Päivällistunnelmia
Pääsin viime viikolla seuraamaan Älä pukeudu päivälliselle -farssin harjoituksia. Harjoituskauden ensimmäinen osa oli keväällä ja harjoituksissa on ollut noin viiden kuukauden tauko (tällä aikaa olivat musikaalin harjoitukset sekä kesäloma). Nyt harjoituskausi jatkuu päättyen ensi-iltaan 7. lokakuuta. Tämän harjoituskerran aikaan on menossa ensimmäinen viikko tuon pitkän tauon jälkeen, ja töitä tehdään valtavalla innolla ja palolla. Koko näyttelijäkuusikko lavalla. Elina Saarela, Anna-Maija Oka, Hannu Lintukoski, Piia Mannisenmäki, Asko Vaarala ja Paavo Honkimäki. Näyttelijöillä on yllään enimmäkseen omat vaatteensa. Lavastus on vielä keskeneräinen ja valaistuksena staattiset harjoitusvalot. Harjoituksessa edetään aina niin, että ensin käydään sopiva pätkä tekstiä puhumalla läpi, sitten otetaan mukaan liike. Kohtausta tehdään pienissä pätkissä ohjaaja Jouni "Joppe" Salon keskeyttäessä ja tarkentaessa tarvittaessa. Niin tekstiä, liikettä kuin asemiakin hiotaan tarkasti. Jo