Luuseri (ensi-ilta)
Tiistaina 20.3. nähtiin Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä koulukiusaamismonologi Luuserin ensi-ilta. Teksti on Henrik Ståhlin kirjoittama, ja se perustuu hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa yläasteelta.
Näytelmän alku imaisee mukaansa. Paidoissa on määreitä, jotka on helppo heittää puolihuolimattomasti jonkun päälle, mutta jotka sen jälkeen voivat leimata henkilöä muiden silmissä - ja hänen omissaankin - pitkän aikaa. Katsojana alan piankin toivoa, että kaikkien kerrosten jälkeen ydinmääreeksi jäljelle jäisi jotain positiivista, jotain hyvää.
Näytelmän on ohjannut Miikka Tuominen, joka käsiohjelmassa kertoo halunneensa tutkia ihmisen erilaisten roolien merkitystä ja vaikutusta yhteisöissä; kuinka ihminen joutuu toimimaan roolinsa mukaan, vaikkei sitä olisi itse valinnut. Tämä tuleekin hyvin esille näytelmässä; miten erilainen päähenkilö on roolissaan kiusattuna luuserina, omassa vertaisryhmässään, kotonaan, omassa mielessään. Ja kuinka kouluaikana saatu leima voi vaikuttaa surullisen vahvasti vielä aikuisenakin, vaikka yhteisö ympärillä on muuttunut moneen kertaan.
Näyttelijä Hannu Rantala esittää näytelmän kaikki roolit - ja muuntuu moneksi yhdessä pyörähdyksessä. Koulun vähemmän intellektuellin öykkärin, kestohymyilevän ammattiymmärtäjän, luhistetun aikuisen miehen, yläkoulutytön ja monien muiden hahmot ilmaantuvat silmänräpäyksessä esiin ja vaihtuvat taas muuksi. Hän käyttää monipuolisesti niin ilmeitään, eleitään, liikkumistaan, asentoaan kuin ääntäänkin.
Tellervo Syrjäkarin suunnittelema visualisointi ja Jani Lappalaisen sävellykset, ääni- ja videosuunnittelu sekä piirrokset luovat puitteet esitykselle. Huolimatta siitä, että kaikki on täytynyt suunnitella helppoa kuljettamista silmällä pitäen, esillepano on toimiva. Kun pääpaino on tarinaansa kertovassa henkilössä, vähillä elementeillä saadaan luotua hyvä tausta.
Esityksen jälkeen oli keskustelutilaisuus, jossa käytiin läpi tuntemuksia ja kokemuksia niin esityksestä kuin kiusaamisesta muutenkin - sekä keinoista puuttua siihen. Keskustelua heräsi tällä kertaa jonkin verran. Eräs katsoja kertoi riipaisevan esimerkin näkemästään koulukiusaamisesta. Muutamakin sanoi, miten tärkeää on, että aihetta käsitellään tällä tavoin; kiertävällä esityksellä, teatterin keinoin, toivottavasti mahdollisimman monen yläkoululaisen ja heidän opettajiensa nähtäväksi ja ajateltavaksi.
Kiusaamisen järjettömyys ja vaikutukset tulevat selkeästi osoitetuiksi, ja esitys herättää monenlaisia tunteita. Turhautumista siitä, miten on mahdollista, että tätä samaa tarinaa käydään läpi päivästä toiseen monissa kouluissa, monien lasten ja nuorten kohdalla, eikä se silloin ole näytelmää vaan täyttä totta. Surua. Myötätuntoa. Mutta myös iloa silloin, kun henkilö löytää itsestään sellaista voimaa, mitä muut eivät kaikesta yrittämisestä huolimatta saa häneltä vietyä. Ja on näytelmässä myös hauskojakin hetkiä - nauru vapauttaa tunnelmaa.
Todella toivon, että mahdollisimman monet yläkoululaiset sekä heidän opettajansa ja vanhempansa - ynnä muu vastaava lähipiiri - näkisivät tämän esityksen. Jospa tästä olisi osaltaan apua loputtomalta tuntuvassa taistelussa koulukiusaamista vastaan, tai sen uhrien hyväksi. En tiedä, voiko tämä läpäistä kiusaajien kuoren - kovasti niin toivoisin. Ehkäpä tämä voisi kannustaa puuttumaan kiusaamiseen, tai ettei uhria jätetä yksin. Ehkäpä tämä voisi antaa toivoa siitä, että raadollisimmillaankaan kouluaika ei kestä ikuisesti, ja sen jälkeen - tai toki jo sen aikana - elämä voi kohentua. Voimia ja jaksamista kaikille, joita asia koskettaa.
Luuseri Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).
Tänä keväänä Luuserista oli vain kolme näytöstä teatterilla, ja ne ovat jo menneet. Esitys on mahdollista tilata kevätkaudella Jyväskylän kouluihin. Syksyllä on luvassa lisää näytöksiä myös teatterissa.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Näytelmän alku imaisee mukaansa. Paidoissa on määreitä, jotka on helppo heittää puolihuolimattomasti jonkun päälle, mutta jotka sen jälkeen voivat leimata henkilöä muiden silmissä - ja hänen omissaankin - pitkän aikaa. Katsojana alan piankin toivoa, että kaikkien kerrosten jälkeen ydinmääreeksi jäljelle jäisi jotain positiivista, jotain hyvää.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Näytelmän on ohjannut Miikka Tuominen, joka käsiohjelmassa kertoo halunneensa tutkia ihmisen erilaisten roolien merkitystä ja vaikutusta yhteisöissä; kuinka ihminen joutuu toimimaan roolinsa mukaan, vaikkei sitä olisi itse valinnut. Tämä tuleekin hyvin esille näytelmässä; miten erilainen päähenkilö on roolissaan kiusattuna luuserina, omassa vertaisryhmässään, kotonaan, omassa mielessään. Ja kuinka kouluaikana saatu leima voi vaikuttaa surullisen vahvasti vielä aikuisenakin, vaikka yhteisö ympärillä on muuttunut moneen kertaan.
Näyttelijä Hannu Rantala esittää näytelmän kaikki roolit - ja muuntuu moneksi yhdessä pyörähdyksessä. Koulun vähemmän intellektuellin öykkärin, kestohymyilevän ammattiymmärtäjän, luhistetun aikuisen miehen, yläkoulutytön ja monien muiden hahmot ilmaantuvat silmänräpäyksessä esiin ja vaihtuvat taas muuksi. Hän käyttää monipuolisesti niin ilmeitään, eleitään, liikkumistaan, asentoaan kuin ääntäänkin.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Tellervo Syrjäkarin suunnittelema visualisointi ja Jani Lappalaisen sävellykset, ääni- ja videosuunnittelu sekä piirrokset luovat puitteet esitykselle. Huolimatta siitä, että kaikki on täytynyt suunnitella helppoa kuljettamista silmällä pitäen, esillepano on toimiva. Kun pääpaino on tarinaansa kertovassa henkilössä, vähillä elementeillä saadaan luotua hyvä tausta.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Esityksen jälkeen oli keskustelutilaisuus, jossa käytiin läpi tuntemuksia ja kokemuksia niin esityksestä kuin kiusaamisesta muutenkin - sekä keinoista puuttua siihen. Keskustelua heräsi tällä kertaa jonkin verran. Eräs katsoja kertoi riipaisevan esimerkin näkemästään koulukiusaamisesta. Muutamakin sanoi, miten tärkeää on, että aihetta käsitellään tällä tavoin; kiertävällä esityksellä, teatterin keinoin, toivottavasti mahdollisimman monen yläkoululaisen ja heidän opettajiensa nähtäväksi ja ajateltavaksi.
Kiusaamisen järjettömyys ja vaikutukset tulevat selkeästi osoitetuiksi, ja esitys herättää monenlaisia tunteita. Turhautumista siitä, miten on mahdollista, että tätä samaa tarinaa käydään läpi päivästä toiseen monissa kouluissa, monien lasten ja nuorten kohdalla, eikä se silloin ole näytelmää vaan täyttä totta. Surua. Myötätuntoa. Mutta myös iloa silloin, kun henkilö löytää itsestään sellaista voimaa, mitä muut eivät kaikesta yrittämisestä huolimatta saa häneltä vietyä. Ja on näytelmässä myös hauskojakin hetkiä - nauru vapauttaa tunnelmaa.
Todella toivon, että mahdollisimman monet yläkoululaiset sekä heidän opettajansa ja vanhempansa - ynnä muu vastaava lähipiiri - näkisivät tämän esityksen. Jospa tästä olisi osaltaan apua loputtomalta tuntuvassa taistelussa koulukiusaamista vastaan, tai sen uhrien hyväksi. En tiedä, voiko tämä läpäistä kiusaajien kuoren - kovasti niin toivoisin. Ehkäpä tämä voisi kannustaa puuttumaan kiusaamiseen, tai ettei uhria jätetä yksin. Ehkäpä tämä voisi antaa toivoa siitä, että raadollisimmillaankaan kouluaika ei kestä ikuisesti, ja sen jälkeen - tai toki jo sen aikana - elämä voi kohentua. Voimia ja jaksamista kaikille, joita asia koskettaa.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Luuseri Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).
Tänä keväänä Luuserista oli vain kolme näytöstä teatterilla, ja ne ovat jo menneet. Esitys on mahdollista tilata kevätkaudella Jyväskylän kouluihin. Syksyllä on luvassa lisää näytöksiä myös teatterissa.
Kommentit
Lähetä kommentti