Yksin Berliinissä
Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähtiin Yksin Berliinissä -näytelmän vierailun ensi-ilta. Näytelmä perustuu Hans Falladan samannimiseen romaaniin. Tuotannon ovat yhteistyössä toteuttaneet Vapaa Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet, Tanssiteatteri Minimi ja Riihimäen Teatteri. Esityksen on ohjannut, lavastanut ja dramatisoinut Mikko Roiha. Anna ja Otto Quanqelin rooleissa nähdään Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen.
Tarina itsessään kertoo pienen ihmisen elämästä suuren mielipuolisen - ja silti ihmisten luoman - koneiston hampaiden jauhettavana. Rakkaudesta, luona pysymisestä, siitä ettei luovu itsestään eikä rakkaistaan - ei ainakaan ilman vastarintaa.
Näytelmä on todellista näyttelijätyön juhlaa - ilmaus saattaa olla jo kliseinen mutta erittäin tosi tässä esityksessä. Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen tekevät kerrassaan upeaa työtä aina pienistä vivahteista voimakkaimpaankin ilmaisuun saakka. Tunnelma on intensiivinen, vangitseva, viipyilevä ja herkeämätön. Yleisö elää ja hengittää mukana hiirenhiljaa - muutamaa naurunhyrähdystä lukuunottamatta. Näyttelijöistä näkee miten syvälle he uppoavat rooliensa tunnetiloihin. Viistossa valossa poskella kimmeltää kyynelvana. Kohtauksen vaihtuessa nopeasti huomaan kerran, että kun näyttelijän äänen tulisi olla kova ja iskevä, se alkaa pehmeänä ja paksuna - tämä ei yhtään häiritse vaan oikeastaan lisää kunnioitustani siihen miten syvällä näyttelijä roolissaan kulkee. Miten hän päästää näytelmän tapahtumat syvälle itseensä ja samalla avaa itsensä meidän katsojien nähdä.
Näyttelijätyön lisäksi ihailen aivan erityisesti valaistusta; hyvin pienilläkin elementeillä luodaan todella suuria eroja lavan tunnelmaan. Pimeys, varjot, valo maalaavat, peittävät, paljastavat. Kuinka erilaiselta näyttääkään näyttelijä jonka silmät hukkuvat varjoihin kuin hän joka katsoo räikeässä valossa.
Valojen lisäksi äänillä on paljon merkitystä niin tapahtumapaikkojen kuin tunnelmankin luomisessa. Äänisuunnittelusta vastaa Marcello Lussana. Yksinkertainenkin musiikki luo omanlaisensa tunnelman toistuessaan. Radiosta kuuluva lähetys kertoo selkeästi ajankuvasta.
Myös mukana ollut parisuhdemies piti näytelmästä kovasti; sen tiiviydestä, tunnelmasta, ajoittaisesta jännittävyydestä. Tarina oli vahva, ja näyttelijät tekivät hienot roolityöt.
Tämä on kertakaikkiaan upea, intensiivinen, vaikuttava, jännitteinen kokemus. Elegantisti eleetön; kaikki turha on riisuttu. Todella hienoa teatteria joka vetää hiljaiseksi ja mietteliääksi mutta ei kuitenkaan ahdista, vaikka meneekin ihon alle ja jää mieleen hautumaan. Olen kiitollinen. Menkää ihmiset katsomaan.
Yksin Berliinissä Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla. (linkki)
Esityksiä on vielä viisi, 14.2. saakka.
Tarina itsessään kertoo pienen ihmisen elämästä suuren mielipuolisen - ja silti ihmisten luoman - koneiston hampaiden jauhettavana. Rakkaudesta, luona pysymisestä, siitä ettei luovu itsestään eikä rakkaistaan - ei ainakaan ilman vastarintaa.
 |
| Kuva: Mohammed Moe Mustafa |
Näytelmä on todellista näyttelijätyön juhlaa - ilmaus saattaa olla jo kliseinen mutta erittäin tosi tässä esityksessä. Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen tekevät kerrassaan upeaa työtä aina pienistä vivahteista voimakkaimpaankin ilmaisuun saakka. Tunnelma on intensiivinen, vangitseva, viipyilevä ja herkeämätön. Yleisö elää ja hengittää mukana hiirenhiljaa - muutamaa naurunhyrähdystä lukuunottamatta. Näyttelijöistä näkee miten syvälle he uppoavat rooliensa tunnetiloihin. Viistossa valossa poskella kimmeltää kyynelvana. Kohtauksen vaihtuessa nopeasti huomaan kerran, että kun näyttelijän äänen tulisi olla kova ja iskevä, se alkaa pehmeänä ja paksuna - tämä ei yhtään häiritse vaan oikeastaan lisää kunnioitustani siihen miten syvällä näyttelijä roolissaan kulkee. Miten hän päästää näytelmän tapahtumat syvälle itseensä ja samalla avaa itsensä meidän katsojien nähdä.
Näyttelijätyön lisäksi ihailen aivan erityisesti valaistusta; hyvin pienilläkin elementeillä luodaan todella suuria eroja lavan tunnelmaan. Pimeys, varjot, valo maalaavat, peittävät, paljastavat. Kuinka erilaiselta näyttääkään näyttelijä jonka silmät hukkuvat varjoihin kuin hän joka katsoo räikeässä valossa.
 |
| Kuva: Mohammed Moe Mustafa |
Valojen lisäksi äänillä on paljon merkitystä niin tapahtumapaikkojen kuin tunnelmankin luomisessa. Äänisuunnittelusta vastaa Marcello Lussana. Yksinkertainenkin musiikki luo omanlaisensa tunnelman toistuessaan. Radiosta kuuluva lähetys kertoo selkeästi ajankuvasta.
Myös mukana ollut parisuhdemies piti näytelmästä kovasti; sen tiiviydestä, tunnelmasta, ajoittaisesta jännittävyydestä. Tarina oli vahva, ja näyttelijät tekivät hienot roolityöt.
Tämä on kertakaikkiaan upea, intensiivinen, vaikuttava, jännitteinen kokemus. Elegantisti eleetön; kaikki turha on riisuttu. Todella hienoa teatteria joka vetää hiljaiseksi ja mietteliääksi mutta ei kuitenkaan ahdista, vaikka meneekin ihon alle ja jää mieleen hautumaan. Olen kiitollinen. Menkää ihmiset katsomaan.
Yksin Berliinissä Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla. (linkki)
Esityksiä on vielä viisi, 14.2. saakka.
Kommentit
Lähetä kommentti