torstai 28. tammikuuta 2016

Jekyll, Hyde - ja kolmas kerta

Myyty!


Olin katsomassa Jekyll&Hyde -musikaalia kolmatta kertaa. En ole koskaan nähnyt mitään näytelmää (tai musikaalia) näin montaa kertaa, joskus harvoin jonkun kahdesti. Mutta aina siitä saa uutta irti, ja toisaalta voi nauttia jo tutuista elementeistä. Ja kolmas(kin) kerta toden sanoo: on se vaan miun maun mukkaan. Samaa sanoivat aiemmatkin kerrat. Katsomo oli täynnä, yhtään tyhjää tuolia ei ollut - ovat muutkin huomanneet että tämä kannattaa nähdä!

Kun esityksen näkee useamman kerran, on mielenkiintoista seurata sitä, miten se muuntuu - tai muuntuuko. Elävien näyttelijöiden työ on elävää, toisin kuin katsella vaikka samaa elokuvaa useamman kerran. Nyt minusta tuntui, että joihinkin kohtiin oli tullut lisää alleviivaavuutta esiintymiseen. Kaikista pienistä elementeistä en muista, oliko niitä aiemmin vai ei - osa kuitenkin tuntui uusilta.

Kun katsoo musikaalia useamman kerran, tulee hieman samanlainen olo kuin kuuntelisi hyvän bändin levyä ja menisi sitten keikalle; niitä omia suosikkeja odottaa ja fiilistelee ihan eri lailla kuin jos kappaleet kuulee ensimmäistä kertaa. Ja automaattinen rytmijalka teputtaa. Jekyllin kaunis Kietouduit mustaan, ensemblen tarttuva Pintaa vain, Hyden mahtipontinen Elossa, ensemblen energinen Murha murha, Hyden ja Lucyn viettelevä Peli vaarallinen, Jekyllin ja Hyden yhden miehen duetto Kaksintaistelu. Voi että! Useammalla kuuntelukerralla huomaa selkeämmin myös sen, miten tiettyjä teemoja toistetaan vaikkapa muiden kappaleiden alussa, vaikka kappale itsessään kehittyisi sitten toisenlaiseksi.

Tällä kertaa olin käynyt samalla viikolla katsomassa Elämänmenon läpäriä ja Ruokahissin ensi-iltaa, joten olin nähnyt samoja näyttelijöitä ihan hiljattain aivan toisenlaisissa rooleissa. Se ei sinänsä toki haitannut, mutta lähekkäisten esitysten vuoksi kiinnitin siihen huomiota; on hieman hassua nähdä esimerkiksi Anne-Mari Alaspää ja Saara Jokiaho ensin nuorina suomalaisina tyttösinä Elämänmenossa ja hetipian Anne-Mari lontoolaisena ilotyttö Nellienä ja Saara ylimystöneiti Emmana. Samoin kuin Sauli Suonpää hieman reppanana Gusina Ruokahississä ja nyt juoppona ja ylimielisenä lordi Savagena. Todisteita hyvästä muuntautumiskyvystä - samoin kuin heiltä, joita kaikkia en nyt erikseen tässä luettele.

Kenraali Glossop (Jukka-Pekka Mikkonen), Lordi Savage (Sauli Suonpää), John Utterson (Hannu Lintukoski), Basingstoken Piispa (Jouni Salo) sekä Lady Beaconsfield (Piia Mannisenmäki)
Kuva: Jiri Halttunen

Kerta kerralta ehtii ja osaa myös kiinnittää enemmän huomiota taustahenkilöiden tekemisiin ja tapahtumiin - ei vain tapittaa kohtausten pääosahenkilöitä. Millaisia ilmeitä ja eleitä taustalla on, miten siellä luodaan kohtausten tunnelmaa. Ja vaikutushan on suuri, vaikkei sitä ehtisi aina tietoisesti huomioimaankaan. Tämän kerran uusia oivalluksia oli mm. se, miten kihlajaisissa taustahenkilöt heräävät jähmettyneistä asennoistaan liikkeeseen Emman laulun mukaan - kaiken kaikkiaan kihlajaisten supina ja esiintyminen - kuinka ylimystö esiintyy toinen toisilleen ajan tapojen mukaisesti - on herkullista nähtävää.

Ja eikä tämä tähän jää; varauksessa on vielä jokunen käynti. Pääosassa oli jälleen aina loistava Joni. Henkkaa en ole nähnyt kuin kerran, ennakossa - häntä pitää päästä näkemään lisää, ja muutenkin tutkailla tätä teosta.

Mr. Hyde (Joni Leponiemi)
Kuva: Jiri Halttunen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti