Evita (ensi-illat)

Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä koettiin perjantaina 8. ja lauantaina 9. syyskuuta Evita-musikaalin kaksoisensi-ilta. Musikaalihan on todellinen klassikko. Ensiesityksensä se on saanut 45 vuotta sitten. Sen on säveltänyt Andrew Lloyd Webber, kirjoittanut Tim Rice ja suomentanut Mikko Koivusalo. Tämä oli ensimmäinen Andrew Lloyd Webberin musikaali, jota Jyväskylän kaupunginteatterissa on koskaan esitetty.

Valossa Anna-Maija Oka (Evita) ja Paavo Honkimäki (Juan Perón).
Kuva: Jiri Halttunen

Jyväskylään Evitan on ohjannut Jukka Keinonen. Ohjaus on hyvin tarkkaa työtä monien eri osa-alueiden yhteensovittamisessa. Traaginen tositarina Eva Perónin (os. Duartes) elämästä pysyy selkeästi keskiössä, eikä häviä visuaalisen näyttävyyden tai musiikin ja tanssin alle. Tarinan kaari on jäntevästi hallussa; heti alussa käy ilmi, mihin ollaan päätymässä ja läpi kaikkien vaiheiden - polttavan elämänhalun, menestymisen janon, suurten onnistumisten - katsojalla painaa takaraivossa alussa saatu tieto. Tarinaan liittyviä olennaisia teemoja ovat mm. köyhien asema yhteiskunnassa, populismi, poliittinen kähmintä, naisten asema... Evita on läpisävelletty ja -laulettu musikaali, mikä asettaa koko työryhmälle omat vaatimuksensa.

Saara Jokiaho (Evita).
Kuva: Jiri Halttunen

Nimiroolissa vuorottelevat Anna-Maija Oka ja Saara Jokiaho tekevät kumpikin säkenöivän ja vivahteikkaan Evitan, joka on toisaalta opportunisti, toisaalta välittää kansastaan aidosti ja kaipaa rakkautta - yhtä aikaa kova ja hauras. Okan ja Jokiahon upeat roolityöt ovat huomattavan samankaltaiset; kummallakin on oma todella kaunis ja elävä äänensä, omat ilmeensä, mutta näytteleminen isompine eleineen ja tansseineen on todella samankaltaista ja yhtä osaavaa kummallakin - tästä varmasti huomaa myös sen, että hahmo on omaksuttu ja työstetty yhdessä. Näyttelijättäret tekevät tasavahvasti yhteistä Evaa, eivät kumpikin omaansa.

Anna-Maija Oka (Evita) ja Miika Laakso (Che).
Kuva: Jiri Halttunen

Lavalla suurimman osan ajasta läsnä mutta vain harvoin tapahtumissa varsinaisesti mukana oleva Che (Miika Laakso) on tarinan kertoja, Evitan kyseenalaistaja, yleinen piikittelijä, pohdiskeleva järjen ääni - usein myös realisti Evitaa vievän huuman pyörteessä. Lisäksi Che edustaa sitä kansanosaa, joka kokee nahoissaan, että kansan kuuluu ihailla ja tukea Peróneita. Miika Laakso eläytyy rooliinsa hyvin, elää luontevasti lavalla Chen nahoissa. Luonnollisesti hän myös laulaa kerrassaan upeasti.

Miika Laakso (Che).
Kuva: Jiri Halttunen

Evitan puoliso, Juan Perón (Paavo Honkimäki), näyttäytyy tavallista kansaa, yläluokkaa ja upseeristoa kohtaan vahvana ja karismaattisena johtajana, mutta Evitan suhteen ja hänen rinnallaan Juan on pehmeä ja myötäilevä - sekä hyvin rakastava. Ilmeikäs Honkimäki tuo Juan Perónin rooliin komiikkaa, mutta hänen Juaninsa on myös juuri niin näyttävä kuin tällaisen hahmon toivoisikin olevan - ja lauluääni on sekä jyhkeä että herkkä.

Paavo Honkimäki (Juan Perón) ja Anna-Maija Oka (Evita).
Kuva: Jiri Halttunen

Tangolaulaja Agustin Magaldia esittävä Sami Ulmanen voisi hyvinkin olla tangokuninkaallinen, mutta on meidän katsojien onni että hän on valinnut teatterin. Hänen äänensä pääsee komeasti - joskin vain lyhyesti - oikeuksiinsa ja elostelevan, itserakkaan idolin rooli elää juuri sopivasti komiikkaa tuikkien.

Sami Ulmanen (Agustin Magaldi) ja Anna-Maija Oka (Eva Perón).
Kuva: Jiri Halttunen

Kaikki pääroolien esittäjät ovat Jyväskylän kaupunginteatterin omaa väkeä. Kaikkineen ensemble on vaikuttava; lavalla on 20 esiintyjää. Tämä esiintyjäjoukko koostuu paitsi talon omasta väestä, myös vierailijoista sekä Gradian musiikkiteatterilinjan opiskelijoista. Joukkovoima on näyttävää isoissa kohtauksissa, eikä tässä kokoonpanossa ole heikkoa lenkkiä. Tanssit kulkevat hienosti, laulaminen on nautinnollista kuultavaa. Ensemble venyy ja muuntuu moneksi. Huomionarvoista on myös se, miten muuntuminen tapahtuu välillä todella nopeilla vaihdoilla!

Edessä keskellä Saara Jokiaho (Evita).
Kuva: Jiri Halttunen

Läpisävelletyssä Evita-musikaalissa musiikki on tietenkin hyvin olennaisessa osassa kaikkea kerrontaa. Kapellimestari Lasse Hirvi on tehnyt oivallista työtä sovittaessaan musiikin ja hänen johtamansa 10-henkinen orkesteri soi upeasti ja monipuolisesti. Evitan musiikille tyypillisiä ovat äkilliset vaihdot tyyli- ja tahtilajista toiseen, ja nämäkin orkesteri suorittaa puhtaasti. Tyylilajeja musiikissa on monia, mikä elävöittää esitystä entisestään.

Miika laakso (Che).
Kuva: Jiri Halttunen

Musiikkinumeroista yksi omista suurista suosikeistani on toisena kuultava kappale ("Oi mitä sirkusta, näytelmää..."), jossa yhdistellään hyvinkin erilaisia musiikkityylejä. Komean soolon siinä laulaa Miika Laakso ja lisäksi sekä kuoro että orkesteri pääsevät vuorollaan esittämään muhkeuttaan. Myös Eva (Anna-Maija Oka / Saara Jokiaho) pääsee ensimmäistä kertaa ääneen - kauniisti ja hieman hauraastikin. Sävellyksessä kuullaan juuri se unohtumattoman kaunis teema ja sanoituksessa on mukana Chen hahmolle ominaista pisteliäisyyttä. Musikaalin kappaleista löytyy myös huumoria, kuten parisuhteen pysyvyydestä kertovassa kappaleessa ja sitä seuraavassa poliittisen upseeriston moraalimarssissa. Juan Perónin rakastajattaren esittämä kappale soi herkkänä Elina Saarelan laulaessa sooloa, ja mieslaulajien äänet soivat pehmeästi yhteen Saarelan kauniin äänen kanssa. Uusi Argentiina kajahtaa niin, että ainakin eturiveissä tekisi mieli hypätä ylös, nostaa nyrkki pystyyn ja liittyä kuoroon. Laulajista näkee, miten nostattavaa on antaa palaa porukalla, laulaa täyttä kurkkua. Esityksen loppupuolella Se Kappale, jonka kaikki tuntevat, soi maineensa mukaisesti upeasti, herkästi ja mahtipontisesti niin Saara Jokiahon kuin Anna-Maija Okan tulkitsemana. Monet muutkin kappaleet ansaitsisivat tulla mainituksi - pidän kokonaisuudesta valtavasti, ja esitys tuottaa lukuisat kylmät väreet. Sävelteemat toistuvat eri yhteyksissä oivaltavan kertovasti.

Keskellä Paavo Honkimäki (Juan Perón) ja Saara Jokiaho (Evita).
Kuva: Jiri Halttunen

Musiikkiin liittyvät tietysti olennaisesti myös koreografiat ja liikekieli. Koreografi Jouni Prittinen on tehnyt monipuolisen, ilmaisuvoimaisen kokonaisuuden, jossa näkyvät selkeästi sekä tapahtumapaikka - tangon kultamaa Argentiina ja sen Buenos Aires - että eri yhteiskuntaluokat. Sotilaat marssivat, yläluokka sipsuttaa siveästi muodossa pyrkien osoittamaan hienostuneisuuttaan. Näyttävät joukkotanssikohtaukset käyttävät ja täyttävät lavaa hyvin. Koreografioissa on myös huumoria - hyvänä esimerkkinä Evan ja Chen valssi, jossa "ei haluta tanssia kuten ohjataan". Tanssia on ilo katsoa, niin osaavasti taittuvat eri lajit ja hyvin näyttävätkin liikkeet - tekeminen on varmaa ja hiottua. Tangoista ei tulisuutta puutu.

Etualalla Sara Pitkänen ja Emil Pohjanen.
Kuva: Jiri Halttunen

Annina Nevantauksen suunnittelema lavastus ei rönsyile, mutta tarjoaa muuntuvasti ja toimivasti tarvittavat tapahtumapaikat sekä muutamia värikkäitä yksityiskohtia - sivulavasteita voisi tutkailla pitempäänkin! Pääelementtien käyttö vaikka mihin tarkoituksiin on kekseliästä. Lavastus on usein ilmava, antaen tilaa kohtausten hengittää ja isojen väkijoukkojen esiintyä vaivattomasti.

Kuva: Jiri Halttunen

Japo Granlundin suunnittelema valaistus ja Tuukka Toijanniemen videosuunnittelu täydentävät visuaalista näkymää hienosti. Esimerkiksi Buenos Airesin valokyltit ovat olennaisen kertova elementti. Onnistuneesta videoiden käytöstä hyvä esimerkki on Juan Perónin stadionpuhe kansalle - kohtaus, joka on myös valaistuksellisesti tehokas. Videoilla laajennetaan näkymiä ja kerrontaa. Valot tuovat sävyjä ja tunnelmaa, nostavat esiin ja häivyttävät taka-alalle. Sanonta "julkisuuden valokiilasta" on hyvin kuvaava.

Kuva: Jiri Halttunen

Myös Antti Vanhasen suunnittelema äänimaisema täydentää olennaisesti kerrontaa ja tapahtumia. Kansan rakkaus presidenttipariskuntaan - ja erityisesti Evitaan - kuuluu sydämenlyöntien rytmissä kaikuvana äänenä: "Pe-rón! Pe-rón!" Musikaaleissa on joskus ollut ongelmia siinä, että yleisö ei ole tahtonut saada laulujen sanoista selvää, mutta nyt artikulaatio kuuluu hyvin selkeänä.

Vasemmalta Jussi-Petteri Peräinen, Juha Valkama, Paavo Honkimäki, Emil Pohjanen ja Jouni Salo.
Kuva: Jiri Halttunen

Musikaalin puvustus on näyttävää ja kimmeltävää - tai toisaalta arkista ja vähäväristä, aina tarpeen mukaan. Puvut pääsevät hyvin oikeuksiinsa niin liikkeessä kuin staattisemmassakin esiintymisessä. Pukusuunnittelukin tuo hyvin selkeästi esiin eri ryhmiä; kansaa, yläluokkaa, upseeristoa - ja Evita on tietysti omassa luokassaan. Puvustuksen on suunnitellut Sari Suominen. Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu on Suvi Taipaleen käsialaa. Maskeeraus korostaa selkeästi hahmojen piirteitä ja tarvittaessa muuntaa niitä, kuten Evan muutos hehkuvasta nuoresta neidosta tarinan loppua kohti. Ylipäätään sekä Oka että Jokiaho ovat ulkoisestikin todella hyvin tehtyjä Evitoita.

Yläluokkaa ja upseereita. Keskellä Paavo Honkimäki (Juan Perón).
Kuva: Jiri Halttunen

Evita-musikaalin kokonaisuudesta on vaikea tehdä kaikenkattavaa tiivistystä. Musikaali on muhkea, koskettava, hauska, menevä, vetävä. Siinä on myös rauhallisia, herkkiä keskittymisen hetkiä. Se on kaunis visuaalisesti, musiikiltaan ja kerronnaltaan. Aika kuluu yhdessä hujauksessa. On se ihana, niin monin tavoin. Minulla oli ilo nähdä Evita-musikaali tällä viikolla neljästi - ja kestää se myös lisää katsomistakertoja. Joka kerralla löytyy jotain uutta, jota kaiken runsaudesta ei ole aiemmin huomannut. "Jatkakaa ihmiset tästä", menkää ihmeessä katsomaan, kokemaan, nauttimaan huippuluokan musikaalista!

Evita-musikaali teatterin sivuilla (linkki).

Keskellä Saara Jokiaho (Evita).
Kuva: Jiri Halttunen

---