Antti ja Henkka - pikapaikkausta ammattitaidolla
Aina välillä tulee tilanteita, että jonkun näyttelijän roolia joudutaan paikkaamaan hyvinkin nopealla aikataululla - yleisimmin tämä johtuu äkillisestä sairastumisesta. Jo syksyllä kirjoitin Juhlista jaloin -näytelmän paikkaamisesta, mutta tutkaillaanpa nyt uudempia tapauksia. Taannoin tarvittiin paikkausta Jekyll&Hyde -musikaaliin John Uttersonin rooliin sekä Elämänmeno-näytelmään Alpo Niemisen rooliin. Paikkausten miehitykset päättivät teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen yhdessä ohjaajien kanssa; Jekyll&Hyden osalta siis Anssi Valtosen kanssa ja Elämänmenon osalta Kaisa Korhosen kanssa.
Jekyll&Hydessä John Uttersonin, Henry Jekyllin uskollisen ystävän ja lakimiehen, roolin paikkasi Henri Halkola, joka muuten esittää samassa musikaalissa Jekylliä/Hydea vuorotellen Joni Leponiemen kanssa. Tieto paikkaustarpeesta tuli noin vuorokautta ennen esitystä, ja siinä ajassa ehdittiin pitää yhdet harjoitukset lavasteiden kanssa. Paikkausnäytöksiä oli kaksi, joissa molemmissa Joni veti sitten pääroolin ja Henri Uttersonin roolin. Suurin osa Uttersonin kohtauksista on yhteisiä Jekyllin (tai Hyden) kanssa, joten Henri oli kuullut vuorosanat moneen kertaan.
Olin katsomassa ensimmäistä esitystä, jossa Henri oli Uttersonina. Alunperin tarkoitukseni oli nähdä Henri nimenomaan pääroolissa, mutta muutoskin oli hyvin mielenkiintoinen. Oli aika erityisen oloinen hetki, kun Henri ja Joni kävelivät ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle! Näytelmän alussa koko työryhmästä tuntui huokuvan aivan erityinen jännite, yhdessä tekemisen ja sitoutuneisuuden tunne, katsomoon saakka - paikkauksen eteen oli varmasti tehty kovasti töitä, hieno yhteinen ponnistus.
Ja Henri veti roolinsa ammattilaisen ottein. Takeltelua en huomannut, vain yhden kohtauksen jossa ilmeisesti käytettiin lunttia. Uttersonin roolihan on pääroolia tukeva, ystävän ja uskotun rooli. Katsojana kiinnitin huomiota siihen, että pitkälle miehelle mieltää automaattisesti auktoriteettia; Henrin eleet, ilmeet, olemus, käytös, puheet - kaikki vastasi kyllä hyvin roolia, mutta kyllähän raamikas mies erottuu joukosta selkeästi.
Saara Jokiaho (musikaalissa Emma Carew, Jekyllin morsian) kertoi miettineensä ennen ensimmäistä paikkausesitystä, että pitää olla tarkkana siitä, miten suhtautuu lavalla Joniin ja Henriin - etenkin kohtauksissa, joissa miehet ovat yhdessä. Ettei suhtaudu liian lämpimästi Uttersoniin tai puhuttele miehiä väärillä nimillä. Loppujen lopuksi tässä ei ollut mitään ongelmia, mutta Saara sanoi, että tähän Uttersoniin hänellä oli tavallista lämpimämpi suhde. Maria Lund (musikaalissa Lucy Harris, ilotyttö) kommentoi, että "aluksi tuntui kovin absurdilta, etenkin Punarotta-kohtauksessa kun molemmat istuvat siinä vierekkäin vieteltävänä. Siinä kuitenkin taas huomasi miten paljon hyvät näyttelijäntaidot ja rooliasu merkitsevät." Maria sanoi myös, että Hannu Lintukoski on hionut Uttersonin hahmonsa niin täydelliseksi, että odotti taas kovasti seuraavaa kohteliaan pidättyväistä jälkeennäkemistä lavalla.
Kysyin Henriltä myöhemmin hänen omia tuntemuksiaan. Hän totesi, että ihan kivasti meni. Etukäteen hän palkäsi kutsuvansa Jonia väärällä nimellä; harjoituksissa tätä kuulema tapahtui, mutta ei lavalla. Tuntui kuulema hieman hassulta, kun kaveri lausuu ne repliikit, jotka on tottunut mieltämään omikseen. Toisaalta Henri sanoi, että Uttersonina sai aivan uutta näkökulmaa myös Jekyllin roolin; esimerkiksi kohtauksessa, jossa Jekyll yrittää vakuuttaa sairaalan hallitusta koehenkilön tarpeellisuudesta. Ollessaan itse Jekyllinä Henri kokee Jekyllin olevan aivan oikealla asialla ja hallituksen kieltäytyvän syyttä suotta. Mutta sivusta katsottuna, Uttersonin silmin, Jekyllin pyyntö tuntuu omituiselta ja hallituksen päätös järkevältä.
Myöhemmin olen myös nähyt Henrin Jekyll&Hyden pääosassa - vaikuttava suoritus. Henrin roolityö on tummasävyinen, ja kookas Mr. Hyde varsin petomainen. Rokkarin ääni ja lavaolemus sopivat hyvin Hyden raakaan ilmaisuvoimaan, ja suosikkinumeroni Elossa soi juuri niin vastaansanomattoman komeasti kuin voi toivoakin. Jekyll on toki herrasmies, mutta sellaisenakin särmikäs - paitsi tietysti sopivissa kohdissa lempeä.
Elämänmenossa Alpon, perheen isän, roolia paikkasi Antti Niskanen. Antti on töissä Jyväskylän kaupunginteatterissa teatterikuraattorina. Alunperin hän aloitti vuonna 1998 opettajaopinnot, ja opintojen aikana hän oli Jyväskylän kaupunginteatterissa avustajana ja toimi harrastajateatterissa. Hän haki useamman kerran teatterikorkeakouluun - pääsemättä. 80-90-lukujen taitteessa oli vielä mahdollista päästä näyttelijäharjoittelijaksi ammattilaisteatteriin. Elettiin vuotta 1993 ja Antti oli jo sopinut Jyväskylään Norssille puolen vuoden sijaisuuden, kun Seinäjoen kaupunginteatterista tarjottiin harjoittelijan paikkaa. Antti teki siinä pikavaihdon teatterimaailmaan. Vuonna 2005 hän lopulta sai myös opettajaopintojensa gradun valmiiksi, eli valmistui luokanopettajaksi. Näyttelijäntyötä hän teki vuoteen 2007 Seinäjoen ja sittemmin Jyväskylän kaupunginteatterissa, jäi sitten siitä ammatista työlomalle ja toimi opettajana Huhtasuon koulussa - ja vuonna 2009 hän palasi Jyväskylän kaupunginteatteriin teatterikuraattoriksi.
Antin toimenkuvasta sen verran, että lyhyesti sanoen teatterikuraattorin vastuualueena on yleisötyö. Viimeisen kymmenen vuoden aikana siihen on Suomessakin panostettu alati kasvavissa määrin. Käytännössä työ voi sisältää esimerkiksi keskustelutilaisuuksien ideointia ja järjestämistä, työpajoja, teatteritalon esittelyä, teatteriin liittyvien ammattien esittelyä, TET-harjoittelijoista huolehtimista ja apurahahakemusten kirjoittamista. Toimeen liittyy vahvasti ajatus teatterin ja taiteen läpäisevyydestä muuallakin kuin teatterin seinien sisällä.
Mutta miten Antti päätyi Alpoksi? Tieto paikkaustarpeesta tuli pari vuorokautta ennen ensimmäistä paikkausesitystä. On selvää, että Antin näyttelijätaustalla oli vaikutus siihen, että teatterinjohtaja ja ohjaaja päätyivät valitsemaan hänet rooliin. Viime vuosina Antti on tehnyt joitakin muita paikkauksia, ja oma rooli kaupunginteatterissa hänellä oli viimeksi vuonna 2010 näytelmässä Faijat. Teatteri Eurooppa Neljässä hän viime kesänä näytteli Kekkosta.
Antti sanoo, että valtava apu Alpon rooliin valmistautumisessa oli Anneli Karppinen, joka näyttelee Elämänmenossa Eilaa eli Alpon vaimoa. Yleensä kaupunginteatterin näytelmistä on olemassa tallenne, josta voi opetella hahmon liikkumista (tyyliin "tässä kohtaa istuutuu penkille, tuossa poistuu vasemmalle, tuossa laittaa takin ylleen"), mutta Elämänmenosta tallennetta ei ollut käytettävissä. Elämänmenon paikkaus oli sikälikin erityinen, että ennen esitystä Antti ei päässyt harjoittelemaan lavasteissa eikä koko porukalla. Anneli opasti Anttia rooliin ja Antti sai plarinsa täyteen hyödyllisiä merkintöjä. Sitten piti vain vaipua omaan "paikkauskuplaan", irrottautua kaikesta muusta ja opiskella tekstiä ja roolia.
Ohjaaja Kaisa Korhonen saapui ohjaamaan Anttia Alpoksi. Kaisa kertoi, mikä hänen näkemyksensä Alpon roolista on. Kaisa ei kuitenkaan ryhtynyt ohjaamaan liiaksi, ettei paikkaukseen kasaannu lisäpaineita. Antti sanoo, että henkisessä mielessä Kaisan läsnäolo oli hyvä tuki; ohjaajalta saatu kannustus on tärkeä asia. Kaisan kanssa tehtiin myös päätös siitä, että Antti pitää plarin lavalla mukana - vaikka plari olikin näkyvissä, lopputulos oli sujuvampi kuin ilman sitä. Antti jakoi plarinsa neljään osaan jotta sitä olisi kätyevämpi käyttää, ja jokaisessa oli runsaasti Antin muistiinpanoja siitä, miten toimia.
Miltä paikkaus sitten tuntui? "Helkkarin kivalta!" vastaa Antti. Ainahan tuollainen jännittää, mutta se on esiintyjän adrenaliinia, ensi-illan tuntua. Sitä Antti ei jännittänyt, miten suoritus menee. Yleisön edessä oli hienoa olla. Antti sanoo, että paikkausroolissa pitää hyväksyä se, että menee valmiiseen sapluunaan - luomisvaraa ei ole niin paljon kuin jos itse rakentaisi roolin, mutta soveltaa toki voi jotta roolin saa haltuun. Ja tekeminen tapahtuu kuitenkin omalta pohjalta: Antti näyttelee Alpoa, ei Hannua näyttelemässä Alpoa. Antti sanoo myös, että aluksi hänen Alponsa oli liian ärhäkkä - myöhemmissä näytöksissä Antin Alpo oli tossukampi.
Kun ympärillä on hyvä porukka, voi luottaa sataprosenttisesti että kaverit auttavat. Antti kertoo, että aiemmissakin paikkauksissa vastanäyttelijät ovat saattaneet kuiskailla lavalla ohjeita tyyliin "Näytä uhkaavalta!" "Nyt lähdetään pois, seuraa perässä!" Epävarmuutta ei kannata päästää pintaan - jos on epävarma, ei kannata lähteä paikkaushommiin.
Olin katsomassa myös Antin ensiesiintymistä Alpona - ja hyvin meni. Tässäkään en huomannut mitään takeltelua tai vaikkapa liikkeellelähtöjä väärään suuntaan, mutta jatkuvasti mukana olleen plarin pistin merkille. Tosin en tiedä, kiinnittikö siihen huomiota jollei tiennyt katsoa; luultavasti osa yleisöstä vain ajatteli Alpon kanniskelevan mukanaan sanomalehteä tai jotain vastaavaa. Missään vaiheessa ei tullut sellainen olo, etteikö rooli olisi sopinut Antille aivan luontevasti ja Antti rooliinsa.
Jekyll&Hyde
Jekyll&Hydessä John Uttersonin, Henry Jekyllin uskollisen ystävän ja lakimiehen, roolin paikkasi Henri Halkola, joka muuten esittää samassa musikaalissa Jekylliä/Hydea vuorotellen Joni Leponiemen kanssa. Tieto paikkaustarpeesta tuli noin vuorokautta ennen esitystä, ja siinä ajassa ehdittiin pitää yhdet harjoitukset lavasteiden kanssa. Paikkausnäytöksiä oli kaksi, joissa molemmissa Joni veti sitten pääroolin ja Henri Uttersonin roolin. Suurin osa Uttersonin kohtauksista on yhteisiä Jekyllin (tai Hyden) kanssa, joten Henri oli kuullut vuorosanat moneen kertaan.
Olin katsomassa ensimmäistä esitystä, jossa Henri oli Uttersonina. Alunperin tarkoitukseni oli nähdä Henri nimenomaan pääroolissa, mutta muutoskin oli hyvin mielenkiintoinen. Oli aika erityisen oloinen hetki, kun Henri ja Joni kävelivät ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle! Näytelmän alussa koko työryhmästä tuntui huokuvan aivan erityinen jännite, yhdessä tekemisen ja sitoutuneisuuden tunne, katsomoon saakka - paikkauksen eteen oli varmasti tehty kovasti töitä, hieno yhteinen ponnistus.
Ja Henri veti roolinsa ammattilaisen ottein. Takeltelua en huomannut, vain yhden kohtauksen jossa ilmeisesti käytettiin lunttia. Uttersonin roolihan on pääroolia tukeva, ystävän ja uskotun rooli. Katsojana kiinnitin huomiota siihen, että pitkälle miehelle mieltää automaattisesti auktoriteettia; Henrin eleet, ilmeet, olemus, käytös, puheet - kaikki vastasi kyllä hyvin roolia, mutta kyllähän raamikas mies erottuu joukosta selkeästi.
Saara Jokiaho (musikaalissa Emma Carew, Jekyllin morsian) kertoi miettineensä ennen ensimmäistä paikkausesitystä, että pitää olla tarkkana siitä, miten suhtautuu lavalla Joniin ja Henriin - etenkin kohtauksissa, joissa miehet ovat yhdessä. Ettei suhtaudu liian lämpimästi Uttersoniin tai puhuttele miehiä väärillä nimillä. Loppujen lopuksi tässä ei ollut mitään ongelmia, mutta Saara sanoi, että tähän Uttersoniin hänellä oli tavallista lämpimämpi suhde. Maria Lund (musikaalissa Lucy Harris, ilotyttö) kommentoi, että "aluksi tuntui kovin absurdilta, etenkin Punarotta-kohtauksessa kun molemmat istuvat siinä vierekkäin vieteltävänä. Siinä kuitenkin taas huomasi miten paljon hyvät näyttelijäntaidot ja rooliasu merkitsevät." Maria sanoi myös, että Hannu Lintukoski on hionut Uttersonin hahmonsa niin täydelliseksi, että odotti taas kovasti seuraavaa kohteliaan pidättyväistä jälkeennäkemistä lavalla.
Kysyin Henriltä myöhemmin hänen omia tuntemuksiaan. Hän totesi, että ihan kivasti meni. Etukäteen hän palkäsi kutsuvansa Jonia väärällä nimellä; harjoituksissa tätä kuulema tapahtui, mutta ei lavalla. Tuntui kuulema hieman hassulta, kun kaveri lausuu ne repliikit, jotka on tottunut mieltämään omikseen. Toisaalta Henri sanoi, että Uttersonina sai aivan uutta näkökulmaa myös Jekyllin roolin; esimerkiksi kohtauksessa, jossa Jekyll yrittää vakuuttaa sairaalan hallitusta koehenkilön tarpeellisuudesta. Ollessaan itse Jekyllinä Henri kokee Jekyllin olevan aivan oikealla asialla ja hallituksen kieltäytyvän syyttä suotta. Mutta sivusta katsottuna, Uttersonin silmin, Jekyllin pyyntö tuntuu omituiselta ja hallituksen päätös järkevältä.
 |
| Jekyll&Jekyll...? Ei, vaan Henri on John ja Joni on Henry. Kuvat: Saara Jokiaho |
Myöhemmin olen myös nähyt Henrin Jekyll&Hyden pääosassa - vaikuttava suoritus. Henrin roolityö on tummasävyinen, ja kookas Mr. Hyde varsin petomainen. Rokkarin ääni ja lavaolemus sopivat hyvin Hyden raakaan ilmaisuvoimaan, ja suosikkinumeroni Elossa soi juuri niin vastaansanomattoman komeasti kuin voi toivoakin. Jekyll on toki herrasmies, mutta sellaisenakin särmikäs - paitsi tietysti sopivissa kohdissa lempeä.
Elämänmeno
Elämänmenossa Alpon, perheen isän, roolia paikkasi Antti Niskanen. Antti on töissä Jyväskylän kaupunginteatterissa teatterikuraattorina. Alunperin hän aloitti vuonna 1998 opettajaopinnot, ja opintojen aikana hän oli Jyväskylän kaupunginteatterissa avustajana ja toimi harrastajateatterissa. Hän haki useamman kerran teatterikorkeakouluun - pääsemättä. 80-90-lukujen taitteessa oli vielä mahdollista päästä näyttelijäharjoittelijaksi ammattilaisteatteriin. Elettiin vuotta 1993 ja Antti oli jo sopinut Jyväskylään Norssille puolen vuoden sijaisuuden, kun Seinäjoen kaupunginteatterista tarjottiin harjoittelijan paikkaa. Antti teki siinä pikavaihdon teatterimaailmaan. Vuonna 2005 hän lopulta sai myös opettajaopintojensa gradun valmiiksi, eli valmistui luokanopettajaksi. Näyttelijäntyötä hän teki vuoteen 2007 Seinäjoen ja sittemmin Jyväskylän kaupunginteatterissa, jäi sitten siitä ammatista työlomalle ja toimi opettajana Huhtasuon koulussa - ja vuonna 2009 hän palasi Jyväskylän kaupunginteatteriin teatterikuraattoriksi.
Antin toimenkuvasta sen verran, että lyhyesti sanoen teatterikuraattorin vastuualueena on yleisötyö. Viimeisen kymmenen vuoden aikana siihen on Suomessakin panostettu alati kasvavissa määrin. Käytännössä työ voi sisältää esimerkiksi keskustelutilaisuuksien ideointia ja järjestämistä, työpajoja, teatteritalon esittelyä, teatteriin liittyvien ammattien esittelyä, TET-harjoittelijoista huolehtimista ja apurahahakemusten kirjoittamista. Toimeen liittyy vahvasti ajatus teatterin ja taiteen läpäisevyydestä muuallakin kuin teatterin seinien sisällä.
Mutta miten Antti päätyi Alpoksi? Tieto paikkaustarpeesta tuli pari vuorokautta ennen ensimmäistä paikkausesitystä. On selvää, että Antin näyttelijätaustalla oli vaikutus siihen, että teatterinjohtaja ja ohjaaja päätyivät valitsemaan hänet rooliin. Viime vuosina Antti on tehnyt joitakin muita paikkauksia, ja oma rooli kaupunginteatterissa hänellä oli viimeksi vuonna 2010 näytelmässä Faijat. Teatteri Eurooppa Neljässä hän viime kesänä näytteli Kekkosta.
Antti sanoo, että valtava apu Alpon rooliin valmistautumisessa oli Anneli Karppinen, joka näyttelee Elämänmenossa Eilaa eli Alpon vaimoa. Yleensä kaupunginteatterin näytelmistä on olemassa tallenne, josta voi opetella hahmon liikkumista (tyyliin "tässä kohtaa istuutuu penkille, tuossa poistuu vasemmalle, tuossa laittaa takin ylleen"), mutta Elämänmenosta tallennetta ei ollut käytettävissä. Elämänmenon paikkaus oli sikälikin erityinen, että ennen esitystä Antti ei päässyt harjoittelemaan lavasteissa eikä koko porukalla. Anneli opasti Anttia rooliin ja Antti sai plarinsa täyteen hyödyllisiä merkintöjä. Sitten piti vain vaipua omaan "paikkauskuplaan", irrottautua kaikesta muusta ja opiskella tekstiä ja roolia.
Ohjaaja Kaisa Korhonen saapui ohjaamaan Anttia Alpoksi. Kaisa kertoi, mikä hänen näkemyksensä Alpon roolista on. Kaisa ei kuitenkaan ryhtynyt ohjaamaan liiaksi, ettei paikkaukseen kasaannu lisäpaineita. Antti sanoo, että henkisessä mielessä Kaisan läsnäolo oli hyvä tuki; ohjaajalta saatu kannustus on tärkeä asia. Kaisan kanssa tehtiin myös päätös siitä, että Antti pitää plarin lavalla mukana - vaikka plari olikin näkyvissä, lopputulos oli sujuvampi kuin ilman sitä. Antti jakoi plarinsa neljään osaan jotta sitä olisi kätyevämpi käyttää, ja jokaisessa oli runsaasti Antin muistiinpanoja siitä, miten toimia.
 |
| Antti esittelee viuhkana plarin osia 1-4. Paljon merkintöjä siitä, miten toimia. |
Miltä paikkaus sitten tuntui? "Helkkarin kivalta!" vastaa Antti. Ainahan tuollainen jännittää, mutta se on esiintyjän adrenaliinia, ensi-illan tuntua. Sitä Antti ei jännittänyt, miten suoritus menee. Yleisön edessä oli hienoa olla. Antti sanoo, että paikkausroolissa pitää hyväksyä se, että menee valmiiseen sapluunaan - luomisvaraa ei ole niin paljon kuin jos itse rakentaisi roolin, mutta soveltaa toki voi jotta roolin saa haltuun. Ja tekeminen tapahtuu kuitenkin omalta pohjalta: Antti näyttelee Alpoa, ei Hannua näyttelemässä Alpoa. Antti sanoo myös, että aluksi hänen Alponsa oli liian ärhäkkä - myöhemmissä näytöksissä Antin Alpo oli tossukampi.
Kun ympärillä on hyvä porukka, voi luottaa sataprosenttisesti että kaverit auttavat. Antti kertoo, että aiemmissakin paikkauksissa vastanäyttelijät ovat saattaneet kuiskailla lavalla ohjeita tyyliin "Näytä uhkaavalta!" "Nyt lähdetään pois, seuraa perässä!" Epävarmuutta ei kannata päästää pintaan - jos on epävarma, ei kannata lähteä paikkaushommiin.
Olin katsomassa myös Antin ensiesiintymistä Alpona - ja hyvin meni. Tässäkään en huomannut mitään takeltelua tai vaikkapa liikkeellelähtöjä väärään suuntaan, mutta jatkuvasti mukana olleen plarin pistin merkille. Tosin en tiedä, kiinnittikö siihen huomiota jollei tiennyt katsoa; luultavasti osa yleisöstä vain ajatteli Alpon kanniskelevan mukanaan sanomalehteä tai jotain vastaavaa. Missään vaiheessa ei tullut sellainen olo, etteikö rooli olisi sopinut Antille aivan luontevasti ja Antti rooliinsa.
Kommentit
Lähetä kommentti