Don Giovanni

Kevätkauden ensimmäinen näkemäni esitys ei olekaan teatteria, vaikka teatteritalossa olin. Vuorossa oli siis ooppera Don Giovanni. Heti alkuun täytyy varoittaa, että vaikka ooppera kiinnostaa minua, en oikeasti ole taidemuotoon juurikaan perehtynyt. En siis osaa oopperasivistyneesti kertoa hienouksista, ja esityksistäkin vertailupohjaa minulla on kovin vähän. Olen nähnyt eläissäni kolme oopperaa: La Cenerentolan Kansallisoopperassa Helsingissä, Naamiohuvit Jyväskylässä sekä Carmenin Viron kansallisoopperassa. Mutta ilolla lähdin kohentamaan kokemuspohjaani, ja kerron siitä tämmöisen tavallisemman katsojan näkökulmasta. Ajattelin myös käsitellä muutaman ennakkoluulon, joita ihmisillä tuntuu usein oopperaa kohtaan olevan.

Mutta pakko mainita alkuun, että oli aika sytkäyttävä olo, kun teatterille saapuessani pääoven vieressä olevalla valtavalla screenillä oli tämän blogin mainos, tuo sama tunnuskuva kuin blogin ylälaidassa! :D Toki screenillä kuvat vaihtuvat, ja blogimainos on vain yksi monien joukossa, mutta aikamoista sattumaa että se osui kohdalle juuri kun siihen tulin.

Yksi noista mainitsemistani ennakkoluuloista liittyy pukeutumiseen ja yleiseen "hienouteen" - että mitä pitää pistää päälle ja osaako siellä olla. Ainakin näin torstai-iltana yleisössä näkyi kaikenlaista pukeutumista, paljon farkkuja ja muita siistejä vaatteita mutta ei mitenkään erityisiä asuja. Joillakin miehillä oli puku päällä, suurimmalla osalla ei. Mitään erityistä juhlapukeutumista en naisilla nähnyt, vaikka moni oli toki huolitellut itsensä. Eli samanlaista kuin arki-iltana teatterissakin; pukeutuminen ei siis ole mikään kynnyskysymys. Ja itse asiassa, kun esitys alkoi, saatoin todeta että lavallakin ollaan tennareissa! Niin että ei se niin vakavaa ole. Ja noin ylipäätään yleisö koostui ihan yleisistä ihmisistä yleisine puheenaiheineen, ei mistään erityisestä "kyldyyriväestä".

Esityksen alku on paljon synkemmän oloinen kuin esitys itsessään.
Kuva: Jiri Halttunen

Suuren näyttämön katsomo oli lähes täynnä, muutamia yksittäsiä tyhjiä paikkoja lukuunottamatta. Alusta asti koko esityksen ajan väki istui hievahtamatta - katsomossa oli ihan erityinen tunnelma, mahdollisesti liittyen siihen että Jyväskylässä ei niin kovin usein ole oopperaa tarjolla ja nyt sitä saa.

Don Giovanni (Kevin Greenlaw) näyttää ihan siltä, että on saanut jonkun idean...
(Todennäköisesti naisiin liittyvän.)
Kuva: Jiri Halttunen

Tarina kertoo siis Don Giovannista, naistennaurattajasta jolle taipumus keräillä valloituksia tuo lopulta erinnäisiä vaikeuksia. Kerronta on kepeää, kujeilevaa, ei mitenkään vakavamielistä - joskin loppu on komean dramaattinen. Monenlaista nautintoa ja mässäilyä kuuluu hedonistisen aatelisen elämään. Hienon laulannan lisäksi esiintyjät panevat itsensä likoon myös näytelmällisin keinoin. Erityisesti Don Giovannin palvelijaa, Leporelloa esittävä Krzysztof Szumanski osoittaa komediallisia taipumuksia! Kerronta etenee rauhalliseen tahtiin, ja laulaen asiat toistetaan moneen kertaan - tämä vaatii hieman totuttelua verrattuna nykyajan yleiseen hektisyyteen ja ärsyketulvaan, mutta on oikeastaan mukavankin verkkaista.

Don Giovanni nauttii niin ruoan, juoman...
Kuva: Jiri Halttunen
...kuin naistenkin tuomista iloista.
Kuva: Jiri Halttunen

Ennakkoluulojen osalta olen kuullut myös pohdintaa, että ymmärtääkö siitä oopperasta mitään. Ainakin tässä tapauksessa tarinassa on helppo pysyä mukana, ja vaikka ooppera lauletaan italiaksi, lavan yläpuolella on suomenkielinen tekstitys - Suomessa tuttu juttu, täällä kun ei tv-ohjelmiakaan (onneksi) dubata kuin lapsille.

Hullun kiilto silmissä? Masetto (Sampo Haapaniemi).
Kuva: Jiri Halttunen
Masetto, Zerlina (Ena Pongrac) ja Don Giovanni. Pidin kovasti Zerlinan tavasta keikistellä ja esiintyä!
Kuva: Jiri Halttunen
Zerlina ja Masetto.
Kuva: Jiri Halttunen

Ja että voi ihmisääni taipua vaikka mihin! Kun laulaminen on treenattu taidokkaaksi, se vaikuttaa helpolta. Itse vakuutuin erityisesti matalan miesäänen jyrinästä dramaattisessa lopussa. Musiikki soi kauniisti, ja toisin kuin yleensä musikaaleissa, oopperassa orkesteri on syvennyksessään näkyvissä, päällä ei ole lavarakenteita.

Don Ottavio (Simo Mäkinen),  Donna Anna (Sirkka Lamminen) sekä Donna Elvira (Reetta Haavisto) vauhdissa ja soinnissa.
Kuva: Jiri Halttunen

Kaupunginteatterin sivulla kerrotaan, että "Jyväskylän oopperan Don Giovanni on koominen draama lakanoissa - kirjaimellisesti. Esiintyjien puvut ja lavasteet on nimittäin tehty lakanoista!" Puvustus näyttää hyvältä - ja lakanoiden seuraksi Don Giovannilla ja hänen palvelijallaan Leporellolla on tyynyiltä vaikuttavat hatut! Lavastus tarjoaa sopivasti taustan tapahtumille, ja melko yksinkertaisenakin se on hyvin muunneltavissa. Suuren näyttämön lava elää ja vaihtelee.

Don Giovanni esittelee kauden kaapumuotia.
Kuva: Jiri Halttunen
Leporello ja tyynyhattu.
Kuva: Jiri Halttunen

Koska en sinänsä tunne oopperateoksia, en tiennyt mitä kaikkea odottaa. Aiemmin olen aina pitänyt voimakkaista kuorokohtauksista, siitä pauhusta jonka suuri laulava joukko tuottaa. Tässä sellaisia kohtauksia ei ollut, joskin joitakin useamman henkilön kohtauksia kyllä oli. Suuren kuoron osa oli enimmäkseen hiljainen, joskin näyttävyyttä sillä toki saatiin.

Kuoro ja pääroolit.
Kuva: Jiri Halttunen
Kaiken kaikkiaan näyttävä ja kulttuuriharrastusta monipuolistava kokemus.


Kommentit

  1. Uhhh, mistä lähtien ooppera ei ole ollut teatteria? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaah, kuten todettua, onhan siinä sitäkin. Tai sitten kyse on vain henkilökohtaisesta määrittelyerosta. :) Ainakin niitä yleensä tuntuvat tekevän eri tahot, ja nytkin kyse on Jyväskylän oopperan (Keski-Suomen Alueooppera ry:n) produktiosta, ei kaupunginteatterin omasta esityksestä tai jonkun muun teatterin vierailusta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)