Katon teitä kun te treenaatte

Kaudella 2023-24 Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä esitettiin näytelmää Keuhkot, jonka ohjasi Perttu Leinonen ja jossa näyttelivät Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen. Ensi viikolla kaupunginteatterin Paviljongin tiloissa Ahti-salissa Suomen kantaesitysensi-iltansa saa näytelmä Kato mua kun mä puhun sulle, jossa sama kolmikko on jälleen samoissa hommissa. Näytelmän on kirjoittanut norjalainen Monica Isakstuen. Näytelmää harjoiteltiin pätkän verran keväällä ja esityskuntoon se treenataan nyt syksyllä. Pääsin seuraamaan 1. valmistavaa harjoitusta, kun ensi-iltaan oli 2,5 viikkoa.

Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen.

1. Valmistavan harjoituksen alkuun liittyy tietynlaista juhlan tuntua ja jännitystä. Nyt nähdään ensimmäisen kerran, miten kaikki tähän asti työstetty vaihtoineen toimii kokonaisuutena. Perttu kyselee katsomossa, ovatko kaikki paikalla, puuttuuko ketään, sekä huhuilee näyttelijöille, tekniikalle ja valoille, onko valmista. Kaikki on kunnossa, ja hän toteaa "Hittojakos siinä, sitten mennään!"

Vaikka en tässä vaiheessa näytelmästä enempää kerro, niin kyllä mennään! Vaikka meno ei ole fyysisesti kovaa, ajatukset se vangitsee ja kieputtaa mukaansa, eikä päästä helpolla.

Väliajalla lavalla käy sutina, kun tehdään vaihtoa ja luodaan toisen puoliajan alkuasetelmaa. Tämäkin on täyttä harjoitusta sikäli, että näytelmää esitettäessä vaihdon täytyy onnistua väliajan puitteissa. Lavalla tiiviissä työssä ovat ainakin näyttämötyöntekijät, lavastussuunnittelija, tarpeistomestari, valaistussuunnittelija ja järjestäjä. Viimeksimainittu myös tiedottaa, paljonko aikaa on kulunut ja jäljellä - väliaikaa ajatellen.

Markus Virtanen ja Hegy Tuusvuori.

Harjoituksen jälkeen haastattelen kolmikkoa ohjaaja Perttu sekä näyttelijät Markus ja Hegy. Miltä heistä tuntui palata samaan kokoonpanoon, jolla he pari vuotta sitten tekivät Keuhkot-näytelmän - ja oliko tämä suunniteltu juttu? Perttu kertoo "se mahdollisuus tuli jossain vaiheessa, ja tartuin siihen heti. Tottakai olisin mielelläni tehnyt töitä myös uusien tyyppien kanssa, mutta kun tämä vaihtoehto tarjoutui, valinta oli selvä." Markus jatkaa "paluu tähän kokoonpanoon oli yhtä juhlaa! Keuhkot on ollut niin tärkeä kokemus monellakin tavalla - sekä prosessi, että esityskausi ja Teatterikesä. Meillä syntyi sellainen keskinäinen luottamus, yhteys ja kunnioitus, sekä kommunikoinnin tapa, että sitä ei tarvitse enää hakea jostain. Voidaan sanoa, että lähdimme tähän tavallaan etumatkalta, koska meillä oli jo se pohja, kuinka puhumme toisillemme, kuinka työskentelemme yhdessä. Toisaalta tärkeää on myös se, että tämä on niin erilainen teos, ettei tehdä toista parisuhdenäytelmää - tämähän on aivan jotain muuta." Hegy täydentää "tämä on myös vahvasti visuaalinen, tässä on kaikenlaisia sellaisia elementtejä mitä Keuhkoissa ei ollut, mikä tuntuu tosi kivalta. Myös suunnitteluryhmässä on samoja henkilöitä kuin Keuhkoissa. Pertun ja Markuksen kertomaan ei ole lisättävää - yhteistyömme on ihmeellistä. Se mikä myös tuntuu hyvältä, tässä porukassa voi yhdessä paitsi iloita löydöistä, myös kiinnittää huomiota asioihin, jotka eivät tunnu vielä luontevilta. On turvallista ottaa asioita esille. Niihin ei tarvitse olla vastauksia valmiina, vaan niitä voidaan möyhiä yhdessä. Ideoita voi tulla eri suunnista, ja Perttu tietysti tekee lopulliset valinnat. Mutta meillä on kaikella lailla luottamus siihen, että saa olla keskeneräinen jonkin asian kanssa."

Mikä tässä teoksessa kolmikkoa erityisesti inspiroi? Markus vastaa "tämä on niin erilainen. En ollut koskaan lukenut mitään tällaista tekstiä. Inspiroivaa on myös se, että ensimmäisellä puoliajalla näyttelemme äitiä ja poikaa, toisella isää ja tytärtä. Katsojat voivat kukin tykönään sitten miettiä, onko kyseessä samoja henkilöitä eri ikäisenä - vai tyystin eri henkilöt. Tämä on mielestäni erityispiirre juuri tälle proggikselle, miten tämä on dramaturgisesti kirjoitettu." Hegy komppaa ja Perttu jatkaa "omalta osaltani teemat osuvat; vanhemmuus ja ajan läpi meneminen, miten aika venyy tulevaisuuteen ja menneisyyteen. Ja miten tämä on mahdollista teatterissa ihanasti esittää. Lisäksi vaikutti se, että tämä on hyvää kirjallisuutta; vastaavaa en ole lukenut mistään kirjasta tai nähnyt elokuvissa. On kulttuurityötä tuoda tällainen teksti näyttämölle. Tätä ei voi saada mistään muualta; tästä ei ole kirjaa tai elokuvaa. Jos tämän haluaa saada, pitää tulla katsomaan tämä esitys. Tämän tekeminen tuntuu tärkeältä, sillä tämä on niin tavaton."

Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen.

Kokevatko tekijät näytelmän teemojen resonoivan omiin elämiinsä? Hegy pohtii "ainakin sillä tavoin se resonoi, että juuri niille ihmisille, joille yrittää olla mahdollisimman ihana ja lämmin, niille ihminen on epätäydellinen. Vaikka pyrkii äärettömään hyvyyteen ja rakkauteen. Se on ihmisyyttä. Läheisimmissä suhteissa kaikki puolet pääsevät eniten valoon, ja myös väärinkäsitykset ovat hyvin tavallisia." Markus toteaa että resonoi paljon. Perttu miettii, että "on kiinnostavaa käsitellä myös sellaisia teemoja, joista ei omakohtaisesti tiedä, joten ei se mikään este ole. Mutta näistä teemoista on myös ajatus, että minulla saattaisi olla jotain sanottavaa. Tämä osuu joihinkin sellaisiin maaleihin, joista ajattelen voivani sanoa, jotain mikä ei ole ihan ilmiselvintä. Se tuntuu hyvältä."

Mikä tämä tekemisessä sitten on ollut parasta? Markus vastaa "kyllä tämä ilmapiiri on parasta! Luovuus kukkii mielestäni parhaiten silloin, kun on turvallinen olo ja uskaltaa heittää idean ajattelematta, onko se hyvä vai huono - samalla tietäen, että muut kunnioittavat ja arvostavat edelleen, vaikka juuri tämä ehdotus ei menisikään ihan maaliin. Että ei tunnu, että koko ajan tarvitsisi jotenkin vakuuttaa ohjaajaa tai kanssanäyttelijää tai lunastaa paikkaansa. Tämä on proggis, jossa tajuaa miten paljon rakastaa teatterin tekemistä, kun luovuttaa riittää ja saa inspiroitua." Hegy innostuu "ihanasti sanottu - ja näin se on! On hurjan ihanaa, että saa tehdä töitä sellaisten taiteilijoiden kanssa, joiden kanssa on paitsi luottamus, myös pohjaton kunnioitus - siis minulla heitä kohtaan, ja koen että arvostus on jaettua." "Molemminpuolista", täydentää Markus, ja Hegy jatkaa "siinä on tosi turvallista työskennellä. Siinä on myös luottavainen olo, että jos minä en tiedä miten jokin asia ratkaistaan, niin nämä muut kyllä tietävät." Markus tuumii "mikä on myös ihanaa, tässä pidetään asiat asioina - voi vaikka ehdottaa, että pitäisikö tietyn kohtauksen olla 'häiriintyneempi', ja sitten aletaan pohtia sitä. Ei tarvitse ensin miettiä itse, kehtaako ehdottaa. Meillä on täysin keskiössä tekeminen ja tämä teos." Perttu pohtii "nämä tuotannot ovat myös tarpeeksi pieniä - vaikkakin tämä on paljon isompi kuin Keuhkot - että tässä on tilaa monelle tekijälle, mikä on todella vapauttavaa. En koskaan kehtaisi ottaa omistajuutta tästä teoksesta, sillä tämä on todella monen taiteilijan summa! Mikä on tässä mittakaavassa harvinaista. Tämä on siinä mielessä vaikea teos, että tämä ei tarjoile ilmiselviä vastauksia mistään toteutukseen liittyvästä; lavastuksesta, valoista, äänestä, näyttelijäntyöstä, tekstin käsittelystä, teemoista... Kaikki on ollut tosi suttuista, mikä on vaatinut paljon valintoja, joita on jouduttu tekemään ja tehdään vieläkin. Tässä ei ole yhtään sellaista kohtausta, josta toteutusajatus olisi valmiina. Se on innostavaa, mutta vaatii myös sen, että meillä pitää olla monta tekijää, joista jokainen haluaa sanoa jotain. Mikään ei tule tekstistä, vaan kaikki on meidän sanomaamme; maskit, puvut, näyttelijäntyö, ohjaus, valot, äänet, lavastus..." Hegy painottaa "pitää vähäsen Perttua nostattaa siinä, että hänellä on älyttömän hyvä kyky uskaltaa oikeasti katsoa lavalle, mitä siellä tapahtuu, ja poimia sieltä asioita mukaan - mutta kuitenkin olla tiettyjen rajojen ja suuntien asettajana. Se luo raamit, mikä on tosi ihanaa. Koen myös, että Perttu arvostaa oikeasti jokaista taiteilijaa ja ammattiryhmää, mikä luo sellaisen ilmapiirin että täällä jokainen pääsee kukkimaan."

Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen.

Kysymys, onko kolmikolla jotain suosikkikohtauksia tässä näytelmässä, saa aikaan pohdintaa. Hegy miettii "ainakin omassa päässä tämä tuntuu sellaiselta pyörteeltä, jota onkin hieman vaikeampi paloitella." Perttu puolestaan pohtii "tässä työvaiheessa on paljon suosikkikohtauksia, mutta on myös sellaisia kohtauksia, jotka eivät ole niin suosikkeja - joille ehkä vielä tehdään jotain, että niistä tulee suosikkeja! Tietenkään kaikki kohtaukset eivät ole samanarvoisia, mutta kaikkien tulee perustella olemassaolonsa - yhtään sellaista kohtausta ei saa olla, jonka funktio ei ole olemassa. Varsinkaan tällaisessa teoksessa, joka ei vaadi juonenkuljettamista. Ja muutenkin, jos kohtauksen ainoa funktio on viedä juonta eteenpäin, se on melkolailla kuollut kohtaus. Emme me tarvitse fiktiosta lisätietoa - tarvitsemme pelkästään sellaisia hetkiä, jotka ovat jollain tavalla merkityksellisiä. Vaikka ne rakentuvat toistensa varaan, jokaisen hetken pitää silti olla itsessään tärkeä."

Kenen kannattaa tulla katsomaan tätä näytelmää? Perttu toteaa ensin että "lasten ja aikuisten" mutta tarkentaa sitten, että "jos olet jonkun lapsi - kovin nuorillehan tämä ei sovi." Kolmikko pohtii, että suositusikä on 16 vuotta, mutta sitä voisi ehkä hieman laskeakin. Tekstistä on kuulemma siivottu pahimpia kotia pois, mutta siinä on edelleen hyvin "tahmaisen aikuisia" teemoja - jotka voivat kuulua nuorillekin, mutta eivät ainakaan lapsille.

Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen.

Kato mua kun mä puhun sulle -näytelmän Suomen kantaesitysensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin Paviljongin tiloissa Ahti-salissa keskiviikkona 12.11. klo 19. Ohjelmistossa 25.4.2026 saakka. Liput ovat myynnissä koko esityskaudelle. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

---