Ella ja Paterock (ensi-ilta)

Eilen lauantaina Jyväskylän kaupunginteatterissa ensi-iltansa sai Timo Parvelan kirjan pohjalta Katriina Honkasen dramatisoima ja ohjaama koko perheen musiikkinäytelmä Ella ja Paterock. Koreografina on Anne Joutsimäki. Kyseessä on hilpeä, värikäs, reipas ja vauhdikas esitys, joka sopii kaikille jotka jaksavat pari tuntia katsomossa istua ja esitykseen keskittyä. Ensi-illassakin ikäjakauma oli laaja.

Hannu Lintukoski (opettaja), Henri Halkola (Tuukka), Markus Virtanen (Pate), Pekka Hiltunen (Samppa),
Hegy Tuusvuori (Tiina), Saara Jokiaho (Ella) ja Asko Vaarala (Pukari).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Musiikki on näytelmässä olennaisessa osassa ja sen on säveltänyt sekä sanoittanut ohjaaja-dramaturgi Katriina Honkanen. Joskus musiikkinäytelmien tai musikaalien ongelmana on, että laulujen sanoista ei välttämättä saa selvää, mutta tässä sanat kuuluvat hyvin. Musiikin äänitaso on pienillekin katsojille mukava. Musiikki soitetaan livenä; lavalla ovat muusikot Jani Lappalainen, Ville Lähteenmäki ja Heikki Isoniemi.

Isa Seppänen, Vilma Suonio, Saara Jokiaho (Ella), Vilja Ikonen ja Pekka Hiltunen (poliisi).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Huumori on olennainen osa näytelmää ja sitä löytyy koko perheelle. Ihan kaikkia vitsejä lapset eivät välttämättä ymmärrä, mutta aikuiset hyrähtelevät kyllä ilahtuneesti. Kaikki on kuitenkin tehty ehdottoman hyvällä maulla, eikä juonesta jää mitään puuttumaan vaikka jokin vitsi ohi menisikin.

Markus Virtanen (Pate) ja Jouni Salo (turvamies).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näytelmän nimiroolia eli Ellaa esittää Saara Jokiaho, joka on juuri niin energinen ja aurinkoinen kuin kyseiseen rooliin sopii - tällaisen kaverin varmasti jokainen vanhempi toivoisi lapselleen. Markus Virtanen tekee onnistuneen roolityön Patena, joka toisaalta haluaa olla hieman rehvakas rokkitähti, mutta on oikeasti hyvin kiltti poika. Kaikki Ellan luokan lapset ovat omia persooniaan. Henri Halkola Tuukkana, joka on nero. Asko Vaarala pukarina, jolla on hurmaava ärrävika ja kova into uhota, mutta joka silti on hyvä kaveri. Hegy Tuusvuori fiksuna ja näppäränä Tiinana. Pekka Hiltunen Batman-poika Samppana. Kaikki "lapset" tekevät hyvin energiset roolityöt, iloa ja menoa riittää.

Henri Halkola (Tuukka), Saara Jokiaho (Ella) ja Asko Vaarala (Pukari)
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Toki monta muutakin hulvatonta hahmoa näytelmästä löytyy. Kaikkea en tietenkään halua paljastaa, mutta esimerkiksi Maija Andersson osoittaa jälleen muuntautumiskykynsä hissukkana opettajan vaimona, merimiehenä ja ihastuttavana idoli Elviirana. Hannu Lintukoski on työhönsä puutunut opettaja, mutta muun muassa myös aika messevä managerityyppi. Jouni Salo tekee monta roolia, joista etenkin isännöitsijä on erittäin mieleenpainuva. Näytelmässä käytetään juonen kuljetuksessa myös videoklippejä, joihin on tehty lisää herkullisia hahmoja, kuten uutistenlukija ja asiantuntijoita.

Hannu Lintukoski (opettaja) ja Jouni Salo (isännöitsijä).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Ella ja Paterock -näytelmän visuaalinen ilme on sanalla sanoen värikäs. Tellervo Syrjäkarin suunnittelema puvustus on täynnä lapsenmielistä väri-iloa. Toisaalta aikuisuutta ilmaistaan hienosti vähän hillitymmin sävyin, kuten isännöitsijän ruskea puku tai opettajapariskunnan toisiinsa sointuvat tummat vihreän ja violetin sävyt. Lasten puvustuksesta löytyy paljon sellaisia yksityiskohtia, joita uskon tokaluokkalaisten oikeastikin suosivan. Elviiran ja hänen tanssityttöjensä (joita esittävät Gradian opiskelijat) asuissa ei ole kimallusta säästelty, ja valosiipineen kaikkineen esiintymisasut ovat juuri sopivan överinä.

Maija Andersson (Elviira).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lavastuksen on suunnitellut Suvi Saari ja värikylläisyys on esillä myös siinä. Muutenkin lavastus on toimiva, ja esimerkiksi Paten huone on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia. Jopa lavastuksessa on huumoria, kuten levy-yhtiössä.

Markus Virtanen (Pate), Saara Jokiaho (Ella), Asko Vaarala (Pukari),
Hegy Tuusvuori (Tiina), Pekka Hiltunen (Samppa) ja Henri Halkola (Tuukka).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kaiken kaikkiaan Ella ja Paterock on hyväntuulinen, hauska, menevä, värikäs, seikkailullinen näytelmä, jossa tapahtuu koko ajan. Ja vaikka välillä kohdataankin haasteita, lopussa käy hyvin. Ensi-iltayleisö tuntui kovasti tykkäävän näkemästään; väliaplodejakin annettiin runsaasti. Esityksen jälkeen aulassa kävi kuhina, kun katsojat pääsivät tapaamaan näyttelijöitä rooleissaan - kaverikuvia otettiin vinhasti.

Ella ja Paterock Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

Ylhäältä alas Saara Jokiaho (Ella), Hannu Lintukoski (opettaja), Henri Halkola (Tuukka),
Pekka Hiltunen (Samppa) ja Markus Virtanen (Pate).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Evita (ensi-illat)

(Hiljaista) iloa musiikista