sunnuntai 6. syyskuuta 2020

West Side Story (ensi-ilta)

Jyväskylän kaupunginteatterin tämän kauden musikaalina nähdään klassikko West Side Story. Tämän Romeon ja Julian tarinaan pohjautuvan Jerome Robbinsin ideoiman musikaalin on käsikirjoittanut Arthur Laurents. Monille tutun musiikin on säveltänyt Leonard Bernstein ja sanoittanut Stephen Sondheim. Teoksen on suomentanut Sami Parkkinen. Jyväskylän kaupunginteatteriin West Side Storyn on ohjannut Snoopi Siren, koreografia on Ari Nummisen käsialaa ja kapellimestarina toimii Lasse Hirvi.

Edessä Tuomas Korkia-Aho (Tony) ja Nathalia Hyvärinen Kanerva (Maria).
Kuva: Jiri Halttunen

Kyseessähän on nuorten maailmasta ja elämästä kertova tarina, ja myös esiintyjäkaarti on nuorta; mukana on monia laulajia, tanssijoita ja näyttelijöitä Tampereen konservatoriosta, Teatterikorkeakoulusta sekä Suomalaiselta musiikkikampukselta. On ilo nähdä näin iso porukka täynnä taitoa ja tekemisen iloa. Mukana on huikeita laulajia ja esiintyjiä.

Kuva: Jiri Halttunen

Nathalia Hyvärinen Kanerva on suloinen, vilpitön Maria - ja laulaa todella kauniisti! Tuomas Korkia-Aho Tonyna on kiltti ja avoin nuorukainen, joka jakaa Marian uskon tulevaisuuteen. Ja voi hänenkin lauluääntään! Tytti Vänskä tekee taitavan roolin Anitana, topakkana amerikkalaistuneena siirtolaisnaisena, joka on Marialle kuin isosisko - Vänskä tuo moniulotteisesti Anitassa esiin niin tulevaisuudenuskon kuin toisaalta elämänkokemuksen, joka estää haihattelemasta liikoja. Sami Ulmanen on teatterilla uusi tuttavuus, ja hänen laulamisensa Riffin roolissa jää helposti mieleen. Petri Knuuttila Bernardona on juuri sopivan ylpeä - ja arka - miehisyydestään ja juuristaan. Anneli Karppinen tekee sympaattisen roolin Docina, joka aavistaa ja näkee tapahtumien kulun voimatta niihin kuitenkaan puuttua. Hupaisa lyhyt rooli hänellä on Glad Handina. Jouni Salo komisario Schrankina on katujen kovettama ja kyynistämä. Siinä missä amerikkalaiset Jetsit pääsevät esiin myös yksilöinä, puertoricolaisten Sharksien rivijäsenet - ja etenkin naiset, Mariaa ja Anitaa lukuunottamatta - ovat enemmänkin joukko.

Jetseillä meno päällä.
Kuva: Jiri Halttunen

Ohjaaja Snoopi Sirén työryhmineen tuo klassikkomusikaalin nykypäivään. Musikaali on tehty yli 60 vuotta sitten, mutta nykyaikana edelleen valitettavan ajankohtainen on musikaalin sanoma ennakkoluuloista, vastakkainasettelusta, erilaisuuden pelosta ja muukalaisvihasta. Toisaalta West Side Storysta puhuttaessa mainitaan usein rakkaustarina. Samoin suuri arvo on ystävyydellä, joka kestää ja ylittää äärimmäisen vaikeitakin aikoja. Jengi on kavereita, perhe. Koskettava on myös Marian ja Anitan ystävyys, etenkin loppua kohden kun Anitaa repivät oma suru ja ystävän mahdoton onni. Tapahtumien taustalla häälyy suuntaus aikuisuuteen, irtautuminen nykyisestä elämäntilanteesta kohti jotain muuta - jos se vain on mahdollista. Ohjaus on tarkkaa ja esitys toimii täsmällisesti, tuoden esiin monenlaisia tunteiden vivahteita, niin pienesti kuin suurestikin ilmaistuna. Energia pysyy koko ajan yllä - kohtauksissa ei kiirehditä mutta esitys on tiivis.

Vasemmalla Nathalia Hyvärinen Kanerva (Maria) ja Tytti Vänskä (Anita).
Kuva: Jiri Halttunen

Ari Nummisen koreografiat ovat näyttäviä ja hyödyntävät hyvin tilan elementtejä. Myös koreografioissa tulevat esiin jengien omat piirteet. Liikekieli on monipuolista, energistä ja taitavaa. Välillä lavalla tapahtuu niin, että ei tiedä mitä kohtaa katsoisi - todennäköisesti aina jotain hienoa jää näkemättä. Esiintyjät saavat koreografian elämään tarkasti ja näyttävästi, nuoruuden energialla. Esimerkiksi Pekka Hiltunen (Jetsien Action) hyppii ja liikkuu välillä niin, että häntä eivät tunnu kaikki fysiikan lait koskevan.

Kuva: Jiri Halttunen

West Side Story sisältää useita upeita musikaalikohtauksia. Massiivisin niistä on liki koko esiintyjäkaartin yhteinen toisen puoliajan avaava Tonight, jossa jokaisen palasen tulee osua tarkasti kohdilleen - ja nehän osuvat. Klassisen kauniita ovat muunmuassa Maria, Balcony Scene ja Somewhere - näissä kylmät väreet sirisevät. Ensimmäisen puoliajan päättävän One Hand, One Heart melodia tuo vesikierteet silmiin. Yksi omia reippaita suosikkejani on Jets-jengin esittämä Gee, Officer Krupke - humoristinen, nopea ja erittäin paljon ajatusta sisältävä kappale, jossa käsitellään nuorten syrjäytymistä, miten mikään taho ei halua ottaa siitä vastuuta. Samoin railakas ja samalla sarkastinen America tempaisee mukaansa. Musiikin teemojen toistoa käytetään hienosti - rakkautta hehkuva teema voi soida myös toisenlaisissa tunnelmissa, unelman kääntöpuolella. Lasse Hirven johtama bändi soi komeasti, ja laulajat tekevät todella hyvää työtä.

Jets-jengiläisiä, kuvassa etualalla Sami Ulmanen (Riff).
Kuva: Jiri Halttunen

Tellervo Syrjäkarin suunnittelema puvustus on yhtä aikaa moderni ja tietyllä tapaa ajaton eri elementeillä. Yhdessä Suvi Taipaleen suunnittelemien kampausten ja maskeerausten kanssa esiintyjät näyttävät todella hyvältä. Sharksien mustanpuhuvat katuasut ovat erityisiä suosikkejani - ja niiden vastapainona riemunkirjavuus.

Sharks-jengin naisia. Keskellä Nathalia Hyvärinen Kanerva (Maria).
Kuva: Jiri Halttunen
Sharks-jengin naisia toisenlaisessa lookissaan.
Kuva: Jiri Halttunen

Lavastus on toimiva ja näyttävä korkeine elementteineen ja muuntuvine näkymineen. Myös tarvittavaa avaruutta on tarjolla isoja joukkokohtauksia varten. Lavastusta täydentävät hienosti projisoinnit. Lavastus- ja videosuunnittelusta vastaa Suvituuli Saari. Projisoinneissa lainataan myös Banksya sikäli erityisen osuvasti, että siinä missä lavalla nähdään tyttö sydämenmuotoisen ilmapallon kanssa, Banksy on hiljattain rahoittanut Välimerellä toimivaa alusta, joka auttaa merellä pulaan joutuneita siirtolaisia - ja kyseisen aluksen kylkeen Banksy on maalannut tytön sydämenmuotoisen pelastusrenkaan kanssa. Aika on toinen mutta siirtolaisten ongelmat ajattomia.

Jouni Salo (komisario Schrank), taustalla Paavo Honkimäki (konstaapeli Krupke).
Kuva: Jiri Halttunen

Antti Silvennoisen valosuunnittelu on hyvin eläväinen, valoelementtien sulautuessa osittain lavastukseen. Valoilla luodaan upeasti niin iloisia kuin synkkiäkin tunnelmia, nostetaan esiin yksityiskohtia ja näytetään koko lavaa - tai toisaalta häivytetään näkymää varjoihin. Mika Filpuksen suunnittelema äänimaailma sulautuu luontevaksi osaksi kokonaisuutta.

Kuva: Jiri Halttunen

Kaiken kaikkiaan West Side Story on huima kokonaisuus tunteita, toiveita, väriä ja tummuutta - enemmän kuin osiensa summa.  Tarina antaa myös monenlaista ajattelemisen aihetta. Tekeminen on taitavaa ja tarkkaa, näkymät komeita katsella ja upeasti sävelletty musiikki soi kauniisti.

West Side Story Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).
 
Etualalla Anneli Karppinen (Glad Hand).
Kuva: Jiri Halttunen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti