Kolmen pennin ooppera (Lahden kaupunginteatteri)

Lahden kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitetään musikaalia nimeltä Kolmen pennin ooppera. Sen on liki 100 vuotta sitten kirjoittanut Bertolt Brecht yhteistyössä Elisabeth Hauptmannin kanssa ja säveltänyt Kurt Weill. Tämän Lahden produktion on ohjannut Lauri Maijala.

Vilma Kinnunen ja Tomi Enbuska. Kuva: Janne Vasama / Lahden kaupunginteatteri

Heti esityksen aloitus on omalaatuinen, ja se ikään kuin saattelee katsojat mukaan musikaalin maailmaan. Kertomus rahasta ja vallasta, rakkaudesta ja petturuudesta, oman elämänsä onnistujista ja osattomista, on Maijalan ohjauksessa hyvin omaääninen, erottuva, rohkeasti omaa tietään kulkeva. Henkilöhahmot ovat omintakeisia ja kerronta tiivistä.

Näyttelijät heittäytyvät musikaalin maailmaan pidäkkeettä, tehden kauttaaltaan hyvää työtä. Etenkin sivuroolit ovat osin hyvinkin karrikoituja, joskaan päärooleissakaan kenenkään hahmo ei vaikuta tavanomaiselta. Erilaiset kulkijat, kuten poliisit, ruokalähetti tai ilotytöt, runsastavat elämää lavalla päätapahtumien ohella.

Aurora Manninen ja Tomi Enbuska. Kuva: Janne Vasama / Lahden kaupunginteatteri

Tomi Enbuskan Macheath - tuttavallisemmin Mac - pörhistelee kukkona tunkiolla. Kyllä hänkin kaipaa läheisyyttä ja haluaa haaveilla, mutta paljolti tämä puoli hänessä jää uhon ja vimmaisen, lyhytjänteisen käytöksen varjoon. Enbuska toteuttaa rooliaan fyysisellä energialla maskulliinisuutta uhkuen. Myös laulu raikuu väkevänä. Aurora Manninen kasvattaa tarinan edetessä Polly Peachuminsa hieman naiivista nuoresta naisesta kovapintaiseksi selviytyjäksi - hänen monologinsa valoineen, rumpuineen ja miekkamiehineen on upea kohtaus! Vilma Kinnusen Jenny tarkastelee maailmaa kiihkottomammin, ottaen asiat sellaisena kuin ne ovat. Kinnunen piirtää Jennystään naisen, joka on jo nähnyt liikaa ja pettynyt liikaa uskoakseen enää sen kummempaan huomiseen. "Köyhät teillä on aina keskuudessanne" sanoo sanonta, ja niin näkyy Veeti Vekolan esittämä Osaton lavallakin - välillä enemmän esillä, välillä varjoihin kätkeytyneenä, aina mielenkiintoisella liikekielellä. Osattoman läsnäolo on kuten nyky-yhteiskunnassa; hiljainen, ohitettavissa, mutta silti aina olemassa.

Veeti Vekola. Kuva: Janne Vasama / Lahden kaupunginteatteri

Musiikki on musikaalissa elementillisen tärkeä osa, joskin jälkeenpäin ajateltuna tämän kokonaisuuden muistaa ennen kaikkea näytelmänä; tarinana, mieleenpainuvina tunnelmina ja henkilöhahmoina. Se ei tarkoita sitä, että musiikki jotenkin peittyisi jonkin muun alle, jäisi kakkoseksi, vaan että musiikki on kiinteä osa tätä kaikkea, eikä niinkään erillisiä musiikkinumeroita - vaikka onhan tässä ikonisia kappaleita! Antti Vauramon luotsaama bändi on sumeasti näkyvillä lavan yläosassa. Soitto on monipuolista ja ilo korvalle - eikä pelkkänä musiikinsoittona kappaleissa, vaan myös tunnelmanluojana yksittäisemmillä äänillä. Tommi Raitala äänisuunnittelu toimii kerronnan osana, ja katsomon keskellä huomaa, miten äänentoistosta saa paljon irti.

Etualalla Mikko Jurkka. Kuva: Janne Vasama / Lahden kaupunginteatteri

Koreografi Jenni Nikolajeffin työ ei näy tässä musikaalissa niinkään tanssina, vaan monenlaisena muuna koreografioituna, näyttävänä, kiehtovana liikkeenä.

Minna Välimäen suunnittelema lavea lavastus tarjoaa hyvin tilaa toiminnalle mutta myös muuntuvuutta ja pienempiä tiloja. Lavastukseen kuuluvia liukuhihnoja käytetään monella tavalla mielenkiintoisesti - enkä muista että koskaan ennen olisin nähnyt missään näytelmässä "alkutekstejä"!

Kari Laukkasen luoma valaistus on komeaa katsottavaa, tarjoten upeita visuaalisia hetkiä sekä monipuolista tunnekuljetusta.

Edessä Aurora Manninen. Kuva: Janne Vasama / Lahden kaupunginteatteri

Puvustus (suunnittelu Joona Huotari-Andreou) ja naamiointi (suunnittelu Anu Reijonen) sopivat omalaatuisiin hahmoihin korostaen osaltaan sitä, että nämä henkilöt eivät ole tavanomaisia. Myös sivuhenkilöihin on paneuduttu huolella; esimerkiksi osattomien "valikoima" esittelee sen, miten monenlaisia osattomia nyky-yhteiskunnassa on - heidät kaikki on puvustettu erottuviksi. Eräässä kohtauksessa Mac pelaa peliä vastassaan hahmo, jonka tunnistaa heittämällä puvustuksen ja naamioinnin ansiosta, jos on nähnyt erään aiemman teoksen samalla lavalla - hieno oivallus ja palkitsevaa katsojalle! Ja jos hahmoa ei tunnista, sekään ei sinänsä haittaa.

Mikko Jurkka, Annukka Blomberg, Aurora Manninen, Henna Wallin, Nenna Tyni, Saana Rautavaara ja Jori Halttunen. Kuva: Janne Vasama / Lahden kaupunginteatteri

Tämä musikaali on kaikkea muuta kuin suoraviivainen ja helposti omaksuttava. Sen sijaan kiehtova, kummallinen ja mieleenpainuva se kyllä on! Helmihetket nousevat esiin, ja lisäksi on elementtejä, joita täytyy pureskella pidempään - tämä antaa ajateltavaa, ei ole vain hetken viihdyke. Teksti sinänsä on vanha, liki satavuotias, mutta yhteiskunnan jako on valitettavan selkeästi piirtynyt samanlaiseksi nykypäivänäkin; raha ratkaisee sen, kuka on tasa-arvoinen, rahalla ja röyhkeydellä saa valtaa. Ei ole ihminen kehittynyt mihinkään. Ja kun lopussa on pakko toimia vain koska sanotaan että on pakko, niin kuka kantaa vastuun, kenet uhrataan yhteisen hyvän nimissä? Niinpä.

Kolmen pennin ooppera Lahden kaupunginteatterin sivuilla (linkki). Esityksiä 19. maaliskuuta 2027 saakka - liput myynnissä myös keväälle.

---