Elämänmeno - harjoitukset

Näytelmä Elämänmeno perustuu Pirkko Saision romaaniin. Näytelmä sijoittuu sotien jälkeiseen pula-aikaan, kun suuret ikäluokat syntyvät ja sota vaikuttaa elämään vielä pitkänä varjona. Kyseessä on "erään tavallisen perheen karhean kaunis selviytymistarina sodan jälkeisessä Suomessa." (Lainaus Jyväskylän kaupunginteatterin sivulta - lue tarkempi esittely täältä) Elämänmeno-näytelmän ensi-ilta on tammikuun lopussa 2016.

Pääsin seuraamaan Elämänmenon tämän syksyn ensimmäisen harjoituspäivän iltaharjoituksia. Keväällä työryhmä on tutustunut tekstiin, ja ennen tätä on mm. katsottu sodanjälkeisestä Suomesta kertova dokumentti, kuunneltu ajan musiikkia ja kuultu alaa tutkivaa asiantuntijaa. Päiväharjoituksissa tekstiä oli luettu läpi, ja iltaharjoituksista tiesin ennakkoon vain sen, että siellä tutustutaan lavastus- ja puvustusmalleihin.

Harjoitusten alkaessa talossa kuulutetaan, mitä alkaa tapahtua ja missä. Aluksi oppaanani on graafikko Marjo Vihavainen, jonka kanssa olemme tavanneet kuningatarhommissa ennenkin. Kokoonnumme muiden mukana yleisölämpiöön. Tapaan ja kättelen monia näyttelijöitä, joista kaikki ovat enemmän tai vähemmän tuttuja naamaltaan - osa jo vuosikymmenten takaa. Kaikki ovat ystävällisiä, ja vaikka kuupoilen uutena ja outona porukassa, tuntuu että kyllä minut tähän otetaan mukaan. Minulle kerrotaan, että tämä vaihe on näyttelijöillekin aina uusi ja outo; ei ole olemassa tiettyä "lukujärjestystä", jonka mukaan edettäisiin, vaan jokainen produktio on omanlaisensa.

Aluksi näyttelijät tutustuvat pöydille levitettyinä kuvina esitettyihin pukumalleihin, tuleviin rooliasuihinsa. Ja minä muiden mukana. Näytillä on piirroksia, kangasnäytteitä - ja myös valokuvia, joilla luodaan ajan henkeä. Nähtävänä on myös lavastuksen pienoismalli.

Sitten käydään keskustelua. Tekstistä, sen herättämistä tuntemuksista, muistoista, oivalluksista. Millainen on äidin ja tyttären suhde yleisenä ilmiönä. Millaista on olla näkymätön, hakea hyväksyntää olemukselleen - kuten näytelmässä tapahtuu. Millainen oli miehen rooli miehenä ja perheenisänä sodanjälkeisessa Suomessa. Joku on elänyt lapsuuttaan aikana, johon näytelmä sijoittuu - miten silloin asuttiin ja elettiin. Millaisia muistoja ja kertomuksia itse kullakin on mielessä sotaan ja sen jälkeiseen aikaan liittyen; omia, omasta lähipiiristä kuultuja tai yleisempiä. Tätä keskustelua on erittäin mielenkiintoista seurata.

Keskustellaan myös puvustuksesta; millaisin jipoin sitä toteutetaan, mitä löytyy valmiina, mitä tehdään tätä varten. Lavastaja esittelee tarkemmin lavastuksen pienoismallin. Mikä osa lasvasteista on mikäkin, miten lavastus on muunneltavissa, millaisia ratkaisuja siihen tulee valaistuksen kannalta. Millaista äänimaisemaa lavasteisiin liittyy, miten tiettyjä osia käytetään elävöittämään tarinaa lisää.

Elämänmenon lavastuksen pienoismalli.
Kuva: Jouni Huhtaniemi

Noin ylipäätään tästä(kin) käynnistä jää mieleen myös se, miten sokkeloiselta teatteritalo ensialkuun vaikuttaa, kun siellä kirmailee yleisöltä suljetuissa osissa! Pohdin ääneen, että jos en löydä ulos, minusta varmaankin tulee sitten teatterin kummitus, kadotettu kuningatar harhailemassa käytävissä. Ystävällisesti minut viitotaan oikeaan suuntaan, ja ovi löytyy lopulta helposti. Ehkä ensi kerralla muistan taas pätkän verran enemmän reittiä! ;)

---