Suruttomuuden ja trailerin valmistamista

Pääsin seuraamaan Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitettävän Suruttomat-musikaalin 3. valmistavaa harjoitusta. Ensi-iltaan oli tällöin 1,5 viikkoa. Tästä harjoituksesta kuvattiin myös musikaalin traileri, jonka valmistaa Valokuvaamo Jiri Halttunen.

Ennen harjoituksen alkua katsomossa kuuluu hajanaista jutustelua. Orkesterimontusta kantautuu valmistautumisen ääniä. Lavan sivussa kitaristi näppäilee soitintaan. Valokuvaaja Jiri Halttunen valmistelee kalustoaan.

Sitten varmistetaan, että kaikki ovat valmiina - ja ohjaaja Jukka Keinonen antaa merkin aloittaa. Vauhtia, voimaa, liikettä. Iloa, surua, rakkautta. Petosta, ystävyyttä, lämpöä. Liehuvaa kangasta, värejä, valoa. Epätoivoa, toiveikkuutta, inhimillisyyttä. Laulua, soittoa, tanssia. Kylmiä väreitä. Kaikkea tätä teos tarjoaa jo tässä vaiheessa. Esitys vaikuttaa varsin valmiilta, joskin ohjaaja sanoo, että siinä on vielä työstettävää muun muassa ilmaisun sävyissä. On mielenkiintoista nähdä sitten ensi-illassa, mikä kaikki on muuttunut.

Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmän edetessä tunnistan kohtia jotka näin, kun kävin keväällä seuraamassa harjoituksia. Osa on muuttunut hyvinkin paljon, osa on pysynyt samanlaisena kuin millaisena niitä silloin treenattiin.

* * * * * *

Kyselin valokuvaaja Jiri Halttuselta tarkemmin trailerin tekemisestä, ja näin hän kertoo:

Trailerin kuvaamiseen valmistautumisessa on ehdottoman olennaista nähdä esitys ennen kuvaamista. Usein työrytmi menee niin, että käyn katsomassa läpimenon ilman kameraa ja teen muistiinpanoja. Sitten kuvaan valokuvat seuraavasta harjoituksesta ja sen jälkeen on trailerin kuvaamisen vuoro.

Usein kuvaan vain yhdellä kameralla, mutta joskus näyttävästä tanssinumerosta on hyvä ottaa kuvaa myös toisella kameralla. Esitys kuvataan aina läpimenosta, joten kohtauksia ei toisteta uudelleen. Vaihdan kameran paikkaa aina tapahtumien mukaan, jolloin esityksestä saa myös eri kuvakulmia.

Kuvaaminen vie läpimenon verran aikaa, eli 2-2,5h. Editoimiseen menee helposti kolminkertaisesti sen verran. Ennen julkaisua traileri käy ns. hyväksymiskierrokset koko työryhmän läpi. Kommentteja antavat niin ohjaaja kuin myös näyttelijät, lavastaja, pukusuunnittelija ja tietenkin markkinointi.

Trailerin sisällöstä keskustellaan mm. ohjaajan kanssa, jolloin musiikin ja muiden seikkojen lisäksi käydään läpi kohtaukset, joita esityksestä ei saa paljastaa. Muutoin minulla on usein melko vapaat kädet niin trailerin kuin myös valokuvien suhteen. Musiikki on minulle tärkeässä roolissa, se rytmittää kuvaa ja ohjaa muutenkin sisältöä tosi paljon. Pyrin huomioimaan mahdollisuuksien mukaan, että jokainen näyttelijä ja ensemblen jäsen näkyisi kuvissa. Keskustelut ohjaajan ja markkinoinnin kanssa määrittelevät sitä, mitä trailerilla haetaan.

Joskus saatetaan kuvata myös erillinen teaseri, jolloin kuvaukset voidaan järjestää eri lokaatiossa (kuten näytelmästä Kauas pilvet karkaavat) tai hakea enemmän leffateaserin fiilistä (kuten Sydänmaan kohdalla tehtiin). Nämä ovat aina tosi mielenkiintoisia töitä.

Lavalla tapahtuu, Jiri Halttunen kuvaa katsomon puolelta.

Suruttomat-musikaalin ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 3. syyskuuta klo 19. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

Lisäys 3.9.: Nyt se on julki! Suruttomien traileri nähtävissä tästä linkistä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)