Aladdin ja taikalamppu

Tämänkertainen esitys on Jyväskylän Tanssiyhdistys ry:n ja Jyväskylän Kaupunginteatterin yhteistyö, tanssisatu Aladdin ja taikalamppu. Esiintymässä on Jyväskylän Tanssiopiston baletin, jazz- ja nyky- sekä katutanssin erikoiskoulutusryhmien 10-18-vuotiaita oppilaita. Kävin katsomassa esityksen kahden apubloggarin ja heidän äitinsä kanssa. Apubloggareista Oona, melkein viisi vuotta, on ollut näissä hommissa ennenkin. Apubloggarina debytoi Oonan pikkusisko Eerin, ihan kohta kolme vuotta. Jotain esityksiä Eerin on nähnyt ennenkin, mutta tämä on hänen elämänsä ensimmäinen kerta teatterissa ja teatteritalossa. Paljon uutta jännää siis!

Tanssisatu kertoo katupoika Aladdinista, joka ihastuu sulttaanin tyttäreen - ja tunne on molemminpuolinen. Esityksessä nähdään otoksia kadulta, palatsista, hiekka-aavikolta, merestä... Esiintyjiä on useita kymmeniä.

Satua ja tanssia.
Kuva: Matti Häyrynen

Pidin kovasti siitä, miten koreografioissa eritasoiset ja -ikäiset tanssijat pääsevät esiin. Eri tanssilajit lomittuvat toisiinsa luontevasti. Jotkut kohtaukset toimivat selkeästi yhdellä lajilla - esimerkiksi baletilla - joissakin taas yhdistellään tyylejä samaan näkymään, mikä tuo eloisuutta esitykseen. Eritasoisille tanssijoille oli koreografiat suunniteltu niin, että kaikki pääsivät näyttämään osaamistaan sopivalla tavalla. Koreografiassa oli hienoja oivalluksia, kuten hidastetut takaa-ajokohtaukset.

Tanssijoiden ilmeistä näki, että osa keskittyi kovasti tekemiseensä, osa nautti ja esiintyi vapautuneemmin. Nuorten esiintyjien tekemisen iloa oli myös katsojan ilo seurata.

Aladdin pääroolissaan nousi luonnollisesti selkeästi esiin, kuten myös prinsessa Jasmine, Lampun Henki ja muut soolotanssijat. Ja Abu-apina oli erittäin hellyttävä ilmestys! Käsiohjelman mukaan rooleissa on kaksoismiehitys, joten nimeltä en pysty tanssijoita mainitsemaan koska en tiedä, kumpi nimetyistä kutakin roolia esitti.

Esityksen puvustus oli näyttävä, kuten aiheeseen sopiikin. Täytyy ihailla sitä, miten näin isolle joukolle on saatu aikaan näin hyvä puvustus! Samoin maskeeraukset olivat huoliteltuja, joten esityksen visuaalinen ilme oli antoisa. Itse pidin aivan erityisesti esityksen loppupuolella nähdystä merestä niin tansseineen kuin pukuineenkin, joskin myös moni muu kohtaus oli taitava ja hieno.

Vinkkinä katsojille, että mikäli Aladdinin tarina ei ole ennestään tuttu, ennen esitystä juonikuvauksen voi lukaista käsiohjelmasta. Itse kyllä muistin sen esimerkiksi vuosia sitten ilmestyneestä Disneyn animaatiosta, ja joskus olen Tuhannen ja yhden yön tarinatkin lukenut.

Katsomo oli aivan täynnä, mutta niin oli loppukiitoksissa lavakin - en ole ikinä nähnyt niin paljon populaa pienellä näyttämöllä, luultavasti en suurellakaan. Esiintyjät saivat pitkät ja innokkaat aplodit, ja he myös kiittivät saamastaan vastaanotosta.

Esityksen jälkeen kävimme teatterin kahviossa herkuttelemassa, ja samalla haastattelin Oonaa ja Eeriniä. Oona ihasteli erityisesti kimaltavissa puvuissa esiintyneitä balettitanssijoita. Hänen mielestään esitys oli paikoin vähän pelottava - erityisesti velhon ja vanginvartijoiden esiintyessä - mutta kuitenkin hyvä. Kun kahviossa ollessamme kuului soitto illan toiseen näytäntöön, Oona olisi halunnut mennä katsomaan esityksen saman tien uudestaan. Kysyessäni, suosittelisiko Oona esitystä kavereilleen, hän tuumasi että päiväkotikavereista tytöille kyllä, pojille ei - tosin sitten kävi ilmi, että Oona ei suosittelisi pojille vain koska ei tykkää pojista, eli sinänsä pojatkin voisivat mennä katsomaan. Oona tuumasi, että "en ymmärtänyt aina kaikkea silloin, kun tanssijat selittivät asioita toisilleen tanssien, kun ne eivät puhuneet". Mutta kaiken kaikkiaan hän pysyi juonessa mukana melko hyvin - Oonan suosikkikohtaus oli se, jossa prinssinä esiintynyt Aladdin paljastaa Jasminelle, kuka oikeasti on. Hän piti puvustuksesta. Musiikki oli välillä aika jännittävää, ja ehkä hieman kovallakin - mutta iloisesta musiikista Oona piti. Eerinin mielestä parasta oli se, kun prinssi ja prinsessa tanssivat yhdessä. Eerin sanoi pontevasti, että häntä ei pelottanut yhtään - velho tosin oli aika jännittävä. Toisaalta Eerinin mielestä velho oli yksi parhaita asioita esityksessä. Musiikissa hän piti erityisesti "helisevien tanssijoiden" musiikista. Eerin suosittelisi esitystä kavereilleen.

Esityksen jälkeinen herkkuhetki oli tytöille yksi reissun kohokohtia.
Juustokakku oli hyvää ja seinällä olevat julisteet kiinnostivat kovasti.
Pöydässä apubloggarit Oona (vasemmalla) ja Eerin (oikealla).

Tyttöjen äiti kommentoi, että on kiva nähdä nuorten intoa ja tanssin iloa. Pienten lasten äitinä hän piti esityksen alkua dramaattisine musiikkeineen ja takaa-ajoineen aika jännittävänä, mutta loppua kohden tunnelma keveni. Koska esityksessä ei puhuta mitään eikä tapahtumia selitetä, juonen seuraaminen voi olla hieman haastavaa kovin pienille. Vähän isommille lapsille esitys on varmasti paremmin kohdillaan.

Erityistä kiitosta saavat teatterin työntekijät lasten huomioimisessa. Heti alkaen narikasta, jossa narikanhoitaja jutteli lapsille iloisesti, otti heidän vaatteensa vastaan suoraan heiltä itseltään ja sai saapumisen rullaamaan hyvin. Lippukassalla lapset huomioitiin mukavasti, ja ystävällinen vahtimestari toi jopa katsomoon lisätyynyn pyynnöstä - olimme ottaneet kummallekin tytölle koroketyynyn, mutta Eerin tarvitsi kaksi jotta näki kunnolla.

Tyttöjen äiti ja minä kysyimme vielä lopuksi, lähtevätkö Oona ja Eerin jatkossakin kanssamme teatteriin, jos ja kun jotain sopivaa katsottavaa on tarjolla. Vastaus oli hyvin innokas "JOOOOOOOOOOO!" Näin on jälleen uusia teatteriharrastajataimia hyvässä kasvussa!

---