Suruttomia sanoja

Jyväskylän kaupunginteatterissa esitetään vielä toukokuulle saakka Suruttomat-musikaalia, jonka musiikkinumeroiden sanoitukset on kirjoittanut Heikki Salo. Hänethän tunnetaan varmasti parhaiten Miljoonasade-yhtyeen laulajana ja sanoittajana. Salo on kerrassaan loistava kirjoittaja! Suruttomat-musikaalin sanoituksista löytyykin monia upeita ilmaisuja ja kaunista, rikasta kieltä. Me, jotka tunnemme Miljoonasateen kappaleiden sanoja, löydämme musikaalin sanoituksista ainakin pari tutun oloista kohtaa - tästä lisää tuonnempana. Musikaalin kappaleiden sävellykset on tehnyt Matti Puurtinen.

Keskellä Anna-Maija Oka (Homsantuu).
Kuva: Jiri Halttunen

Tässä luki jutussa kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat lainauksia Heikki Salon sanoituksista. Tähän on otettu kappaleiden sanoituksista vain osia, ei kokonaisia sanoituksia.

Mutta ensin sisältövaroitus: jos et ole Suruttomia nähnyt ja haluat, että koko tarina sekä laulujen sanoitukset tulevat yllätyksenä, tämä juttu kannattaa lukea vasta musikaalin näkemisen jälkeen. Sanoituksista voi osittain paljastua juonenkäänteitä.

Suruttomien kappaleista monet käsittelevät miehen ja naisen välistä suhdetta eri näkökulmista. Mukana on kuitenkin muitakin teemoja. Häälaulu kuvailee mukaansatempaavasti suuren ilon, onnen ja rakkauden juhlaa:

Eläköön, eläköön, eläköön, eläköön
morsian on kaunis
sulhanen kuin teräslanka, eläköön
Eläköön, eläköön, eläköön, eläköön
juhlatalo huojuu
tanssiin vääntyy selkäranka, eläköön

Kadehtivat morsianta lehtojen liljat
voimaa hehkuu punaposki
uuma on kuin kevätkoski
kutreillansa kultakruunu korein kimmeltää

Sulhasella silmissänsä niittyjen viljat
heilimöivät aikaa uutta
työtä, toimeliaisuutta
tanssitaan näin arki pois nyt aukee onnen pää

Suruttomien hääjuhlassa pukijat vastaisivat ehkä nykyään kaasoa ja/tai morsiusneitoja. Pukijoiden laulussa kuvataankin avioliittoon astumista hieman toisella tavoin:

Jos ei neula pistä kun neito puetaan
morsiusryijyyn mustaan ja huntuun valkeaan
silloin onni ottamatta jää
ja suru kirjaileepi elämää

Rakkaus ja onni kipuun, suruun piirretään
nainen oppii sen kun kerran pääsee miehelään
nöyryydestä vaimo voimaa saa
nöyrästi siis muista rakastaa

Jos ei veri virtaa kun neito nukutaan
mies ei silloin arvoistaan ole saanutkaan
silloin onni ottamatta jää
ja suru kirjaileepi elämää

Tässä tuodaan hyvin selkeästi esiin musikaalin läpäisevä ajatus siitä, että naisen tulee nöyrtyä miehen tahtoon - tuli mitä tuli. Tällaistahan elämä tuolloin 1800-luvulla oli. Naisen tulee tietysti olla myös neitsyt, "puhdas" mennessään naimisiin - miehelle vastaavaa vaatimusta ei ole.

Keskellä Saara Jokiaho (Johanna).
Kuva: Jiri Halttunen

Rakkaus ei ole pelkkää onnellisuutta muutenkaan. Nuori romaninainen Homsantuu - eli Kerttu - laulaa rakkauteen pettyneenä näin:

Enää rakkauden puotiin en velkaa mä tee
vihan ruoska mun korvissa soi
koston kuolain suussani kalisee
kirous sielussa karkeloi

Myöhemminkin Kerttu kuvailee romaninaisen rakkautta kohtalokkaasti:

Antaa karheiden käsien silittää
antaa sokean taluttaa
antaa lurjusten nukahtaa vierelleen
antaa enemmän kuin se saa

Mikä se sellainen sydän on?
Mikä se on?
Mikä sydän se sellainen on?

Se sydän on villi ja vapaa
eikä pakosta mitään tee
se on mustalaisnaisen punainen sydän
se rinnassa läikähtelee

Kun se sydän miehen valitsee
oppii taivas ja maa
mitä on rakastaa!

Keskellä Anna-Maija Oka (Homsantuu).
Kuva: Jiri Halttunen

Kuitenkin saatetaan todeta, että todellinen rakkaus - ja halu - käskyttävät ihmistä ohi kaiken muun:

Omaa tietään ne käy, omaa tietään
rakkauden käskystä suruttomat
halujen leikeistä levottomat
läpi maailman tuiskujen tuhansien
meluun markkinoiden
humuun hotellien
ohimennen vain silmänsä ummistaen
Omaa tietään ne käy, omaa tietään

Anna-Maija Oka (Homsantuu) ja Jukka-Pekka Mikkonen (Risto).
Kuva: Jiri Halttunen

Mieskin saattoi kuitenkin tuohon maailman aikaankin rakastaa hellästi - vaikka ei välttämättä saanut vastarakkautta. Sekin jättää jälkensä.

Ei syty, ei syttynyt
rakkaus sinulle, minulle
ei syty, ei syttynyt
rinnassa meltoa teräksen paikalla
haaveiden vainiot savista peltoa
rinnassa meltoa vain
pehmyttä peltoa vain

Mies raudan saa syttymään
kun vain ahjoa polkee
henkensä kaupalla mies
tulta hengittäen

Mies raudan saa syttymään
miksei sydäntä naisen voi hiilien hehkuun
heittää tavalla raudan voi hiilien hehkuun
ja takoa rakkauteen

Meltoisen ihmisen meltoinen elämä
meltona sielussa meltoinen pimeä
ei syty, ei syttynyt

Miesten laulussa arkipäivän ankaruudesta sen sijaan kuvataan kaunistelematta miehen ja naisen asemaa yhteiskunnassa sekä toisiinsa nähden:

Sillä maailman suuressa hullunmyllyssä
mies on jyvä ja nainen akana
ensin tulee herra, sitten työmies, jätkäpoika
ja nainen tulee niiden takana

Jos mies on ihmiskunnan ylimys
on nainen jumalainen erehdys
puhdas, mitätön ja kaupan
kuin kirjailematon lakana

Jukka-Pekka Mikkonen (Risto).
Kuva: Jiri Halttunen

Pyykkipäivänä pyykkiä padassa lipeän kanssa keittäessään ja ripustaessaan "tuulen kehtoon kuivumaan" vaimoväkikin voi haaveilla kaikenlaista, kunhan todellisuudessa muistaa oman paikkansa. Toisaalta "essun taskuun mahtuu vaimoväen unelmat" - kuten unelma vapaudesta.

Joskus kuvittelen että tuuli tarttuu lakanaan
ja se kantaa minut ylös poutapilviin keinumaan
ja kun lennän kylän ylle kaikki kansa nähdä saa
kuinka pyykkipadan takaa taivaita voi tavoittaa

Vaimoväen pienet haaveet ei tee kipeää
enemmän se sattuu kun haavaan menee lipeää

Alkoholinkäyttö - tai hienostelemattomammin sanottuna viinanjuonti - on myös yksi Suruttomien teemoista. Ja paljon on aihetta lauluun. Miesten juomalaulussa julistetaan näin:

Jos ei edes häissään
äijä voisi olla päissään
oishan elo silloin yhtä piinaa
jos ei saisi koskaan maistaa viinaa

Ryypyn väli tärkee
pieni olkoon, eihän järkee
siinä että kurkunpohja kuivaa
silloin laulu olis liian nuivaa

Eukot!
Lasit piripintaan
ettei sielu jäädy rintaan
Totella, hei akat, meitä täytyy
muuten miehet häjyiksi nyt räytyy

Tässäkin sanoituksessa tulee esiin se, miten naisen tehtävä on totella ja palvella miestä - myös mahdollistaen viinanjuonnin.

Asko Vaarala (Heikki), Miko Helppi (Kustaa), Jouni Salo (Matti) ja Paavo Honkimäki (Toppo).
Kuva: Jiri Halttunen

Juomaripoika ja viinavero -laulussa miesten ydinkolmikosta Toppo kertoo, että viinanjuonti on oikeastaan yhteiskunnallisesti katsottuna hyve:

Jeesus loihti Kaanaan häissä juhlaviinin vedestä
ja kautta aikain sitä on meillä pidetty ihmeenä
juomarpoijat joka päivä muuttaa viinan veroiksi
ilman että kukaan heitä nimittelee neroiksi

Yhteiskunta verovaroin paljon hyvää rakentaa
näin synti muuttuu hyveeksi ja paremmaksi maa
unta näin mä kerran kuinka juomarpoikaa kannettiin
kultatuolissa ja sille palkintoja annettiin

Ei saa moittia juomaripoikaa juomaripoikaa juomaripoikaa
mies on paikallansa joo ja mies se on paikallansa

Miko Helppi (Kustaa).
Kuva: Jiri Halttunen

Suruttomien maailmassa usko Jumalaan ja Herran pelko ovat myös olennaisia teemoja. Ihmisen tulee mukautua Jumalan tahtoon. Musikaalin päähenkilö Johanna pohdiskeleekin tätä laulussaan siemenestä:

Kun savikan kukista siemenet tuuli vie mukanaan
mihin suuntaan ja millaiseen multaan ne päätyy
sen näyttää Jumala sormellaan

Se Jumalan sormi on mahtava, voimakas, armoton
ei se siementä pienintä unohda tuuleen
se määrää jokaisen kohtalon

Yksi putoaa makoisaan multaan auringonpaisteeseen
kukoistaa elämän pitkän
ja kasvaa kunnia Herralleen

Toinen putoaa kainaloon kallion
varjoihin sinisiin
se kituen päätänsä nostaa
ja tunkee juurensa sepeliin

Tässä kohtaa Miljoonasade-fani höristää korviaan. Vastaavasta ajatuksesta Heikki Salo nimittäin kertoo myös bändin kappaleessa Sinisenvarjon kasvit: "Tuuli oikkuineen / joskus heittää kylvömiehen siemenen / taa pientareen / julmaan seuraan piikkikasvien / villiin vapauteen ja helppouteen / ja kurjuuteen / sen täytyy kasvaa. / Toiset kasvit kasvaa valoon / toiset ei, toiset ei beibi / toiset kasvit kasvaa varjoon / siniseen, siniseen varjoon."

Jouni Salo (Matti).
Kuva: Jiri Halttunen

Parempi väki on hurskasta vannomaan Jumalan - ja oman ylivertaisuutensa - nimeen:

Taivaasta maahan, maasta taivaaseen
ulottuu kangaspuu
jolla herra Jumala Suomen kansan kangasta kutoo
isänmaamme tantereelle
luomaan elon onnea

Kankaassa lankaa kahdenlaista on
jokainen tietää sen
loimilanka kestävä pitää kankaan ryhdissä
loimilangan varassa on koko kansan menestys ja elämä

Me olemme loimilankaa
sivistyksen selkärankaa jykevää
me olemme loimilankaa
moraali on meidän aa ja ää

Kankurin suopeus surutonta on
näkee sen jokainen
kelpaa kudelankana kaikenlainen sekunda
miksi näin on, sen saa syykseen ottaa
kangaspuissa itse Jumala

Edessä Saara Jokiaho (Johanna).
Kuva: Jiri Halttunen

Elämän puristuksessa ja paremman väen halveksivien katseiden alla Johannan kehtolaulu saa herttaisen alun jälkeen uudenlaisia sävyjä:

Ai ai pikkulintu rukka
sulle kudon sukkaa
villavaiset saat
etkös arvannukkaa

Ai ai siilin poika pikku
ethän eksy lehtoon
kotiinpäin jo käy
käythän, tulles ehtoon

Hevosilla, vaunuilla saapuu suuret herrat
herrat suuret
sudenkorvat hatun alta vilkkuu

Rouvaksilla ketun kielet
karhun hampaat
irvistääpi hameen alla

Jälleen Miljoonasade-fani löytää yhtäläisyyden; väistämättä tulee mieleen eräs toinen Miljoonasateen kappaleessa esiintyvä, Heikki Salon kuvailema kohtalokas hahmo, jolla myös pilkahtaa jotain paljastavaa vaatteiden alta: "Ja nyt olkinainen tanssii / navetan katolla / sylissä vaatteenriekaleita / ja pää kainalossa. / Olkinainen, olkinainen / nauraa ja huhuilee / ja paidan helman alta pilkottaa / musta kieli viikatteen."

Suruttomat -musikaalin sanoituksiin mahtuu paljon toivoa, pettymystä, rakkautta, vihaa, ylivoimaisuutta, nöyryyttä - suuri inhimillinen kirjo kaikenlaista, mitä pienen ihmisen mielessä liikkuu. Ja jota Heikki Salo mestarillisesti sanoittaa! Musiikki on muutenkin sekä vetävää että kaunista, joten tätä musikaalia on ilo kuunnella ja katsoa jo pelkästään senkin vuoksi - saati sitten väkevän tarinan.

Suruttomat Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

---