Ismo Alanko Yksin

(Kursivoidut tekstilainaukset konsertissa kuulluista Ismo Alangon kappaleista.)

Ismo Alanko eri kokoonpanoineen on yksi pitkäikäisimpiä musiikkirakkauksiani. Herran olen nähnyt erilaisilla keikoilla moooooonta kertaa yli 20 vuoden aikan, mutta tämä Yksin-konsertti oli vielä kokematta. Ja nyt on sekin puute paikattu.

Olihan tämä myös sikäli juhlapäivä, että päivälleen kaksi vuotta sitten - 15.10.2015 - vietettiin kruunajaisia, joissa minut virallisesti julistettiin Jyväskylän kaupunginteatterin Eturivin kuningattareksi! Mikäpä olisikaan parempi paikka juhlistaa vuosipäivää kuin teatterilla - vaikkakaan esitys ei ole teatteria.

Mutta asiaan. Jyväskylän kaupunginteatterin suuren näyttämön katsomo oli aivan täynnä, loppuunmyyty jo aikaa sitten. Kuten eräs kaverini Facebookissa totesi: "Ismo Alanko yksin, katsoja ei!" Väkeä oli monenikäistä, Ismon musiikki vetoaa niin nuoriin kuin vanhempiinkin kuulijoihin.

Lavalla oli valmiina kaksi kitaraa ja kosketinsoitin, ja niillä Ismo säesti itseään - joskin muutama kappale kuultiin täysin ilman säestystä. On uskomatonta, miten hyvin musiikki soi pelkästään yhden laulajan esittämänä! Tällaisia kappaleita olivat ainakin Hetki hautausmaalla ja yksi suurista suosikeistani, Laulu.

Vaikken mä aina jaksa

uskoa ja rakastaa 

niin on täällä vielä helvetisti 

kaunista katseltavaa

Vastaavasti osa kappaleista soi niin jyhkeästi että ei uskoisi, että niitä esittämässä on vain "mies ja kitara" -kokoonpano. Harsoinen teräs möyryää vahvasti ja hypnoottisesti.

Ismo kertoo konsertin alkupuolella, että "nyt kuultavat kappaleet ovat ikäänkuin Ismo Alanko -covereita; eivät sellaisia kuin minä ne on julkaistu. Tai toisaalta ne ovat sellaisia kuin syntyessään, ennenkuin bändi on päässyt sekoilemaan niiden kanssa."

Lavan takaseinällä elävät projisoituna Johanna Sipilän maalaukset. Ne ja valot luovat hienoja taustoja esitykselle; eivät vie liikaa huomiota mutta ovat kuitenkin näyttäviä. Valoilla tilaa myös avarretaan ja tiivistetään.

Konserttiin mahtuu mittava kattaus monenlaisia hienoja kappaleita - kuten Ismo itse sanoo, osa hänen noin 400 suosikkikappaleestaan. Shamanistinen Kanoottilaulu. Eläytynyt, sekasortoa kohti vääjäämättä kulkeva Seitsemän päivää. Sävelkulultaan paikoin yllättävän hilpeä Kriisistä kriisiin. Synkän kaunis Aika kuolla. Osin lausuntataiteen hengessä etenevä On mulla unelma. Ismon varhainen levytys, Muoviruusuja omenapuissa, jonka sanoma toimii edelleen. Polveileva, soljuva Risteys. Ja monta, monta muuta, joita en edes yritä luetella vaikka paljon niitä mieleen jäikin.

Samanlainen erilainen, sopivasti kummallinen
irrallinen, terävä, ei koskaan liian onnellinen
erilainen samanlainen, eikä yhtään kummallinen
mustavalkoharmaa sekä aivan liian onnellinen

Esityksen kestoksi oli ennakkoon ilmoitettu 1,5-2 h, mutta se kesti 3,5 h väliaikoineen! Konsertin ollessa lopuillaan tuntuu, että Ismo ei malta poistua sen enempää kuin yleisökään. Aploodeeraamme seisten, ja hän soittaa ja laulaa meille lisää. Ja vielä lisää. Kun hän kysyy, mitä haluaisimme kuulla, huutelu on innokasta; ja niin kuullaan (minunkin toivomani) Rakkaudesta sekä Ekstaasiin. Ihan viimeisenä kappaleena - ja selkeästi suunnitellusti - Ismo esittää rauhallisen Kuka puhuu:

Lyhyestä virsi kaunis
totesi jo vanha kansa 
jätin seurakunnan veisaamaan 
Löysin lohdun laulamalla 
vanhan tutun taivaan alla 
paljain jaloin ilman jumalaa 
Kaikki yhtä, yhtä kaikki 
ääni kaikuu sisälläni 
jatkaa samaa vanhaa tarinaa 
Kuka mä oon?
Kuka puhuu?
 Isäni suu avutuu 
Ei mua oo 
Ei mua jää 
Jää vain yö 
valoisa yö 
Kuka mä oon?

Ismo on vaikka mitä, monta erilaista musiikkielämystä näiden vuosien aikana tarjonnut taitaja; säveltäjä, sanoittaja, esiintyjä. Ja kyllä hänestä jäi paljon meihin kaikkiin, jotka saimme olla kuulolla; hienoja muistoja ja vaikuttuneisuutta, iloa ja syvempiäkin mietteitä.

Ismo Alanko yksin lavalla.
Kuva: Maarit Kytöharju

---