Eturivin kuningattaren blogi

Papin perhe -näytelmän ensi-ilta teki suuren vaikutuksen, ja näytelmää käsittelin tuolloin blogissa (linkki) . Nyt kävin katsomassa näytelmän uudelleen. Näytelmä on pitänyt vahvan jännitteensä. Joitakin pikkuisia muutoksia huomasin - ainakin Sauli Suonpää Teuvo Rastaan roolissa on kehittänyt pientä lisäjippoa. Näyttelijöiden eläytyminen on edelleen hyvin vahvaa; useammissakin silmissä näkyi vesikierteitä. Samoin minä melkein itkin lopussa - jälleen. Näytelmä on myös kovin ajatuksia herättävä, joten kirjoitellaanpa niistä muutamista. Näytöksen alussa laulettiin jälleen Suvivirsi tai Suvilaulu - kukin valintansa mukaan. Yleisö lauloi hyvin reippaasti mukana. Mutta mitä kaikkea ihminen valitsee, kun hän päättää äkkiseltään laulaako uskonnollisen virren vai uskontoneutraalin laulun? Mikä kaikki siihen vaikuttaa? Ehkä uskonto tai elämänkatsomus. Ehkä Suvivirsi tulee valittua siksi, että se on tuttuudessaan helpompi. Ehkä Suvilaulu tulee valittua uteliaisuudesta uutta sanoitusta koh

Kävin jonkin aikaa sitten katsomassa Diivat uudemman kerran. Ensi-illasta oli tuolloin kulunut vajaat kolme kuukautta, joten oli mielenkiintoista nähdä, onko esitys muuttunut jotenkin. Pääpiirteissään meno oli toki ennallaan. Mutta jotenkin oli aistittavissa, että porukka oli hitsautunut yhteen entistä voimakkaammin. Joitakin lisäeleitä olin huomaavinani, ja Hannu Hiltusen pastori Duncan Wooley oli tietynlaisessa maireudessaan karrikoidumpi kuin ennen. Ihailtavaa heittäytymistä näytelmässä on runsaasti - kuten alusta saakka! Antti Niskanen antaa erityisesti Stephaniena palaa täysillä, loppua kohti aina hervottomammin. Joni Leponiemestä Maxinena eräs (naispuolinen) ystäväni totesi "minäkin haluaisin tuollaisen naisen kaveriksi, olisi niin hyvää keskustelu- ja shoppailuseuraa!" Jack (Antti Niskanen) hämmästyttää Audreyta (Saara Jokiaho)... Kuva: Jiri Halttunen ...mutta kyllä myös Meg (Maija Andersson) on niin ihana että Leo (Joni Leponiemi) hämmästelee monttu auki.

Eilen illalla vuorossa oli Täti ja minä -näytelmän ensi-ilta. Erityiseksi tämän teki vielä se, että kyseessä oli samalla näyttelijä Maritta Viitamäen eli Rutun viimeinen ensi-ilta ennen eläköitymistä. 40 vuoden työura, yli 200 ensi-iltaa, lukematon määrä koskettavia, hauskoja ja vaikuttavia hetkiä. Täti ja minä -näytelmän kaikki näytökset koko keväältä on varattu loppuun jo ennen ensi-iltaa - tällaista ryntäystä ei yleensä nähdä! Jo ennen esityksen alkua pienen näyttämön aulassa tunnelma tiivistyy, ja sieltä täältä lähistöltä kuuluu keskustelunpätkiä joissa puheenaiheena on Ruttu. Joku tuntuu olevan hänen läheisiään, joku kertoilee muistoja hänen aiemmista roolitöistään. Näytelmä alkaa. Näemme vanhan naisen sängyllä lepäämässä ja nuoren miehen saapumassa hänen luokseen. Tapahtumat lähtevät rullaamaan eteenpäin. Morris Panychin teksti on täynnä äkkivääriä hetkiä ja käänteitä - ja kaikenlaista voi sanoa. Tarina on hulvaton, vaikka se käsitteleekin mustanpuhuvia aiheita. "J

Kevään ensi-iltoihin mahtuu vielä Täti ja minä - kahden hengen näytelmä, jossa musta huumori kukkii. Näytelmän ohjaa Jyväskylän kaupunginteatterille Jouni Salo, joka siis on talon omaa väkeä, yleisimmin tunnettu näyttelijänä. Rooleissa nähdään Maritta Viitamäki ja Jukka-Pekka Mikkonen. Aivan oman lisänsä tähän produktioon tuo se, että tämä on Rutun (eli Marittan) viimeinen ensi-ilta ennen eläköitymistä. Mutta ei nyt vielä ryhdytä haikeilemaan. Pääsin katsomaan näytelmän läpimenoa - kyseessä oli 3. valmistava harjoitus, aikaa ensi-iltaan puolisentoista viikkoa. Ensi-ilta on siis torstaina 16.helmikuuta pienellä näyttämöllä. Kemp (Jukka-Pekka Mikkonen) ja täti (Maritta Viitamäki). Kuva: Jiri Halttunen Juttelin Jounin kanssa ohjaamisesta ennen harjoituksen alkua. Hän kertoi, että on 90-luvun lopulla ohjannut paljonkin produktioita; kesäteatteria, harrastajateatteria, tango nuevo -yhtye Otravesin musiikillisen esityksen, musiikkiteatteria jota on myös käsikirjoittanut - sekä Aladdi