Mimmi Mou Mirmajasta (ensi-ilta)
Mimmi Mou Mirmajasta oli eilen ensiaamussa ja -illassa. Seuranani iltanäytöksessä minulla oli nuoremman kohderyhmän edustaja Oona, melkein viisi vuotta, sekä Oonan äiti. Näytelmän suositusikä on 5+, mutta arvelimme että kokeneena teatterikävijänä Oonakin saattaa hyvin lähteä katsomaan ko. näytelmää. Näytelmän suositusiän tarkennuksia on luettavissa edellisestä Mimmi Mou Mirmajasta -tekstistäni (linkki).
Maria Peuran kirjoittamassa näytelmässä Mustafa-poika (Anne-Mari Alaspää) muuttaa uuteen kotiin äitinsä (Piia Mannisenmäki) kanssa. Taloyhtiön pihassa hän tapaa Lörpön (Anna-Leena Järvi), ja itsekseen matkustaa Mimmi Moun (Anna-Leena Järvi) kanssa ihmeelliseen Mirmajaan. Tapahtumat eivät muodosta selkeää yhtenäistä juonellista kaarta, mutta niissä käsitellään monia nykypäivän lapsia koskettavia aiheita; ikävää poissaolevaan vanhempaan, kavereiden puutetta, erilaisuutta, mutta toisaalta myös vanhemman rakastavaa suhdetta lapseensa, mielikuvituksen voimaa ja kavereiden löytämistä.
Näytelmän on ohjannut Hilkka Hyttinen. Ohjauksessa ei ole turhia suvanteita, ja vauhtia on vakuuttavasti. Henkilöhahmot on saatu erottumaan hyvin toisistaan; äidin rauhallisempi ote, Mustafan pikkupojan maailmankuva, Mimmi Moun iloisuus ja lempeys sekä Lörpön itseään korostava uho.
Esitykseen kuuluu parkouria, ja se onkin tehty yhteistyössä Parkour Akatemian kanssa. Koreografit ovat Jaakko Junttila ja Perttu Pihlaja. Etenkin Anne-Mari ja Anna-Leena saavatkin rutkasti liikuntaa rooleissaan, ja tekeminen näyttää hauskalta. Liikekieli on hyvin moninaista, ja siinä käytetään avuksi niin tarpeistoa kuin lavasteitakin.
Lavastuksen on suunnitellut Karmo Mende. Lavastus näyttää mielenkiintoiselta kaikkine tasoineen ja kulkuaukkoineen, ja se toimii hienosti näyttelijöiden aktiivisen liikkeen tapahtumapaikkana. Lavasteissa voi loikkia, kiipeillä, roikkua... Myös yleisö pääsee ottamaan tuntumaa lavasteisiin heti sisälle mentäessä, kun reitti ovelta katsomoon kiertää "kosmista käytävää" lavasteiden takaa. Enpä muista, että koskaan olisin saanut kulkea tällä tavoin yleisön osana!
Mimmi Mou Mirmajasta -näytelmässä valaistuksella ja näkymiä elävöittävillä valopiirroksilla on suuri merkitys esillepanossa. Valaistuksen on suunnitellut Asko Konttinen ja projisoinnit ovat Tuukka Toijanniemen käsialaa - sananmukaisesti. Valaistus ja Mika Filpuksen rikas äänimaailma luovat hienosti erilaisia tapahtumapaikkoja, ja valopiirrokset tekevät paitsi tapahtumapaikkoja, myös taustahenkilöitä.
Toimiva puvustus on Merja Levon suunnittelema. Mimmi Moun puvussa on käytetty hauskasti tunnistettavia elementtejä, joista katsoja saa oivaltamisen iloa - ja myös äidin salaperäisempi minä käyttää samoja elementtejä. Toisaalta äidin yleensä käyttämä värikäs asu antaa viitteitä Mustafan poissaolevasta isästä.
Myös musiikilla on iso rooli näytelmässä. Sävellykset on tehnyt Toni Edelmann, musiikin sovituksesta ja harjoituksesta on vastannut Lasse Hirvi ja muusikkona toimii Panu Korhonen. Näyttelijät laulavat ja räppäävät taitavasti, ja musiikki on upotettu luontevasti tarinaan.
Entä mitä kokemastaan piti apubloggari Oona? Esitys oli kuulema hyvä, ja sopivan jännä, vaikka joskus jännitti vähän enemmän. Alun sisäänmeno oli aika jännittävä, vaikka Oona toisaalta sanoi pitäneensä siitä (kulkeminen sujui tiukasti äidissä kiinni). Lörpöstä Oona ei oikein tykännyt, koska se oli hieman pelottavakin etenkin alussa - mutta muuten esityksessä ei ollut sellaista, mistä Oona ei olisi pitänyt. Parasta oli se, kun esiintyjät kiipeilivät. Tarinaa Oona ei kuulema oikein ymmärtänyt, mutta äiti selitti sitä sitten jälkeenpäin. Oona suosittelisi näytelmää isommille kavereilleen, mutta ei kovin pienille. Ja aikuisille Oona suosittelisi myös.
Oonan äiti kommentoi kokonaisuutta, että omana itsenään hän piti näytelmästä, ja aivan erityisesti sen visuaalisesta annista. Pienen lapsen äitinä hän koki, että näytelmä on ehkä suunnattu hieman isommille; se on kerronnaltaan hieman turhan vaikea jos lapsi ei vielä kykene kovin käsitteelliseen ajatteluun, ja pienempiä lapsia varten tiettyjä asioita pitäisi ehkä selkeämmin alleviivata jotta lapset pysyvät juonessa mukana. Toisaalta lavalla tapahtuu kaikenlaista seurattavaa ja musiikkia on mukana sopivasti.
Esityksen jälkeen lapsille on tarjolla ohjattua parkouria sekä näytelmän lavasteissa että aulassa - ja saavat vanhemmatkin osallistua, etenkin jos lapsi niin haluaa. Tämä on hyvä keino purkaa näytelmän jännitystä ja paikoillaanolon tuomaa täpinää. Sekä Oona että hänen äitinsä pitivät tästä osuudesta, ja monet lapset tuntuivat olevan innoissaan. Eli kun lähdette lasten kanssa teatteriin katsomaan Mimmi Mou Mirmajasta -näytelmää, älkää suunnitelko liian tiukkaa poistumisaikataulua, jotta ehditte osallistua!
Mimmi Mou Mirmajasta Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).
Maria Peuran kirjoittamassa näytelmässä Mustafa-poika (Anne-Mari Alaspää) muuttaa uuteen kotiin äitinsä (Piia Mannisenmäki) kanssa. Taloyhtiön pihassa hän tapaa Lörpön (Anna-Leena Järvi), ja itsekseen matkustaa Mimmi Moun (Anna-Leena Järvi) kanssa ihmeelliseen Mirmajaan. Tapahtumat eivät muodosta selkeää yhtenäistä juonellista kaarta, mutta niissä käsitellään monia nykypäivän lapsia koskettavia aiheita; ikävää poissaolevaan vanhempaan, kavereiden puutetta, erilaisuutta, mutta toisaalta myös vanhemman rakastavaa suhdetta lapseensa, mielikuvituksen voimaa ja kavereiden löytämistä.
 |
| Vauhdissa Mustafa (Anne-Mari Alaspää) ja taustalla Lörppö (Anna-Leena Järvi). Kuva: Jiri Halttunen |
Näytelmän on ohjannut Hilkka Hyttinen. Ohjauksessa ei ole turhia suvanteita, ja vauhtia on vakuuttavasti. Henkilöhahmot on saatu erottumaan hyvin toisistaan; äidin rauhallisempi ote, Mustafan pikkupojan maailmankuva, Mimmi Moun iloisuus ja lempeys sekä Lörpön itseään korostava uho.
 |
| Mimmi Mou (Anna-Leena Järvi) ja taustalla lavasteissa Mustafa (Anne-Mari Alaspää). Kuva: Jiri Halttunen |
Esitykseen kuuluu parkouria, ja se onkin tehty yhteistyössä Parkour Akatemian kanssa. Koreografit ovat Jaakko Junttila ja Perttu Pihlaja. Etenkin Anne-Mari ja Anna-Leena saavatkin rutkasti liikuntaa rooleissaan, ja tekeminen näyttää hauskalta. Liikekieli on hyvin moninaista, ja siinä käytetään avuksi niin tarpeistoa kuin lavasteitakin.
 |
| Taitava Mustafa (Anne-Mari Alaspää). Kuva: Jiri Halttunen |
Lavastuksen on suunnitellut Karmo Mende. Lavastus näyttää mielenkiintoiselta kaikkine tasoineen ja kulkuaukkoineen, ja se toimii hienosti näyttelijöiden aktiivisen liikkeen tapahtumapaikkana. Lavasteissa voi loikkia, kiipeillä, roikkua... Myös yleisö pääsee ottamaan tuntumaa lavasteisiin heti sisälle mentäessä, kun reitti ovelta katsomoon kiertää "kosmista käytävää" lavasteiden takaa. Enpä muista, että koskaan olisin saanut kulkea tällä tavoin yleisön osana!
Mimmi Mou Mirmajasta -näytelmässä valaistuksella ja näkymiä elävöittävillä valopiirroksilla on suuri merkitys esillepanossa. Valaistuksen on suunnitellut Asko Konttinen ja projisoinnit ovat Tuukka Toijanniemen käsialaa - sananmukaisesti. Valaistus ja Mika Filpuksen rikas äänimaailma luovat hienosti erilaisia tapahtumapaikkoja, ja valopiirrokset tekevät paitsi tapahtumapaikkoja, myös taustahenkilöitä.
 |
| Mimmi Mou (Anna-Leena Järvi) ja Mustafa (Anne-Mari Alaspää) valopiirrosten maisemassa. Kuva: Jiri Halttunen |
Toimiva puvustus on Merja Levon suunnittelema. Mimmi Moun puvussa on käytetty hauskasti tunnistettavia elementtejä, joista katsoja saa oivaltamisen iloa - ja myös äidin salaperäisempi minä käyttää samoja elementtejä. Toisaalta äidin yleensä käyttämä värikäs asu antaa viitteitä Mustafan poissaolevasta isästä.
 |
| Äiti (Piia Mannisenmäki) salaperäisenä. Kuva: Jiri Halttunen |
Myös musiikilla on iso rooli näytelmässä. Sävellykset on tehnyt Toni Edelmann, musiikin sovituksesta ja harjoituksesta on vastannut Lasse Hirvi ja muusikkona toimii Panu Korhonen. Näyttelijät laulavat ja räppäävät taitavasti, ja musiikki on upotettu luontevasti tarinaan.
 |
| Apubloggari Oona täpinöissään ennen esitystä. |
Entä mitä kokemastaan piti apubloggari Oona? Esitys oli kuulema hyvä, ja sopivan jännä, vaikka joskus jännitti vähän enemmän. Alun sisäänmeno oli aika jännittävä, vaikka Oona toisaalta sanoi pitäneensä siitä (kulkeminen sujui tiukasti äidissä kiinni). Lörpöstä Oona ei oikein tykännyt, koska se oli hieman pelottavakin etenkin alussa - mutta muuten esityksessä ei ollut sellaista, mistä Oona ei olisi pitänyt. Parasta oli se, kun esiintyjät kiipeilivät. Tarinaa Oona ei kuulema oikein ymmärtänyt, mutta äiti selitti sitä sitten jälkeenpäin. Oona suosittelisi näytelmää isommille kavereilleen, mutta ei kovin pienille. Ja aikuisille Oona suosittelisi myös.
 |
| Oona ja Mimmi Mou (Anna-Leena Järvi). Toista vähän ujostuttaa, toista ei. |
Oonan äiti kommentoi kokonaisuutta, että omana itsenään hän piti näytelmästä, ja aivan erityisesti sen visuaalisesta annista. Pienen lapsen äitinä hän koki, että näytelmä on ehkä suunnattu hieman isommille; se on kerronnaltaan hieman turhan vaikea jos lapsi ei vielä kykene kovin käsitteelliseen ajatteluun, ja pienempiä lapsia varten tiettyjä asioita pitäisi ehkä selkeämmin alleviivata jotta lapset pysyvät juonessa mukana. Toisaalta lavalla tapahtuu kaikenlaista seurattavaa ja musiikkia on mukana sopivasti.
 |
| Esityksen jälkeen esiintyjille voi jättää terveisiä liitutaululle. Osa ensi-illan palautteesta. |
Esityksen jälkeen lapsille on tarjolla ohjattua parkouria sekä näytelmän lavasteissa että aulassa - ja saavat vanhemmatkin osallistua, etenkin jos lapsi niin haluaa. Tämä on hyvä keino purkaa näytelmän jännitystä ja paikoillaanolon tuomaa täpinää. Sekä Oona että hänen äitinsä pitivät tästä osuudesta, ja monet lapset tuntuivat olevan innoissaan. Eli kun lähdette lasten kanssa teatteriin katsomaan Mimmi Mou Mirmajasta -näytelmää, älkää suunnitelko liian tiukkaa poistumisaikataulua, jotta ehditte osallistua!
 |
| Oona parkouraa lavasteissa. Taustalla parkour-ohjaaja, kannustamassa Mimmi Mou (Anna-Leena Järvi). |
Mimmi Mou Mirmajasta Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).
Kommentit
Lähetä kommentti