Palasia Ysistä

Pääsin seuraamaan 9 hyvää syytä elää -näytelmän harjoituksia kun ensi-iltaan oli noin 2,5 viikkoa. Näytelmähän saa ensi-iltansa lauantaina 2.10. Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Tämä harjoitus pidettiin kuitenkin pienellä näyttämöllä, koska suurella esiintyi tuona iltana Jyväskylä Sinfonia - sellaista se on kun sinfonialle ei ole oma tilaa. Tällaisia harjoituksia pitää siis mukauttaa aina sen mukaan, mitä pystytään tekemään ilman lavasteita ja oikean kokoista tilaa.

9 hyvää syytä elää -näytelmän työryhmää harjoituksissa pienellä näyttämöllä.

Näytelmän ohjaaja Anssi Valtonen kertoo harjoituksen alussa, että harjoitus on musiikkipainotteinen; ensin käydään läpi biisejä, sitten loppukohtausta. Harjoituksen aluksi näyttelijä ja tämän näytelmän kuoronjohtaja Sami Ulmanen vetää lämmittelyn, joka sisältää monenlaista liikettä ja ääntä. Lisäksi analysoidaan mitä tehtiin ja miksi, miltä tuntui.

Ensimmäisessä musiikkiharjoituksissa näyttelijä Jouni Salo soittaa sahaa ja kuoro laulaa sanatonta, hyvin tunnistettavaa laulua. Puhutaan siitä, miten kuorolaisten tulee kuulla toisensa, seurata toisiaan ennemmin kuin soittoa. Haetaan myös äänessä soivaa vokaalia. Kun Sami ohjaa musiikkiharkkaa, Anssi seuraa tarkasti ja kommentoi tarvittaessa. Kun kyseinen kuoropätkä on laulullisesti saatu kuosiin, otetaan mukaan myös kohtauksen teksti siirtymisineen kaikkineen.

Harjoitukseen keskitytään täysillä, tehdään, kokeillaan ja kysellään tarvittaessa ohjeita ja tarkennuksia, mutta aina harjoitusten välissä kuullaan rentoa huulenheittoa.

Seuraavana vuorossa on itkuvirsi, ja vaikka se on vasta harjoitteluvaiheessa, se koskettaa ja tuo kylmät väreet. Soololaulajan lisäksi kullekin haetaan oikeita lauluosuuksia ja pieniä liikkeitä. Lisäksi hiotaan oikeaa ajoitusta kuoron eri osille, lähdöille ja muulle vastaavalle. Äänenkäyttöön viimeistellään pieniä yksityiskohtia. "Sitten kotona voit hengittää" on suosittu heitto, kun haetaan pitkiin ääniin soljuvaa jatkuvuutta ja kuorohengityksen ajoitusta. Kaikki tämä mitä pienellä näyttämöllä nyt harjoitellaan, pitää vielä erikseen käydä läpi isolla lavalla, koska siellä asiat kuulostavat erilaisilta.

Joissakin nyt harjoiteltavissa musiikkinumeroissa on myös soittimia mukana. Eräässä kohdassa Anssi kommentoi, miten hyvältä kuulostaa, kun kuoron laulu nousee soiton yli.

Itsehän en tässä vaiheessa ole muita harjoituksia tästä näytelmästä nähnyt enkä lukenut käsikirjoitusta, joten on hyvin mielenkiintoista sitten aikanaan nähdä, miten tämä nyt harjoitellut palaset istuvat kokonaisuuteen. Mukana on monia koskettavia kappaleita ja tuntuu liikuttavalta, että saan olla kuulemassa näitä.

Tauolla Anssi kertoo, että 9 hyvää syytä elää -näytelmän kantaesitys on aikanaan tehty Ryhmäteatterilla kuudella näyttelijällä. Tässä Jyväskylän kaupunginteatterin produktiossa on 14 näyttelijää, joten jo siitä lähtien toteutus on erilainen. Anssi kuvailee, että on halunnut tuoda esiin yksilön yksinäisyyden mutta myös yhteisön, sen, miten lähelleen voi löytää ihmisiä. Siitä syntyi ajatus kuorosta sekä yhteisönä että näytelmässä laulavana kuorona. Musiikki, laulu on myös toinen toisensa hoitamista. Musiikista osa on olemassa olevia kappaleita, mutta tätä produktiota varten teemoja on säveltänyt äänisuunnittelija Sebastian Orkamaa ja Sami Ulmanen on tehnyt kuorosovitukset.

Tauon jälkeen tehdään tekstiharjoitusta ja sitten mennään kaikki musiikit ja kohtaukset läpi yhtenä settinä. Mukana on runsaasti tunnetta niin, että näyttelijät itsekin liikuttuvat. Anssi kehuu harjoituksen kulkua.

Seuraavaksi työstetään näytelmän alun kuorokohtausta, yksinkertaistetaan jo aiemmin tehtyä Samin ohjauksessa. Jälleen kerran tulee hyvin ilmi, että kaunis sointi ei synny sormia napsauttamalla, vaan vaatii näkemystä laulajien ja mukaan tulevien soittimien tarkasta ajoituksesta ja sävelestä. Tätäkin kohtaa harjoitellaan useamman kerran, haetaan kaipaavaa tunnetilaa

Viimeinen harjoiteltava laulupätkä on minullekin tuttu ja rakas jo vuosien takaa - ja soi todella kauniisti! Sitä kehuu Anssikin.

Harjoituksen lopulla keskustellaan vielä äänenavausten ja lämppärihetkien ajoittamisesta esityksiin - nämä täytyy saada toimimaan myös maskeerausaikataulun kanssa. Esityksen valmistaminen on todella monen ammattiryhmän yhteistyön tulos ja näytöksissäkin toiminnan pitää sujua tarkasti niin, että jokainen saa tehdä osuutensa ajallaan yhteiseksi hyväksi.

Jään kovin kiinnostuneena ja lämpimin ajatuksin odottelemaan, että pääsen näkemään tämän(kin) näytelmän sitten aikanaan valmiina esityksenä.

9 hyvää syytä elää -näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 2. lokakuuta 2021, ennakkonäytös 1.10. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Läpi Susanin vaikutuksen

Susan vaikuttaa tekstinäkin

West Side Story (ensi-ilta)