Ruokahissi - harjoitukset
Sitten vaihteeksi pienelle näyttämölle, pienen porukan mukaan. Ohjelmassa tammikuun lopulla ensi-iltansa saavan Ruokahissin harjoitukset. (Kts. kaupunginteatterin esittely) Kuningatarpestini ensimmäiset harjoitukset joissa olen mukana! Paikalla koko näytelmän näyttelijäkaarti eli Henri Halkola ja Sauli Suonpää, ohjaaja Sini Moila, tarpeistonhoitaja, järjestäjä (joka toimii nyt myös kuiskaajana), valomies ja minä.
Tähän mennessä harjoituksissa on käyty läpi tekstiä sekä näyttelemistä - hiljattain mukaan saatiin myös lavasteet, jotka kuulemma ovat vielä hieman kesken. Näytelmästä on ollut kaksi läpäriä (läpimenoa, jossa näytelmä näytellään läpi kokonaisuudessaan). Valot on suunniteltu, joskin niitäkin vielä "tunnustellaan"; onko nyt hyvin. Näyttelijöillä on roolivaatteet päällään.
Ohjaaja ja näyttelijät ovat käyneet tekstiä paljon läpi, tutustuneet näytelmän maailmaan, ajankuvaan ja henkilöihin. Miltä tuntuu olla ammattitappaja odottelemassa seuraavaa keikkaa? Millainen tunnelma miehillä on, mistä se johtuu, mikä siihen vaikuttaa? Miksi jokin tietty asia tuntuu miehistä epäilyttävältä? Millainen arvovalta miehillä on toisiinsa nähden, mistä se juontaa juurensa, miten se ilmenee? Millainen vaikutus on miellyttämisenhalulla ja tarpeella saada mielipiteelleen vahvistus? Työryhmäläiset ovat myös tehneet toisilleen esitelmiä aiheeseen liittyen. Henri piti esitelmän näytelmän kirjoittajasta, Harold Pinteristä. Sauli esitelmöi absurdismista, siitä miten absurdi teatteri suosii paradokseja, esittää maailman järjettömänä ja ennemminkin omituisena hetkien kokoelmana kuin toimintojen jatkumona, henkilöt itsestään, ajasta ja historiasta irrallisina. (Vaikka tässä innostun esitelmän lukemisesta niin älkää huoliko, ei tämä ole "vaikeaa" teatteria!) Mukana keskusteluissa on ollut muun treeneissä tavatun työryhmän lisäksi myös dramaturgi Jussi Moila. Kaiken keskustelun, tutustumisen ja eläytymisen myötä ohjaajalle on syntynyt näkemys siitä, miten tekstiä tulkitaan; hän on päässyt sisälle tekstiin ja hahmoihin. Nyt kokeillaan erilaisia toteutuksia, etsitään sitä mikä vastaa sisäistettyä näkemystä.
Aiemmissa harjoituksissa on käyty läpi enemmän Henrin roolihahmoa, Beniä. Nyt painotetaan Saulin näyttelemää Gusia. Näytelmä alkaa alusta, ja kohtauksia käydään läpi moneen kertaan. Välillä tuntuu kuin katselisi aina vaan takaisin kelautuvaa filmiä, ja sitten ei kuitenkaan. Dialogin nopeutta, painotuksia ja äänenvoimakkuutta, liikkeiden ja katseiden suuntia, eleitä, ilmeitä, tapahtumien rytmiä, tunteiden esiintuontia, henkilöiden keskinäisiä etäisyyksiä, tunnelman sävyjä - kaikkea mahdollista kokeillaan eri tavoin, etsitään sitä parasta. Puheella on neljä suuntaa; se voi suuntautua suoraan ulos, olla epäilyä lähinnä omana pohdiskeluna tai toiselle suunnattuna, tai olla toiselle esitetty kysymys - miten mikäkin ilmenee ja miltä se näyttää. Pohditaan, milloin tunnelma muuttuu, miten, ja mikä sen saa aikaan. Milloin tietty tunnetila alkaa, miten se kasvaa, miten se ilmenee. Kuinka paljon henkilöt saavat toisiltaan huomiota, millaisessa sävyssä, millä keinoin. Mikä henkilöitä mihinkin - pieniinkin eleisiin - motivoi, miksi he toimivat juuri niin kuin toimivat. Millainen merkitys on pienillä nyansseilla.
Harjoitukset koostuvat siis näyttelemisestä, palautteesta, keskustelusta... Näyttelemisen aikana ohjaaja antaa jatkuvasti, lähes repliikki repliikiltä, pientä palautetta ja kannustusta; "hyvä", "just noin". Kun kohtausta on edetty jonkin verran - välillä pitemmin, välillä lyhyemmin- ohjaaja pysäyttää tilanteen ja kertoo näkemyksiään ja ohjeitaan. Näistä myös keskustellaan; miltä mikäkin toteutus näyttelijöistä itsestään tuntuu. Huomaan, että jos katkos on lyhyt, näyttelijä ei välttämättä palaudu roolista, vaan vastaa ohjaajalle ennemmin roolihahmonsa äänenpainoilla kuin omana itsenään. Tekstissä on paljon ilmaa, joten se vaatii ja sallii paljon tulkintaa. Eräänä hetkenä näen konkreettisesti, miten näyttelijän pään yläpuolella syttyy lamppu oivalluksen merkiksi ikään kuin piirretyissä konsanaan! (Tämän takana taisi kyllä olla valomiehen loistava ajoitus - tahallinen tai tahaton - mutta efekti oli hieno. :D )
Minäkin koen, että uskallan avata suutani vähäsen - ja kun ensimmäisen kerran kysyn, saanko osallistua keskusteluun, minut otetaan innokkaasti mukaan. Yhteen repliikkiin ehdotan pientä selkeyttävää taukoa sanojen väliin, ja tuntuu lähes hämmentävältä nähdä kuinka näyttelijä ottaa ehdotukseni heti seuraavalla kerralla käyttöön. Vähän sellainen olo kuin olisi pikkuisen muuttanut toisen tekemää hienoa maalausta, lisännyt laajalle kedolle oman pienen kukkasen.
Harjoitusten ja keskustelun seuraaminen on todella mielenkiintoista ja antoisaa. Lyhyessä ajassa minulle avautuu monta uutta asiaa; miten jotakin tunnetta tai tahtoa ilmaistaan, mitä tietyllä eleellä tai painotuksella kerrotaan. Kun katsoo valmiin näytelmän (ja yleensä yhden näytelmän näkee vain yhden kerran), ei läheskään aina ehdi eikä oivalla kiinnittää huomiota siihen, miten monta asiaa sinänsä melko eleetönkin esiintyminen sisältää, paljonko siihen on sisällytetty nyansseja, rakennettu henkilön taustaa, motiiveja, toiveita, pelkoja... Harjoituksissa tämä kaikki tapahtuu niin moneen kertaan ja vieläpä esilletuotuna, joten siitä saa irti asioita ihan eri malliin, ehtii ymmärtää ja sisäistää. Koen myös, että näiden harjoitusten myötä minulle avautui aivan uudella tavalla konkreettisemmin se, mitä ohjaaja oikeasti tekee harjoituksissa - miten ohjaaminen tapahtuu - ja miten näyttelijä tekee työtään harjoitusvaiheessa.
Iltaharjoitukset kestävät kuudesta puoli kymmeneen, ja työryhmällä on jo päiväharjoitukset takana. Illan edetessä alkaa esiintyä pientä levottomuutta - töitä tehdään toki ammattimaisesti, mutta lyhyinä välihetkinä purskahtelee esiin kaikenlaista eläväisyyttä. Harkkojen loppuessa en tiedä, kuinka lähellä näytelmän loppua ollaan. Kuulin kyllä, monenteenko kohtaukseen päästiin, mutta en tiedä, montako niitä yhteensä on. Näytelmä kestää valmiina hieman yli tunnin, ja harjoituksia oli 3,5 h - mutta tarkkaan moneen kertaan hioen. Eräs olennainen elementti - jota osaan juonelta odottaa - on jäänyt toistaiseksi puuttumaan, joten näytelmä on tuskin kovin lopuillaan. Tästäkin käynnistä jäi todella kiva fiilis; sellainen olo, että olin mukana, en pelkästään äärellä. Ja jatkoa seuraa, vielä jäi jännitettävääkin!
* * * *
 |
| Ohjaaja Sini Moila, Ruokahissin lavastussuunnitelma sekä lavastaja Karmo Mende. Kuva: Jiri Halttunen |
Tähän mennessä harjoituksissa on käyty läpi tekstiä sekä näyttelemistä - hiljattain mukaan saatiin myös lavasteet, jotka kuulemma ovat vielä hieman kesken. Näytelmästä on ollut kaksi läpäriä (läpimenoa, jossa näytelmä näytellään läpi kokonaisuudessaan). Valot on suunniteltu, joskin niitäkin vielä "tunnustellaan"; onko nyt hyvin. Näyttelijöillä on roolivaatteet päällään.
Ohjaaja ja näyttelijät ovat käyneet tekstiä paljon läpi, tutustuneet näytelmän maailmaan, ajankuvaan ja henkilöihin. Miltä tuntuu olla ammattitappaja odottelemassa seuraavaa keikkaa? Millainen tunnelma miehillä on, mistä se johtuu, mikä siihen vaikuttaa? Miksi jokin tietty asia tuntuu miehistä epäilyttävältä? Millainen arvovalta miehillä on toisiinsa nähden, mistä se juontaa juurensa, miten se ilmenee? Millainen vaikutus on miellyttämisenhalulla ja tarpeella saada mielipiteelleen vahvistus? Työryhmäläiset ovat myös tehneet toisilleen esitelmiä aiheeseen liittyen. Henri piti esitelmän näytelmän kirjoittajasta, Harold Pinteristä. Sauli esitelmöi absurdismista, siitä miten absurdi teatteri suosii paradokseja, esittää maailman järjettömänä ja ennemminkin omituisena hetkien kokoelmana kuin toimintojen jatkumona, henkilöt itsestään, ajasta ja historiasta irrallisina. (Vaikka tässä innostun esitelmän lukemisesta niin älkää huoliko, ei tämä ole "vaikeaa" teatteria!) Mukana keskusteluissa on ollut muun treeneissä tavatun työryhmän lisäksi myös dramaturgi Jussi Moila. Kaiken keskustelun, tutustumisen ja eläytymisen myötä ohjaajalle on syntynyt näkemys siitä, miten tekstiä tulkitaan; hän on päässyt sisälle tekstiin ja hahmoihin. Nyt kokeillaan erilaisia toteutuksia, etsitään sitä mikä vastaa sisäistettyä näkemystä.
Aiemmissa harjoituksissa on käyty läpi enemmän Henrin roolihahmoa, Beniä. Nyt painotetaan Saulin näyttelemää Gusia. Näytelmä alkaa alusta, ja kohtauksia käydään läpi moneen kertaan. Välillä tuntuu kuin katselisi aina vaan takaisin kelautuvaa filmiä, ja sitten ei kuitenkaan. Dialogin nopeutta, painotuksia ja äänenvoimakkuutta, liikkeiden ja katseiden suuntia, eleitä, ilmeitä, tapahtumien rytmiä, tunteiden esiintuontia, henkilöiden keskinäisiä etäisyyksiä, tunnelman sävyjä - kaikkea mahdollista kokeillaan eri tavoin, etsitään sitä parasta. Puheella on neljä suuntaa; se voi suuntautua suoraan ulos, olla epäilyä lähinnä omana pohdiskeluna tai toiselle suunnattuna, tai olla toiselle esitetty kysymys - miten mikäkin ilmenee ja miltä se näyttää. Pohditaan, milloin tunnelma muuttuu, miten, ja mikä sen saa aikaan. Milloin tietty tunnetila alkaa, miten se kasvaa, miten se ilmenee. Kuinka paljon henkilöt saavat toisiltaan huomiota, millaisessa sävyssä, millä keinoin. Mikä henkilöitä mihinkin - pieniinkin eleisiin - motivoi, miksi he toimivat juuri niin kuin toimivat. Millainen merkitys on pienillä nyansseilla.
Harjoitukset koostuvat siis näyttelemisestä, palautteesta, keskustelusta... Näyttelemisen aikana ohjaaja antaa jatkuvasti, lähes repliikki repliikiltä, pientä palautetta ja kannustusta; "hyvä", "just noin". Kun kohtausta on edetty jonkin verran - välillä pitemmin, välillä lyhyemmin- ohjaaja pysäyttää tilanteen ja kertoo näkemyksiään ja ohjeitaan. Näistä myös keskustellaan; miltä mikäkin toteutus näyttelijöistä itsestään tuntuu. Huomaan, että jos katkos on lyhyt, näyttelijä ei välttämättä palaudu roolista, vaan vastaa ohjaajalle ennemmin roolihahmonsa äänenpainoilla kuin omana itsenään. Tekstissä on paljon ilmaa, joten se vaatii ja sallii paljon tulkintaa. Eräänä hetkenä näen konkreettisesti, miten näyttelijän pään yläpuolella syttyy lamppu oivalluksen merkiksi ikään kuin piirretyissä konsanaan! (Tämän takana taisi kyllä olla valomiehen loistava ajoitus - tahallinen tai tahaton - mutta efekti oli hieno. :D )
Minäkin koen, että uskallan avata suutani vähäsen - ja kun ensimmäisen kerran kysyn, saanko osallistua keskusteluun, minut otetaan innokkaasti mukaan. Yhteen repliikkiin ehdotan pientä selkeyttävää taukoa sanojen väliin, ja tuntuu lähes hämmentävältä nähdä kuinka näyttelijä ottaa ehdotukseni heti seuraavalla kerralla käyttöön. Vähän sellainen olo kuin olisi pikkuisen muuttanut toisen tekemää hienoa maalausta, lisännyt laajalle kedolle oman pienen kukkasen.
Harjoitusten ja keskustelun seuraaminen on todella mielenkiintoista ja antoisaa. Lyhyessä ajassa minulle avautuu monta uutta asiaa; miten jotakin tunnetta tai tahtoa ilmaistaan, mitä tietyllä eleellä tai painotuksella kerrotaan. Kun katsoo valmiin näytelmän (ja yleensä yhden näytelmän näkee vain yhden kerran), ei läheskään aina ehdi eikä oivalla kiinnittää huomiota siihen, miten monta asiaa sinänsä melko eleetönkin esiintyminen sisältää, paljonko siihen on sisällytetty nyansseja, rakennettu henkilön taustaa, motiiveja, toiveita, pelkoja... Harjoituksissa tämä kaikki tapahtuu niin moneen kertaan ja vieläpä esilletuotuna, joten siitä saa irti asioita ihan eri malliin, ehtii ymmärtää ja sisäistää. Koen myös, että näiden harjoitusten myötä minulle avautui aivan uudella tavalla konkreettisemmin se, mitä ohjaaja oikeasti tekee harjoituksissa - miten ohjaaminen tapahtuu - ja miten näyttelijä tekee työtään harjoitusvaiheessa.
 |
| Ben (Henri Halkola, vasemmalla) ja Gus (Sauli Suonpää, oikealla). Mutta mikä tässä kuvassa vastaa näytelmän todellisuutta, ja mikä ei...? Kuva: Jiri Halttunen |
Iltaharjoitukset kestävät kuudesta puoli kymmeneen, ja työryhmällä on jo päiväharjoitukset takana. Illan edetessä alkaa esiintyä pientä levottomuutta - töitä tehdään toki ammattimaisesti, mutta lyhyinä välihetkinä purskahtelee esiin kaikenlaista eläväisyyttä. Harkkojen loppuessa en tiedä, kuinka lähellä näytelmän loppua ollaan. Kuulin kyllä, monenteenko kohtaukseen päästiin, mutta en tiedä, montako niitä yhteensä on. Näytelmä kestää valmiina hieman yli tunnin, ja harjoituksia oli 3,5 h - mutta tarkkaan moneen kertaan hioen. Eräs olennainen elementti - jota osaan juonelta odottaa - on jäänyt toistaiseksi puuttumaan, joten näytelmä on tuskin kovin lopuillaan. Tästäkin käynnistä jäi todella kiva fiilis; sellainen olo, että olin mukana, en pelkästään äärellä. Ja jatkoa seuraa, vielä jäi jännitettävääkin!
* * * *
Koska työryhmä oli kovin innostunut keskustelun ja työstämisen pohjana olleista lähteistä, laitetaan nyt tähänkin vinkkejä jos joku haluaa tutustua. Ainakin näitä voi siis silmäillä:
- Harold Pinterin muu tuotanto
- Becket, Samuel: Huomenna hän tulee (näytelmä)
- Foucault, Michel: Tarkkailla ja Rangaista
- Kafka, Franz: Lain edessä (novelli)
- elokuva Reservoir Dogs, ohjannut Quentin Tarantino
- Milgramin tottelevaisuuskoe (esim. Wikipediasta löytyy lyhyt kuvaus)
Kommentit
Lähetä kommentti