Peterin paikkuuta - teatterin taikuutta

Glamour & Glam tapahtumassa lauantaina 28.4. näyttelijä Saara Jokiaho loukkasi polvensa. Täsmälleen viikko sen jälkeen piti jälleen olla Peter Pan -musikaaliin näytös, ja Saarahan on esittänyt nimiroolia eli Peteriä. Rooli on monella tapaa vaativa; Saara kirmailee pitkin lavaa kuin pieni eläin lähes koko ajan ja laulaa paljon. Itse arvelin aluksi, että kevään loput Peterit joudutaan peruuttamaan - mutta ei suinkaan! Musikaalissa kadonnutta poikaa Tottelia näyttelevä Aaro Vuotila paikkaa Saaraa Peterin roolissa kevään lopuissa näytöksissä. Olin katsomassa ensimmäisen näytöksen jossa Aaro oli Peterinä.

Alussa oli hyvin koskettava hetki, jolloin Saara ikäänkuin luovuttaa "peteriyden" Aarolle; tilanne oli täynnä molemminpuolista arvostusta ja lämpöä. Aaro otti Peterin roolin haltuun viikossa - ja teki todella hyvää työtä! Saara laulaa esityksessä näkymättömissä pari kappaletta, joissa Aaron ilmeet ja olemus lavalla elävät täysin laulun mukana - mistään playback -suunaukomisesta ei ole kyse! Kahden eri näyttelijän toteuttamat roolityöt ovat toki keskenään hieman erilaisia - voisi sanoa, että näistä Petereistä toinen on jätkämäisempi, toinen pöyhkeämpi - mutta Aaro tekee roolia hyvin samantyyppisenä kuin miksi Saara on sen koko prosessin aikana luonut. Ihailtavaa heittäytymistä! Ja myös työyhteisön tukea.

Koska Aaro siirtyi Tottelin roolista Peterin rooliin, piti sitten paikata myös Totteli - sen teki musikaalin kadonneissa pojissa toista kaksosista näyttelevä Ayla Brinkmann. Myös tämä siirto tapahtui tietenkin viikossa, ja myös Ayla oli ottanut uuden roolinsa haltuun todella hyvin! Toinen kaksonen näyttelee sitten itsekseen, eikä ainakaan minun mielestäni toisen puuttuminen häiritse esitystä. Muutaman muutoksen bongasin; esimerkiksi kohdassa jossa yleensä lauletaan "kaksosen veli taas löydetään puusta" sanat muuntuvat muotoon "kun kaksosen veli ei löydykään puusta".

Musikaalin olen viimeksi nähnyt viime vuoden puolella, ja on se näinä kuukausina muuttunut hieman muutenkin - kaikkiaan siihen on tullut entisestään lisää leikkiä, huulenheittoa ja irrottelua. Muutamat kohdat mahdollistavat pienen vuorosanojen improvisoinninkin; tällä kertaa Mikä-Mikä-Maasta löytyy "Lasse Hirvikärpänen" (oikeastaanhan orkesterimontusta pistää esiin kapellimestari Lasse Hirven pää).

Jututin Aaroa heti esityksen jälkeen - miten viikko on mennyt, miten hän on valmistautunut rooliinsa? Aaro kertoi: "Viikko on treenattu tosi intensiivisiä päiviä sekä työkavereiden kanssa, että olen jatkanut vielä kotona iltasella. Aamulla kun kävelin kotoa tänne, tein samalla läpimenon. Eilisiltana kymmenestä yhteentoista tein kotipihalla yksinäni läpimenon koirien kanssa. Eniten minua ovat auttaneet Roosa, joka on meidän Leena Kultasemme, sekä koreografimme Kira. Ja tietysti Saara, jolta pystyin aina kysymään mitä missäkin kohdassa tapahtuu - jos en saanut selvää esitystallenteesta tms. Katsoin siis esitystallennetta ja opettelin sen avulla toimintoja ja asemia lavalla. Esimerkiksi varjon pyydystäminen tuli yllätyksenä, koska normaalisti olen sillä hetkellä ollut itse laittautumassa Totteliksi."

Entä mikä Peterin roolin omaksumisessa on Aaron mielestä ollut haastavinta? Aaro pohtii: "Olen ajatellut tätä kuin rappusten askelmina - henkisinä askeleina. Jo siinä, että ryhdyin puhumaan Peterin repliikkejä ääneen, oli aluksi jotain väärän tuntuista. Kun rupesin puhumaan niitä fiiliksen kanssa, tuli jälleen uusi askel lisää. Yksi iso henkinen askel oli myös käydä hakemassa Peterin asusteita Saaran pukuhuoneesta ja sovittaa niitä. Askel kerrallaan on menty, en tiedä onko jokin niistä ollut vaikeampi kuin muut." Täytyy näin maallikkona (vaikka bloggaajana alaan olenkin tutustunut) sanoa, että etukäteen itse ajattelin kuulevani jotain tekstin ja/tai toiminnan opettelemisesta näin lyhyessä ajassa, mutta Aaro nimesikin nimenomaan tuon, että joutuu ottamaan kollegan roolin häneltä omakseen - vaikka kuinka pakkotilanteessa.

Mutta on tekeminen ollut myös kivaa. Kun kysyn, mikä on ollut hauskinta, Aaro tuumaa: "Olihan tuo ihan tosi kiva esitys kun se pääsi käyntiin. Tietää kuitenkin, että tämä on tällainen yhteinen leikki, tietää että pystyy leikkimään sen ja kaikki auttavat. Hienoa oli päästä tekemään tällaista roolia! Todella ikävää että Saaralle kävi noin, mutta hauskaa että tuli tällainen mahdollisuus koska tosi kivaahan tätä on tehdä. On ollut todella mielenkiintoista tässä vaiheessa päästä näkemään koko produktio uudesta kulmasta! Nähdä tilanteet, joissa on itse aiemmin ollut eri roolissa ja nähdä koko tarinan kaari. Ainutlaatuinen kokemus."

Aaro Vuotila Peter Panina, Saara Jokiaho omana itsenään sekä Roosa Karhunen Leena Kultasena.

Kadonneesta kaksosesta Totteliksi muuntautunut Ayla kommentoi: "Kadonneiden poikien jengi on heittämällä parhaita jengejä, joita tiedän. Hyvä pojat! Totteliksi naamioituminen kävi ehkä siksi yllättävänkin orgaanisesti. Tarkkailevan ja tuumailevan hahmon kanssa on ollut helppo ystävystyä."

Entä miten Saaralla on tämä viikko mennyt? Kuinka hän on jaksellut? Miten hän on auttanut Aaroa pääsemään Peterin nahkoihin, ja miltä tämä kaikki on tuntunut? "Onnettomuuden jälkeen tunnelmat olivat monta päivää tosi onnelliset, iloiset ja kiitolliset. Tajuan niin selkeästi, että olisi voinut käydä todella paljon pahemminkin. Onnettomuutta kuvaillessa on tullut itku, kun puhun siitä miten ylpeä olen jalastani, sen lihaksista ja nivelsiteistä kun ne jaksoivat ambulanssin odotuksen ilman, että mikään katkesi tai repesi. Olen kiitellyt jalkaani ihan ääneen, jopa yksin kotona ollessa. Sairaslomalaiseksi oli kyllä hektinen viikko - nyt levossa jalka pääsee selkeästi paremmin paranemaan ja turvotus laskee. Että sinänsä oli minulta ehkä vähän tyhmää palvoa Thalian alttaria vammautuneena. Mutta ohjaaja ei uudelta ohjaukseltaan päässyt paikalle, joten Kira ja minä koulutimme Aaroa neljän harjoituksen eli kahden kokonaisen työpäivän verran. Tokihan tässä vaiheessa esityskautta minä olen kiistatta Peter Panin hahmon asiantuntija. Alkuviikosta, kun Aaro opetteli Peteriä taltioinnista, hän saattoi soittaa vaikka kävelyltä ja kysyä "Mihin sä laitat sen varjon kun saat sen irti seinästä, kaappiinko?" "Ei kun laatikkoon!" Sitten heipat, ja hän jatkaa pohdintojaan. Tuntuuhan se oudolta ja on tavallaan surullista luopua rakkaasta hahmosta, mutta Aaroa parempaa manttelinperijää en voisi kuvitella. Väittäisin, että me kaksi olemme tämän talon näyttelijöistä eniten sieluiltamme Peter Paneja, ja ilolla olen viestikapulaa Aarolle ojentanut. Oli niin hullu viikko, että ei ollut aikaa ja tilaa omalle tunteilulle. Ehkä surutyön aika koittaa vielä kun rauhoitun sairaslomalle. Minulle on henkisesti helpompaa että olen yhä osa esitystä laulun kautta. Olen yhä osa ryhmää ja tarinaa vaikka en näyttämöllä kiepukaan. Lauantaina Aaron ensimmäisessä esityksessä sain juuri ja juuri laulettua Kauniin kuoleman maan loppuun kun tuli itku siitä, miten ylpeä olen Aarosta."


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tukkijoella (UIT)

Suruttomat (ensi-ilta)

Tulossa: Rauhaa!