Mammal (Lahden kaupunginteatteri)

Lahden kaupunginteatteri esittää näytelmää Mammal, jonka on kirjoittanut Veikko Nuutinen. Kyseessä on aivan uusi teos - kantaesitys oli 24. tammikuuta 2026. Näytelmän on ohjannut Minna Harjuniemi.

Ohjaus katsoo henkilöitä ymmärtävällä silmällä riippumatta siitä, millaisia nämä ovat. Pääpaino on tietysti pojan ja Mamman suhteen rakentamisessa. Nykyajassa yhteiskuntamme tuntuu välillä ylenkatsovan niin vanhuksia kuin nuorisoakin, mutta tässä molemmat saavat loistaa. Näyttelijät tekevätkin hyvin sisäistuneet roolityöt.

Kati Outinen. Kuva: Antti Sepponen

Kati Outisen esittämä Mamma on kuin rakkaus itse. Kärsivällinen, lempeä, ei kadehdi, ei pöyhkeile, ei katkeroidu. Kaiken hän kestää ja edelleen toivoo hyvää. Outinen tuo hienosti esiin vanhan ihmisen tyyneyden eletyn elämän kokemuksella - niin omalla kuin roolihenkilön - sekä Mamman elämänilon. Mamma kesyttää pelkällä rauhoittavalla läsnäolollaan poikaa kuin pikku prinssi kettuaan.

Nenna Tyni Mamman lapsenlapsena ujuttautuu hienosti teinipojan nahkoihin kaikessa kapinassaan, epävarmuudessaan, uhossaan - mutta myös herkkyydessään, kiintymyksessään ja kasvussaan. Tomi Enbuska aikuisena poikana on vahvasti läsnä nuoruuden kesänsä tapahtumien muistoissa, niitä tutkaillen ja uudelleen eläen. Hän tarkastelee sitä ristiriitaa, mikä vallitsee luopumisen ja kiinni pitämisen, eteenpäin menon ja entiseen jäämisen välissä.

Nenna Tyni ja Kati Outinen. Kuva: Antti Sepponen

Laura Huhtamaa monissa rooleissaan tekee hyvää työtä; pojan kopeankiireisenä äitinä, ylireippaana renkipoikanukkena, menneen ajan raikkaana lehmipiikana ja monena muuna - muuntautuminen herättää jokaisen pienenkin roolihahmon henkiin omana itsenään. Lyhyet roolipätkänsä hoitaa mallikkaasti myös Aarre Reijula - Paskakorva Ropposen järkähtämätön jäykkyys on vakuuttavaa! 

Sekä lavastuksen että puvustuksen on suunnitellut Minna Välimäki. Lavastus on kookas ja komea, konkretisoiden tilan, joka varmasti vastaa monen mielikuvaa vanhasta mummolasta. Pidin kovasti siitä, miten Mamman koti, Mammala, rakentuu ensin pala palalta - koivikosta alkaen - aina sen mukaan, miten muistot tarvitsevat lisää tilaa - ja mitä sitten tapahtuu kun koko paikka jää vain muistoksi. Myös tarpeisto luo vuosituhannen lopun ajankuvaa yksityiskohdissa kuten sanomalehdessä, muropaketissa ja muovikasseissa.

Puvustus on realistista ja toimivaa, sopien kumpaankin ajan kuvaan, sekä vuoteen 1999 että 2025. Hyvin kätevästi pienellä pukeutumisen - ja tietysti näyttelijätyön! - muutoksella pilvipäästä kuoriutuu virkanainen. Naamiointisuunnittelu on Eija Nurmisen käsialaa, ja se täydentää hahmojen ulkoista olemusta samalla realistisella linjalla.

Tomi Enbuska, Kati Outinen ja Nenna Tyni. Kuva: Antti Sepponen

Kerrontaa ja tunnekuljetusta tukevan valaistuksen on suunnitellut Harri Peltonen. Kohtaus, jossa suurta valotrussia käytetään massiivisena osana lavastusta, on vakuuttava - kuin vieras jostain kaukaa todella laskeutuisi keskuuteemme. Antti Rautavan videosuunnittelu elävöittää kerrontaa mielenkiintoisesti. "Tv-pätkät", jotka on tehty tätä näytelmää varten, ovat toisaalta hupaisia, toisaalta hyvin uskottavia. Ja kukapa ei tunnistaisi sitä yhtä tiettyä tunnaria... Tatu Virtamon luoma äänimaisema luokin osaltaan erilaisia tiloja, tunnelmia, vuorokauden- ja vuodenaikoja, herättelee ajankuvaa ja muistoja.

Yksi vahva teema näytelmässä ovat muistot, yhteys menneeseen. Astuvansalmen kalliomaalaukset tuovat terveisiä tuhansien vuosien takaa, ja menneisyyttä - joskaan ei niin kaukaista - ovat myös kesät mummolassa. Joskus vanhan ihmisen nuoruus saattaa tuntua olevan yhtä kaukana kuin kivikausi, siitä voi tavoittaa vain aavistuksen, jonkinlaisen arvauksen - eikä silti koskaan pysty täysin käsittämään, millaista elämä on ollut. Kuitenkin näihin eri aikakausiin voi ajatella saavansa jonkinlaisen yhteyden vielä nykyajasta käsin.

Nenna Tyni ja Kati Outinen. Kuva: Antti Sepponen

Toinen väkevä teema on ihmisen kaipuu ihmisen luo; miten Mamma rakastaa tyttärenpoikaansa ehdoitta, miten poika kasvaa yhtä lailla rakastamaan ja tarvitsemaan Mammaansa. Ihmisen yksinäisyys ja kiintymys, tarve toiseen ihmiseen, piirtyvät kauniisti esiin.

Näytelmässä salaperäiset ufohavainnot ovat kuin heijastus muistisairaan mielestä; miten hänen maailmansa saattaa vaikuttaa olevan muiden ulottumattomissa, miten kummalliselta siihen päätyminen voi tuntua.

Pikkuhiljaa tarinan edetessä auki kääriytyy koviakin tapahtumia menneisyydestä. Samalla kasvaa tajuama siitä, että kukaan meistä ei ole ikuinen. Ei edes hän, joka on tähän saakka aina ollut olemassa.

Kaiken kaikkiaan Mammal on koskettava, iloa pirskahteleva, paljon ajatuksia herättävä, kaikin puolin taiten tehty ja toteutettu näytelmä. Itse kukin löytää siitä varmasti kosketuspintaa oman elämänsä mukaisesti. 

Nenna Tyni, Kati Outinen ja Laura Huhtamaa. (Taustalla Tomi Enbuska.) Kuva: Antti Sepponen

Mammal on Lahden kaupunginteatterin suuren näyttämön ohjelmistossa 16.5. saakka. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).

---