Sateisen päivän harjoitussädehtijät
Viime viikolla erästä sateista, harmaata syyspäivää valaisi kummasti ajatus siitä, että illalla menen seuraamaan Päivänsäteiden harkkoja. Näytelmän ensi-iltaan on hieman vajaa kuukausi. Lavasteet ovat pääpiirteittäin valmiit, yksityiskohtia hiotaan vielä ja muunmuuassa lavasteiden lattia puuttuu - lavassa sentään on lattia! Kuitenkin liikkumiseen, suuntiin ym tarvittavat elementit ovat kasassa. Harjoituksessa käytössä ovat tällä kertaa vain staattiset harjoitusvalot, eli tasainen valo niin lavalla kuin katsomossakin. Ennen harjoituksen alkua tapaan ensimmäistä kertaa teatterin uuden kiinnityksen, Hegy Tuusvuoren. Hänen lisäkseen lavalla nähdään Hanna Liinoja, Anneli Karppinen, Piia Mannisenmäki, Jouni Salo, Jukka-Pekka Mikkonen ja Pekka
Hiltunen. Tapaan myös produktion vierailevan ohjaajan Snoopi Sirenin.
Harjoituksen aluksi treenattava kohtaus luetaan läpi. Tässä vaiheessa tekstiä vasta opetellaan, kaikki ei ole vielä päässä. Kuiskaaja auttaa aina tarpeen mukaan - myös siinä vaiheessa, kun eräs näyttelijä itkee äänekkäästi ulisten ja kuiskaaja painottaa "käsikirjoituksessa kyllä sanotaan että nyyhkii hiljaa itsekseen" - työryhmässä nauretaan iloisesti.
Kohtausta siis luetaan eteenpäin, mutta ohjaaja keskeyttää sen sopivassa kohdassa. Sitten keskustellaan kohtauksesta; mikä siinä on erityisen huomionarvoista, mitä henkilöillä on taustallaan. Samalla mietitään tarpeistoa; mitä kohtauksessa tarvitaan. Sitten lähdetään liikkeelle; haetaan asemia, suuntia, liikeratoja. Samalla haetaan puheen sävyä, rytmiä, dialogin kulkua. Kokeillaan erilaisia kulkureittejä, liikkeen kokoa, ilmeitä, kehollista ilmaisua. Kohtaukseen kuuluu monologipätkä, jota Snoopi ohjaa erityisesti sävyn ja raskauden-/keveydentunteen osalta. Ohjaajan johdolla kohtaukseen etsitään komediallisuuden tasoa, joskin myös tragedian sävy kulkee siellä seassa. Komedia ei ole helppo laji; ei pidä lyödä yli jotta uskottavuus säilyy, mutta ei vaipua liikaa vakavuuteen saati synkkyyteen. Kohtausta tehdään useaan otteeseen. Aluksi Snoopi keskeyttää usein, ja kohtausta edetään hyvinkin pienissä pätkissä. Yksityiskohtia hiotaan tarkemmiksi ja sen myötä mennään aina vain pitempiä osioita samaa kohtausta edelleen läpi. Välillä remahdetaan porukalla nauruun milloin millekin. Keskustellaan myös monologipätkän kulusta; miten monologeeraaja puhuu ja toimii, entä miten muut. Kun monologihetkessä lavalla kuitenkin on useita näyttelijöitä, myös muilla on tärkeä osuus siinä, millainen painoarvo ja sävy monologiin muodostuu.
Kohtaus rakentuu ja alkaa elää siinä silmien edessä - tätä kohtaa ei ole tehty ennen. Tunnetta tulee harppauksittain lisää. Näyttelijät tekevät ehdotuksia tekstiin ja toteutukseen, ja niistä keskustellaan. Työstämisessä onkin hyvin keskusteleva ote; pohditaan, kuka roolihahmo tekee mitäkin, minkä vuoksi, miksi juuri tietyllä tavalla. Näitä keskusteluja käydään harjoituksen kuluessa moneen kertaan eri kohdissa. Harjoituksen edetessä Snoopi kehuu ratkaisuja, analysoi mikä oli erityisen hyvää. Sopivaa sävyä haettaessa hän ohjaa kesken puheenkin, ja on hienoa nähdä miten näyttelijä muuttaa lennosta ilmaisuaan haluttuun suuntaan kesken repliikin. Pohditaan myös dialogin energiatasoa; milloin pidetään vauhti yllä, milloin rauhoitetaan ja syvennytään jonkin asian äärelle. Liikettä ohjatessaan Snoopi sanoo kertaalleen "tehkää miten luontevalta tuntuu, ettei näytä liikaa siltä että ohjaaja on käskenyt". Eli kun ohjaaja käskee näin, niin miten se pitäisi ymmärtää? Ei sillä, näyttelijät kyllä selkeästi ymmärtävät. Ohjaajan ja näyttelijöiden keskinäinen henki onkin hyvä ja porukalla hauskaa keskenään.
Tähän harjoituskertaan osuu myös toinen monologipätkä, ja sekin herää tekstistä eloon. Jälleen aluksi Snoopi keskeyttää usein, ohjaa yksityiskohtia, kehuu. Näyttelijä kokeilee jopa yksittäisiin sanoihin eri sävyjä ja painoja, kyselee ohjaajalta mitä tietyissä kohdissa perimmältään halutaan sanoa. Kohtauksen vaihtuessa käsitellään tunnetilan purkua; miten siirrytään luontevasti seuraavaan hetkeen, erilaiseen energiaa ja jännitteeseen. Näytelmä on täynnä pieniä yksityiskohtia, joihin kaikkiin paneudutaan harjoitusvaiheessa; miten näyttelijä katsoo toiseen, miten hän lähtee tilanteesta, kuinka ottaa etäisyyttä. Kaikki tämä tuntuu valmista näytelmää katsoessa lähes itsestäänselvyydeltä, mutta asioita on mietitty ja harkittu moneen kertaan. Ihailen näyttelijöitä siitä, miten he muistavat paitsi tekstin, myös kaikki ne pienet vivahteet jotka näyttelemiseen kussakin kohtauksessa kuuluvat.
Snoopi käyttää paljon viittauksia ja lainauksia kirjallisuudesta sekä näytelmistä anekdootteina, esimerkkeinä ja merkityssisältöjen vertauksina. Poimin illan mittaan ainakin kirjavinkin ja parikin musikaalivinkkiä ajatellen seuraavaa reissuani Lontooseen - milloin se sitten onkaan.
Työryhmässä keskustellaan vielä siitä, että näytelmän viimeiseen kolmannekseen on tehty aika erikoinen ratkaisu tapahtumien ja tarinan kuljetuksen kannalta - etenkin ottaen huomioon että kyseessä on komedia. Todetaan, että kirjailija luottaa näyttelijäntyöhön, jotta näytelmän imu kestää ja jännite pysyy yllä. Kyllä minäkin luotan.
Harjoituskerran lopuksi otetaan koko illan anti putkeen; siitä mistä lukeminen aloitettiin, siihen mihin lopetettiin. Teksti, hiottu ilmaisu, kaikkea on rakennettu yhteen tämän pätkän osalta. Valmiiksi kohtaus ei kerralla tule, asioita jätetään myös hautumaan. Ja seuraavassa harjoituksessa taas jatketaan tarinaa eteenpäin siitä mihin nyt jäätiin.
Päivänsäteiden ensi-ilta, Suomen kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 17.11. klo 19.
Päivänsäteet Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki).
 |
| Hanna Liinoja ja Jukka-Pekka Mikkonen. Kuva: Viivi Väisänen |
Harjoituksen aluksi treenattava kohtaus luetaan läpi. Tässä vaiheessa tekstiä vasta opetellaan, kaikki ei ole vielä päässä. Kuiskaaja auttaa aina tarpeen mukaan - myös siinä vaiheessa, kun eräs näyttelijä itkee äänekkäästi ulisten ja kuiskaaja painottaa "käsikirjoituksessa kyllä sanotaan että nyyhkii hiljaa itsekseen" - työryhmässä nauretaan iloisesti.
 |
| Anneli Karppinen. Kuva: Viivi Väisänen |
Kohtausta siis luetaan eteenpäin, mutta ohjaaja keskeyttää sen sopivassa kohdassa. Sitten keskustellaan kohtauksesta; mikä siinä on erityisen huomionarvoista, mitä henkilöillä on taustallaan. Samalla mietitään tarpeistoa; mitä kohtauksessa tarvitaan. Sitten lähdetään liikkeelle; haetaan asemia, suuntia, liikeratoja. Samalla haetaan puheen sävyä, rytmiä, dialogin kulkua. Kokeillaan erilaisia kulkureittejä, liikkeen kokoa, ilmeitä, kehollista ilmaisua. Kohtaukseen kuuluu monologipätkä, jota Snoopi ohjaa erityisesti sävyn ja raskauden-/keveydentunteen osalta. Ohjaajan johdolla kohtaukseen etsitään komediallisuuden tasoa, joskin myös tragedian sävy kulkee siellä seassa. Komedia ei ole helppo laji; ei pidä lyödä yli jotta uskottavuus säilyy, mutta ei vaipua liikaa vakavuuteen saati synkkyyteen. Kohtausta tehdään useaan otteeseen. Aluksi Snoopi keskeyttää usein, ja kohtausta edetään hyvinkin pienissä pätkissä. Yksityiskohtia hiotaan tarkemmiksi ja sen myötä mennään aina vain pitempiä osioita samaa kohtausta edelleen läpi. Välillä remahdetaan porukalla nauruun milloin millekin. Keskustellaan myös monologipätkän kulusta; miten monologeeraaja puhuu ja toimii, entä miten muut. Kun monologihetkessä lavalla kuitenkin on useita näyttelijöitä, myös muilla on tärkeä osuus siinä, millainen painoarvo ja sävy monologiin muodostuu.
 |
| Vasemmalta Jouni Salo, Anneli Karppinen, Hanna Liinoja ja Hegy Tuusvuori. Kuva: Viivi Väisänen |
Kohtaus rakentuu ja alkaa elää siinä silmien edessä - tätä kohtaa ei ole tehty ennen. Tunnetta tulee harppauksittain lisää. Näyttelijät tekevät ehdotuksia tekstiin ja toteutukseen, ja niistä keskustellaan. Työstämisessä onkin hyvin keskusteleva ote; pohditaan, kuka roolihahmo tekee mitäkin, minkä vuoksi, miksi juuri tietyllä tavalla. Näitä keskusteluja käydään harjoituksen kuluessa moneen kertaan eri kohdissa. Harjoituksen edetessä Snoopi kehuu ratkaisuja, analysoi mikä oli erityisen hyvää. Sopivaa sävyä haettaessa hän ohjaa kesken puheenkin, ja on hienoa nähdä miten näyttelijä muuttaa lennosta ilmaisuaan haluttuun suuntaan kesken repliikin. Pohditaan myös dialogin energiatasoa; milloin pidetään vauhti yllä, milloin rauhoitetaan ja syvennytään jonkin asian äärelle. Liikettä ohjatessaan Snoopi sanoo kertaalleen "tehkää miten luontevalta tuntuu, ettei näytä liikaa siltä että ohjaaja on käskenyt". Eli kun ohjaaja käskee näin, niin miten se pitäisi ymmärtää? Ei sillä, näyttelijät kyllä selkeästi ymmärtävät. Ohjaajan ja näyttelijöiden keskinäinen henki onkin hyvä ja porukalla hauskaa keskenään.
 |
| Jukka-Pekka Mikkonen. Kuva: Viivi Väisänen |
Tähän harjoituskertaan osuu myös toinen monologipätkä, ja sekin herää tekstistä eloon. Jälleen aluksi Snoopi keskeyttää usein, ohjaa yksityiskohtia, kehuu. Näyttelijä kokeilee jopa yksittäisiin sanoihin eri sävyjä ja painoja, kyselee ohjaajalta mitä tietyissä kohdissa perimmältään halutaan sanoa. Kohtauksen vaihtuessa käsitellään tunnetilan purkua; miten siirrytään luontevasti seuraavaan hetkeen, erilaiseen energiaa ja jännitteeseen. Näytelmä on täynnä pieniä yksityiskohtia, joihin kaikkiin paneudutaan harjoitusvaiheessa; miten näyttelijä katsoo toiseen, miten hän lähtee tilanteesta, kuinka ottaa etäisyyttä. Kaikki tämä tuntuu valmista näytelmää katsoessa lähes itsestäänselvyydeltä, mutta asioita on mietitty ja harkittu moneen kertaan. Ihailen näyttelijöitä siitä, miten he muistavat paitsi tekstin, myös kaikki ne pienet vivahteet jotka näyttelemiseen kussakin kohtauksessa kuuluvat.
Snoopi käyttää paljon viittauksia ja lainauksia kirjallisuudesta sekä näytelmistä anekdootteina, esimerkkeinä ja merkityssisältöjen vertauksina. Poimin illan mittaan ainakin kirjavinkin ja parikin musikaalivinkkiä ajatellen seuraavaa reissuani Lontooseen - milloin se sitten onkaan.
Työryhmässä keskustellaan vielä siitä, että näytelmän viimeiseen kolmannekseen on tehty aika erikoinen ratkaisu tapahtumien ja tarinan kuljetuksen kannalta - etenkin ottaen huomioon että kyseessä on komedia. Todetaan, että kirjailija luottaa näyttelijäntyöhön, jotta näytelmän imu kestää ja jännite pysyy yllä. Kyllä minäkin luotan.
 |
| Jouni Salo, selin Anneli Karppinen. Kuva: Viivi Väisänen |
Harjoituskerran lopuksi otetaan koko illan anti putkeen; siitä mistä lukeminen aloitettiin, siihen mihin lopetettiin. Teksti, hiottu ilmaisu, kaikkea on rakennettu yhteen tämän pätkän osalta. Valmiiksi kohtaus ei kerralla tule, asioita jätetään myös hautumaan. Ja seuraavassa harjoituksessa taas jatketaan tarinaa eteenpäin siitä mihin nyt jäätiin.
Päivänsäteiden ensi-ilta, Suomen kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 17.11. klo 19.
Päivänsäteet Jyväskylän kaupunginteatterin sivulla (linkki).
Kommentit
Lähetä kommentti