Viime keväänä Jyväskylän kaupunginteatterissa ensi-iltansa saanut Luuseri, monologi koulukiusaamisesta, jatkuu tänä syksynä. Esitys kiertää yläkouluissa. Kyselin näyttelijä Hannu Rantalalta Luuserin kuulumisia - ja sain paneutuneet vastaukset. Suuri, lämmin kiitos Hannulle prosessin ja esityksen avaamisesta!
Mikä Luuserin tekemisessä on ollut antoisinta?
Näyttelijänä on ollut antoisaa huomata, kuinka produktio on kehittynyt esitys esitykseltä, kun on saanut esittää sitä hyvin monenlaisille yleisöille ja vielä hyvin monenlaisissa esitystiloissa. Vaikka tässä vaiheessa esityksiä on takana jo noin parikymmentä, tuntuu että tekstistä löytää koko ajan uusia sävyjä ja on kiinnostavaa kuinka niiden mukana näyttämöllinen ilmaisu ja ajatus syvenee. Lisäksi näyttelijänä rakastan haasteita ja monologin teko, jota sanotaan myös teatterin kuninkuuslajiksi, tarjoaa joka kerta omanlaistaan haastetta. Yleisöhän on ikään kuin ainoa vastanäyttelijä, jonka kanssa hengitetään samaan tahtiin ja pyritään löytämään yhteinen rytmi esitykseen. Lisäksi on mahtavaa, kuinka monipuolisella tunneskaalalla tässä produktiossa pääsee näyttelemään, sekä tekemään monia eri hahmoja. On ollut antoisaa huomata, että yleisö on kokenut produktion merkityksellisenä. Parasta teatterin tekijänä on ollut tietysti kokemus siitä, että saa mahdollisuuden esittää monologia sen erityiselle kohderyhmälle eli yläkoululaisille nuorille. Olen onnellinen siitä kokemuksesta, jonka olen saanut jokaisen koulukeikan jälkeen, että nuoret ovat selkeästi pysähtyneet kuuntelemaan tarinaa. Tärkeintähän on, että esitys herättäisi heissä ajatuksia ja tunteita, jotka parhaimmillaan vaikuttaisivat siihen, että he alkavat omassa arjessaan ehkäisemään koulukiusaamisen syntymistä ja myös rohkeammin puuttumaan kiusaamiseen.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Entä onko ollut haasteita?
Esitysprosessin aikana haaste, jonka tiedostin jo etukäteen, oli erityisesti keikkaolosuhteet. Kierrän suurimmaksi osaksi yksin ja ajan siis myös lavalta käsin esityksen tekniikan eli videonprojisoinnit ja äänet. Joskus minulla saattaa olla myös teknikko mukana. Yhtenä päivänä saattaa olla kaksi koulukeikkaa, joista ensimmäinen voi olla esimerkiksi aamuyhdeksältä, mikä tarkoittaa että paikan päällä on oltava viimeistään tuntia ennen esitystä. Tunti aikaa kasata tekniikka, tehdä mahdolliset tekniikkasäädöt ja ottaa pieni lämmittely, ettei tapahdu mitään loukkaantumisia koska esitys on todella fyysinen. Yhdessä koulussa on 45 minuutin esitys, jonka jälkeen on 20 minuutin loppukeskustelu. Tämän jälkeen nopea tavaroiden purkaminen ja pakkaaminen ja siirtyminen autolla seuraavalle koululle. Taas tekninen pystytys ja säätö, lämmittely, esitys, keskustelu ja purku. Joskus tällaisia päiviä saattaa olla samalla viikolla useita. Tämä vaatii todella tarkkaa etukäteissuunnittelua ja aikataulutusta. Samoin itsestään täytyy pitää hyvää huolta eli ajatella tarkkaan milloin syö, milloin treenaa ja milloin lepää. Tällä kaikella varmistaa sen, että näyttelijän instrumentti eli kroppa on vireänä ja mieli pysyy kirkkaana. Vaikka joskus tiukan keikkaputken jälkeen saattaa hieman väsy painaa, antaa produktion tekeminen niin paljon positiivista energiaa, että yleensä väsymys unohtuu nopeasti.
Millä tavoin olet päässyt sisään koulukiusatun pojan maailmaan? Miten olet kokenut ko. roolin?
Tämä esitys on ehdottomasti tähänastisen näyttelijänurani henkilökohtaisin roolityö. Aihe oli minulle hyvinkin läheinen. Siitä syystä myös tuntuu, että omalla kohdallani oli oikea aika päästä tekemään tämän kaltainen roolityö. Olen 27-vuotias ja siitä ajasta kun olen ollut ylä-asteella, olen kasvanut samanverran vuosia ihmisenä. Se on luonut mahdollisuuden tarkastella omia koulukokemuksiani ikäänkuin objektiivisesti. Kuitenkin monet muistothan varastoituvat mieleen ja kroppaan ajatuksina ja tunteina. Näiden asioiden täytyy olla käsitelty henkilökohtaisella tasolla ja niiden kanssa pitää olla niinsanotusti sinut. Uskon, että ehjän roolihahmon rakentaminen vaatii sitä, että näyttelijä tuo itsestään rohkeasti jotain roolihahmoon. Jokaisessa roolihahmossahan näyttelijä automaattisestikin hyödyntää omaa elämänkokemustaan ja tässä produktiossa minun on ollut hyvin helppo ymmärtää roolihahmoani, hänen ajatuksiaan ja tunteita sekä myös sitä, miksi hän toimii niin kuin toimii. Näytelmän maailmassahan 30-vuotias mies pohtii omaa yläasteaikaansa ja palaa siihen mielessään ja ajatuksissaan - näin hän myös tarkastelee asioita objektiivisesti, mutta tuo kuitenkin esiin kuinka nuorena koetut traumaattiset kokemukset ovat jättäneet häneen jälkensä. Tämä näkökulma auttoi myös roolityön syventämisessä. Lisäksi tutustuin koulukiusaamiseen aiheena lukemalla paljon tietokirjallisuutta, jonka kautta pyrin ymmärtämään mistä koulukiusaamistilanteissa on psykologisesti ja tieteellisesti tarkasteltuna kysymys, esimerkiksi ryhmädynamiikan näkökulmasta.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Miten näyttelijän kannalta eroaa tehdä kiertävää esitystä kuin teatterissa esitettävää?
Merkittävimmät eroavaisuudet liittyvät ehkä tilallisiin muutoksiin. Esitystila on kiertueella aina eri ja kiinnostavinta on se, että menemme esittämään esitystä suoraan sen kohderyhmän luo, siihen ympäristöön mihin näytelmäkin sijoittuu - eli yläkouluille. Tämä luo näyttelijälle pelkästään mahdollisuuksia käyttää luovuuttaan ja saada luotua jokaisesta esityksestä erilainen. Esitykseen vaikuttavat hyvin monet yksittäiset seikat kuten esitystilan koko ja muoto, yleisön sijoittuminen esitystilassa, oppilaiden luokka-aste sekä esityksen kellonaika (esim. aamulla vai iltapäivällä.)
Mitä odotit talon ulkopuolisilta esityksiltä? Täyttyivätkö odotukset, mikä kenties yllätti?
Minulla oli ennestään jonkin verran kokemusta kiertueteatterista, koulumaailmassa työskentelystä sekä nuorten parissa toimimisesta ammattilisesti. Näin ollen ennakkoodotukset, joita oli, myös täyttyivät. Tietysti jokainen esitys ja yleisö on ainutlaatuinen ja esitys täytyy sovittaa siihen hetkeen. Olin omalta osaltani varautunut siihen, että joskus yleisössä saattaisi olla varsinkin esityksen loppupuolella keskittymisvaikeuksia tai aiheutua häiriötilanteita, mutta suurin osa yleisöistä on lähtenyt tosi hyvin mukaan näytelmän maailmaan.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Ovatko nuoret osallistuneet näytelmän jälkeiseen keskusteluun? Voitko yleisellä tasolla kertoa jotain esimerkkejä mistä he ovat puhuneet?
Loppukeskusteluissa on noussut esiin hyvin monenlaisia seikkoja. Kysymyksiä, joita olemme yhdessä pohtineet ovat olleet muun muassa:
- Mitkä asiat olisivat voineet auttaa päähenkilöä itse saada kiusaamisen loppumaan ja miten muut olisivat voineet auttaa häntä siinä?
- Millaista vallankäyttöä kiusaamisen taustalla on ja miten sitä voitaisiin ehkäistä koko yhteisön puolesta?
- Oliko Henrikille annettu ”Luuseri” -leima vain ulkopuolelta määriteltyä vallankäyttöä ja tilannetta pahensi se, että Henrik itse uskoi siihen?
- Mitkä olivat päähenkilön vahvuudet, jotka auttoivat häntä selviämään kiusaamisesta? Jokaisella on jokin vahvuus ja positiivinen erityispiirre jota vaalia ja tunnistaa myös se muissa.
- Mikseivät aikuiset tai kaverit uskalla puuttua kiusaamiseen ja mitä kaikki pelkäävät kiusaamistilanteessa?
Esiin nousi keskustelua myös siitä, kuinka kiusaamistilanne vaikuttaa koko ryhmään ja oppilaat kokivat, että koko ryhmällä on näin ollen vastuu ja mahdollisuus ennaltaehkäistä kiusaamista olemalla tukematta sitä hiljaisella hyväksynnällä.
Millaista palautetta olet saanut nuorilta ja aikuisilta?
Tässä koulukeikoilta kerättyjä nimettömiä palautteita:
- Pidin esityksen ”suorapuheisuudesta” ja aidosti kuvatuista kiusaamistilanteista. Pidin myös ns. onnellisesta lopusta koska kiusaamistilanteet eivät pääty aina näin onnellisesti.
- Näytelmä oli mielestäni hieno ja opettavainen. Näyttelijä suoriutui täydellisesti ja olen vaikuttunut hänen taidoistaan. Hänen äänensä kuului koko ajan hyvin ja hän eläytyi moneen rooliin yhtä aikaa. Aplodit hänelle.
- Pahinta esityksessä oli se, että suurin osa mitä tapahtui näyttämöllä on totta ja voi tapahtua muissa kouluissa. Tykkäsin ideasta ja aiheesta. Tehkää lisää tän tapaisia esityksiä.
- Tarina itsessään pistää ajattelemaan vielä pitkäksi aikaa esityksen jälkeenkin ja tämä on mun mielestä sellasia näytelmiä joka kaikkien pitäisi nähdä juuri tän vahvan sanoman takia.
- Hyvä ottaa tämmöinen vaikea asia esille. Joku voisi sanoa mitä se auttaa, mutta se on pieni askel eteenpäin
- Esitys herätti minussa paljon sääliä ja tunteita koska kiusaaminen on väärin mutta se on tosiasia jota ei saa vähätellä tai väistää.
- Esitys oli hyvä ja tärkeästä aiheesta. Pidin siitä, että henkilö kiersi yleisössä ja otti yleisön tavallaan mukaan.
- Esitys oli hyvä, koska siinä tuli hyvin esille mitä kiusaaminen voi tehdä ihmiselle. Esiintyjä oli mahtava ja osasi esittää montaa ihmistä kerralla.
- Itse ainakin tykkäsin esityksestä ja esitys sai minut vastustamaan yhä enemmän kiusaamista.
 |
| Kuva: Miikka Tuominen |
Kuinka paljon Luuseria on esitetty talon ulkopuolella? Entä paljonko esityksiä on tulossa?
Talon ulkopuolisia esityksiä on tähän mennessä kertynyt 14 kpl ja niitä on luvassa vielä tänä syksynä parhaimmillaan noin 15 kpl. Lisäksi ensi keväänä myös koulukeikat edelleen jatkuvat ja lähdemme kiertämään esityksellä myös muihin Keski-Suomen kuntiin.
Jos vielä tulee mieleen jotain mitä haluat kertoa niin sana on vapaa!
Olen toiminut reilun vuoden Jyväskylän kaupunginteatterissa työnimikkeellä näyttelijä-yleisötyöntekijä. Koulutukseltani olen Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK. Tämän produktion osalta olen kokenut, että olen mitä parhaimmalla tavalla pystynyt yhdistämään nämä kaksi työnkuvaa. Olen saanut toimia sekä näyttelijänä että teatterikasvattajana. Lisäksi meillä on tulevaisuudessa tulossa esityksen oheen myös pidempi draamatyöpaja nuorille, jossa syvennytään esityksen teemoihin. Työpajassa pohditaan ja harjoitellaan konkreettisesti draaman työkaluja hyödyntäen, kuinka toimimme kun kohtaamme koulukiusaamista ja miten voimme yhä paremmin oppia tunnistamaan kiusaamistilanteita, ennaltaehkäistä niitä ja puuttua niihin.
Juttu Luuserin ensi-illasta (linkki).
Kommentit
Lähetä kommentti