Muutamia mielipuolisia blogimerkintöjä
Pääsen seuraamaan Mielipuolen päiväkirja -näytelmän harjoituksia varsin alkuvaiheessaan. Aluillaan on neljäs harjoitusviikko, joskin aiemmille viikoille oli osunut juhlapyhää, toisen näytelmän arkiesityksiä ym harjoituksia pilkkovaa. Ennen harjoituksen alkua ohjaaja Seppo Honkonen kertoo, että tähän mennessä lähes kaikki kohtaukset on käyty läpi ainakin jollain tapaa - yhtä lukuunottamatta, ja sen tiimoilta aloitetaan tällä kertaa. Näytelmässä neljä näyttelijää - Jukka-Pekka Mikkonen, Hanna Liinoja, Aaro Vuotila ja Jorma Böök - tekevät kukin useita rooleja. Minä en tiedä esityksestä sen enempää kuin olen teatterin esittelystä lukenut - tällä kertaa en ole tutustunut plariin - joten kaikki on minullekin ihan uutta.
Harjoituksen alussa ja aina välillä muutenkin työryhmän kesken jutellaan lavasteista, valoista, vaatteista, vaihdoista, kengistä, silmälaseista, kampauksista... Kaikenlaisesta asiaan liittyvästä, ja useampaan otteeseen koska hahmojakin on useita. Jukkiksen ja Hannan vaatteita pohditaan tällä kertaa enemmän. Hannalle myös mallaillaan tukevoittavia toppauksia, haetaan uskottavia mahamakkaroita.
Seppo, Hanna ja Jukkis käyvät läpi tekstiä kohtauksesta, jota ei vielä ole harjoiteltu. He pallottelevat tekstiä; mitä painotetaan, mitä poistetaan. Joitakin asioita pohditaan sana sanalta, mutta yleensä Seppo ehdottaa pitempiä poistoja - tutkaillaan ilmaisun kokonaisuutta ja ytimekkyyttä. Näitä poistoja ja muutoksia on luonnollisesti helpointa tehdä heti alussa, mieluummin kuin ensi-illan jo lähestyessä. Sitten on aika harjoitella kohtausta. Ensin Jukkis ja Hanna lukevat sen läpi, sitten mukaan tulee myös asemointia ym elementtejä. Kovin montaa kertaa tätä ei hinkata läpi, mutta nyt se on saatu alulle myöhempää työstöä varten.
Kohtaukseen tarvitaan rekvisiitaksi keinu. Sellaista ei vielä ole, mutta näyttämömestari Marko tekee sellaisen käden käänteessä; vieressä olevasta lavastehuoneesta kuuluu hetken surinaa, ja niin Marko palaa keinun, kiinnitysköysien ja tikkaiden kanssa, ja kiipeää kiinnittämään keinun katon tukirakenteisiin. Ei muuta kuin keinumaan!
Seuraavia harjoiteltavia kohtauksia on tehty aiemminkin, joten näyttelijöillä on jo käsitys asemoinneista ja kohtausten kulusta. Niihin liittyen testaillaan musiikkia, valoja, improvisoituja varusteita (mustasta nippusiteestä saa tosi kätevästi melkein-aidon-näköisen korvakuulokkeen!) sekä hahmojen liikkumista, puhetta ja käyttäytymistä. Hahmoihin liittyen mietitään myös, mitä viittauksia näytelmään olisi hauska tuoda muiden näytelmien ja/tai elokuvien hahmoista. Pohditaan kohtausten yksityiskohtia, iskuja, äänimaisemaa, tarvikkeita, kohtauspaikan sujuvaa vaihtoa... Kun kohtauksia harjoitellaan läpi, ohjaaja vielä tässä vaiheessa keskeyttää usein, antaa vinkkejä isommista asioista ja pienistä yksityiskohdista, käy usein lavalla näyttämässä mitä tarkoittaa.
Pienellä näyttämöllä on leppoisa ja tyytyväinen tunnelma, suorastaan kaverillinen fiilis. Paljon asioita käydään läpi keskustellen, ja koko työryhmä antaa ehdotuksia, mielipiteitä, kommentteja... Selvästikään kyse ei ole pelkästään ohjaajan näkemyksestä - joskin sitä toki kunnioitetaan - vaan myös näyttelijöitä ja muita tekijöitä rohkaistaan ottamaan kantaa siihen mikä toimii ja mikä ei. Minäkin pääsen antamaan muutaman kommentin.
Välillä kuullaan muutama satunnaisen oloinen kommentti, jotka kuitenkin liittyvät asiaan. "Mä testasin että tähän voi jättää jalan renkaan alle jos tätä elementtiä siirtää yksin - mä haluan tietää mitä kaikkea näyttelijöille voi sattua." "Yllättävän yleistä että vain toinen kainalo haisee." "Kato mä olen semmoinen että mä en kuole."
Näyttelijöiden ja ohjaajan pohtiessa näytelmän sanomaa ja terää kaiken hauskuuden alta pistää esiin napakka kritiikki siitä, mitä nykyajan työelämä pahimmillaan tekee ihmiselle, ja miten vähäinen tuossa tilanteessa on yksilön arvo; systeemi ei muutu, yksilön täytyy vain mukautua vaikka mikä olisi.
Näyttelijöiden työtä on todellakin ilo seurata. Harjoitusten tässä vaiheessa tekemiseen liittyy paljon kokeilua, ehdotuksia, tahallisia koomisia ylilyöntejä, pelleilyä - kaikkea tarvitaan pohjaksi josta lopullinen muoto sitten löytyy. Me katsomon puolella - ohjaaja, kuiskaaja, tarpeistonhoitaja, puvustonhoitaja, minä - ajoittain todella räkätämme naurusta kun näyttelijät pistävät parastaan. En tiedä paljonko näistä kokeiluista sitten jää mukaan lopulliseen esitykseen - ja kaikki ei kyllä ole "julkaisukelpoista" - mutta tätä vaihetta on hulvatonta olla katsomassa! Jukkiksen pokka pitää ihailtavan hyvin, mutta jossain vaiheessa sekin rakoilee kun Aaro ja Jorma keksivät aina uutta jäynää.
Mielipuolen päiväkirjan ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona 7. helmikuuta 2018. Näytelmän sivu teatterin sivuilla (linkki).
Harjoituksen alussa ja aina välillä muutenkin työryhmän kesken jutellaan lavasteista, valoista, vaatteista, vaihdoista, kengistä, silmälaseista, kampauksista... Kaikenlaisesta asiaan liittyvästä, ja useampaan otteeseen koska hahmojakin on useita. Jukkiksen ja Hannan vaatteita pohditaan tällä kertaa enemmän. Hannalle myös mallaillaan tukevoittavia toppauksia, haetaan uskottavia mahamakkaroita.
Seppo, Hanna ja Jukkis käyvät läpi tekstiä kohtauksesta, jota ei vielä ole harjoiteltu. He pallottelevat tekstiä; mitä painotetaan, mitä poistetaan. Joitakin asioita pohditaan sana sanalta, mutta yleensä Seppo ehdottaa pitempiä poistoja - tutkaillaan ilmaisun kokonaisuutta ja ytimekkyyttä. Näitä poistoja ja muutoksia on luonnollisesti helpointa tehdä heti alussa, mieluummin kuin ensi-illan jo lähestyessä. Sitten on aika harjoitella kohtausta. Ensin Jukkis ja Hanna lukevat sen läpi, sitten mukaan tulee myös asemointia ym elementtejä. Kovin montaa kertaa tätä ei hinkata läpi, mutta nyt se on saatu alulle myöhempää työstöä varten.
Kohtaukseen tarvitaan rekvisiitaksi keinu. Sellaista ei vielä ole, mutta näyttämömestari Marko tekee sellaisen käden käänteessä; vieressä olevasta lavastehuoneesta kuuluu hetken surinaa, ja niin Marko palaa keinun, kiinnitysköysien ja tikkaiden kanssa, ja kiipeää kiinnittämään keinun katon tukirakenteisiin. Ei muuta kuin keinumaan!
Seuraavia harjoiteltavia kohtauksia on tehty aiemminkin, joten näyttelijöillä on jo käsitys asemoinneista ja kohtausten kulusta. Niihin liittyen testaillaan musiikkia, valoja, improvisoituja varusteita (mustasta nippusiteestä saa tosi kätevästi melkein-aidon-näköisen korvakuulokkeen!) sekä hahmojen liikkumista, puhetta ja käyttäytymistä. Hahmoihin liittyen mietitään myös, mitä viittauksia näytelmään olisi hauska tuoda muiden näytelmien ja/tai elokuvien hahmoista. Pohditaan kohtausten yksityiskohtia, iskuja, äänimaisemaa, tarvikkeita, kohtauspaikan sujuvaa vaihtoa... Kun kohtauksia harjoitellaan läpi, ohjaaja vielä tässä vaiheessa keskeyttää usein, antaa vinkkejä isommista asioista ja pienistä yksityiskohdista, käy usein lavalla näyttämässä mitä tarkoittaa.
Pienellä näyttämöllä on leppoisa ja tyytyväinen tunnelma, suorastaan kaverillinen fiilis. Paljon asioita käydään läpi keskustellen, ja koko työryhmä antaa ehdotuksia, mielipiteitä, kommentteja... Selvästikään kyse ei ole pelkästään ohjaajan näkemyksestä - joskin sitä toki kunnioitetaan - vaan myös näyttelijöitä ja muita tekijöitä rohkaistaan ottamaan kantaa siihen mikä toimii ja mikä ei. Minäkin pääsen antamaan muutaman kommentin.
Välillä kuullaan muutama satunnaisen oloinen kommentti, jotka kuitenkin liittyvät asiaan. "Mä testasin että tähän voi jättää jalan renkaan alle jos tätä elementtiä siirtää yksin - mä haluan tietää mitä kaikkea näyttelijöille voi sattua." "Yllättävän yleistä että vain toinen kainalo haisee." "Kato mä olen semmoinen että mä en kuole."
Näyttelijöiden ja ohjaajan pohtiessa näytelmän sanomaa ja terää kaiken hauskuuden alta pistää esiin napakka kritiikki siitä, mitä nykyajan työelämä pahimmillaan tekee ihmiselle, ja miten vähäinen tuossa tilanteessa on yksilön arvo; systeemi ei muutu, yksilön täytyy vain mukautua vaikka mikä olisi.
Näyttelijöiden työtä on todellakin ilo seurata. Harjoitusten tässä vaiheessa tekemiseen liittyy paljon kokeilua, ehdotuksia, tahallisia koomisia ylilyöntejä, pelleilyä - kaikkea tarvitaan pohjaksi josta lopullinen muoto sitten löytyy. Me katsomon puolella - ohjaaja, kuiskaaja, tarpeistonhoitaja, puvustonhoitaja, minä - ajoittain todella räkätämme naurusta kun näyttelijät pistävät parastaan. En tiedä paljonko näistä kokeiluista sitten jää mukaan lopulliseen esitykseen - ja kaikki ei kyllä ole "julkaisukelpoista" - mutta tätä vaihetta on hulvatonta olla katsomassa! Jukkiksen pokka pitää ihailtavan hyvin, mutta jossain vaiheessa sekin rakoilee kun Aaro ja Jorma keksivät aina uutta jäynää.
Mielipuolen päiväkirjan ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona 7. helmikuuta 2018. Näytelmän sivu teatterin sivuilla (linkki).
Kommentit
Lähetä kommentti