Koeyleisö
Kun taannoin olin katsomassa Katoavaa maata koeyleisönäytöksessä, heräsi kysymys, missähän sitä oikeastaan ollaan. Kun nyt olen harvinaisen hyvässä asemassa ottamaan selvää, niin otetaan selvää. Kysymyksiini vastaili kattavasti teatterikuraattori Antti Niskanen, kiitokset hänelle.
Koeyleisönäytös pidetään siksi, että teatterilla on koettu hyväksi, että jo ennen ”virallista” myytyä ennakkoa työryhmä saa kokemuksen yleisölle esittämisestä. Sitä edeltävät yleisöt ovat yksinomaan talon omaa henkilökuntaa. Tällöinkin mukaan tulee esittävä elementti, mutta ennen esityksiä kustakin näytelmästä halutaan kokemus myös ns. tavalliselle yleisölle esittämisestä. Koeyleisökenraali (2. pääharjoitus) on siis harjoitus, jossa työryhmä harjoittelee yleisön läsnäollessa. Ainoa ero esitykseen on, että yleensä koeyleisöharjoituksen väliajalla ei ole väliaikatarjoilua. Kaikki esityksen elementit ovat koossa ja kenraali- eli pääharjoituksessa harjoitellaan sitä, että näytelmä mennään esityksenomaisesti kaikkine elementteineen läpi. 1. ja 2. kenraaliharjoitus (eli koeyleisöharjoitus) voidaan periaatteessa keskeyttää, mutta se tapahtuu ainoastaan täysin poikkeuksellisesta syystä. Yleensä koeyleisömahdollisuus on kerran, eli tässä mainitussa 2. pääharjoituksessa - joskus, jos työryhmä toivoo yleisöä jo aiemmin, pyritään sitä järjestämään. Tämäkin on ”jutturiippuvainen” asia.
Teatterilta kutsutaan koeyleisöksi erilaisia, vaihtelevia katsojaryhmiä - usein esityksen kohderyhmiä ja sen lisäksi muita. Koeyleisöksi ei siis hakeuduta. Ryhmien valinnassa pyritään kantamaan yhteiskuntavastuuta ja mukaan valitaan myös sellaisia ryhmiä, joilla ei ehkä muutoin ole mahdollisuuksia tai kykyä tulla katsomaan maksullisia teatteriesityksiä. Yleisön koko vaihtelee jonkin verran, mutta pääsääntö on, että suurelle näyttämölle otetaan n. 70 hengen ja pienelle n. 30 hengen koeyleisö. Näytelmäkohtaisesti ja työryhmän toiveista johtuen näistä voidaan poiketa.
Koeyleisölle ei aseteta tehtäviä, kuten esityksen kommentointia tms. Riittää, kun katsoo esityksen ja reagoi katsojakokemuksen mukaan; nauraa jos naurattaa, itkee jos itkettää... Väliajalla ja harjoituksen päätyttyä kuulostellaan, millaisia ajatuksia ja millaista keskustelua nähty harjoitus herättää. Antti kertoo usein kyselevänsä miltä vaikutti jne. Esimerkiksi se, kuuluuko näyttelijöiden puhe katsomoon ym. on teatterille tärkeää palautetta. Taiteelliseen työhön (ohjaus, näyttelijän työ, valot, äänet, lavastus) liittyviä muutoksia ei juurikaan enää tässä vaiheessa tehdä.
Jyväskylän kaupunginteatterilla koeyleisökäytäntö on ollut käytössä muutaman vuoden ajan. Käytännöstä on sovittu näyttelijäyhdistyksen ja ohjaajan kanssa. Lähtökohtaisesti näyttelijöiden työehtosopimuksen mukaan harjoituksia ei saa olla seuraamassa ulkopuolisia henkilöitä ennen virallisia esityksiä. Tässä teatterissa näyttelijät ovat hyväksyneet tämän käytännön hyvillä mielin. Koeyleisökäytännön yleisyydesta muissa teattereissa ei ole tarkempaa tietoa; jossain on koeyleisökäytäntö, joissain ei.
Koeyleisönäytös pidetään siksi, että teatterilla on koettu hyväksi, että jo ennen ”virallista” myytyä ennakkoa työryhmä saa kokemuksen yleisölle esittämisestä. Sitä edeltävät yleisöt ovat yksinomaan talon omaa henkilökuntaa. Tällöinkin mukaan tulee esittävä elementti, mutta ennen esityksiä kustakin näytelmästä halutaan kokemus myös ns. tavalliselle yleisölle esittämisestä. Koeyleisökenraali (2. pääharjoitus) on siis harjoitus, jossa työryhmä harjoittelee yleisön läsnäollessa. Ainoa ero esitykseen on, että yleensä koeyleisöharjoituksen väliajalla ei ole väliaikatarjoilua. Kaikki esityksen elementit ovat koossa ja kenraali- eli pääharjoituksessa harjoitellaan sitä, että näytelmä mennään esityksenomaisesti kaikkine elementteineen läpi. 1. ja 2. kenraaliharjoitus (eli koeyleisöharjoitus) voidaan periaatteessa keskeyttää, mutta se tapahtuu ainoastaan täysin poikkeuksellisesta syystä. Yleensä koeyleisömahdollisuus on kerran, eli tässä mainitussa 2. pääharjoituksessa - joskus, jos työryhmä toivoo yleisöä jo aiemmin, pyritään sitä järjestämään. Tämäkin on ”jutturiippuvainen” asia.
Teatterilta kutsutaan koeyleisöksi erilaisia, vaihtelevia katsojaryhmiä - usein esityksen kohderyhmiä ja sen lisäksi muita. Koeyleisöksi ei siis hakeuduta. Ryhmien valinnassa pyritään kantamaan yhteiskuntavastuuta ja mukaan valitaan myös sellaisia ryhmiä, joilla ei ehkä muutoin ole mahdollisuuksia tai kykyä tulla katsomaan maksullisia teatteriesityksiä. Yleisön koko vaihtelee jonkin verran, mutta pääsääntö on, että suurelle näyttämölle otetaan n. 70 hengen ja pienelle n. 30 hengen koeyleisö. Näytelmäkohtaisesti ja työryhmän toiveista johtuen näistä voidaan poiketa.
Koeyleisölle ei aseteta tehtäviä, kuten esityksen kommentointia tms. Riittää, kun katsoo esityksen ja reagoi katsojakokemuksen mukaan; nauraa jos naurattaa, itkee jos itkettää... Väliajalla ja harjoituksen päätyttyä kuulostellaan, millaisia ajatuksia ja millaista keskustelua nähty harjoitus herättää. Antti kertoo usein kyselevänsä miltä vaikutti jne. Esimerkiksi se, kuuluuko näyttelijöiden puhe katsomoon ym. on teatterille tärkeää palautetta. Taiteelliseen työhön (ohjaus, näyttelijän työ, valot, äänet, lavastus) liittyviä muutoksia ei juurikaan enää tässä vaiheessa tehdä.
Jyväskylän kaupunginteatterilla koeyleisökäytäntö on ollut käytössä muutaman vuoden ajan. Käytännöstä on sovittu näyttelijäyhdistyksen ja ohjaajan kanssa. Lähtökohtaisesti näyttelijöiden työehtosopimuksen mukaan harjoituksia ei saa olla seuraamassa ulkopuolisia henkilöitä ennen virallisia esityksiä. Tässä teatterissa näyttelijät ovat hyväksyneet tämän käytännön hyvillä mielin. Koeyleisökäytännön yleisyydesta muissa teattereissa ei ole tarkempaa tietoa; jossain on koeyleisökäytäntö, joissain ei.
 |
| Seinävalo, joka kertoo, kummasta on kysymys. |
Kommentit
Lähetä kommentti