Papin perhe suurella näyttämöllä
Jyväskylän kaupunginteatterin pienelle näyttämölle tehty Sakari Hokkasen ohjaama näytelmä Papin perhe siirtyi yhden näytöksen ajaksi suurelle näyttämölle. Kyselin Sakarilta ja parilta näyttelijältä tunnelmia siirrosta ennen ja jälkeen näytöksen.
Piia Mannisenmäki, joka esittää näytelmässä perheen nuorinta tytärtä Maijua, kommentoi ennakkofiiliksiä näin: "Kieltämättä vähän jännittää pieneltä suurelle siirtyminen. Pienellä puolella näytteleminen on intiimimpää, ilmaisu siis myöskin fyysisesti pienempää. Toisaalta liika miettiminen on turhaa koska näytelmä on kaikilla niin hyvin hallussa. Odotan mielenkiinnolla!" Esitystä seuraavana päivänä Piia kommentoi "Oli todella mahtava kokemus! Ja tuntui siltä että myöskin esitys oli onnistunut ja latautunut. Oon vieläkin ihan fiiliksissä. Se, että kaikki yleisön reagointi ja vuorovaikutus oli moninkertainen....uuh...se oli ihanaa! Ja ilmaisullisesti ei tarvinnut muutoksia tehdä."
Hannu Lintukoski kommentoi siirtymistä pieneltä näyttämöltä suurelle seuraavasti: "Aluksi piti tietysti ottaa suuren näyttämön kokoero liikkumisissa huomioon. Samoin ihan asettuminen suurella näyttämöllä, siellä pitää ottaa huomioon se asia paremmin että näkyy ihan takariville asti. Niin "luonnollista" olemista se ei voinut olla kun pienellä. Samoin puheteknisesti artikulointia piti vahvistaa vaikka oli mikitetty ja puhe suunnata enemmän yleisöön päin. Siinähän ne oikeastaan tärkeimmät. Oikein hyvä fiilis siitä jäi, tuntui aika hypnoottiselta esitykseltä. Sellainen oikein kunnon wanhan liiton perusdraama jota yleisö tuntui seuraavan intensiivisesti."
Näytelmän ohjaaja Sakari kertoili tuntemuksiaan näin: "Tässä tapauksessa siirto pieneltä isolle meni suhteellisen kivuttomasti. Kaikkia esityksiä ei pieneltä isolle pystyisi siirtämään, ilman että ne menisivät jotenkin pilalle. Lavastus siirtyi isolle melkein sellaisenaan, vain sivuseinien kulmaa avattiin jonkin verran, niin että lavastus täytti koko näyttämöaukon. Lavasteet pystytettiin tässä tapauksessa niin eteen kuin mahdollista. Leveyttä tilassa oli siis jonkin verran enemmän kuin pienellä, mikä vaikutti hiukan asemointeihin. Ne käytiin läpi näyttelijöiden kanssa, aika hyvin he luonnostaan hakeutuivat suhteeseen muuttuneen tilan kanssa. Aikaahan jutun harjoittelemiselle oli perjantain aamuharjoitus, missä käytiin koko esitys läpi, mietittiin muuttuvat kulut, asemoinnit jne. Ajallisesti suurin työ oli valojen suuntaamisessa ja ohjelmoimisessa kokonaan uudelleen ison näyttämön kalustolla. Myös videojärjestelmän kanssa oli omat haasteensa. Mikit halusin näyttelijöille, koska Papin perheessä on jonkin verran kohtauksia, missä puhutaan musiikin soidessa taustalla. Halusimme myös pitää ilmaisun mahdollisimman pitkälle yhtä intiiminä kuin pienellä puolella. Tässä mikit auttoivat. Jos oltaisiin kasvatettu äänenkäyttöä ison näyttämön mittakaavaan, olisi myös ilmaisu muuttunut isommaksi. Nyt pysyttiin mielestäni todella hyvin alkuperäisessä tyylilajissa. Pyrkimyksenä oli siirtää esitys isolle mahdollisimman vähin muutoksin ja tarjota katsojille niin pitkälle sama esitys kuin pienellä kuin mitä oli mahdollista. Etukäteen olin aika luottavainen, että juttu tulee toimimaan isollakin ja jälkikäteen olen enemmän kuin tyytyväinen."
Ja kyllä tyytyväisiin ja onnellisiin fiiliksiin on syytäkin! Itse istuin katsomossa seitsemännellä rivillä - halusin nähdä ilmeet, mutta toisaalta myös kokea tunteen isommasta katsomosta, eli sikäli toivoin paikat jopa hieman kauempaa kuin missä yleensä tykkään istua. Ja kyllä Papin perheen tunnelma ja jännite kestivät hyvin isommankin etäisyyden - hieman kauempaa näkee kokonaisuudenkin paremmin. Näytelmä toimi hyvin myös isolla näyttämöllä, ja onhan se joka kerta koskettava. Kylmät väreet ensimmäisen puoliajan päättyessä, kasvava jännite loppua kohti... Ja toisaalta ne iloiset, hupaisat ja onnelliset sävyt matkan varrella. Olen hyvin kiitollinen koko työryhmälle tästä upeasta näytelmästä - ja onneksi yleisökin sen löysi sankoin joukoin, näytöksethän olivat loppuunmyytyjä pitkin kevättä.
 |
| Siellä se on, pienelle näyttämölle tehty lavastus isolla näyttämöllä. Kuva: Marjo Vihavainen |
Piia Mannisenmäki, joka esittää näytelmässä perheen nuorinta tytärtä Maijua, kommentoi ennakkofiiliksiä näin: "Kieltämättä vähän jännittää pieneltä suurelle siirtyminen. Pienellä puolella näytteleminen on intiimimpää, ilmaisu siis myöskin fyysisesti pienempää. Toisaalta liika miettiminen on turhaa koska näytelmä on kaikilla niin hyvin hallussa. Odotan mielenkiinnolla!" Esitystä seuraavana päivänä Piia kommentoi "Oli todella mahtava kokemus! Ja tuntui siltä että myöskin esitys oli onnistunut ja latautunut. Oon vieläkin ihan fiiliksissä. Se, että kaikki yleisön reagointi ja vuorovaikutus oli moninkertainen....uuh...se oli ihanaa! Ja ilmaisullisesti ei tarvinnut muutoksia tehdä."
Hannu Lintukoski kommentoi siirtymistä pieneltä näyttämöltä suurelle seuraavasti: "Aluksi piti tietysti ottaa suuren näyttämön kokoero liikkumisissa huomioon. Samoin ihan asettuminen suurella näyttämöllä, siellä pitää ottaa huomioon se asia paremmin että näkyy ihan takariville asti. Niin "luonnollista" olemista se ei voinut olla kun pienellä. Samoin puheteknisesti artikulointia piti vahvistaa vaikka oli mikitetty ja puhe suunnata enemmän yleisöön päin. Siinähän ne oikeastaan tärkeimmät. Oikein hyvä fiilis siitä jäi, tuntui aika hypnoottiselta esitykseltä. Sellainen oikein kunnon wanhan liiton perusdraama jota yleisö tuntui seuraavan intensiivisesti."
 |
| Vasemmalta Valtarin perheestä Jussi (Miikka Tuominen), Hanna (Anne-Mari Alaspää), Maiju (Piia Mannisenmäki) sekä isä Elias (Hannu Lintukoski). Kuva: Jiri Halttunen |
Näytelmän ohjaaja Sakari kertoili tuntemuksiaan näin: "Tässä tapauksessa siirto pieneltä isolle meni suhteellisen kivuttomasti. Kaikkia esityksiä ei pieneltä isolle pystyisi siirtämään, ilman että ne menisivät jotenkin pilalle. Lavastus siirtyi isolle melkein sellaisenaan, vain sivuseinien kulmaa avattiin jonkin verran, niin että lavastus täytti koko näyttämöaukon. Lavasteet pystytettiin tässä tapauksessa niin eteen kuin mahdollista. Leveyttä tilassa oli siis jonkin verran enemmän kuin pienellä, mikä vaikutti hiukan asemointeihin. Ne käytiin läpi näyttelijöiden kanssa, aika hyvin he luonnostaan hakeutuivat suhteeseen muuttuneen tilan kanssa. Aikaahan jutun harjoittelemiselle oli perjantain aamuharjoitus, missä käytiin koko esitys läpi, mietittiin muuttuvat kulut, asemoinnit jne. Ajallisesti suurin työ oli valojen suuntaamisessa ja ohjelmoimisessa kokonaan uudelleen ison näyttämön kalustolla. Myös videojärjestelmän kanssa oli omat haasteensa. Mikit halusin näyttelijöille, koska Papin perheessä on jonkin verran kohtauksia, missä puhutaan musiikin soidessa taustalla. Halusimme myös pitää ilmaisun mahdollisimman pitkälle yhtä intiiminä kuin pienellä puolella. Tässä mikit auttoivat. Jos oltaisiin kasvatettu äänenkäyttöä ison näyttämön mittakaavaan, olisi myös ilmaisu muuttunut isommaksi. Nyt pysyttiin mielestäni todella hyvin alkuperäisessä tyylilajissa. Pyrkimyksenä oli siirtää esitys isolle mahdollisimman vähin muutoksin ja tarjota katsojille niin pitkälle sama esitys kuin pienellä kuin mitä oli mahdollista. Etukäteen olin aika luottavainen, että juttu tulee toimimaan isollakin ja jälkikäteen olen enemmän kuin tyytyväinen."
Ja kyllä tyytyväisiin ja onnellisiin fiiliksiin on syytäkin! Itse istuin katsomossa seitsemännellä rivillä - halusin nähdä ilmeet, mutta toisaalta myös kokea tunteen isommasta katsomosta, eli sikäli toivoin paikat jopa hieman kauempaa kuin missä yleensä tykkään istua. Ja kyllä Papin perheen tunnelma ja jännite kestivät hyvin isommankin etäisyyden - hieman kauempaa näkee kokonaisuudenkin paremmin. Näytelmä toimi hyvin myös isolla näyttämöllä, ja onhan se joka kerta koskettava. Kylmät väreet ensimmäisen puoliajan päättyessä, kasvava jännite loppua kohti... Ja toisaalta ne iloiset, hupaisat ja onnelliset sävyt matkan varrella. Olen hyvin kiitollinen koko työryhmälle tästä upeasta näytelmästä - ja onneksi yleisökin sen löysi sankoin joukoin, näytöksethän olivat loppuunmyytyjä pitkin kevättä.
Kommentit
Lähetä kommentti