Mielensäpahoittaja ja poika
Säsättelevä lääkäripoika, jolla on poninhäntäkin. Ystävyyspäivä ja räikeä kortti. Rintaruokinta. Julkinen halaaminen. Väärään suuntaan tehty talon ulkolaudoitus. Lättähätut. Miniän kotkotukset. Riisi perunan sijalla. Liian tuttavalliset lapsenlapset. Ruokaan lisätty lighti. Monta on mielenpahoittavaa asiaa maailmassa.
Tampereen Työväen Teatterin vierailuesityksenä on tarjolla Mielensäpahoittaja ja poika, pääosissa Esko Roine ja Aimo Räsänen. Näytelmä on eleettömän, pinnistelemättömän hauska. Yleisö hörisee monessa kohtaa, välillä räkätetään oikein kunnolla. Tahti on aiheeseen sopiva; verkkainen, mutta terä ei katoa missään vaiheessa. Lavastus on riittävä muttei rönsyilevä; ilmavuus toimii hyvin. Näyttelijät tekevät mainion työn. Esko Roine mielensäpahoittajana tavoittaa hienosti vanhan miehen ihmetyksen, ylenkatseen ja paremmintietämisen nykymaailman kouhotuksista. Kun elettyjä vuosikymmeniä on tarpeeksi, on sitä perspektiiviä. Aimo Räsänen poikana on lämminhenkinen ja huolehtiva muttei hoivaava, ottaa isänsä motkotukset tottuneesti vastaan ja antaa toisen puhua. Myös hänen "sivuroolinsa" naapurin Kolehmaisena on osuva!
Näytelmä on monitasoisen antoisaa seurattavaa. Esiin nousee paljon muutakin kuin vain hupaisa taso. Mielensäpahoittaja muistelee elettyjä vuosia, puolisoaan ja lapsiaan. Kuinka joskus pelättiin, että sairaus vie lapsen. Kuinka vaimo on aina hoitanut osuutensa - tämä vanhan miehen rakkaus ja arvostus vaimoaan kohtaan on liikuttavaa. Ja kuinka vanhanakin voi vielä oppia uusia taitoja ja saada niistä jopa kiitosta.
Lopussa mielensäpahoittaja ja poika istuvat pöydän äärellä, yhdessä hiljaa kuten läheiset ihmiset osaavat. Näyttelijät katsahtavat toisiinsa pöydän yli; lähes huomaamattoman pieni nyökkäys roolin päätteeksi, siirtymäksi omaksi itsekseen, arvonanto toisilleen: "me teimme hyvää työtä". Ja sitten yleisöltä raikuvan kiittävät aplodit.
Tampereen Työväen Teatterin vierailuesityksenä on tarjolla Mielensäpahoittaja ja poika, pääosissa Esko Roine ja Aimo Räsänen. Näytelmä on eleettömän, pinnistelemättömän hauska. Yleisö hörisee monessa kohtaa, välillä räkätetään oikein kunnolla. Tahti on aiheeseen sopiva; verkkainen, mutta terä ei katoa missään vaiheessa. Lavastus on riittävä muttei rönsyilevä; ilmavuus toimii hyvin. Näyttelijät tekevät mainion työn. Esko Roine mielensäpahoittajana tavoittaa hienosti vanhan miehen ihmetyksen, ylenkatseen ja paremmintietämisen nykymaailman kouhotuksista. Kun elettyjä vuosikymmeniä on tarpeeksi, on sitä perspektiiviä. Aimo Räsänen poikana on lämminhenkinen ja huolehtiva muttei hoivaava, ottaa isänsä motkotukset tottuneesti vastaan ja antaa toisen puhua. Myös hänen "sivuroolinsa" naapurin Kolehmaisena on osuva!
 |
| Poika ja mielensäpahoittaja. Kuva: Petri Kovalainen |
Näytelmä on monitasoisen antoisaa seurattavaa. Esiin nousee paljon muutakin kuin vain hupaisa taso. Mielensäpahoittaja muistelee elettyjä vuosia, puolisoaan ja lapsiaan. Kuinka joskus pelättiin, että sairaus vie lapsen. Kuinka vaimo on aina hoitanut osuutensa - tämä vanhan miehen rakkaus ja arvostus vaimoaan kohtaan on liikuttavaa. Ja kuinka vanhanakin voi vielä oppia uusia taitoja ja saada niistä jopa kiitosta.
Lopussa mielensäpahoittaja ja poika istuvat pöydän äärellä, yhdessä hiljaa kuten läheiset ihmiset osaavat. Näyttelijät katsahtavat toisiinsa pöydän yli; lähes huomaamattoman pieni nyökkäys roolin päätteeksi, siirtymäksi omaksi itsekseen, arvonanto toisilleen: "me teimme hyvää työtä". Ja sitten yleisöltä raikuvan kiittävät aplodit.
Kommentit
Lähetä kommentti