Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä (ensi-ilta)
Vanha mies kertoo yksinäisestä elämästään. Miten ei ole ketään jolle jutella - tai ainakaan melkein ketään. Miten ihmisiin on vaikeaa saada kontaktia, ja yritykset voivat johtaa piinallisiin tilanteisiin. Vanha mies pohtii kuolemaa - omaansa ja edesmenneiden läheisten. Mies muistelee lapsuuttaan yksinhuoltajaäidin poikana, osin isomman pojan kiusaamana.
Surullista? Ei oikeastaan - välillä toki hyvin myötätuntoa herättävää ja haikeaakin. Ahdistavaa? Ei ollenkaan. Sen sijaan lämminhenkistä, liikuttavaa, koskettavaa - ja huvittavaa. Kun asioista löytää toisenkin puolen, niille voi nauraa. Ja sitä me katsomossa teemme, hymähtelemme ja hörähtelemme.
Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä -monologin voima on sen intensiteetissä ja näyttelijä Jorma Böökissä, joka saattaa katsojat kulkemaan rinnalla vanhan miehen elämäntarinaa. Intensiteetti on hyvin vaihteleva; välillä tunnelma on käsinkosketeltavan vahva, kiinteä - jokainen pidättää henkeään. Ja seuraavassa hetkessä tilanne laukeaa, huojennuksen voi aistia hulmahtavan lavalta läpi katsomon, suuntaamme avoimin mielin kohti seuraavaa Miehen kertomaa hetkeä. Elämä on moninaista, ja koskaan ei voi tietää mihin joku asia johtaa.
Nämä tunnelman vaihdokset ovat ihailtavia. Miten luoda tiivis myötätunto, ja seuraavassa hetkessä leikata se nauruun. Miten yksi ainoa mies voi olla sekä pihan kukkopoikakiusanhenki että pieni, arka ja ujo kiusaamisen kohde - rooli vaihtuu lennossa kuin dialogia katsoisi, ja kummankin osapuolen tunnetaso pitää. Jormasta on moneksi, se tulee tässä näytelmässä konkreettisesti nähtyä.
Teksti on Bengt Ahlforsin kirjoittama, ja se on jo itsessään niin koskettava kuin hauskakin. Anssi Valtonen on ohjannut teoksen lämmöllä ja ihmisläheisesti - työstä näkyy että tekijät ymmärtävät elämän monia puolia. Teoksen ohjaamisen kulmakiviä on tunnetasojen hallinta; miten saadaan tilanne aidoksi, niin ettei tunne jää kylmäksi muttei myöskään mene yli. Ja tämä hallinta on hyvissä käsissä.
Tarinaa tukevat toimivasti Asko Konttisen valot, Ari Lampisen äänet sekä lavastus, jonka ovat yhteistyössä suunnitelleet Karmo Mende, Merja Levo ja Anssi Valtonen. Ajoittain äänet ovat kuin vastanäyttelijä, jonka kanssa Jorma käy dialogia. Lavastus on melko yksinkertainen, mutta hyvin toimiva, ja valoilla siitä korostetaan ja häivytetään osia niin, että se muuntuu moneksi. On Miehen koti, kirkko, elokuvateatteri... Pukusuunnittelija Merja Levo on pukenut Miehen niin, että varmasti jokainen meistä kokee ulkoasun jollain lailla tutuksi; olen minäkin nähnyt samanlaisia miehiä, itseään korostamattomia mutta kohteliaan siistejä.
Ja kokonaisuus on - tietenkin - suurempi kuin osiensa summa. Jorma puhaltaa vanhan miehen tarinointiin omanlaisensa hengen; eläväisen, ja samalla koskettavan kuolevaisen. Lopussa ainakin minulla on vesikierteet silmissä - mutta hyvästä mielestä ja liikutuksesta, ei surusta. Tämä lämpö asuu sydämessä kauan. Olen kiitollinen.
Surullista? Ei oikeastaan - välillä toki hyvin myötätuntoa herättävää ja haikeaakin. Ahdistavaa? Ei ollenkaan. Sen sijaan lämminhenkistä, liikuttavaa, koskettavaa - ja huvittavaa. Kun asioista löytää toisenkin puolen, niille voi nauraa. Ja sitä me katsomossa teemme, hymähtelemme ja hörähtelemme.
 |
| Jorma Böök, Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Kuva: Jiri Halttunen |
Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä -monologin voima on sen intensiteetissä ja näyttelijä Jorma Böökissä, joka saattaa katsojat kulkemaan rinnalla vanhan miehen elämäntarinaa. Intensiteetti on hyvin vaihteleva; välillä tunnelma on käsinkosketeltavan vahva, kiinteä - jokainen pidättää henkeään. Ja seuraavassa hetkessä tilanne laukeaa, huojennuksen voi aistia hulmahtavan lavalta läpi katsomon, suuntaamme avoimin mielin kohti seuraavaa Miehen kertomaa hetkeä. Elämä on moninaista, ja koskaan ei voi tietää mihin joku asia johtaa.
Nämä tunnelman vaihdokset ovat ihailtavia. Miten luoda tiivis myötätunto, ja seuraavassa hetkessä leikata se nauruun. Miten yksi ainoa mies voi olla sekä pihan kukkopoikakiusanhenki että pieni, arka ja ujo kiusaamisen kohde - rooli vaihtuu lennossa kuin dialogia katsoisi, ja kummankin osapuolen tunnetaso pitää. Jormasta on moneksi, se tulee tässä näytelmässä konkreettisesti nähtyä.
 |
| Elämän pienet ilot ovat tärkeitä. Kuva; Jiri Halttunen |
Teksti on Bengt Ahlforsin kirjoittama, ja se on jo itsessään niin koskettava kuin hauskakin. Anssi Valtonen on ohjannut teoksen lämmöllä ja ihmisläheisesti - työstä näkyy että tekijät ymmärtävät elämän monia puolia. Teoksen ohjaamisen kulmakiviä on tunnetasojen hallinta; miten saadaan tilanne aidoksi, niin ettei tunne jää kylmäksi muttei myöskään mene yli. Ja tämä hallinta on hyvissä käsissä.
Tarinaa tukevat toimivasti Asko Konttisen valot, Ari Lampisen äänet sekä lavastus, jonka ovat yhteistyössä suunnitelleet Karmo Mende, Merja Levo ja Anssi Valtonen. Ajoittain äänet ovat kuin vastanäyttelijä, jonka kanssa Jorma käy dialogia. Lavastus on melko yksinkertainen, mutta hyvin toimiva, ja valoilla siitä korostetaan ja häivytetään osia niin, että se muuntuu moneksi. On Miehen koti, kirkko, elokuvateatteri... Pukusuunnittelija Merja Levo on pukenut Miehen niin, että varmasti jokainen meistä kokee ulkoasun jollain lailla tutuksi; olen minäkin nähnyt samanlaisia miehiä, itseään korostamattomia mutta kohteliaan siistejä.
 |
| Valoilla luodaan monenlaisia tapahtumapaikkoja. Kuva: Jiri Halttunen |
Ja kokonaisuus on - tietenkin - suurempi kuin osiensa summa. Jorma puhaltaa vanhan miehen tarinointiin omanlaisensa hengen; eläväisen, ja samalla koskettavan kuolevaisen. Lopussa ainakin minulla on vesikierteet silmissä - mutta hyvästä mielestä ja liikutuksesta, ei surusta. Tämä lämpö asuu sydämessä kauan. Olen kiitollinen.
 |
| Muistot. Tärkeitä, rakkaita, merkki siitä että jokin on koskettanut. Kuva: Jiri Halttunen |
Kommentit
Lähetä kommentti