lauantai 22. syyskuuta 2018

Kovaa kyytiä (ensi-ilta)

Kovaa kyytiä nähtiin eilen ensi-illassa Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Voisin sanoa, että kyseessä on Anneli Karppisen yhden näyttelijän naissukupuolen voimavahvuustyö. Käsikirjoittaja Jouni Inkala on kirjoittanut tekstin nimenomaan Karppiselle, joka on itse ohjannut näytelmän - tai itseohjautunut roolissaan.

Erityinen piirre näytelmässä on myös se, että päähenkilö omaishoitaja Lyyli Kiisselin ajatukset tulevat ääninauhalta Karppisen puhumina. Karpinen ei itse sano esityksen aikana kuin aivan muutaman satunnaisen sanan. Ensin kestää hetken tottua ratkaisuun, mutta sitten se rupeaa tuntumaan hyvinkin luontevalta. Toteutus myös sallii sen, että Lyyli voi tehdä lavalla eri asioita - tai vaikkapa olla tekemättä - kuin mitä ääninauha kertoo. Anneli Karppinen tekee tarkkaa työtä ilmeillään, eleillään, olemuksellaan - ja täydessä synkassa ilmeikkään äänensä kanssa. Pekka Hiltunen herra Kiisselinä tekee pienen mutta tarpeellisen roolin - etenkin hetkessä, jossa väläytetään yhteisen elämän värisyttävää onnea.

Kuva: Matti Salmela

45 minuuttiin mahtuu paljon ikääntyneen naisen elämästä; niin kipupisteitä, epätoivoa ja uupumusta kuin onnen ja ylpeydenkin hetkiä. Surullista on se, että viimeksimainitut kuuluvat enemmän menneisyyteen, ensinmainitut nykyisyyteen. Käy myös selväksi, mikä Lyyliä kantaa nykyisessä raskaassa elämäntilanteessa - elämässä on ja on ollut niitä kuuluisia myötä- ja vastamäkiä. Uskon, että moni omaishoitaja (tai omaishoitoon muuten kosketuksissa oleva) tunnistaa vähintään osaan ajatuksista omikseen - ehkä paljonkin. Sen mitä asiaa sivustakatsojana tunnen, osa ajatuksista voi osua suorastaan satuttavan hyvin kohdalleen.

Lavastus, puvustus, valot ja taustaäänet tukevat esitystä hyvin. Pienillä elementeillä saadaan esimerkiksi "ajatusten karusta sellistä" (kuten näytelmän esittely kuuluu) karuselli. Visualisoinnista ovat vastanneet Karmo Mende, Anneli Karppinen ja Tuovi Räisänen. Valot ovat Asko Konttisen ja äänet Ari Lampisen käsialaa.

Kuva: Matti Salmela

Ensi-iltayleisö oli erittäin naisvoittoinen ja yleisö tuntui olevan kovasti mukana Lyylin ajatuksissa. Naurahdeltiin iloisesti hupaisille kohdille (kyllä, niitäkin löytyy - ei tämä pelkkää synkkyyttä ole), oltiin hyvin hiljaa vakavammissa kohdissa - ja lopuksi taputettiin sekä hurrattiinkin.

Kovaa kyytiä ei ehkä ole suurten massojen näytelmä, mutta uskon että he, joita aihe kiinnostaa, saavat siitä irti paljonkin. Ja on se mielenkiintoista ja taitavaa teatteria, jonka loppu saa kylmät väreet vilahtamaan läpi kehon ja surumielisen, lämpimän hymyn huulille.

Kovaa kyytiä Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti