Katsojien silmissä Tango sateessa

Olennainen osa minkä tahansa näytelmän elävyyttä ovat katsojat. Toinen tekemäni katsojakysely koski pienellä näyttämöllä nähtävää näytelmää Tango sateessa. Lauantaina 29.10. iltanäytöksessä pyysin viittä satunnaista yleisön edustajaa ottamaan vastaan kyselylomakkeen ko. näytelmää koskien. Kaikki myös palauttivat lomakkeensa jälkikäteen kuten olivat luvanneet. Lämmin kiitos heille vastauksista!

Pyysin vastaajia antamaan blogia varten etunimen tai nimimerkin, jota voisin käyttää. Kysyin myös ikää, tietysti vapaaehtoisesti. Vastaajat ovat Ulla63 (59), IKL (70), Tupuna ("aikuinen nainen"), MT (73) sekä Mirjam (73).

Kaikkien vastaajien yleiskuva näytelmästä oli kiittävä. "Todella hienosti toteutettu vain kahden näyttelijän voimin." - Ulla63. "Pidin esityksestä. Näyttelijät onnistuivat hienosti rooleissaan. Tyypit sopivat hyvin tarinan kertojiksi!" - IKL. "Wautsi, osui ja upposi. Kaunis puhutteleva aihe; kaksi yksinäistä, jo elämää nähneitä. Ajankohtainen aihe tämä hektisessä aktiivisten nuorempien ihmisten elämän varjossa oleva ryhmä." -Tupuna. "Pidin esityksestä paljon, heti alusta alkaen esityksen loppuun asti." - MT. "Erittäin miellyttävä ja koskettava 'aikuiseen makuun'. Piti otteessaan ilman turhia krumeluureja koko esityksen ajan. Puhutteleva, otti esiin monia koskettavia asioita. Taitavat roolisuoritukset." - Mirjam. Mainittakoon, että nämä kiitetyt näyttelijäthän ovat Hannu Lintukoski ja Taina Reponen.

Taina Reponen ja Hannu Lintukoski.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Entä oliko esityksessä jotain, josta vastaajat pitivät aivan erityisesti? "Vaikea eritellä, koska se vei minut mukanaan niin kokonaisvaltaisesti." - MT. "Aito, elämän makuinen." - Mirjam. "Näyttelijät istuivat rooleihinsa. Pidin Tango sateessa -kappaleesta." - Ulla63. "Varsinkin ennen puoliaikaa olleessa osassa taustan kuvituksen efektit ja musiikki korostivat hienosti esityksen tunnelmaa." - IKL. "Just oikeat näyttelijät, niin aidot! KIITOS! Lavastus onnistunut, 'vähän oli enemmän', antoi katsojan tehdä omat kehykset tarinalle!" - Tupuna.

Kysyin myös, olisiko vastaajilla jotain kritisoitavaa. Ulla63, Tupuna, Mirjam ja MT eivät löytäneet mitään. IKL:n mielestä "puoliajan jälkeen olisi voinut olla vähemmänkin ristiriitoja."

Vastaajista Mirjam, MT ja Ulla63 olivat tällä kertaa teatterissa ystävän kanssa. Tupunalla oli neljän naiskaveruksen monivuotinen tiimi. IKL oli puolisonsa kanssa.

Kaikilla vastaajilla oli samantyyppinen tahti käydä teatterissa. Tupuna ja IKL käyvät yleensä 3-4 kertaa vuodessa, MT noin kolme kertaa vuodessa, Ulla63 2-3 kertaa. Mirjam vastasi "3-5 kertaa vuodessa, riippuu esityksistä ja ennakkoesittelyistä, myös käsikirjoituksesta tai tekijöistä, 'maineesta'."

Hannu Lintukoski.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Entä millaisia näytelmiä vastaajat valitsevat katsottavakseen ja millä perusteella? Ulla63 kertoi pitävänsä komedioista ja romanttista näytelmistä. Mirjam listasi seuraavat: "tekijöihin liittyvä aiempi tieto, 'maailmanmaine' / kotimaisuus, teatteriperinteiden arvostus." IKL sanoin valitsevansa mielenkiintoisia näytelmiä. Tupuna kertoi olevansa kaikkiruokainen; häntä kiinnostavat musikaalit, psykologiset teemat, klassikot ja huumori. MT vastasi: "Käyn mielelläni pienellä näyttämöllä. Tykkään enempi sellaisista esityksistä, jotka ovat pienimuotoisia mutta koskettavat usein syvältä."

Miten vastaajat olivat valinneet katsottavakseen juuri Tango sateessa -näytelmän? IKL:n mielestä tarina kuulosti mielenkiintoiselta. Ulla63 teki valinnan näytelmän nimen perusteella. Mirjam kertoi: "olen aiheelle otollinen kohderyhmä, enkä pettynyt. Kaipuu jo teatteriin koronarajoitusten jälkeen." Tupunalle näytelmä oli kaveritiimin yhteinen valinta, mutta myös hänen omansa, koska "ihminen on ihmisenä kaiken ikäisenä arvokas." MT listasi valintaperusteikseen "esityksen aihe, pieni näyttämö, Anneli Kanto ja Taina Reponen." (Anneli Kanto on näytelmän käsikirjoittaja.)

Taina Reponen.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tango sateessa on koettu ilmeisen kiinnostavaksi näytelmäksi, sillä monet sen esityksistä ovat olleet loppuunmyytyjä. Näytelmä jatkaa ohjelmistossa myös kevätkaudella toukokuulle 2023 saakka - kevään liput ovat jo myynnissä.

Tango sateessa Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tukkijoella (UIT)

Suruttomat (ensi-ilta)

Tulossa: Rauhaa!