9 hyvää syytä elää (ensi-ilta)

Jyväskylän kaupunginteatterin 60-vuotisjuhlakauden juhlanäytelmä 9 hyvää syytä elää sai ensi-iltansa lauantaina 2.10. suurella näyttämöllä. Näytelmän on käsikirjoittanut Anna Krogerus ja Jyväskylään ohjannut teatterin oma ohjaaja Anssi Valtonen.

Näytelmässä seurataan nuoren naisen, Klara Harmaan, ja hänen lähipiirinsä elämää. Klara on mielenterveyskuntoutuja, joka asuu lähiössä, jossa monilla naapureillakin on omat ongelmansa. Elämä on itse kullekin usein haasteellista, mutta siinä on myös iloa ja lämpöä - joskus vain pitää kaivaa vähän syvemmältä että ne löytää.

Jukka-Pekka Mikkonen (Janne Laakso) ja Saara Jokiaho (Klara Harmaa).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Vaikka näytelmän monet elementit ovat raskaita ja surumielisiä, Anssi Valtosen ohjaus on täynnä ymmärrystä ja lähimmäisenrakkautta. Tyhjiä hetkiä esityksessä ei ole, mutta tapahtumien tahti on tarvittaessa rauhallisen viipyilevä, tilanteille annetaan aikaa. Toisaalta välillä maailma surraa kovin hektisesti. Kaikessa tässä näkyy myös koreografi Terhi Kuokkasen kädenjälki. Kokonaisuudesta näkee, että tämän esityksen valmistaminen on ollut koko työryhmälle hyvin tärkeä projekti.

Markus Virtanen (Saku) ja Saara Jokiaho (Klara Harmaa).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Koko näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä niin näyttelemisessä, laulamisessa kuin soittamisessakin antautuen ja heittäytyen rooleihinsa. Jotkut roolityöt jäävät aivan erityisesti mieleen. Saara Jokiaho on päähenkilö Klara Harmaa, herkkä nuori nainen joka yrittää saada elämänsä raiteilleen ja jolla on siihen liittyen sekä vaikeuksia että myös hyviä elementtejä. Jouni Salo Hämähäkkimies Topi Eskelisenä on kovin sydämeenkäypä. Salon tapa piirtää kuvaa vanhasta miehestä on tarkka ja lämmin. Hannu Lintukoski tekee taattua, paneutunutta työtä Oskarina, alkoholistina joka vihaa viinanpaskaa ja jolla on taakkanaan ilmeisen kipeä menneisyys. Hänen tunteitaan ilmentää ja sanoittaa osin myös koira Urho-Kaleva, jota näyttelee Asko Vaarala. UK on mielenkiintoinen roolihahmo, sympaattinen sekoitus koiramaista käyttäytymistä mutta myös hyvin selkeitä ja tosia ajatuksia. Markus Virtanen naapuri, postimies ja runoilija Saku Kokkona ilmentää hyvin mielialan heilahteluita ja on kerrassaan herttainen. Jukka-Pekka Mikkonen mielenterveystyöntekijä Janne Laaksona kuvastaa sekä sympaattisuutta että systeemin tuomaa valtavaa kuormitusta.

Saara Jokiaho (Klara Harmaa), Asko Vaarala (Urho-Kaleva) ja Ostarin Oskari (Hannu Lintukoski).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Roolihahmojen olemusta tukee realistinen puvustus, jonka on suunnitellut Tellervo Syrjäkari. Aivan erityisesti pidin Urho-Kalevan (Asko Vaarala) puvusta; koiran olemus on saatu esiin ilman varsinaista koirapukua, mutta silti esimerkiksi takatassuissa on kiva yksityiskohta. Kampaukset ja maskeeraukset täydentävät hahmojen ulkoista olemusta ja ne on suunnitellut Suvi Taipale.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näytelmän lavastussuunnittelu on Annina Nevantauksen käsialaa. Kerrostalolavaste on massiivinen ja siihen liittyy aivan olennaisesti Antti Silvennoisen suunnittelema valaistus - yhdessä nämä elementit luovat todella kauniin kokonaisuuden talosta, jossa jokainen asukas elelee omassa pienessä kopissaan mutta korottuu myös kohti toisiaan. Erityisesti haluan myös mainita mainiosti toteutetun paikallisbussin - eli jyväskyläläisittäin linkin.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näytelmässä käytetään musiikkia kauniisti tunnelmien luomisessa ja asioiden kertomisessa. Kuoronjohtaja, näyttelijä Sami Ulmanen on tehnyt todella hyvää työtä kuorosovitusten kanssa ja moniäänisen laulun sointi on kaunis. Kuoron apuvalmentajana on toiminut Saara Jokiaho. Taina Reposen laulama ja muiden täydentämä itkuvirsi jää pitkäksi aikaa kiertämään mieleen (itkuvirsivalmennus Emmi Kuittinen). Äänimaailman rikkaudessa olennaista on Sebastian Orkamaan äänisuunnittelu. Hän on myös luonut näytelmän kauniin teemasävellyksen.

Maiju-Riina Huttunen (Külli Mauk).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Esityksessä on monta kohtaa, joissa huomaa sananmukaisesti hengittävänsä samaan tahtiin näyttelijöiden kanssa. Kylmiä väreitäkin tulee - ja vesikierteet silmiin. Katsomossa moni itkikin. Kuitenkin näytelmästä jää lämmin mieli, toiveikkuus siitä että elämä on kaikkine raskainekin puolineen hyvää. Ja että ihmisellä on hyviä syitä elää.

Saara Jokiaho (Klara Harmaa).
Kuva: Hanna-Kaisa hämäläinen

9 hyvää syytä elää on siinä määrin monikerroksinen, että sen makustelu vie hieman aikaa - tai näin ainakin itse koin, ennenkuin ryhdyin esityksestä kirjoittamaan. Millään muotoa vaikeaa teatteria se ei ole, mutta siitä jää monenlaisia ajatuksia hautumaan ja moniin kohtauksiin palaa mielessään vielä uudestaan. Suosittelen lämpimästi itse kutakin altistamaan itsensä tämän näytelmän vaikutuksille.

9 hyvää syytä elää teatterin sivuilla (linkki).

---