Anastasia (Tampereen teatteri)

Tampereen teatteri esittää Anastasia-musikaalia, joka kertoo fiktiivisen tarinan nuorena kadonneesta suuriruhtinatar Anastasia Romanovasta. Sen on kirjoittanut Terrence McNally, musiikki on Stephen Flahertyn ja laulut on sanoittanut Lynn Ahrens. Produktion on ohjannut musikaaliguru Samuel Harjanne.

Kuva: Heikki Järvinen

Harjanne on saanut suuren luokan esityksen toimimaan hienosti kaikilla osa-alueillaan. Tarina kulkee reippaasti eteenpäin. Välillä toki rauhoitutaan tunnelmoimaan, mutta mikään kohta ei laahaa. Huumoriakin on mukana - eri-ikäisiä katsojia naurattavat varmasti osittain hieman eri asiat. Teatterin ihmeen tuntu tulee upeasti esiin, mistä iso kiitos koko työryhmälle; niin ohjaajalle, näyttelijöille, visuaalisille suunnittelijoille kuin kaiken toteuttajillekin!

Petrus Kähkönen, Ville Majamaa ja Pia Piltz.
Kuva: Heikki Järvinen

Koko näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä näytellen, tanssien ja laulaen taitavasti. Pia Piltz pääroolissa muuntautuu näytelmän kuluessa tavallisesta työläisnaisesta säkenöiväksi kuninkaalliseksi. Häntä matkallaan saattelee kaksikko, jonka toinen osapuoli on aina yhtä sympaattinen - vaikkakin elämän kovaksi koulimaa esittävä - Petrus Kähkönen Dimitrinä. Toinen kaksikosta on Ville Majamaa Vladina - tälle roolille on annettu myös paljon huumoria. Sinikka Sokka tekee vähäeleisen luontevan roolityön leskikeisarinnana. Hänen seuraneitinään mutta myös itsenäisenä naisena häärii Kaisa Hela Lilyn roolissa, joka on koomisuudessaan varsin herkullinen. Sekä eliitin että tavallisen kansan vastapuolta edustaa Joel Mäkinen Glebin roolissa, neuvostojärjestelmän edustajana. Glebin rooli on moniulotteinen henkilön rimpuillessa omien tuntemustensa ja järjestelmän hänelle osoittamien odotusten ristipaineessa. Koko suuri esiintyjäjoukko teki hienoa, osaavaa työtä, vaikka kaikkia en tässä erikseen mainitsekaan. Näin varmaa ja näyttävää tekemistä on ilo katsoa!

Etualalla Matti Hakulinen ja Joel Mäkinen.
Kuva: Heikki Järvinen

Kapellimestari Marko Hilpon johtama iso orkesteri soi taitavasti aina soittorasian hennosta sävelestä täysimittaiseen komeaan raikuvuuteen saakka. Äänisuunnittelijat Ivan-Nicolas Bavard ja Jan-Mikael Träskelin saavat äänimaailman toimimaan hienosti. Vain yhdessä kaoottisessa kohtauksessa repliikit häviävät yleisen hälinän alle (mikä saattaa olla tarkoituksellistakin - ei sellaisessa tilanteessa kuitenkaan kaikkea selvästi kuulisi) ja kvartettilaulussa kaikista sanoista ei saa selvää. Kaiken kaikkiaan äänimaailma täydentää kokonaisuutta hienosti.

Ville Majamaa ja Kaisa Hela.
Kuva: Heikki Järvinen

Chris Whittakerin suunnittelemat koreografiat ovat monipuolisia ja näyttäviä mm. hovitansseista yökerhon ilonpitoon ja sotilaallisista liikkeistä toimittajaparven rynnimiseen. Erityinen hetki on pieni murunen Joutsenlampi-balettia. Monessa kohtaa ihastelin nuorten miesten komeita hyppyjä ja koko ensemblen vauhdikasta, osaavaa liitoa.

Kuva: Heikki Järvinen

Roolihahmojen upeus tulee paitsi osaavista näyttelijöistä, myös loistavasta puvustuksesta - loisto on ajoittain todella sananmukaista! Puvustuksen on suunnitellut Pirjo Liiri-Majava. Kampaukset ja maskeeraukset on suunnitellut Jonna Lindström. Hahmojen visuaaliset kokonaisuudet vaihtelevat kimmeltävistä Romanoveista ja muista eliitin henkilöistä mm. katujen rahvaaseen, karuihin sotilaspukuihin ja toimittajaparveen. Erilaisten pukujen ja ulkoasujen määrä on hengästyttävä eikä mistään todellakaan ole tingitty.

Kuva: Heikki Järvinen

Myös näyttämön visuaalinen ilme on omaa luokkaansa. Lavastuksen on suunnitellut Marjatta Kuivasto, valot Raimo Salmi ja videot Toni Haaranen. Lavasteet ovat näyttäviä ja niitä täydennetään osin heijastuksilla. Illuusiot ovat todella komeita. Videosuunnittelun helmi ovat kolmiulotteiset heijastukset, joista erityisesti Anastasian muistot ja unet nostavat taianomaisuudellaan ihon kananlihalle. Tapahtumapaikat vaihtuvat vinhasti ja moneen kertaan - massiiviset vaihdot toimivat hienosti. Valaistus täydentää kaikkea kirkkaudella, hämäryydellä ja väreillä. Yksinkertainen mutta minusta ihana yksityiskohta olivat valot tapahtumia ympäröivien kaupunkien talojen ikkunoissa.

Pia Piltz.
Kuva: Heikki Järvinen

Seuranani ollut parisuhdemies (intohimoinen musiikinharrastaja) nosti erityisesti esiin näyttelijöiden laulutaidot. Hänen suosikkinsa oli upeasti laulava Joel Mäkinen ja myös Pia Piltz sai erityiskiitosta. Tarina oli hänestä mielenkiintoinen ja loppupuolella tuli kuulema jopa tippa linssiin. Miehen mielestä visuaalisuus oli näyttävää ja illuusiot hienoja.

Joel Mäkinen.
Kuva: Heikki Järvinen

Anastasia-musikaali on komea teos, jossa yhdistyvät sadunomainen tarina, valtavan upea visuaalinen anti ja taitava esiintyminen mausteenaan huumori. Toisaalta mukana on myös tummempia sävyjä, jotka ovat nykyaikana valitettavan ajankohtaisia Venäjän toimiessa kuten toimii.

Kuva: Heikki Järvinen

Anastasia on Tampereen teatterin ohjelmistossa toukokuulle 2023 saakka. Maaliskuulle asti osa näytöksistä on jo täyttymässä (mikä saattaa tarkoittaa että jäljellä on enää muutama hajapaikka) ja lähiaikojen näytökset ovat järjestään loppuunmyytyjä tammikuulle saakka. Ei siis kannata jättää lippujen hankkimista "sitten joskus" -vaiheeseen vaan toimia rivakasti!

Anastasia Tampereen teatterin sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tukkijoella (UIT)

Suruttomat (ensi-ilta)

Tulossa: Rauhaa!