Peter Pan: tanssia ja taistelua, hikeä ja harjoitusta

Peter Pan -musikaalin harkat jatkuvat. Tällä kertaa pääsen seuraamaan harjoitusta, jonka ensimmäinen aihe on intiaanien ja merirosvojen (eli työryhmäkielellä merkkareitten) välinen taistelu. Kylläpä onkin taas kiva kesätauon jälkeen kotiutua katsomoon! Jo tullessa tunnen taas miten teatterilla on ihan oma tuoksunsakin käytävillä.

Lavataistelussahan kyse ei suinkaan ole siitä, että nyt tapellaan, nujakoitte nyt jotenkin - päinvastoin, harjoituksen edetessä käy selväksi miten tarkka koreografia on, ja miten sitä hiotaan vähintään siinä kuin monimutkaista tanssiakin! Kun taisteluparit näyttävät mättävän toisiaan tosissaan, liikkeiden täytyy myös olla todella hallittuja jotta tekeminen on turvallista.

Taisteluparit koreografiaharjoituksen tiimellyksessä.

Aluksi koreografi Kira Riikonen kertoo mitä tapahtuu, mitä ollaan tekemässä, nimeää paikat henkilöille sekä kertoo liikkeet vaihe vaiheelta, esittäen malliksi liikkeitä itse. Näyttää kieltämättä hauskalta kun hän näyttelee yksinään kahden hengen lähikamppailua.

Tämä täytyy osata tehdä oikein ettei tule pipi.

Tässä opetellaan slow motion -taistelun koreografiaa. Liikesarjoja käydään läpi moneen kertaan, ja varmasti vielä enemmän jatkossa. Hande (eli näyttelijä Hannu Lintukoski) kuuluukin toteavan, että "mennään nää sata kertaa että jää kunnolla liikemuistiin!" Tällä harjoituskerralla ei toistoja niin paljon ole, mutta useita kuitenkin.

Taistelussa on vääntöä!

Samaan aikaan puhallinsoittaja soittaa skaaloja, katsomossa taempana käydään pariakin eri keskustelua ja lavalla taisteluparit ähkivät ja ääntelevät. Katsomossa on mm. ohjaaja Hanna Kirjavainen, pukusuunnittelija Tuovi Räisänen, avustajia jotka eivät juuri nyt ole lavavuorossa... Kapellimestari Lasse Hirvi on paikallaan orkesterimontun aukossa, josta hän näkee sekä lavalle että monttuun.

Lasse nousee välillä orkkamontun aukosta kuin murmeli kolostaan.

Sitten musiikki otetaan kohtaukseen mukaan rytmittämään koreografiaa. Liikkeet kiihtyvät nopeutuvan tempon mukana, ja on tärkeää tietää, montako liikkeitä on jotta tahdit osuvat oikein. Kunkin parin keskinäinen rytmi on erityisen olennaista, jotta liikkeet osuvat yksiin. Kira ohjaa ja kehuu, ja antaa vinkkejä. Merkkarit ja inkkarit ovat vetreitä miehiä ja naisia, mutta niin vaan hiki ja hengästys tulee - enkä ihmettele yhtään! Tämä on todella fyysistä tekemistä - ja sitten taas uudestaan, kerta toisensa jälkeen. En tullut laskeneeksi, monestiko Hande nosti kaveria illan mittaan, mutta kaikenkaikkiaan varmaan muutamankymmentä kertaa. Lavalla ja katsomossa naureskellaan keskinäiselle iloiselle naljailulle, heitoille ja tilannekomiikalle. Eräs näyttelijä ihmettelee "miks joku laittaa suolaa mun silmiin?!"

Hande nostaa ja Kimmo Riikonen nousee.

Välillä tekemisestä pidetään taukoa ja Kira juttelee taisteluryhmän kanssa. Samalla bändistä kuuluu pieni luraus Abbaa - ilmeisesti joku orkkamonttulaisten keskinäinen vitsi, koska ei sitä käsittääkseni ole esitykseen ympätty!

Ohjaaja Hanna ottaa puheeksi taistelukohtauksen väkivaltaisuuden tason. Minusta se ei näytä tällaisenaankaan pahalta, mutta lasten silmin asia voi olla eri. Hanna ja Kira päätyvät muuttamaan koreografiaa lennosta - siihen halutaan enemmän humoristisia elementtejä ja vähemmän ainakaan selvästi altavastaajana olevaan kohdistuvaa uhkaa. Tavoitehan on tehdä sellaista teatteria, joka on lapsille iloinen - vaikkakin vähän jännä - kokemus.

Kauhea Kapteeni Koukku (Henri Halkola, keskellä) ja hirrrveät merkkarit (Juha Valkama ja Hannu Lintukoski).

Hanna, Kira ja Lasse ohjaavat kukin omaa osa-aluettaan ja lisäksi koko kokonaisuutta. Ihastelen sitäkin, miten Lasse pysyy yhtäaikaa selvillä bändin toiminnasta montussa ja lavan tapahtumista. Ei ole äkkinäisen homma semmoinen. Tuntuu melko uskomattomalta, miten iso bändi soi "kuin napista painaen". Mutta niin se vaan tekee kun Lasse johtaa.

Kun taistelua on hiottu aikansa, Hanna pyytää koko porukan lavalle ja selostaa seuraavaksi harjoiteltavat kohtaukset. Tässä vaiheessa kaikki myös vaihtavat roolivaatteet saadakseen niihin jo tuntumaa sekä laittavat henkilökohtaiset mikit. Osan porukasta poistuessa pukuhuoneisiin Hanna ja Kira keskustelevat ja hiovat suunnitelmaa, tarpeistonhoitaja jakaa tavaroita. Näyttelijät juttelevat pienissä ryhmissä, jotkut kertaavat liikkeitä, joku varmistaa kuiskaajalta repliikkejä. Lasse juttelee bändille musiikin kulusta, ja bändi treenaa seuraavaa kappaletta.

Peter Pan (Saara Jokiaho), intiaanipäällikkö (Antti Lattu) ja intiaaniprinsessa Tiikerililja (Piia Mannisenmäki).

"Onks toi niinku se Jamiroquai!?" kuuluu lavalta.

Lavalle saapuu intiaaneja, kadonneita poikia ja Kultasen suloisia lapsia - sekä tietysti Peter. Harjoituksessa valmistaudutaan intiaanitanssiin. Näyttelijöillä on ohjaajalle ja koreografille ehdotus siitä, miten kohtaus kulkisi - tätä esitellään osin improten. Ilmeisesti ehdotus on mieluisa. Hanna heittää porukalle "No niin, nyt jokaisella on kivaa kolmosella: yksi - kaksi - kolme!" ja näyttämön väki vastaa kuuliaisesti villein riemunkiljahduksin. Sitten treenataan intiaanitansseja. Osat toimivat jo hyvin yhteen, vaikka kokonaisuutta vielä hiotaan ja tehdään uusia ehdotuksiakin.

Intiaanitanssia.

Seuraavaksi mennään pidempi useamman kohtauksen kokonaisuus läpi lauluineen kaikkineen. Hiotaan iskuja ja hahmotellaan mielikuvaa siitä, millaiseen ympäristöön tapahtumat sijoittuvat. Leenaa esittävä Natalil Lintala laulaa kaunista Äidin kehtolaulua. Ja sitten otetaan samat kohtaukset uudestaan, mutta vielä pitempänä kokonaisuutena, tuodaan lisää kohtauksia mukaan. On kiehtovaa seurata eri kertojen eroja ja yhtäläisyyksiä, miten asiat hakevat muotoaan. Hanna toteaa viimeisenä harjoitellusta kohtauksesta, että tehdään sitä pohjiksi, yön yli hautumaan, jotta voidaan jatkaa siitä sitten aamulla.

Leena (Natalil Lintala) laulaa kehtolaulua...
...johon nukahtavat niin kadonneet pojat...
...kuin myös Peter Pan (Saara Jokiaho).

Jälleen kerran mietin, miten valtavan monta liikkuvaa (kirjaimellisesti!) osaa musikaalin tekemisessä on! Ja kaikki ne on sovitettava yhteen niin että kokonaisuus on elävä ja luonteva, soiva ja liikkuva, sanalla sanoen satumaisen vaivaton ja näyttävä.

Sininen hetki.

* * * * * *

Peter Pan -musikaalin ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 9. syyskuuta 2017. (Linkki kaupunginteatterin sivulle).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)