Palvelija
Tämän kevätkauden viimeinen esitys kaupunginteatterilla on vierailulla oleva Martti Suosalon monologi Palvelija. Joskin monologiksi tässä on kyllä aika monta roolia. Mutta mikäpä siinä, Martti hoitaa.
Alku on napsakka. Henkilö kävelee lavalle, esittelee itsensä ja alkaa esitelmöidä. Ihmisistä, rikoksista, palvelemisesta ja palvelijuudesta. Millainen on palvelija? Miten tavallinen ihminen vaikuttaa epätavalliselta? Mikä erottaa tavallisen epätavallisesta? Mikä erottaa tavalliset toisistaan? Ihmiset tavallisessa elämässään ovat parhaimmillaan melkoisia karikatyyreja, ja näitä Martti heittää esiin yhden toisensa jälkeen. Samalla ihmisluontoa tutkaillaan kuin mielenkiintoista, toisaalta sympaattista, toisaalta hieman omituista ötökkää suurennuslasin alla. Ihmisyydestä ei tarvitse ihan hirveän paljon raaputtaa kiiltävää - tai sameaakaan - pintaa pois, kun alta alkaa paljastua kaikenlaista.
Roolien vaihdot ovat huikeita. Hetkessä Martti heittäytyy henkilöstä toiseen parhaimmillaan pelkän ilmeen ja asennon avulla. Hän käy välillä puolikasta dialogia, välillä kokonaista dialogia itsensä kanssa. Ja hän on käy myös dialogia yleisön kanssa. Martti kertoo, kuvailee, luo tyhjästä, katsoo sivusta ja elää keskellä tapahtumia.
Esityksen lavastus on minimaalinen mutta toimiva. Hyvin tärkeitä elementtejä esityksessä ovat valot sekä äänen tehosteet ja äänitehosteet, joilla luodaan hetkessä erilaisia tunnelmia ja tapahtumapaikkoja. Eleettömän tyylikkäillä ratkaisuilla saadaan tausta, joka tukee Martin suvereenia esiintymistä mutta ei millään lailla pyri nousemaan esiintyjän ohi.
Sali oli täynnä, ja yleisö eli ja hengitti esityksen mukana. En tiedä miten tiiviinä tunnelma välittyi taakse saakka, mutta ainakin etualalla, mistä ilmeet ja nyanssit näki hyvin, oikein tunsi miten kaikki imeytyvät kohti lavaa ja yhden miehen esitystä. Etenkin ensimmäisellä puoliajalla katsomossa naurettiin paljon - toisen puoliajan tunnelma oli hieman erilainen, mutta juonen tiivistyessä ei suinkaan huonompi. Jotkin yksittäiset roolitkin saivat väliaplodeja, ja lopussa kiitokset suorastaan räjähtivät raikumaan. Kyllä tämä kannattaa nähdä!
Kuvat: Helsingin kaupunginteatterin arkisto
Alku on napsakka. Henkilö kävelee lavalle, esittelee itsensä ja alkaa esitelmöidä. Ihmisistä, rikoksista, palvelemisesta ja palvelijuudesta. Millainen on palvelija? Miten tavallinen ihminen vaikuttaa epätavalliselta? Mikä erottaa tavallisen epätavallisesta? Mikä erottaa tavalliset toisistaan? Ihmiset tavallisessa elämässään ovat parhaimmillaan melkoisia karikatyyreja, ja näitä Martti heittää esiin yhden toisensa jälkeen. Samalla ihmisluontoa tutkaillaan kuin mielenkiintoista, toisaalta sympaattista, toisaalta hieman omituista ötökkää suurennuslasin alla. Ihmisyydestä ei tarvitse ihan hirveän paljon raaputtaa kiiltävää - tai sameaakaan - pintaa pois, kun alta alkaa paljastua kaikenlaista.
Roolien vaihdot ovat huikeita. Hetkessä Martti heittäytyy henkilöstä toiseen parhaimmillaan pelkän ilmeen ja asennon avulla. Hän käy välillä puolikasta dialogia, välillä kokonaista dialogia itsensä kanssa. Ja hän on käy myös dialogia yleisön kanssa. Martti kertoo, kuvailee, luo tyhjästä, katsoo sivusta ja elää keskellä tapahtumia.
Esityksen lavastus on minimaalinen mutta toimiva. Hyvin tärkeitä elementtejä esityksessä ovat valot sekä äänen tehosteet ja äänitehosteet, joilla luodaan hetkessä erilaisia tunnelmia ja tapahtumapaikkoja. Eleettömän tyylikkäillä ratkaisuilla saadaan tausta, joka tukee Martin suvereenia esiintymistä mutta ei millään lailla pyri nousemaan esiintyjän ohi.
Sali oli täynnä, ja yleisö eli ja hengitti esityksen mukana. En tiedä miten tiiviinä tunnelma välittyi taakse saakka, mutta ainakin etualalla, mistä ilmeet ja nyanssit näki hyvin, oikein tunsi miten kaikki imeytyvät kohti lavaa ja yhden miehen esitystä. Etenkin ensimmäisellä puoliajalla katsomossa naurettiin paljon - toisen puoliajan tunnelma oli hieman erilainen, mutta juonen tiivistyessä ei suinkaan huonompi. Jotkin yksittäiset roolitkin saivat väliaplodeja, ja lopussa kiitokset suorastaan räjähtivät raikumaan. Kyllä tämä kannattaa nähdä!
Kuvat: Helsingin kaupunginteatterin arkisto
"Tämän kevätkauden viimeinen esitys..." kuulostaa jotenkin erityisen haikealta nyt, kun blogisi kautta on seurannut teatterin toimintaa tavallista lähempää. Kiitos Satu kaikista näistä kirjoituksista ja erinomaisista näkökulmista; ilo lukea ja varmasti hyvää mainosta myös teatterille. Näistä jutuista tulee aina välillä olo, että on melkein pakko päästä katsomaan!
VastaaPoistaJa kiitos teatterin väelle ajatuksistanne ja antamistanne haastatteluista, joita olemme saaneet tämän blogin kautta lukea - lukijana arvostan niitä kovasti. Olkoon kesänne ihana ja rentouttava, jotta jaksatte taas syksyllä tarjoilla meille uusia, erinomaisia teatterielämyksiä!
Kiitos kaunis kommentista! Ja hyvä jos olen pystynyt välittämään uutta näkökulmaa ja mielenkiintoa teatteriin! Kyllä kaupunginteatterissa on todellakin paljon näkemisen arvoisia esityksiä! :)
Poista