Teatterin lavastussuunnittelu ja Karmo Mende
Pääsin jututtamaan Karmo Mendeä, Jyväskylän kaupunginteatterin lavastussuunnittelijaa. Juttelimme ensin siitä, millaista lavastussuunnittelijan työ on ja miten produktion lavastus syntyy.
Kun näytelmä on valittu ohjelmistoon, Karmo tapaa ohjaajan ja työryhmän. Ideoita lavastuksesta voi syntyä milloin vain ja missä vain. Ideakuvastoja Karmo ei käytä. Aluksi Karmo piirtää ideansa, ja ne kehittyvät ja jalostuvat pikkuhiljaa myös työryhmän kanssa keskustellessa. Seuraaviin suunnittelukokouksiin ideat materialisoituvat enemmän. Karmo tekee tässä vaiheessa pienoismallin lavastuksesta - siinä lopullinen malli on konkreettisemmin ja selkeämmin esillä kuin piirustuksissa. Sitten Karmo tekee verstasta varten työpiirustukset, ja niiden pohjalta verstas toteuttaa lavasteet - suullisiakin ohjeita käytetään ohessa. Toisaalta tekovaiheessa myös verstaalta tulee ehdotuksia, jolloin lopputulos paranee entisestään. Karmo painottaakin, että lavasteiden valmistumisessa jokainen osa-alue on tärkeä. Lavasteiden käytännön toteutukseen Karmo osallistuu seuraamalla rakentamisen eri vaiheita ja vastailemalla mahdollisiin kysymyksiin. Pienemmässä teatterissa lavastussuunnittelija saattaisi myös rakentaa lavasteet itse, mutta kaupunginteatterissa saa antaa tilaa muille osaaville tekijöille.
Materiaalit lavastuksiin hankitaan monesta eri paikasta, aina tarpeen mukaan. Nykyään netistä tilaaminen on usein se helpoin tapa. Perusmateriaalit kuten vanerit ja metalliosat saadaan rautakaupasta. Saksasta on tilattu suurkokoisia kankaita (6*20 m) hyvällä neliöhinnalla. Kaikenlaista pienempää tilpehööriä Karmo kertoo hankittavan "ihan mistä sattuu" - netissä ja kaupoissa kannattaa aina olla "silmät auki". Taloon jo aiemmin hankittuja tavaroita kierrätetään, ja kun tarvitaan jotain uutta, kannattaa aina kysellä "onko joku sattunut näkemään..." ja sitten voidaan tehdä vaikkapa kirpputorilöytöjä - tämä voi olla aikamoista onnenpeliä. Myös Ikeasta saadaan edullisesti tavaraa.
Entisiä lavastuksia kierrätetään jonkin verran. Esimerkiksi suuren näyttämön lavasteiden runkoja voi käyttää pohjana seuraaville lavastuksille. Kauppamatkustajan kuolema -näytelmään vuonna 2014 toteutettiin pyörivällä näyttämöalustalla oleva rakennus, joka vaati paljon työtä. Samasta rakenteesta muokattiin sitten Prinsessa Ruususen linna samannimiseen näytelmään vuonna 2015. Jos kaupunginteatterilla ei ole käyttöä lavasteille, niitä saatetaan myydä pienemmille teattereille tai kesäteattereille - tähän tarkoitukseen sopivan kokoisia ovat yleensä pienen näyttämön lavasteet. Mutta muuten produktion esitysten päättyessä teatterille tilataan roskalava ja lavasteet hävitetään.
Kyselin myös Karmon omasta urasta ja työstä. Ollessaan peruskoulun kahdeksannella luokalla Karmo oli päättänyt, että hänestä tulee isona teatterin lavastaja - muita vaihtoehtoja hän ei kokenut omakseen. Hänen isäpuolensa tuumasi tuolloin, että ensin täytyy hakeutua taidekouluun ja sen jälkeen taideakatemiaan. Valmistuttuaan taideakatemiasta Karmo teki ensimmäisen ammattimaisen lavastus- ja pukusuunnittelunsa vuonna 1991. Karmo sanoo, että työn saamiseksi kaikkein tärkeintä tuolloin oli rohkeus ottaa yhteyttä teatteriin ja kysyä töitä.
Jyväskylän kaupunginteatteriin Karmo tuli kuukausipalkkaisena töihin tammikuussa 2014. Ensimmäinen kiinnityksessä tehty lavastus oli Kauppamatkustajan kuolema. Aiemmin hän oli vieraillut talossa - ensimmäinen vierailutyö oli 33 variaatiota vuonna 2012. Kysyn, onko lavastussuunnittelijan työ ehtinyt tänä aikana muuttua jotenkin. Karmo toteaa, että työ sinänsä ei ole muuttunut, mutta eri teatterinjohtajan aikana tehdään hieman erilaisia produktioita.
Karmo on tehnyt tänäkin aikana vierailijana töitä myös muualle. Vuonna 2013 hän teki Kansallisteatteriin lavastus- ja puvustussuunnitelmat näytelmään Kun kyyhkyset katosivat. Marraskuussa ensi-iltansa Tartossa Vanemuine-teatterissa saaneeseen Les Misérables -suurmusikaaliin hän on myös tehnyt sekä lavastus- että puvustussuunnitelman. Les Misistä Karmo mainitsee, että sen työstäminen on tapahtunut harvinaisen pitkällä aikajänteellä - suunnittelu alkoi jo kaksi vuotta sitten. Seuraavaksi Karmon suunnittelemia lavastuksia nähdään Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Carmen-oopperassa - johon Karmo on tehnyt myös pukusuunnitelmat - sekä helmikuussa ensi-iltansa saavassa Kun isoisä Suomeen hiihti -musiikkinäytelmässä. Karmo sanoo, että hänestä on mukava tehdä visuaalista kokonaisuutta eli sekä puvustus- että lavastussuunnitelmat samaan produktioon - vaikka siinä silloin onkin tuplatyömäärä. Tehdessään molemmat Karmo suunnittelee lavastuksen ensin ja sen jälkeen henkilöhahmot lavasteen sisään.
Lavastussuunnittelijalla ei ole varsinaista työaikaa. Ideoita voi tulla milloin vain. Karmon päivä muodostuu esimerkiksi niin, että hän on seuraamassa päiväharjoituksia klo 10-14. Sitten hän tekee suunnitelmia, valmistelee muita produktioita ja asioi verstaan kanssa. Lopuksi hän seuraa vielä iltaharjoitusta klo 18-22. Tosin aina päivät eivät ole näin täysiä - työryhmän kanssa sovitaan, milloin Karmon läsnäolo harjoituksissa on tarpeen, esimerkiksi läpimenoissa.
Mitä hyviä puolia lavastussuunnittelijan työssä Karmon mielestä on? Työnkuva on vaihteleva produktioittain - kuten myös lavastuksia toteuttavilla puusepillä. Työssä tapaa paljon uusia ihmisiä - kuten vierailevia ohjaajia ja näyttelijöitä - eikä se ole koskaan tylsää. Luominen innostaa, ja onnistumisen tunteet ovat tärkeitä. Ja aina silloin tällöin on ensi-ilta, jolloin saa nauttia siitä että työ on valmis. Huonoksi puoleksi Karmo nimeää sen, että jokaisen uuden produktion kohdalla täytyy aloittaa aivan alusta - paperi on täysin tyhjä. Silloin saattaa iskeä myös "en osaa, en tiedä" -fiilis. Kuitenkin Karmo sanoo, että tämä on ammatinvalintakysymys, ja siksihän tätä työtä tehdään että se kiinnostaa. Ammatillinen vireys pysyy yllä vaikkapa siten, että pääsee katsomaan muiden tekemiä töitä - näkee hienoja onnistumisia ja saa tuntea positiivista kateuttakin. Harmillista kyllä, työhön ei kuulu matkustelua niin että esimerkiksi Carmen-oopperaan voisi käydä aistimassa etelämaalaista ilmapiiriä.
Kysyn Karmolta, onko hänellä jotain erityisiä suosikkitöitä. Hän nimeää Kauppamatkustajan kuoleman, sillä klassikoita on hänen mielestään aina mukava tehdä, ja tämä produktio oli hänen ensimmäinen kiinnitystyönsä Jyväskylän kaupunginteatterissa. Toisaalta myös Les Misérableson ollut hieno työ; iso kakku pureskeltavaksi. Klassikoissa on sekin viehätys, että niistä moni on tietävinään, miten ne muka pitäisi tehdä - silloin lavastussuunnittelija pääsee heittämään kivan haasteen niin itselleen kuin katsojillekin, toteuttamaan omaa näkemystään. Mieleenpainuva produktio on ollut myös Kauas pilvet karkaavat; ensin ei ollut mitään tietoa miten Kaurismäkeläinen fiilis saavutetaan, mutta sitten tuli idea - ja lopputuloshan oli todella kaunis. Karmo sanoo, että lavastussuunnittelijalla on usein jonkinlainen "käsiala", mutta silti työt uudistuvat kerrasta toiseen. Entä onko Karmolla ollut tehtävänä sellaisia produktioita, jotka eivät ole tuntuneet yhtään omalta? Hän kertoo, että Seinäjoella hän joutui lopulta jäämään sairaslomalle kun eräs produktio kävi liian raskaaksi ohjaajasta johtuen. Nykyään hän pitää tuota sikäli hyvänä kokemuksena, että osaa tunnistaa merkit ja puuttua asiaan jos työ on menossa kitumiseksi. Karmo kertoo, että ohjaaja Mikko Roiha on sanonut osuvasti: "teatterin tekemisen ei tarvitse olla helppoa, mutta ei sen myöskään pidä olla liian vaikeaa."
Onko Karmolla haaveita jostain tietystä näytelmästä, johon hän vielä haluaisi päästä suunnittelemaan lavastuksen? Lyhyesti: ei. Hän on iloinen siitä, että on päässyt tekemään niin oopperaa kuin teatteriakin, isoja ja pieniä produktioita, sekä klassikoita joista pitää kovasti. Pienen näyttämön produktioista hän nostaa erityisesti esiin Täti ja minä -näytelmän. Kaipuuta isompiin saleihinkaan hänellä ei ole.
Lopuksi kysyn klassisen kysymyksen, eli tulisiko Karmolle uran varrelta mieleen mitään sattumusta, jonka hän voisi kertoa. Karmo tuumaa tovin, ja kertoo sitten vuonna 2016 esitetyn Don Giovanni -oopperan teatterin työntekijöiden läheisille suunnatusta ennakkonäytöksestä. Kohtauksessa Don Giovannin pitäisi pukeutua, mutta häneltä lipesi toinen tennari orkesterimonttuun (monttuhan on oopperassa päältä auki, toisin kuin musikaaleissa). Tästä näyttelijä kimpaantui niin, että paiskasi toisenkin kenkänsä voimalla lavasteisiin, katsomatta yhtään mihin sen heitti. Tennari osui Donna Annaa esittäneen näyttelijättären sääreen niin voimalla, että esitys jouduttiin keskeyttämään joksikin aikaa - tällöin yleisö luuli, että juuri edellisessä kohtauksessa kuollut roolihenkilö olisikin kuollut oikeasti. Mutta parinkymmenen minuutin kuluttua Donna Anna saapui urheasti lavalle - kainalosauvojen kera. Esitys saatiin vietyä läpi, ja Donna Anna lauloi paremmin kuin ehkä koskaan; hän oli todennut, että ei tässä muuta voi kuin keskittyä laulamiseen. Tuolloin ensi-ilta oli kahden päivän päässä, ja sinne Donna Annakin suoriutui jo ilman kainalosauvoja. Ja se ensimmäisenä orkesterimonttuun pudonnut tennarikaan ei tehnyt pahempia tuhoja - osui viuluun, mutta soitin pysyi ehjänä. Karmo sanookin, että tästä muistaa että teatterissa voi sattua ja tapahtua aivan mitä tahansa!
 |
| Karmo Mende. Kuva: Jiri Halttunen |
Kun näytelmä on valittu ohjelmistoon, Karmo tapaa ohjaajan ja työryhmän. Ideoita lavastuksesta voi syntyä milloin vain ja missä vain. Ideakuvastoja Karmo ei käytä. Aluksi Karmo piirtää ideansa, ja ne kehittyvät ja jalostuvat pikkuhiljaa myös työryhmän kanssa keskustellessa. Seuraaviin suunnittelukokouksiin ideat materialisoituvat enemmän. Karmo tekee tässä vaiheessa pienoismallin lavastuksesta - siinä lopullinen malli on konkreettisemmin ja selkeämmin esillä kuin piirustuksissa. Sitten Karmo tekee verstasta varten työpiirustukset, ja niiden pohjalta verstas toteuttaa lavasteet - suullisiakin ohjeita käytetään ohessa. Toisaalta tekovaiheessa myös verstaalta tulee ehdotuksia, jolloin lopputulos paranee entisestään. Karmo painottaakin, että lavasteiden valmistumisessa jokainen osa-alue on tärkeä. Lavasteiden käytännön toteutukseen Karmo osallistuu seuraamalla rakentamisen eri vaiheita ja vastailemalla mahdollisiin kysymyksiin. Pienemmässä teatterissa lavastussuunnittelija saattaisi myös rakentaa lavasteet itse, mutta kaupunginteatterissa saa antaa tilaa muille osaaville tekijöille.
 |
| Ansa-musikaalin lavastuksen pienoismalli v.2016. Kuva: Jouni Huhtaniemi |
 |
| Ansa-musikaalin menoa - ja lavastusta v.2016. Kuva: Jiri Halttunen |
Materiaalit lavastuksiin hankitaan monesta eri paikasta, aina tarpeen mukaan. Nykyään netistä tilaaminen on usein se helpoin tapa. Perusmateriaalit kuten vanerit ja metalliosat saadaan rautakaupasta. Saksasta on tilattu suurkokoisia kankaita (6*20 m) hyvällä neliöhinnalla. Kaikenlaista pienempää tilpehööriä Karmo kertoo hankittavan "ihan mistä sattuu" - netissä ja kaupoissa kannattaa aina olla "silmät auki". Taloon jo aiemmin hankittuja tavaroita kierrätetään, ja kun tarvitaan jotain uutta, kannattaa aina kysellä "onko joku sattunut näkemään..." ja sitten voidaan tehdä vaikkapa kirpputorilöytöjä - tämä voi olla aikamoista onnenpeliä. Myös Ikeasta saadaan edullisesti tavaraa.
Entisiä lavastuksia kierrätetään jonkin verran. Esimerkiksi suuren näyttämön lavasteiden runkoja voi käyttää pohjana seuraaville lavastuksille. Kauppamatkustajan kuolema -näytelmään vuonna 2014 toteutettiin pyörivällä näyttämöalustalla oleva rakennus, joka vaati paljon työtä. Samasta rakenteesta muokattiin sitten Prinsessa Ruususen linna samannimiseen näytelmään vuonna 2015. Jos kaupunginteatterilla ei ole käyttöä lavasteille, niitä saatetaan myydä pienemmille teattereille tai kesäteattereille - tähän tarkoitukseen sopivan kokoisia ovat yleensä pienen näyttämön lavasteet. Mutta muuten produktion esitysten päättyessä teatterille tilataan roskalava ja lavasteet hävitetään.
 |
| Kauppamatkustajan kuoleman lavastusta v.2014. Kuva: Jiri Halttunen |
 | |
| Prinsessa Ruusunen, taustalla näkyy linna v.2015. Kuva: Jiri Halttunen |
Kyselin myös Karmon omasta urasta ja työstä. Ollessaan peruskoulun kahdeksannella luokalla Karmo oli päättänyt, että hänestä tulee isona teatterin lavastaja - muita vaihtoehtoja hän ei kokenut omakseen. Hänen isäpuolensa tuumasi tuolloin, että ensin täytyy hakeutua taidekouluun ja sen jälkeen taideakatemiaan. Valmistuttuaan taideakatemiasta Karmo teki ensimmäisen ammattimaisen lavastus- ja pukusuunnittelunsa vuonna 1991. Karmo sanoo, että työn saamiseksi kaikkein tärkeintä tuolloin oli rohkeus ottaa yhteyttä teatteriin ja kysyä töitä.
Jyväskylän kaupunginteatteriin Karmo tuli kuukausipalkkaisena töihin tammikuussa 2014. Ensimmäinen kiinnityksessä tehty lavastus oli Kauppamatkustajan kuolema. Aiemmin hän oli vieraillut talossa - ensimmäinen vierailutyö oli 33 variaatiota vuonna 2012. Kysyn, onko lavastussuunnittelijan työ ehtinyt tänä aikana muuttua jotenkin. Karmo toteaa, että työ sinänsä ei ole muuttunut, mutta eri teatterinjohtajan aikana tehdään hieman erilaisia produktioita.
 |
| 33 variaatiota v.2012. Kuva: Jari Kuskelin |
Karmo on tehnyt tänäkin aikana vierailijana töitä myös muualle. Vuonna 2013 hän teki Kansallisteatteriin lavastus- ja puvustussuunnitelmat näytelmään Kun kyyhkyset katosivat. Marraskuussa ensi-iltansa Tartossa Vanemuine-teatterissa saaneeseen Les Misérables -suurmusikaaliin hän on myös tehnyt sekä lavastus- että puvustussuunnitelman. Les Misistä Karmo mainitsee, että sen työstäminen on tapahtunut harvinaisen pitkällä aikajänteellä - suunnittelu alkoi jo kaksi vuotta sitten. Seuraavaksi Karmon suunnittelemia lavastuksia nähdään Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Carmen-oopperassa - johon Karmo on tehnyt myös pukusuunnitelmat - sekä helmikuussa ensi-iltansa saavassa Kun isoisä Suomeen hiihti -musiikkinäytelmässä. Karmo sanoo, että hänestä on mukava tehdä visuaalista kokonaisuutta eli sekä puvustus- että lavastussuunnitelmat samaan produktioon - vaikka siinä silloin onkin tuplatyömäärä. Tehdessään molemmat Karmo suunnittelee lavastuksen ensin ja sen jälkeen henkilöhahmot lavasteen sisään.
 |
| Tartolaisen teatteri Vanemuinen suurmusikaali Les Misérables, johon Karmo Mende on suunnitellut lavastuksen ja puvustuksen. Kuva: Maris Savik |
Lavastussuunnittelijalla ei ole varsinaista työaikaa. Ideoita voi tulla milloin vain. Karmon päivä muodostuu esimerkiksi niin, että hän on seuraamassa päiväharjoituksia klo 10-14. Sitten hän tekee suunnitelmia, valmistelee muita produktioita ja asioi verstaan kanssa. Lopuksi hän seuraa vielä iltaharjoitusta klo 18-22. Tosin aina päivät eivät ole näin täysiä - työryhmän kanssa sovitaan, milloin Karmon läsnäolo harjoituksissa on tarpeen, esimerkiksi läpimenoissa.
 |
| Tartolaisen teatteri Vanemuinen suurmusikaali Les Misérables, johon Karmo Mende on suunnitellut lavastuksen ja puvustuksen. Kuva: Maris Savik |
Mitä hyviä puolia lavastussuunnittelijan työssä Karmon mielestä on? Työnkuva on vaihteleva produktioittain - kuten myös lavastuksia toteuttavilla puusepillä. Työssä tapaa paljon uusia ihmisiä - kuten vierailevia ohjaajia ja näyttelijöitä - eikä se ole koskaan tylsää. Luominen innostaa, ja onnistumisen tunteet ovat tärkeitä. Ja aina silloin tällöin on ensi-ilta, jolloin saa nauttia siitä että työ on valmis. Huonoksi puoleksi Karmo nimeää sen, että jokaisen uuden produktion kohdalla täytyy aloittaa aivan alusta - paperi on täysin tyhjä. Silloin saattaa iskeä myös "en osaa, en tiedä" -fiilis. Kuitenkin Karmo sanoo, että tämä on ammatinvalintakysymys, ja siksihän tätä työtä tehdään että se kiinnostaa. Ammatillinen vireys pysyy yllä vaikkapa siten, että pääsee katsomaan muiden tekemiä töitä - näkee hienoja onnistumisia ja saa tuntea positiivista kateuttakin. Harmillista kyllä, työhön ei kuulu matkustelua niin että esimerkiksi Carmen-oopperaan voisi käydä aistimassa etelämaalaista ilmapiiriä.
 |
| Toki Karmo on suunnitellut lavastuksia myös pienelle näyttämölle. Täti ja minä -näytelmä v.2017, lavastussuunnittelu yhteistyössä Merja Levon kanssa. Kuva: Jiri Halttunen |
Kysyn Karmolta, onko hänellä jotain erityisiä suosikkitöitä. Hän nimeää Kauppamatkustajan kuoleman, sillä klassikoita on hänen mielestään aina mukava tehdä, ja tämä produktio oli hänen ensimmäinen kiinnitystyönsä Jyväskylän kaupunginteatterissa. Toisaalta myös Les Misérableson ollut hieno työ; iso kakku pureskeltavaksi. Klassikoissa on sekin viehätys, että niistä moni on tietävinään, miten ne muka pitäisi tehdä - silloin lavastussuunnittelija pääsee heittämään kivan haasteen niin itselleen kuin katsojillekin, toteuttamaan omaa näkemystään. Mieleenpainuva produktio on ollut myös Kauas pilvet karkaavat; ensin ei ollut mitään tietoa miten Kaurismäkeläinen fiilis saavutetaan, mutta sitten tuli idea - ja lopputuloshan oli todella kaunis. Karmo sanoo, että lavastussuunnittelijalla on usein jonkinlainen "käsiala", mutta silti työt uudistuvat kerrasta toiseen. Entä onko Karmolla ollut tehtävänä sellaisia produktioita, jotka eivät ole tuntuneet yhtään omalta? Hän kertoo, että Seinäjoella hän joutui lopulta jäämään sairaslomalle kun eräs produktio kävi liian raskaaksi ohjaajasta johtuen. Nykyään hän pitää tuota sikäli hyvänä kokemuksena, että osaa tunnistaa merkit ja puuttua asiaan jos työ on menossa kitumiseksi. Karmo kertoo, että ohjaaja Mikko Roiha on sanonut osuvasti: "teatterin tekemisen ei tarvitse olla helppoa, mutta ei sen myöskään pidä olla liian vaikeaa."
 |
| Kauas pilvet karkaavat v.2017. Kuva: Jiri Halttunen |
 |
| Kauas pilvet karkaavat v.2017. Kuva: Jiri Halttunen |
Onko Karmolla haaveita jostain tietystä näytelmästä, johon hän vielä haluaisi päästä suunnittelemaan lavastuksen? Lyhyesti: ei. Hän on iloinen siitä, että on päässyt tekemään niin oopperaa kuin teatteriakin, isoja ja pieniä produktioita, sekä klassikoita joista pitää kovasti. Pienen näyttämön produktioista hän nostaa erityisesti esiin Täti ja minä -näytelmän. Kaipuuta isompiin saleihinkaan hänellä ei ole.
 |
| Don Giovanni -oopperan visuaalista ilmettä alkuvuodesta 2016. Kuva: Jiri Halttunen |
Lopuksi kysyn klassisen kysymyksen, eli tulisiko Karmolle uran varrelta mieleen mitään sattumusta, jonka hän voisi kertoa. Karmo tuumaa tovin, ja kertoo sitten vuonna 2016 esitetyn Don Giovanni -oopperan teatterin työntekijöiden läheisille suunnatusta ennakkonäytöksestä. Kohtauksessa Don Giovannin pitäisi pukeutua, mutta häneltä lipesi toinen tennari orkesterimonttuun (monttuhan on oopperassa päältä auki, toisin kuin musikaaleissa). Tästä näyttelijä kimpaantui niin, että paiskasi toisenkin kenkänsä voimalla lavasteisiin, katsomatta yhtään mihin sen heitti. Tennari osui Donna Annaa esittäneen näyttelijättären sääreen niin voimalla, että esitys jouduttiin keskeyttämään joksikin aikaa - tällöin yleisö luuli, että juuri edellisessä kohtauksessa kuollut roolihenkilö olisikin kuollut oikeasti. Mutta parinkymmenen minuutin kuluttua Donna Anna saapui urheasti lavalle - kainalosauvojen kera. Esitys saatiin vietyä läpi, ja Donna Anna lauloi paremmin kuin ehkä koskaan; hän oli todennut, että ei tässä muuta voi kuin keskittyä laulamiseen. Tuolloin ensi-ilta oli kahden päivän päässä, ja sinne Donna Annakin suoriutui jo ilman kainalosauvoja. Ja se ensimmäisenä orkesterimonttuun pudonnut tennarikaan ei tehnyt pahempia tuhoja - osui viuluun, mutta soitin pysyi ehjänä. Karmo sanookin, että tästä muistaa että teatterissa voi sattua ja tapahtua aivan mitä tahansa!
Kiitokset Karmolle haastattelusta ja työn iloa tuleviinkin produktioihin!
Kommentit
Lähetä kommentti