä... Se on ihan mieletön, saman tason kertomus kuin Don Quijote. Ainoastaan kielimuuri on ollut esteenä, ettei siitä ole tullut laajasti tunnettua maailmankirjallisuuden aarretta. Kyllä se tunnustetaan, mutta sen arvo on jäänyt kuitenkin marginaaliin. Se on äärimmäisen vaikea kääntää, koska siinä on niin rikas sanavarasto. Lisäksi siellä on kymmenen mahtavaa runoa, jotka on kirjoitettu juoneen lauluina, joita on myös hankala kääntää. Toisin kuin kukaan muu kirjailija maailmassa, Aleksis Kivi ei vieroksunut metsää. Hänen aikalaisistaan esimerkiksi Tolstoille maa oli hyvässä käytössä vain viljeltynä ja Dostojevski oli täysin kaupunkilainen, jonka kertomuksissa luontoa oli Siperian vankileireillä vihamielisenä ympäristönä - sekin puutonta tundraa. Aleksis Kivi ja hänen kutakuinkin aikalaisensa, amerikkalainen runoilija Walt Whitman olivat ikään kuin edelläkävijöitä ekologisessa ajattelussa. Kivihän oli pohjoisen havumetsän asiantuntija. 1800-luvulla maailmankirjallisuudessa oli ainutlaatuista nähdä metsä rikkaana mahdollisuuksien paikkana. Kun Kiven kertomuksessa nuoret miehet eivät löydä yhteistä säveltä yhteiskunnan kanssa, vaan kokevat sen ahdistavana lukupakkoineen, tytöltä saatuine rukkasineen ja Toukolan veljesten pilkkoineen, he reagoivat vetäytymällä luonnontilaiseen metsään kymmenen vuoden retriittiin opiskelemaan keskenään yhteisöllistä ja yhteiskunnallista elämää. Moninaisten vaikeuksien, kommellusten ja vaarojen kautta he oppivat elämää ja palaavat ihmiskuntaan. Tämä on todella syvällinen kertomus. Mehän elämme luontokadon ja ilmastonmuutoksen maailmassa. Meillä olisi todella paljon oppimista seitsemästä veljeksestä, jotka nimenomaan vetäytyvät metsään tutkimaan elämisen ehtoja. Toisaalta elämme myös avohakkuiden maailmassa, eikä Kivi mikään luonnonsuojelija ollut; tässä hänen tunnetuimmassa eepoksessaan loppujen lopuksi hakataan ja kasketaan veljesten koko maaomaisuus - Impivaara ja Jukola - sileäksi, jaetaan kuudeksi pientilaksi - eli siinä kuvataan myös suomalaisen metsäluonnon kohtalo profetiana. (Ja miksi kuudeksi eikä seitsemäksi: Simeoni ei halua omaa osuuttaan, vaan liittyy Juhanin talouteen.) Taula-Matin kertomuksissa elää maailmankirjallisuudelle ainutlaatuisella tavalla biodiversiteetti; Taula-Matti kertoo, miten soinen metsä voi olla loputon elämän rikkauden tyyssija - jos kohta hänen kertomuksessaan ammutaan kaikki mikä liikkuu."

Metsä vetää puoleensa.

Juha jatkaa: "Minä olen kuitenkin aina vierastanut kysymystä siitä, miksi Seitsemän veljestä on ajankohtainen juuri nyt. Vastaan siihen rehellisesti, että ei se ole. Ei juuri nyt sen ajankohtaisempi kuin kymmenen vuoden päästäkään tai kymmenen vuotta sitten. Se on aina. Se on jotain, jonka pitää kulkea meidän mukanamme vuosikymmenestä toiseen; se on kuin meidän Shakespearemme tai kansallisjalokivemme. Jokaisen sukupolven pitää aina tuoda se näyttämölle. Meidän tekemässämme esityksessä on kahtalainen rakenne; me täysin kunnioitamme konservatiivisesti Aleksis Kiven mahtavaa, modernistista kertomusta - ja toisaalta tuomme sen nykyteatterin kielelle. Toivon, että tämä viestikapula jatkaa kulkuaan, että kymmenen vuoden päästä mennään taas. Tiedän myös, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Kiveä on tehty myös kokonaan romuttaen, tuotu vaikkapa moderni teknologia mukaan ja kirjoitettu repliikit uusiksi. Se on ihan mahdollista, mutta se ei ole minun tapani kunnioittaa Aleksis Kiveä. Tässä esityksessä on luja konservatiivinen ydin, ja se on se Kiven mahtava kertomus ja hänen kielensä - vaikka sitä on vähän restauroitu ymmärrettävämpään suuntaan."

Seitsemän veljestä -näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin Paviljongin tilojen Aune-näyttämöllä on perjantaina 14. marraskuuta 2025. Liput ovat myynnissä. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

---