Hiljaista iloa (ensi-ilta)
Eilen lauantaina 20.1. Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä sai kantaesitysensi-iltansa Hiljaista iloa. Kyseessä on Anssi Valtosen ideoima, käsikirjoittama ja ohjaama musiikillinen teatteriteos. Hiljaista iloa on Valtosen 25-vuotistaiteilijajuhlateos. Esityksen tapahtumapaikkana on jonnekin maailman laidalle leiriytynyt, hieman jo iän myötä nuhjaantunut sirkus, henkilöinä sirkuksen monenkirjava väki. Lavalla nähdään kaupunginteatterin kaikki täysiaikaiset näyttelijät sekä tanssiryhmä Off/Balancen tanssijoita.
 |
| Vasemmalta Sere (Jukka-Pekka Mikkonen), Havu (Elina Saarela), Tuli (Hannu Lintukoski), Tähti (Sami Ulmanen), korokkeella Hilpi (Hegy Tuusvuori), Valo (Anneli Karppinen, takana), Utu (Jussi-Petteri Peräinen), Eeri (Rebecca Laube-Pohto), Venni (Katja Sallinen), Kaiho (Anna-Maija Oka), istumassa Paju (Saara Jokiaho) ja Lumo (Piia Mannisenmäki). Kuva: Jiri Halttunen |
Hiljaista iloa ei ole perinteinen draamavetoinen näytelmä jossa olisi selkeä juoni. Teoksessa on näyttelemistä, tanssia, klovneriaa, akrobatiaa, soittoa, laulua... Monenlaista taidetta. Vaikka jokainen kohtaus on oma yksilönsä, kyseessä on hallittu kokonaisuus jota miljöö nivoo yhteen. Läpi esityksen kulkee myös pieniä osatarinoita ihmissuhteiden saralta.
Teoksen visuaalinen anti on ylenpalttisen runsas. Annina Nevantauksen suunnittelema lavastus on koko lavan täyteinen, luoden hienon moneen suuntaan hieman vinksallaan olevan sirkuksen. Yksityiskohtia on runsaasti. Lavastukseen liittyy olennaisesti myös osa valosuunnittelusta, josta vastaa Japo Granlund. Värilliset hehkulamppuketjut hahmottelevat sirkuksen kattoa ja näyttävät yksinkertaisuudessaan upealta. Esityksen yleisvalaistus on usein hämärä, joten valoilla tuodaan hienosti esiin kulloinkin korostettavia asioita. Lavan visuaaliseen ilmeeseen kuuluvat myös Antti Silvennoisen suunnittelemat videot, joilla luodaan sekä maisemaa että sirkustunnelmia. Osassa näkyy ohjaaja Anssi Valtonen itse Antoša-klovnina kommentoimassa olemuksellaan ääniraidalta kuuluvaa puhetta. Ääniraita sävyttää ja kuljettaa esitystä osaltaan muutenkin. Äänisuunnittelusta vastaa Mika Filpus.
 |
| Eeri (Rebecca Laube-Pohto), Outa (Asko Vaarala) ja Venni (Katja Sallinen). Kuva: Jiri Halttunen |
Puvustuksen on suunnitellut Tellervo Syrjäkari. Puvustus on monipuolinen, nähtävää on paljon. Hahmojen erilaisuus ja persoonallisuus korostuu esiintymisasujen myötä. On taikurin viittaa, tirehtöörin keikarointia, nuorallatanssijan kimmellystä, erilaisten klovnien erilaisia asuja, enkelin upeat siivet ja pitsipuku, veitsenheittäjän dramaattinen olemus... Olennainen osa hahmojen ulkoista olemusta ovat myös Niina Vattulaisen suunnittelemat kampaukset ja maskeeraukset, jotka myös tuovat hienosti esiin hahmojen persoonallisuuksia ja tehtäviä sirkuksessa. Sirkusteemaan sopien maskeeraukset ovat monilla hahmoilla vahvoja.
 |
| Valo (Anneli Karppinen). Kuva: Jiri Halttunen |
Musiikki on elimellisen tärkeä elementti tässä teoksessa. Kappalevalikoima on monipuolinen, sisältäen uudempaa ja vanhempaa kotimaista sekä tähän teokseen vartavasten sävellettyä musiikkia. Alkuperäismusiikista, laulujen sovituksesta ja musiikin johtamisesta vastaa Ville Ojanen, esityskapellimestarina toimii Tomi Nurmi. Soittajina on sekä Gradian muusikko-opiskelijoita että teatterin näyttelijöitä. Kuoronjohto ja sovitukset ovat Sami Ulmasen työtä. Sekä laulaminen että bändin soitto soivat mahtavasti ja taipuvat monipuoliseen musiikkiin vaivattoman oloisesti, herkästä tunnelmoinnista reippaaseen menoon ja ilotteluun.
 |
| Etualalla Sere (Jukka-Pekka Mikkonen) ja Kaiho (Anna-Maija Oka). Kuva: Jiri Halttunen |
Musiikkinumeroissa on monta mieleenpainuvaa helmeä. Yksi hohtavimmista on värisevän koskettava Autioilla rannoilla, jonka laulavat herrasmieskulkuri Sasa (Markus Virtanen) ja maahinen Havu (Elina Saarela); haikean kuulas laulu, rauhallinen musiikki ja akrobaatti Pyryn (Ville Oinonen) esittämä soolotanssi. Sekä laulussa että tanssissa on valtavan vahva läsnäolo ja samalla tunne elämän hauraudesta. Hyvin erilainen mutta hyvin nautittava on Pohjoista viljaa, jossa bändi pääsee revittelemään reipasta irkkupoljentoa ja klovni Kaiho (Anna-Maija Oka) laulaa sooloa muiden näyttelijöiden muodostaessa vahvan kuoron. Tummaa valoa loistaa sirkustirehtööri Auvon (Miika Laakso) laulama Kai surra saan, joka alkaa karnevalistisesta menosta ja muuntuu upean pauhun kautta lopulta vaimenevaksi yksin"puheluksi".
 |
| Havu (Elina Saarela) ja Sasa (Markus Virtanen). Kuva: Jiri Halttunen |
Hengästyttävän upea yksittäinen numero on artisti Tähden (Sami Ulmanen) soolo, joka alkaa itsetietoisen esteettisenä mutta kasvaa epätoivoiseen kiihkoon. Kappale on Sinne missä aamu sarastaa. Ulmasen laulu, kehonkieli, ilmeet ja vimmainen steppi muodostavat huiman kokonaisuuden. Sekä omaisten ennakossa että ensi-illassa juuri tälle numerolle yleisö innostui taputtamaan tahtia hurjan stepin mukana sekä kiitti numerosta ulvoen ja aplodein. Jälleen tunnelmaltaan aivan toisenlainen mutta näyttävä ja taitava on hypnoottinen ilma-akrobatianumero, jossa sädehtii nuorallatanssja Paju (Saara Jokiaho). Akrobatian parina toimii enkeli Valon (Anneli Karppinen) pehmeänkauniisti esittämä Lintulaulu.
Selkeästi eniten iloa purskahtelee kappale Perhonen, jossa soolon laulaa klovni Hilpi (Hegy Tuusvuori). Kappaleessa on mukana myös monta muuta esiintyjää. Vielä erilaista ilmaisua edustaa klovni Seren (Jukka-Pekka Mikkonen) klassinen ilveilynumero, johon pääsevät osalliseksi yleismies Kuura (Jouni Huhtaniemi) sekä Sasa (Markus Virtanen). Muhkeita koko porukan yhteisnumeroita ovat shamanistisiakin sävyjä saava, pakonomaista intensiivIsyyttä hengittävä Sanoja sanoja - jossa soolon tekee Utu (Jussi-Petteri Peräinen) - sekä kiihkeäsävyinen, sisäistä hätää henkivä mutta hyvää vakuuttava Kaikki hyvin. Ihan jokainen numero sai ansaitusti isot aplodit.
 |
| Liinassa Paju (Saara Jokiaho). Kuva: Jiri Halttunen |
Hiljaista iloa -teoksessa on merkittävästi koreografista liikettä sekä musiikkinumeroissa että muutenkin. Koreografina on toiminut tanssiryhmä Off/Balancen Terhi Kuokkanen, paitsi ilma-akrobatiakoreografian on tehnyt Henri Hänninen ja stepin Sami Ulmanen. Koreografiat ovat hyvin luonteva osa kaikkia tapahtumia. Liikkeellistä ilmaisua on runsaasti, välillä pieninä yksityiskohtina siellä täällä, välillä koko lavan täydeltä. Koreografioissa on kertovuutta, lennokkuutta, tunnetta, kauneutta, tyylittelyä, iloa... Välillä liikkeen hienoin hetki on kaikkien pysähtyminen.
 |
| Off/Balancen tanssijat: Venni (Katja Sallinen), Eeri (Rebecca Laube-Pohto) ja Pyry (Ville Oinonen). Kuva: Jiri Halttunen |
Ylipäätään teos on täynnä monenlaisia tunnelmia; kaihoisuutta, riemua, alakuloa, tekemisen poltetta, surumieltä, innostusta, epäilyä, kainostelua, rohkeutta. Ja nimen mukaisesti hiljaista iloa - vähemmän "nyt nauratetaan" -hetkiä (jotka nekin toki toimivat), enemmän vaivihkaista hyvänmielistä hyrinää. Esityksessä on teemoja mm. rakkaudesta, luonnosta, mielenterveydestä, elämän olemuksesta, ulkopuolisuudesta, yhteisöllisyydestä, lohdusta, kuolemasta. Koko teoksen läpi kulkeva teema on taiteilijuus ja taiteen tekeminen, joka lopulta paljastaa taiteilijan katseelle alastomana. Tunnistan tekstistä lyhyitä lainauksia monista eri musiikkikappaleista sekä näytelmistä, joita Valtonen on ohjannut. Kaikki esiintyjät tekevät loistavaa työtä, heittäytyvät itseään säästelemättä. Teoksesta näkee, miten sydänverellä ja rakkaudella se on luotu, miten tärkeä tämä esitys on tekijöilleen - ja sellaiseksi se muodostuu myös katsojille.
Minulla oli ilo käydä kokemassa sekä omaisten ennakkonäytös että ensi-ilta. Kummassakin yleisö eli vahvasti esityksen mukana, antoi runsaasti väliaplodeja ja kannustuskiljahtelua. Loppuaplodit olivat runsaat, lämpimät ja arvostavat. Kaikki teatterilla kuulemani sekä somesta lukemani katsojakommentit olivat kerrassaan ihastuneita.
 |
| Kuva: Jiri Halttunen |
Hiljaista iloa on kuin teatterillinen mosaiikki - tai ehkä vielä paremmin kaleidoskooppi, jossa näkymä riippuu paljon myös katsojasta; miten hän kaleidoskooppiin katsoo ja sitä pyörittää. Esityksessä tapahtuu joka puolella paljon ja nähtävää on runsaasti, joten katsoja joutuu valitsemaan mitä katsoo. Kaleidoskoopin nimi tulee kreikan kielen sanoista kalos (kaunis), eidos (kuva, muoto) ja skopein (nähdä) - kauniiden asioiden näkemisestä tässäkin on kyse. Kaikki aiheet itsessään eivät välttämättä ole kauniita, mutta ne on esitetty kauniisti. Hiljaista iloa ei ole tarina, vaan ennemmin tiiviisti yhteensopiva kokoelma tunnelmia ja mielentiloja - se on oma maailmansa. Hiljaista iloa ottaa kädestä, kutsuu ihan jokaisen mukaan kokemaan, näkemään, kuulemaan. Astu sirkukseen sinäkin, tule sellaisena kuin olet ja koe sellaisena kuin koet. Suosittelen lämmöllä.
Hiljaista iloa on Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistossa 13.4.2024 saakka. Teos teatterin sivuilla (linkki). Sivulla on paljon taustatietoa teoksesta - kannattaa käydä lukemassa!
Kommentit
Lähetä kommentti