Eturivin kuningattaren blogi

Tänään ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä sai pienoisnäytelmä Illallinen yhdelle. Vanhaneiti Sophie nauttii illallista, jolla häntä palvelee hovimestari James. Esitys pohjautuu Lauri Wylien käsikirjoittamaan komediaan Dinner for one. Rooleissa nähdään Anneli Karppinen Sophiena ja Antti Lattu Jamesina. Ja kyllähän tästä voi helposti käyttää sanontaa mestarit areenalla. Kumpikin ottaa roolistaan kaiken ilon irti, heittäytyy tekemään vahvaa karikatyyria. Yleisö purskahteli nauruun useaan otteeseen ja väliaplodejakin kuultiin, erityisesti hovimestari Jamesin suorituksille. Lavastus ja puvustus toimivat hyvin näyttelijätyön visuaalisena tukena. Toisto on taiten käytettävä keino huumorissa ja tässä se osuu nappiin. Yleisö osaa jo odottaa tiettyjä asioita, jotka sitten tapahtuvat - tai eivät. Esityksen näin lyhyt kesto, parikymmentä minuuttia, tekee siitä todella tiiviin ja tyylilaji toimii loistavasti. Tosin olisi tätä pidempäänkin katsonut!

Covid-19 on ollut keskuudessamme jo vähintään riittävän kauan, eikä kukaan tiedä kauanko vielä. Tämä on vaatinut monenlaista sopeutumista ja muutoksia. Teatterissa käyminen on korona-aikaankin turvallinen harrastus kun turvallisuudesta huolehditaan sekä teatterin että yleisön puolesta. Millaista siellä siis on katsojan näkökulmasta? Turvaväleistä muistutellaan niin lattian tarroissa kuin opasteruuduillakin. Maskisuositus on voimassa teatterin tiloissa ja yleisö käyttääkin maskeja kiitettävän hyvin. On kertakäyttömaskia, kangasmaskia ja joskus saattaa nähdä vahvemmankin mallin. Olen nähnyt myös todella kauniisti vaatteisiin soinnutettuja maskeja. Maskeja voi myös ostaa lippumyymälästä. On ihmisiä, joille maskin käyttö ei onnistu; tällöin olisi suotavaa huomioida muut erityisesti turvavälein. Tämä koskee myös näyttelijöiden turvaamista! Hiljattain minusta näytti hieman ikävältä, k

Teatterikoneen viiden monologin sarjasta viidentenä kävin katsomassa Tinder - Yllätysmuna -esityksen. Sen on käsikirjoittanut ja esittää Kirsi Sulonen, joka on tehnyt myös musiikin esitykseen. Ohjausapuna on toiminut Annu Sankilampi, dramaturgina ja mentorina Aila Lavaste. Monologissa 38-vuotias Oona etsii miestä Tinderin avustuksella. Sulonen luo loistavasti paitsi monitahoisen Oonan, myös useita eri mieshahmoja. Sulonen heittäytyy itseään säästelemättä, antaa mennä pidäkkeettä ja täysillä. Hän käyttää niin verbaalista ilmaisuaan, ilmeitään kuin kehoaankin vahvasti. Esitys on monin paikoin villitsevän hauska; esimerkiksi selfien ottamisesta tai miesten Tinder-ohjeista saadaan iloa irti runsain mitoin. Yleisö nauroikin moneen kertaan oikein räminällä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös vaikeampia tunteita. Ero ja sinkuksi jääminen ei todellakaan ole pelkästään naurattava asia, ja Sulonen tuo raastavatkin hetket esiin voimakkaasti.

Aloittaessani tämän blogin tekemistä viitisen vuotta sitten Jyväskylän kaupunginteatterille kauden musikaalina oli Jekyll & Hyde. Ihastuin tuolloin kovasti tummasävyiseen tarinaan ja muhkeaan musiikkiin. Myöhemmin Hair-musikaalissa Joel Mäkinen oli vierailijana yhdessä pääosassa ja olin aivan myyty hänen lauluäänestään ja esiintymisestään. Kun Lahden kaupunginteatteri otti ohjelmistoonsa Jekyll & Hyden ja pääroolia - tai sanoisinko päärooleja - esittää Joel Mäkinen, pitihän sitä päästä katsomaan. Joel Mäkinen. Kuva: Aki Loponen Musikaalin tekstin on kirjoittanut Leslie Bricusse, musiikin on säveltänyt Frank Wildhorn. Sanoituksesta vastaa näiden kahden lisäksi Steve Cudden. Lahden kaupunginteatteriin musikaalin on ohjannut Jukka Keinonen. Kapellimestari - sekä musiikin sovittaja - on Antti Vauramo.

Teatterikoneen viiden monologin sarjassa perjantaina vuorossa oli Tosimies-esityksen ensi-ilta. Tämän monologin on käsikirjoittanut ja näyttelee Jussi Helminen. Ohjausapuna on toiminut Aaro Vuotila, dramaturgina ja mentorina Aila Lavaste. Tosimies pohtii mieheyttä nyky-yhteiskunnassa sekä päänsisäisinä ilmenemismuotoina että suhteessa ympäröivään maailmaan, toisiin ihmisiin, niin miehiin kuin naisiinkin. Millainen tosimies on - mitkä asiat puolestaan eivät kuulu todelliseen mieheyteen? Entä jos näitä piirteitä itsestään kuitenkin löytää, mitä sitten on? Tai ei ole? Jussi Helmisen esitykseen mahtuu niin huumoria, vakavuutta kuin kovin kipeitäkin asioita. Villeimmillään kerronta on varsin hulvatonta, synkimmillään hyvinkin mustaa - ja vaihdot nopeitakin. Helminen tuo esiin aiheen nostattamien ajatusten valtavan kirjon. Mieshahmo on hyvin sympaattinen. Tosin joinakin hetkinä surkeus tuntuu hieman hakemalla haetulta ja

Teatterikoneen viidestä monologista Ja pullukka oli leppoisa -esitys on Minna Tuomasen kirjoittama ja esittämä. Ohjausapuna on toiminut Annu Sankilampi, dramaturgina ja mentorina Aila Lavaste. Monologin ajatus on se, millaista on olla lihava nainen nyky-yhteiskunnassa. Millaista on pukeutua, yrittää sovittautua liian pieniin tiloihin ja liian ahtaaseen ihmiskuvaan, miten muut reagoivat ja kohtelevat. Tuomasen ilmaisu on rehevää, ja hän pistää itsensä peliin kokonaan harvinaisen henkilökohtaisella tavalla. Lihavan naisen itseensä kohdistama ja itsestään repimä huumori naurattaa, mutta millä hinnalla? Ja entä jos nauru jossain vaiheessa loppuu? Tosin nauretaan tässä myös muiden ihmisten typeryydelle - ja aivan aiheesta! Tuomasen "silmäilmaisu" on aivan omaa luokkaansa! Toki ilmeet ovat eläväiset muutenkin, mutta tämä ansaitsee suorastaan oman sanan. Tuomanen käyttää niinikään kehoaan taitavasti ilmaisussaan. Puheilmaisu vaihtelee hetkessä hahm

Teatterikoneen viiden monologin sarjassa Silitys on Aaro Vuotilan kirjoittama ja esittämä. Dramaturgina ja mentorina on toiminut Aila Lavaste. Aikuinen mies on saapunut siivoamaan yksiötä, jossa on asunut vanha mies. Esityksen alusta asti ilmassa on selkeä jännite; jotain erityistä on tai on ollut tekeillä - mitä on tapahtunut, kuka on tehnyt ja mitä. Vuotilan liikekieli on tanssillisen kertovaa, pehmeää, sopivissa kohdin hellää, joskus painostavaa ja koko ajan hyvässä kontrollissa. Aikuisen roolihahmon rinnalle tulee myös pieni poika, lapsuuskuva. Vuotila luo hienosti toisistaan erottuvat hahmot, joista etenkin pojasta aidossa lapsen vilpittömyydessään on helppo välittää. Pojan kertomana ja aikuisen miehen muistoissa tapahtunut alkaa pikkuhiljaa kiertyä auki, mutta miten sen voisi käsitellä. Kuinka puhua sen sisäisen lapsen kanssa? Tunneskaalassa on katkeruutta, turhautumista, hellyyttä, nostalgiaa, kaipuuta... Esityksen jännite kestää koko ajan ja katsoja odottaa menneisyyden selkeyt

Teatterikoneen viidestä monologista Huono johtaja on Annu Sankilammen kirjoittama ja esittämä monologi. Ohjausapuna on toiminut Kirsi Sulonen ja dramaturgina sekä mentorina Aila Lavaste. Huonon johtajan aiheena on itsensä johtaminen ja työhönsä - tai ehkä elämän kokonaisuuteen - uupuminen. Sankilampi laittaa itsensä likoon kuvatessaan työtään ja ajankäyttöään. Kun ihminen innostuu monesta, elämässä ja etenkin työelämässä on lopulta liikaa ruuhkaa. Siitä syntyy ristiriitoja ja ihmetys; voiko ihminen väsyä asiaan josta pitää niin kovin paljon. Sankilampi on lavalla paitsi Sankilammen roolissa, myös sisäisinä ääninään; intoa pursuavana sekä epäilyä ja väheksymistä tihkuvana hahmona. Näiden kahden yhteisvaikutus ajaa ihmisen äärirajoilleen. Ja kun oma jaksaminen vähenee, muuttuu myös suhtautuminen muihin. Nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa uupuvan osa ei ole helppo. Sankilampi tuo kaunistelemattomasti esiin uup

Lauantaina koettiin vihdoinkin Sydänmaa-näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Näytelmän on kirjoittanut Ari-Pekka Lahti ja Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle sen on ohjannut Jarno Kuosa. Sydänmaa kertoo nuoren miehen sekä hänen siskonsa kasvutarinaa perheen ja suvun tarinoiden rikastamana. Elämä on monin tavoin kovaa, vaikka siinä on myös iloa ja rakkautta. Etualalla Eino Heiskanen. Kuva: Jiri Halttunen Eino Heiskanen on näytelmän kirjoittaja-kertoja ja perheen poika. Hänen usein vakavailmeinen ilmaisunsa on hyvin vahvaa. Anni Pesonen esittää eläytyneesti siskoa, joka rajoituksistaan huolimatta pyrkii elämään täyttä elämää, toisaalta ollen "tynnyrissä kasvanut" tyttörukka, joka oppii elämän tosiasioita kovin kipeästi kantapään kautta. Pesosen ilmeitä ja silmiä on ihana seurata; kuinka ne loistavat hänen ilmaistessaan iloa.

Tänään perjantaina ensi-iltansa sai Vuoriston kaunotar. Näytelmän on käsikirjoittanut Martin McDonagh ja Jyväskylän kaupunginteatteriin sen on ohjannut Anssi Valtonen. (Itse en valitettavasti aikataulusyistä ensi-iltaan päässyt, vaan kävin aiemmin viikolla katsomassa koeyleisönäytöksen sekä torstain ennakkonäytöksen.) Piia Mannisenmäki (Maureen) ja Hanna Liinoja (Mag). Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Esittelyn mukaan on kyseessä on draama, jossa käsitellään toisiinsa takertuneiden äidin ja aikuisen tyttären kipeitä suhteita. Kuvaus pitää toki paikkansa, mutta kyllä tämä kasvaa lisäksi täyden jännitysnäytelmän suuntaan. Anssi Valtosen ohjaus on erittäin tiivis, ja etenkin toisella puoliajalla tunnelma on ajoittain niin tiheä, jännitteinen ja vangitseva, että ei voi kuin tuijottaa henkeään pidättäen. Piia Mannisenmäki (Maureen